50 VUOTTA

  Kohta menen nostamaan lipun. Pressa vaihtuu, mutta on toinen syy, miksi halusin pitää lippua vielä yhden ylimääräisen päivän ennen neljäksi kuukaudeksi venyneen lipunnostovuoron päättymistä. Syy on se, että tänään tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Hilppa ja minä mentiin kahden todistajan kera Lahden  maistraattiin. Siellä meistä leivottiin aviopari. 

  Kaivelin kuva-arkistojani. Kuten muistelin, ei meistä jostain syystä yhteistä kuvaa noilta ajoilta löytynyt. Kummastakin toki joitakin. Eli tuon näköisiä silloin oltiin. 

  Kuvat ovat ehkä paria vuotta ennen avioon astumista otettuja, eli iihin aikoihin, kun tutustuttiin. Siis lähes 53 vuotta on yhteistä taivalta takana. Siihen matkaan on mahtunut onnen hetkiä, suurta surua, kaikkia niiden väliltä. 

  Virheitä olen tehnyt, enkä ole suinkaan niistä ylpeä. Hilppa on kuitenkin minua sietänyt, joten olemme yhdessä tulleet tähän hetkeen, hetkeen, jolloin ainoa sarja, minkä voi katsella muutenkin kuin putkeen on Maailman kauneimmat junareitit. Siinä juonenkäänteen ovat loivempia kuin junan käänteet, ei tarvitse muistella, mitä viime jaksossa tapahtui.

 

  Tässä lyhyessä blogissa ei ole tarkoitus muita asioita käsitellä. Tarpeeksi iso juttu yhteen kirjoitukseen tämä minulle on. Loppuun laitan vielä viime aikoina kuuntelussa olleen Antti Aution kauniin biisin Haluun sut sanat. Laulu ei varsinaisesti ole tarkoitettu kultahäitään viettävälle, mutta se kuvastaa tunteitani ja onnellisuuttani siitä, että olen saanut noin kauan kuunnella Hilpan tuhinaa, ja sitä kuinka onneton olisin ilman häntä.  

Mitäpä yhdellä kengällä

Mitäpä ainoalla lapasella

Mitäpä teen, jäänkö eteiseen 

Ja julistan niiden lopullisesti kadonneen

Mitäpä kynttilällä ilman liekkiä 

Mitäpä airolla ilman kaveria 

Mitäpä teen, pyyhin kyyneleen 

Totean yhden päivän taas päättyneen  

Mä haluun sut mun tyynyn jakamaan 

Sut viereen tuhisemaan  

Mä haluun sut vielä kertomaa yhden jutun vaan 

Ettei tarttiskaan vielä hetkeen mennä nukkumaan  

Mitäpä kasetilla ilman soitinta 

Mitäpä kukkasilla kauniilla 

Jos et sä nää niistä yhtäkään 

Mitäpä niitä turhaan silloin keräämään 

Mitäpä kodilla valmiilla 

Mitäpä haaveilla suurilla 

Jos et sä jää niihin elämään 

Mitäpä niistä jos sä tuut vaan kääntymään  

Mä haluun sut mun tyynyn jakamaan 

Sut viereen tuhisemaan 

Mä haluun sut vielä kertomaan yhden jutun vaan 

Ettei tarttiskaan vielä hetkeen mennä nukkumaan

Mä haluun sut mun tyynyn jakamaan 

Sut viereen tuhisemaan 

Mä haluun sut vielä kertomaan yhden jutun vaan 

Ettei tarttiskaan vielä hetkeen mennä nukkumaan

HOLLOLAN KURJIMMAT KÄVELYKELIT

  Hilppa ryhtyi katselemaan Areenalta ohjelmaa Maailman kauneimmat junareitit. No olen minäkin sitä mukana seuraillut. Ensimmäinen kausi katsottu, toista aloiteltu. Seuraavana taitaa olla vuorossa Suomi. Jaksossa kuulemma on myös Mikkeli ja Kalvitsan asema. Mutta tämä ei kuulu tarinaan. Tarinaan, joka on kuitenkin tuon ohjelman innoittama. 

  Tarinan nimi voisi olla Hollolan kurjimmat kävelykelit kausi 1, jakso 1. 

  

  Aamulla totesin, että ei sada vettä, ei räntää. Aamukahvin jälkeen asianmukainen vaatetus niskaan, etteenpäin. Kotikatu oli koko talven kestäneen huonon aurauksen johdosta sohjoinen, välillä syviä uria, välillä jäätä. Kun pääsin Ala-Okeroistentielle, suuntasin kohti etelää, kevyenliikenteenväylä muuttui sohjoiseksi,

  Sohjon alla tietysti jäätikkö, jonka hiekoituksesta ei ei ollut tietoa. Onneksi jaloissa nastakengät.

  Lahden puolelle tulin pian. Käännyin Jankkarintielle. Kävin pienen mutkan sen eteläpuolella. Ali piti tietysti mennä alikulkutunnelista...

...ja tulla toisesta takaisin, tietysti.

  Matka jatkui jossain kohdin aurattuja, mutta jäisiä ja muhkuraisia väyliä Erviänpuiston leikkialueen läpi Uotilankadulle, kävelytietä ylös, Hämeenlinnantien ali, kävelytietä kohti Päijät-Hämeen Keskussairaalaa, Reunakatua Koneharjun läpi Hämeenlinnantien varteen. Sairaalan kohdilla oli keli tällainen.

  Viimeinen reilu kilsa taas Hollolan puolella. Pulla-Pojilta vasemmalle, kahden alikulun kautta Ala-Okeroistentien laitaa kotiin.

  

  Goretex kenkien sietokyky joutui koetukselle. Toiseksi viimeisen alikulkutunnelin läpäisy oli viimeinen niitti; vesi alkoi tihkua sisään.

  Olette olleet mukana kurjimpien kävelykelien avausjaksossa. Olemme tarponeet hyytävässä sohjossa, liukastelleet epätasaisella jäällä, kahlanneet nilkkasyvyisissä lammikoissa. 8500 askelta, 6,5 kilomeriä.    

   Pysykää kanavalla, niin näette, millaisissa olosuhteissa seuraavassa jaksossa taivalletaan. 

  Muutama jälkihuomautus:

  -avausjakso ei tietenkään vedä vertoja junareittiohjelmalle, sillä en hoksannut reittiäni videoida 

  -ohjelman nimi on harhaanjohtava, sillä suurimman osan matkasta dallasin Lahden puolella

  Siinä se. Muuten menee mukavasti, kuten fiksuimmat ovatkin jo päätelleet. Miksei menisi mukavasti, tällaisella pää pehmenneellä äijällä.

YLLÄTYS SÄHKÖPOSTISSA

  Keskiviikkona avasin iltapäivällä tietokoneen. Tarkistin sähköpostin. Mitä helvettiä?!?! Kolme meiliä DNA:lta: Kiitos tilauksesta tilaus on vastaanotettu, Sopimustiivistelmä ja Tilausvahvistus. 

  "Enhän minä mitään ole tilannut!", ihmettelin. Tutkin asiaa. Oli tilattu perusnetti 4G-liittymä ja Huawein tabletti. Myös toistaiseksi voimassaoleva rajaton 5G-liittymä aivan tuntemattomalle numerolle astui vuodeksi voimaan alennetulla hinnalla. Mietin, mitä teen? En viitsinyt ryhtyä botin kanssa chattailemaan, en puhelinpalveluun jonottamaan, joten pistin perperin niskaan, hyppäsin autoon, usmuutin TRIOON DNA:n myymälään. 

  Vuoroa odotellessani pohdiskelin mitä oli tapahtunut. "Joko joku älväke oli käyttänyt henkilötunnustani väärin, tai sitten meilit olivat tulleet väärään osoitteeseen" arvelin. 

  Pienen odotuksen jälkeen pääsin palvelutiskille. Selitin tilanteen, avasin puhelimella sähköpostin. Palveluhenkilö raapi hetken niskaansa, pyysi henkilötodistuksen. Sitten hän katsoi sähköposteista tilausnumeron, otti puhelun. Muutaman hetken juteltuaan alkoi asia selvitä. Joku Pertti Lehkonen, jolla on aivan eri henkilötunnus kuin minulla oli tilauksen tehnyt. Sitten oli käynyt niin, että hän oli antanut väärän (minun) sähköpostiosoitteeni, tai puhelinmyyjä oli sen väärin muistiin kirjannut. Minun kohdaltani siis asia kunnossa. Varmaan kokonimikaimanikin. Paitsi että hän ei ollut vielä tilausvahvistuksia mailiinsa saanut. Mutta se ei meikän ongelma ole. 

  Sain siis tietää, että toinenkin oivallisella nimellä varustettu mieshenkilö Suomessa elelee. Onnea vaan hänelle. Mites sitä sanotaan? Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä? Joo, nyt on siis ainakin kaksinkertainen mahdollisuus nimen pahentamiseen olemassa. 

  Hetkeksi keskeytin kirjoittaminen. Täällä kävi delegaatio putkiremontin suunnitteluun liittyen. Homma etenee. Keväällä saadaan urakkakysely käyntiin. Toivottavasti kesän aikana myös työt. Meille sopisi hyvin, kun saaressa ollaan. 

  Tänään aamulla siivottiin. Ei suunnittelukäynnin takia, vaan oli kerran kahdessa viikossa tehtävän viikkosiivouksen aika. 

  Aamulenkki jäi tekemättä. Enkä taida päivälenkille myöskään lähteä; rännänsekaista vettä pieksää tuulen kera, Menkööt tämä päivä suoratoiston ja kirjan merkeissä. Huomenna sitten aamulla nastakengät jalkaan ja menoksi. 

Pian alkaa kesä mielessä väikkyä. Katsoin kristallipallosta, oikeastaan kristalliovaalista, millaiselta se näyttää. Ei pahalta. Uskokoon, ken haluaa. 

KALAA TYHJÄSTÄ

  Ystäväni Hännisen Make on laitellut viime aikoina kuvia pilkkisaaliistaan, soitellut perään, kysellyt. lähdenkö joskus mukaan. Sunnuntaina viimeksi. Uteli, josko tiistaina Siikaniemeen mentäisi? Sanoin, että valitettavasti on muuta, joskus toiste. 

  Tänään iltapäivällä soi puhelin. Make. 

  "Ootko kotona?"

  "Oon."

  "Miä tuun kohta käymään."

  Pani puhelimen kiinni. Vartin kuluttua soi ovikello. Avasin. Heti ovenraosta työntyi kalapussi. "Toin kostoks, ku et jäälle lähteny!"

  Seitsemän keskipannun ahventa. Minä kiittelin, melkein otsani ruvelle kumartelin. Kuvassa kalat. Yksi puuttuu, on työn alla sanomalehden päällä.

  Make on Mikkelistä kotoisin, asunut jo kauan Lahdessa. Hän on aina ollut innokas kalamies. Itse asiassa häneen tutustuin kalastuksen merkeissä. Ne oli jotkut uistelukisat 1980-luvulla. Olin siellä Hanelin kanssa, Make Paavilaisen Markun kera. Nuoruudessani en Makea tuntenut, hän on minua sen verran nuorempi. Tänä talvena pääsi hänkin eläkeläisten joukkoon.

  Tänä talvena Make on päässyt kunnolla vauhtiin. Ehkä siksi, että hän hankki luotaimen, joten ainakin pystyy katsomaan, onko paikalla elämää. Itse hän vaatimattomasti totesi, että on ollut säkää. Mutta ei minusta pelkkää säkää, sillä hän on ulapalta kantanut monia kertoja puolen kilon kahta puolta olevia kyrmyniskoja. Tasapainopilkillä kuuluu nostavan, kuudesta kahdeksaan metrin syvyydestä. 

  Saatanpa lähteä vielä Maken matkaan. Näkyy miehellä olevan pilkkejä auton kontti pullollaan. Minulla ei Hollolassa ole senkään kalastusvälinettä. Enkä liioin pilkkimisen vuoksi hänen kanssaan jäälle änkeydy. Ihan juttuseuraksi. Tai ei siinä paljon tarvitse itse jutella. Makelta juttua piisaa, kunhan kuuntelijoita löytyy. Voihan sitä pilkkiäkin liottaa, aikansa kuluksi. 

  Sunnuntaina oltiin Espoossa Liisan nelivuotisilla. Liisalla on meneillään Frozen-kausi, joten vaaleansinisävyiset synttärit ne oli. Meitä sukulaisia oli Mikkelistä, Lahdesta, Hollolasta ja Helsingistä. Tuli taas suolaista ja makeaa ahdettua vatsa pullolleen. 

  Liisa tuijottelee kakkua, että eikö kukaan tuu kynttilää sytyttämään, ku pitäs päästä puhaltamaan.

  Tässä päivänsankari poseeraa lahjamekossa. 

  Nyt on Espoossa talvilomaviikko. Annakin on tästä päivästä alkaen lomalla. Hallilla treeneissä käy Iiris kuitenkin päivittäin. Rajansa lomailullakin. 

  Me vietämme seesteistä talviaikaa. Ei merkintöjä kalenterissa. Paitsi että perjantain suoritetaan yhtiössä suunnittelukierto. Käyvät keväällä (toivottavasti) alkavan putkiremontin tiimoilta kiertämässä kaikki asunnot. Eli vähissä ovat tapahtumat. Liiankin, on turhan paljon aikaa miettiä maailman kurjuutta. 

MYRÄKKÄ, VAIHTEEKSI

  Juuri alkoi lunta tulemaan. Mikäli minulta kysytään, niin saisivat jo myräkät riittää. No, nyt kuitenkin lunta tulee yöhön asti, sitten se muuttuu vedeksi. Pitää vissiin käydä illalla kolailemassa. On nimittäin aamulla raskasta tavaraa. 

  Tänään piti minulla olla lääkäri. Vaan ei ollut. Aamulla soitettiin: "Valitettavasti aikanne joudutaan perumaan lääkärin sairastumisen vuoksi. Teille soitetaan tänään tai heti alkuviikosta, niin saatte uuden ajan". 

  Mikäs siinä. Ei minulla mikään akuutti tarve olekaan. Olen sitä paitsi katsonut Omakannasta verikokeiden tulokset. Niitähän otettiin enemmän kuin tiu, mutta vähemmän kuin kiihtelys tai kerppu. No, huono vertaus. Nuo lukumäärät liittyvät tiettyyn asiaan, eivät ole normaalisti käytettäviä. Tarkennan selkosuomeksi. Enemmän kuin 20, mutta vähemmän kuin 40 tai 31. 

  24 taisi olla kokeiden määrä. Kaikki kutakuinkin raja-arvoissa. Siinä mielessä kevyin mielin voin lääkäriin mennä.

  Uusi aika soitettiin minulle jo ennen yhtätoista. Se on 27.2.2024. Lääkärikin vaihtui. Peruttu aika olisi ollut nuorelle naiselle, joka puolitoista vuotta sitten sanoi polvestani, että se vanhemmiten hakee paikkaansa. EI kai löytänyt, sillä vähän myöhemmin toinen lääkäri määräsi heti röntgeniin, ja vaiva paljastui.

  Uusi aika on muutama vuosi sitten sitten omalääkärinäni toimineelle varttuneelle herralle. Vai oliko se omalääkärijärjestelmää? Kuitenkin silloin täällä Hollolassa oli osoitettu tietyille alueille tietty lääkäri. Niin tai näin, hyvin sujui kanssakäynti kyseisen herran kanssa. 

  Lääkäriin ei siis tarvinnut mennä. Mentiin kuitenkin Kunttikseen. Piti käydä kirjastossa, apteekissa ja Prismassa. Prismassa käydään yleensä aina perjantaisin. Sinne näet tulee ennen puoltapäivää leipälasti Mikkelistä. Marskin Arinaleipää, kokonaisena ja siivutettuna. Kokonainen haettiin. Se riittää meille viikoksi. Nyt ostettiin myös paikalla paistettu Fazerin Kaura- Pellavaleipä. Sellaista maistettiin Espoossa. Lähderannan S-Marketista se oli ostettu. Ja löytyi myös Hollolan Prismasta. Voin suositella. 

  Eilen käytiin hiihtämässä. Ihan laduilla Salpauselän harjua hiihdeltiin. Tänään ei menty, sillä myräkkää odoteltiin. Tai kävin minä aamulla lenkin kävelemässä. 

  Huomenna näyttäisi satelevan ainakin aamupäivän, joten saattaa tulla kuntopyörälle töitä. Aika vähän olenkin sillä polkenut, koska jalka kestänyt kävellä. 

  Sunnuntaina on sitten vaihteeksi aurinkoinen talvikeli. Hyvä niin, mukavampi Espooseen Liisan synttäreille ajella. 

  Kohta loppuu neljän kuukauden liputusvuoro. Kuukauden se taloyhtiössä normaalisti kestää, mutta olen omavaltaisesti jakanut vuoroa. Mitäs, kun minulla on aikaa. Jäljellä on Kalevalanpäivä 28. helmikuuta. Ajattelin kuitenkin bonuksena jatkaa presidentin virkaanastumispäivään 1. maaliskuuta saakka. Ihan vaan, ettei tule naapurille yllätyksenä, kun joutuu heti hommiin. Saa rauhassa totuttautua ajatukseen luovutettuani lipun 2. maaliskuuta. 

Kohta siirryn Colson Whiteheadin KIERON MIEHEN MANIFESTin pariin. Sitä ennen lyhyt juttu. 

  Syksyllä tulee kuluneeksi 16 vuotta siitä kun lopetin tupakoinnin. Laakista lopetin, ilman vippaskonsteja, erään yön aikana kypsyneen päätöksen siivittämänä. Laitan vielä kuvaa pian lopettamisen jälkeen ikuistamastani piippukokoelmasta. Se on muuten yhä tallessa, lukuun ottamatta ystävälleni Ruikulle antamaani kolmea piippua. Kaiken varalta kaapissa ovat. Vaikka tuskin tulee niitä käyttöön otettua. 

ESPOOSSA

  Aamulla nokka kohti Espoota. Espoohan sai kovasti julkisuutta, kun tuleva pressa on espoolainen, samoin UMK:n voittaja Windows95Man. Eikä siinä vielä kaikki. Väistyvä presidentti muuttaa pian Espooseen. Sitä en tiedä, missä Niinistön asunto on, mutta ei kovin kaukana, sillä Sale ja Jenni kävivät Lähderannan koululla äänestämässä, ja heidän poikansa aloittaa koulun myös siellä. Siis samassa koulussa, mitä Iiris käy, Liisa myös aikanaan. 

 Perillä Lähderannassa oltiin jo seitsemältä. Joni lähti samalla ovenavauksella duuniin. Reput sisään, kuppi kahvia. Puoli kahdeksan lähtö kuskailemaan. Ensin Iiris hallille aamujäille, sitten Anna Espoon Keskukseen töihin. Sieltä ajelin jäähallin parkkipaikalle takaisin. Koska aikaa oli liki tunti, lähdin kävelemään. Vanhaa Turuntietä tallustin itään päin. Mieltäni ilahdutti, kun prameassa miljöössä, miljoonalukaaleiden keskeltä, ilmestyi eteeni rakennus, jonka seinässä liki Työväen Akatemia. Sen verran uteliaisuus nakkeli, että googlasin asian. Wikipedia kertoo seuraavaa: 

  Työväen Akatemia on vuonna 1924 perustettu Kauniaisissa toimiva yli 300-paikkainen kansanopisto. Opetus painottuu yhteiskuntatieteellisiin, humanistisiin, käyttäytymistieteellisiin ja kulttuurisiin aineisiin sekä kieliin korkeakoulutasolla. Opintojen kautta voi pyrkiä korkeakouluun ja monet opintokokonaisuudet vastaavat oppiaineiden yliopistotason perusopintoja. Akatemia tekeekin tiivistä yhteistyötä avoimen yliopiston kanssa.  Kansanopistolla on tiiviit kansainväliset suhteet Eurooppaan. Opisto on myös mukana humanistisen ammattikorkeakoulun (HUMAK) toiminnassa. Opiston kasvatusohjelma pohjautuu demokratian, tasa-arvon sekä opetuksen tieteenomaisuuden periaatteisiin.

Pinnat Kauniaisille. 

  Iiriksen aamujää loppui yhdeksältä. Vein hänet kouluun. Sitten Tiilikaisille, Liisan kanssa ulos. Käveltiin Lähderannan koulun ja päiväkodin välistä urheilukeskukseen. Jalkapallo- ja jääkiekkohallin ja lämmitetyn jalkapallokentän välistä tassuteltiin Junnupuistoon. Vaikka pakkasta ei ollut kuin reilut viisi astetta, niin navakka tuuli teki olosuhteet kylmäksi. 

  Eipä ollut muita. Ja tuuli pujalteli. Liisan posket punaisina rusottivat. Kauhuissani katselin, kun rannalla olevan talviuimapaikan laiturille harvakseltaan käveli ihmisiä. Eiku uimaan ne meni! Ja ihan pulahdukseen ei kaikilla jäänyt; polskuttelivat kymmeniä metrejä. 

  

  Kuva uimapaikasta ei ole kovin selvä. Enkä minä kovin selvänä tuonne hyppäisi. Ja koska alkoholin nauttiminen on nykyään enemmän kuin kohtuullista, niin tuskin ollenkaan. 

  Kuskailu jatkuu kohta. Varttia yli yksi haen Iiriksen ja hänen kaverinsa koululta, vien heidät hallille treeneihin. Ei tarvitse hakea, sillä Iiriksen kaverin äiti tuo heidän pois. 

 

  Huomenna on bussilakko. Se tarkoittaa, että Joni, jolla on pidempi työmatka, ottaa auton, minä vien Annan töihin. Iiriksellä ei aamujäätä ole. 

  Päivällä kuskaan taas tytöt treeneihin. Ehkä haen myös pois?

  Illemmalla ajelen hakemaan Annan duunista. 

  Näin kuluu pari päivää mukavasti; välillä taksina, välillä nannyna. Aamulla saattaa tosin olla kurja ajokeli, sillä lunta pieksää ennusteen mukaan koko yön. Eiköhän auto sentään kinoksista löydy. Täytyy varuilta laittaa koordinaatit muistiin. 

  Huomenna kotiin. Sunnuntaina ajellaan taas Espooseen. Ei presidenttien, eikä viisuedustajien takia, vaan koska Liisa täyttää kulmikkaat neljä. 

REISSAILUA

  Vaalipäivän lippu on nostettu. Sen puoleen voivat kaikki vielä äänestämättömät lähteä kansalaisvelvollisuuttaan suorittamaan. 

  Vaalien lopputulos lienee selvä. Aika yllättävää, jos Haavisto kirii ohi. Kaikki on toki mahdollista. Niin tai näin, niin uuden pressan kanssa pystyy elämään. Haavisto tosin mieluisampi olisi. 

  

  Eilen käytiin Mikkelissä, Shaden 18-vuotispäivillä. Niin se aika kuluu, Annan serkkutytön Emman vanhin lapsi on jo täysi-ikäinen!

  Matkustelu ei jää siihen. Tiistaina kutsuu Espoo. Päiväkodit ovat taas kiinni, joten Liisan kanssa aikaa viettämään mennään. Pari päivää kestää lakko, joten keskiviikkona illalla kotiin palataan. 

  Matkailu jatkuu viikon päästä sunnuntaina. Taas suuntana Espoo, ja Liisan 4-vuotissynttärit. Hyundai saa siis liikuntaa. 

  Aamulla, kun sain lopulta tietokoneen pelaamaan, ylen sivuille menin. Vaaleja ja UMK:n voittajaa. Kovin suomikeskeinen oli siis tarjonta. Onneksi ei sentään Orpon tai Purran lärviä ensimmäisenä näkynyt. Ei mennyt päivä heti aamusta persiilleen. 

  Vaalien uutisoinnista olen saanut enemmän kuin tarpeekseni. Pitkin hampain on yritettävä jälkipyykki kestää. UMK:n ratkaisua en katsonut. Yhtään biisiä en tiedä. Euroviisut eivät koskaan ole olleet lähellä sydäntä. Tuli sentään katsottua finaali silloin kun Lordi voitti. Käärijän kamppailu jäi kyllä näkemättä. 

  Talouden kurjista luvuista ja ennusteista päivittäin kerrotaan. On kuitenkin yksi ala, joka näyttää vetävän, koko ajan tulostaan parantavan, nimittäin aseteollisuus. Eipä jaksa minua ilahduttaa. Päinvastoin. 

  Palaan tietokoneeseen. Aamulla, kun avasin läppärin, niin jotakin oli tapahtunut. Kone ei löytänyt wifia. Reititin kyllä pelasi, sillä muissa laitteissa wifi toimi. Räpläsin aikani, mutta ei. Ei edes asetuksista löytynyt mitään haulla "wifi". VPN:n otin pois päältä, kaikki taiat tein. Ei vaikutusta. Onneksi olen joskus vetänyt ethertiny-kaapelin "työhuoneeseeni", joten piuha kiinni. Jo alkoi pelaamaan. 

  Takuukone. Huomenna Giganttiin. Jos ei heti kuntoon tule läppäri, pitää ottaa Chromebook mukaan Espooseen. Enhän minä siellä rupea piuhojen kanssa sähläämään. 

  Loppuun yksi ihmettelyn aihe. Käsirautojen valimistajat eivät vissinkään katsele poliisisarjoja. Jos katselisivat, niin varmasti kehittäisivät tuotettaan paremmaksi, sillä nykyisellään ne saa auki klemmarilla, pinnillä, kai hammastikullakin. Ja siteet silmillä, kädet selän takana. 

  

  Niin kai se menee? Loppujen lopuksi kuva arkistoiden kätköistä. Jäätiellä Harvion satamapäässä, vuosi on 1969 tai 1970. Mistä lie olen saanut sulan hattuuni. Petolinnun takapuolesta, vai ansiosta? Enpä muista.