Aamu valkeni sadetta odotellen. Minä nousin jo ennen valkenemista laittamaan valkean leivinuuniin. Ilma ei kovin kylmäksi ole vielä muuttunut, mutta sadetta eilen, sadetta tänään, uunin antaa mukavan henkäyksen ja pitää kosteuden loitolla sisätiloista.
Aamukahvin jälkeen Hilppa kysäisi, löytyisikö metsästä täytettä pitsaan? Minä siihen, että kipaisen katsomaan. Kun korin kävin aitasta, alkoi jo hieman ripotella. Kävelin kuitenkin 50 meriä itään. Ei ollut noussut enää kantarellejä tutulle paikalle, mutta tuumasin, että eiköhän pitsan maku muutu "kuolemantrumpetillakin". En viittaa erääseen trump'ettiin, vaikka kuoleman kanssa on hänkin tekemisissä. Totentrompete on saksankielinen nimi mustatorvisienelle.
Huomenna on, ehkä, poutapäivä. Ainkin yksi homma on edessä. Huomasin torvisieniä poimiessani, että metsäperunt ovat yhä maassa. Neljä mukulaa sinne keväällä laitoin, kun eivät mahtuneet kasvimaalle. Saa nähdä, mitä sieltä ilmestyy?
Suomi meni eilen voittamaan Italian lentopallossa. On tunnustettava, että en peliä livenä katsonut. Olisi pitänyt. No, huomenna sitten mitalipeli Ranskaa vastaan. Jospa sen tsiikaan.
Ensiviikon perjantaihin saaressa ollaan. Sienimetsään mennään joku päivä. Suppilovahveroita lähinnä on tarkoitus löytää. Muuten ei paljon ole hommia suunnitelmissa. Aika lailla kaikki on talven varalle tehty. Päivää ennen lähtö toki täytyy pesukoneet puhdistaa ja irrottaa vesijohdosta. Perään rantapumppu ylös, letkut tyhjiksi. Vähiin käyvät, pakolliset askareet ja aika saaressa.
Tuli eilen mieleeni eräs tapahtuma n. 45:n vuoden takaa. Nolosta tilanteesta televisiossa kerrottiin, siitä mielleyhtymä.
Olin tekussa rakennusmestariksi kouliutumassa 1980-luvun taitteessa. Kävimme usein väitunneilla oppilaitoksen vieressä siihen aikaan sijainneessa Urheilutalossa kahvilla. Polttelin piippua, ja sen paloi suupielessä opinahjoon palatessamme. Tapani oli kopistaa piippu kengänkantaan. Niinpä kerran kävi köpelösti. Minulla oli jalassa samettihousut, sellaiset, missä on upslaakit. Piipunperskat livativat upslaakiin! Ja kytevänä, tietysti. Kun seuraavaa oppituntia oli kulunut tovi, alkoi toveri vieressäni nuuhkia ilmaa. "Iha ku jossain palais!"
Kaikki kaikki alkoivat vetää vainua. Lähellä istuvat sanoivat lähes yhteen ääneen, että kyllä jostain savunhajua tulee. Pyörittelimme päitämme, haistelimme, etsimme mahdollista savua. Pian käytävän toisella puolella kohdallani istuva kaveri karjasi "Lehkonen, perkele, sun lahkees palaa!"
Minä kurkistin, totta se oli. Upslaakista nousi hentoja kiehkuroita harmaata savua.
"Voihan v!, karjaisin, hyppäsin pystyyn, kipaisin käytävälle. Olin jo tajunnut, että piipunperskat siellä kytivät. Käytävällä oli juoma-allas, sellainen, mistä ruiskuaa vettä ylöspäin, kun napista painaa. Syöksyin sen luo, juoksutin vettä kourakuppiini, sammutin palon. Tutkin lahjetta. Reikä housussa. Mukavat pöksyt, pilalla tietysti.
Pikkasen noloa oli palata luokkaan. Kaverin tietysti naureskelivat, opettaja yritti sentään pitää pokkansa, kun kerroin, mistä välikohtaus oli saanut alkunsa.
Onneksi kaverihenki luokassa oli hyvä. Välikohtaus unohtui pian. Tai kyllähän sille joskus yhdessä naurettiin, tilannetta muisteltiin, itse kunkin ilmeitä ja huudahtuksia matkittiin. Bona fide. Eli ei tapahtumasta traumaa jäänyt.
Loppuun pari kuvaa alkusyksyn maisemista. Kyllähän noita katselee, päivin, illoin, mielikseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti