Keli jatkuu harmaana, mieli ei. Pienet aamusumut, vähäiset ripottelut kestää, kun pakkaset pysyvät loitolla. Sähkön hinta on siedettävissä luvuissa.
Muisti on mikä on. Eilen venevajassa äkkäsin, että eihän täällä näy moottorisahaa ollenkaan. Ei omalla paikallaan, ei nurkissa muuallakaan. Katselin tarkemmin. Lehtipuhallin oli myös kateissa. Mietin, mietin. Ajattelin, että lehtipuhallin saattaa olla ylhäällä piha-aitassa, mutta moottorisaha? Tein lisää inventaariota. Vesiautomaatti, millä pumpataan sauna- ja kasteluvedet järvestä, oli myös poissa. Siinä kohtaa palautui jotain hämärää mieleen: oliko laittanut uuden, viime kesänä hajonneen tilalle hankitun pumpun saunakamariin? Katsomaan! No, siellähän se, samoin lehtipuhallin.... ja moottorisaha!
Siis lopulta muistin, että pumpun olin sinne laittanut, mutta lehtipuhaltimen ja sahan kohdalla oli päässä pelkkää tyhjää. Ihmetyttää. Miksi? Kun ne ovat vuosikausia talvehtineet omalla paikallaan venevajassa. Pääasia, että löytyivät. Ettei saha lojunut jonkun puun juurella metsässä, lehtipuhallin nurmikon laidassa, ja vielä akun kanssa.
Toinen muisto muistista. Hilppa sanoi eilen, useamman kerran, että ota aamulla possun lapapaisti jääkaapista pöydälle, kun nouset kahvia keittämään. Minä, että totta kai. Niinpä sitten Hilppa totesi, kun olin jo uunin lämmittänyt, että otin muuten sen paistin pois jääkaapista. Joo. Lapapaisti oli kaikesta huolimatta leivinuunissa kolme tuntia, lanttua, porkkanaa ja sipulia seuranaan samassa padassa. Hyvää oli, vaikka olin unohtanut jääkaapista lämpenemään ottaa.
Päivällä käytiin pilkillä. Sadetta enteilevässä kelissä matkaan lähdettiin.
Hannilat naapurista liittyivät joukkoon. Taivallettiin Kummelisaaren luo. Siellä Haneli jo istui pilkkiä uittaen. Koko kalastuskööri oli pian koolla.
Autolla Haneli oli paikalle tullut. Oli ollut jo aiemmin siellä tunnin istumassa, käynyt välillä koirat ja itsensä ruokkimassa, tullut takaisin.
"On tällä vähin ahven nykinyt", sanoi Haneli. Siis pilkit järveen. Jonkin aikaa pilkittiin. Haneli poistui melko pian. Ei kauaa mekään oltu, koska alkoi rännänsekaista lunta satelemaan. Mutta saalistakin tuli, meille Hilpan kanssa tarpeet patakukkoon.
Rehellisyyden nimissä on kerrottava, että suurin osa saaliista oli Hanelin onkimaa. Isommat, fileekalat, vei itselleen, meille pienemmät. Sain minäkin yhden ahvenen. Yhdestä reiästä vain hetken pilkin. Naapurin Hannu sai kolme, neljä, hieman uutterammalla työllä. Nekin päätyivät meidän ämpäriimme.
Uuniruoat saavat huomenna jatkoa. Patakukko menee aamulla muhimaan. Ei ole tosin silavaa laittaa, mutta pekonia on. On myös ruisjauhoja kannen tekoon. Kyllä meitä hellitään!
Nyt ollaan käyty saunassa. Minä kirjoittelen hieman aloittamaani blogia loppuun. Ja juon Coca-Colaa. Koska kaikella on historia, kaikelle on tarina, niin tässä tapauksessa se on: Cola on peräisin viime kesältä. Se tuli jonkun pitsaostoksen mukana, ja kulkeutui Saarelan jääkaappiin. Syksyllä Cola matkasi Hollolaan, vietti sydäntalven siellä jääkaapissa, ja palasi nyt Avokkaansaareen. Colan kannalta huono homma, sillä se tuhoutui. Toisaalta, jo oli aikakin. Parasta ennen-päivä alkoi olla nurkan takana. En tosin tiedä Coca-Colan ajatusmaailmasta tai mieltymyksistä yhtään mitään, mutta luulisin, että parempi lopettaa elämänsä normaaliin tapaan ja tolkuissaan kuin mytteentyneenä ja vanhentuneena kenellekään kelpaamattomaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti