1878

  Tämä on blogi numero 1878. Ensimmäinen ponnahti ilmoille 17.8.2012, eli hieman yli 14 vuotta sitten. Koska tavoitteita olla pitää, niin yhdeksi voin asettaa blogin nro. 2000. 

  Tähän mennessä kirjoitettuja blogeja olen julkaissut keskimäärin 2,72:n päivän välein. Nopealla laskutoimituksella sain sellaisen ennusteen, että samalla tahdilla joskus ensi kesän lopulla nro. 2000 ilmestyy. Asia ei toki ole noin yksiselitteinen, sillä muuttujia on. Yhtenä jo tiedossa olevana, että tahti, eli ilmestymistiheys on ajan saatossa harventunut. Jos arvata pitää, niin ehkä vuoden 2028 alkupuolella tuo maailmaa niukkaakin niukemmin järisyttävä tapahtuma on edessä. 

  Prologin jälkeen asiaan. Minähän olen pian kuin Trump. Teetän tekoälyllä kuvia itsestäni. Ero Trumpiin on kuitenkin siinä, että en halua itseäni kuninkaaksi, jumalaksi, maailmankaikkeuden suurimmaksi voimaksi, enkä teetä kuvia egoa pönkittääkseni, vaan siksi, että tekoäly minua tiheään houkuttelee kokeilemaan. Tällä kertaa sorruin testaamaan, millaisen karrikatyyrin tekis tekee. 

  Tulos hieman ihmetytti, sillä olin käsittänyt karrikatyyrin hieman toisenlaiseksi. Tarkistin siis määritelmän, tekoälyltä tietysti.

   Liioittelu: Piirroksessa suurennetaan tai korostetaan tiettyjä piirteitä, kuten nenää, silmälaseja tai hymyä.

  Tarina: Kuva voi kertoa myös kohteen ammatista, tyylistä tai harrastuksista.

  Tarkoitus: Sen tavoite on naurattaa ja tallentaa henkilön olemus hauskalla tavalla.

  Ok, ehkä tekele on karrikatyyri.

  Tuollaisia asioita ChatGPT minuun on liittänyt. No, aika paljon on ihan oikein. Mutta karrikatyyrin määritteen mukaan liioittelua on. Kai se sitten naurattaa? 

  Koirien ystävä olen, mutta aika monen vuoden takaa on tekis kaivanut koiran. Ja ihan väärän rotuisen. Päätelmä: Tekoäly, kuten Trumpkin, ovat molemmat vajavaisia, eivät kaikkivaltiaita. Toinen enemmän, toinen vähemmän. Kumpi on kumpi? Riippuu vastaajasta. 

  Tekoälystä tavalliseen arkeen. Lauantaina oli tarkoitus hakea muikkuja savustettavaksi Arton paunetilta. Haneli kuitenkin soitti, sopimuksen mukaan, että ei antanut pyydys mujeita. Hän lisäsi, että he luultavasti vetävät päivällä nuottaa. Lupasi ilmoittaa tarkemmin. 

  Ilmoitus tuli. Yhden maissa alkavat potkia nuottaa Kiljusen venekopin rannasta. Minä sinne ajelin kahden jälkeen. Hieman myöhässä olivat, nuotta oli vasta juuri saatu veteen. 

  Yleisöä oli katsomassa kymmenkunta. Olivat Kiljusen Matin työpaikan porukkaa. Matti oli järjestänyt heille tapahtuman. 

  Kone nuottaa kiskoi lautalle. Vasta kun paulat tulivat rannalle, tarvittiin, koneenkäyttäjän lisäksi, miehiä hommiin. 

  Ei tullut muikkuja. Ei tälläkään pyydyksellä. Tuli kuoreita hatullinen, pari lahnaa, yksi hauki. 

  Jos olisin vanhan kansan valittaja olisin tuossa tilanteessa naukunut: "ei sitä ennen, 1970-luvun alussa, jiäty ilman mukkuloeta, ku myö Kiljusen Muikku-Martin kanssa nouttoo keloilla käsvoemin vejettiin, tervattuun puuvenneeseen nostetiin!"

  En naukunut. Kahdesta syystä. En ole vanhan kansan valittaja, eikä Marttikaan aina muikkuja saanut. Nykyisin on uudet värkit. Arto sanoi katselijaporukalle, että näin muikkuja teoriassa nuotataan. Ja tällä nuotalla on muutama vuosi sitten nostettu 1300 kiloa muikkuja yhteen vetoon!

  Minä hain veneestäni Artolle perinteeksi muodostuneen tuliaisen, Brandyputelin. Tällä kertaa, häveliäisyyssyistä, se oli apteekin paperikassissa. Sanoi, että tässä lääkettä syysflunssaan. Ei Arto Brandypulloa vailla ole. On kuitenkin mukavampaa ensi kesänä mennä muikkuja hakemaan sillä ei Arto ikinä maksua minulta halua. Tietysti siksi, että Haneli on mukana touhussa. Ja hyötyy Hanelikin tuliaisesta; Artolla on kuulemma tapana tarjota porukalle naukut, kun salista tulee yli sata kiloa.l

  Lähdin ajelemaan takaisin. 

                           

  Tähän päättyy 1878. 1879 tulee, kun on tullakseen. Lähden ulos. Taivas on ollut aamusta asti pilvetön, mutta vasta nyt alkaa aurinko nousta paistamaan pihalle.