tiistai 13. helmikuuta 2024

ESPOOSSA

  Aamulla nokka kohti Espoota. Espoohan sai kovasti julkisuutta, kun tuleva pressa on espoolainen, samoin UMK:n voittaja Windows95Man. Eikä siinä vielä kaikki. Väistyvä presidentti muuttaa pian Espooseen. Sitä en tiedä, missä Niinistön asunto on, mutta ei kovin kaukana, sillä Sale ja Jenni kävivät Lähderannan koululla äänestämässä, ja heidän poikansa aloittaa koulun myös siellä. Siis samassa koulussa, mitä Iiris käy, Liisa myös aikanaan. 

 Perillä Lähderannassa oltiin jo seitsemältä. Joni lähti samalla ovenavauksella duuniin. Reput sisään, kuppi kahvia. Puoli kahdeksan lähtö kuskailemaan. Ensin Iiris hallille aamujäille, sitten Anna Espoon Keskukseen töihin. Sieltä ajelin jäähallin parkkipaikalle takaisin. Koska aikaa oli liki tunti, lähdin kävelemään. Vanhaa Turuntietä tallustin itään päin. Mieltäni ilahdutti, kun prameassa miljöössä, miljoonalukaaleiden keskeltä, ilmestyi eteeni rakennus, jonka seinässä liki Työväen Akatemia. Sen verran uteliaisuus nakkeli, että googlasin asian. Wikipedia kertoo seuraavaa: 

  Työväen Akatemia on vuonna 1924 perustettu Kauniaisissa toimiva yli 300-paikkainen kansanopisto. Opetus painottuu yhteiskuntatieteellisiin, humanistisiin, käyttäytymistieteellisiin ja kulttuurisiin aineisiin sekä kieliin korkeakoulutasolla. Opintojen kautta voi pyrkiä korkeakouluun ja monet opintokokonaisuudet vastaavat oppiaineiden yliopistotason perusopintoja. Akatemia tekeekin tiivistä yhteistyötä avoimen yliopiston kanssa.  Kansanopistolla on tiiviit kansainväliset suhteet Eurooppaan. Opisto on myös mukana humanistisen ammattikorkeakoulun (HUMAK) toiminnassa. Opiston kasvatusohjelma pohjautuu demokratian, tasa-arvon sekä opetuksen tieteenomaisuuden periaatteisiin.

Pinnat Kauniaisille. 

  Iiriksen aamujää loppui yhdeksältä. Vein hänet kouluun. Sitten Tiilikaisille, Liisan kanssa ulos. Käveltiin Lähderannan koulun ja päiväkodin välistä urheilukeskukseen. Jalkapallo- ja jääkiekkohallin ja lämmitetyn jalkapallokentän välistä tassuteltiin Junnupuistoon. Vaikka pakkasta ei ollut kuin reilut viisi astetta, niin navakka tuuli teki olosuhteet kylmäksi. 


  Eipä ollut muita. Ja tuuli pujalteli. Liisan posket punaisina rusottivat. Kauhuissani katselin, kun rannalla olevan talviuimapaikan laiturille harvakseltaan käveli ihmisiä. Eiku uimaan ne meni! Ja ihan pulahdukseen ei kaikilla jäänyt; polskuttelivat kymmeniä metrejä. 
  
  Kuva uimapaikasta ei ole kovin selvä. Enkä minä kovin selvänä tuonne hyppäisi. Ja koska alkoholin nauttiminen on nykyään enemmän kuin kohtuullista, niin tuskin ollenkaan. 


  Kuskailu jatkuu kohta. Varttia yli yksi haen Iiriksen ja hänen kaverinsa koululta, vien heidät hallille treeneihin. Ei tarvitse hakea, sillä Iiriksen kaverin äiti tuo heidän pois. 
 
  Huomenna on bussilakko. Se tarkoittaa, että Joni, jolla on pidempi työmatka, ottaa auton, minä vien Annan töihin. Iiriksellä ei aamujäätä ole. 
  Päivällä kuskaan taas tytöt treeneihin. Ehkä haen myös pois?
  Illemmalla ajelen hakemaan Annan duunista. 

  Näin kuluu pari päivää mukavasti; välillä taksina, välillä nannyna. Aamulla saattaa tosin olla kurja ajokeli, sillä lunta pieksää ennusteen mukaan koko yön. Eiköhän auto sentään kinoksista löydy. Täytyy varuilta laittaa koordinaatit muistiin. 

  Huomenna kotiin. Sunnuntaina ajellaan taas Espooseen. Ei presidenttien, eikä viisuedustajien takia, vaan koska Liisa täyttää kulmikkaat neljä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti