UIMAHALLIN AAMUPALAVERI

  Olen loppuaan kohti valumassa olevan viikon aikana käynyt muutaman kerran uimahallilla. Tiistaisin ja torstaisin, kun halli aukeaa jo kuudelta, tuntuu tosiaan hyvältä rytmiltä. Sen huomasin, koska kävin hallilla tiistaina ja torstaina. Heti kuudelta oli käsi oven kahvalla. 

  Aloitan homman uimisella, tai no, tietysti suihkulla. Sitten altaalle, suihkuun, saunaan, loppupesulle. Kahdella käynnillä minulle on selvinnyt, että puoli seitsemän jälkeen saunan lauteilla istuu mitä ilmeisimmin vakioporukka eläkeläisäijiä pohtimassa maailmanmenoa. 5-10 jäsentä raadissa näyttäisi olevan. Osa hiljaisempia, muutamia aktiivisesti keskustelua johtavia. 

  Tiistaina oli pohdinnan aiheena sukupuolinen suuntautuminen. Keskustelu lähti liikkeelle siitä, kun jäsen X sanoi, että häntä ihmetyttää, että nykyisin on jokaisessa sarjassa oltava ainakin yksi homo- tai lesbopari. Siitä keskustelu alkoi laajeta. Hollolan eläkeläisukoille kunniaksi on mainittava, että melko asiallisella pohjalla pysyttiin. Muutama pakollinen asiaan liittyvä vitsi tietysti putkahti ilmoille, mutta kokonaisuutena arvosanaksi 8½. 

  Torstaina oli vuorossa tekoäly. Kovinkaan analyyttista tai asiantuntevaa ei keskustelu ollut. Vaikka kukapa minä olen asiaa arvostelemaan, paraskin asiantuntija. Joitakin otaksumia olisin kuitenkin voinut korjata. En korjannut. Kuten sanoi: paraskin asiantuntija!

  Odotan uteliaana tulevan tiistain aihetta. Olisi ruodinnassa sota ja Leopardit? Vai pulpahtaako esiin joku muu miesten mieliä painava aihe?

  Tällaisia äijäraadeissa maailmaa parannetaan lukuisissa huoltsikan baareissa, kulman kuppiloissa, ostoskeskusten kahviloissa, uimahallien saunoissa, ehkä päivätanssien päätyttyä ja bingon jännityksen jälkimainingeissa? Vaikka nuo taitavat olla enimmäkseen mennyttä aikaa?

  Sitten uimahallin pääasiallisesta käyntisyystä. Olen huomannut, että vesijuoksu ei oikein sovi kipeälle polvelle. Potkut vihlaisevat ikävästi. Sen sijaan uinti tuntuu hyvältä. Siispä en torstaina edes pukenut vesijuoksuvyötä uumalleni, vaan menin suoraan uimaradalle. Hyvin siellä oli tilaa. Kolmesta viiteen meitä samaan aikaan hitaiden uimareiden alueella polski sen puolen tunnin aikana, jonka vedessä olin. 

  Puolessa tunnissa ehtii uida monta altaanmittaa, vaikka vauhti ei kovaa ole. Jos, ja kun, uintikäyntejä jatkan, vauhti varmasti kiihtyy, ehkä käytetty aikakin lisääntyy. 

  Tänään on aikomuksena lähteä metsään kokeilemaan, miltä liukulumikenkäily tuntuu. Keli kääntyi pakkaseksi, ja viikolla satoi ainakin 20 senttiä uutta lunta, joten olosuhteen ovat kunnossa. Miten polvi vastaa hyviin olosuhteisiin? Sen tiedän muutaman tunnin kuluttua. 

  Torstaina satoi lunta reilusti. Kaksi kertaa täytyi käydä alueita kolaamassa. Ensimmäinen tehtiin Hilpan kanssa yhdessä. Minulla oli puolenpäivän aikaan tapaaminen Lahdessa, ja ajellessani yhden korvilla takaisin Hollolaan, ajattelin, että edessä on uusi lumenluonti. Mutta kas kummaa, kun pääsin perille, olivatkin Hilppa ja eräs naapurin eläkeläisrouva jo kolaamassa. Homma oli melkein tehty, joten säästyin tällä kertaa hikoilulta. Tehtäväkseni jäi ainoastaan ottaa kuva pihan puolen metsiköstä, jossa märkä lumi oli, tuulesta huolimatta, tarttunut puihin, tehden maisemasta talvisen.

TUTUSTUMINEN

  Viime viikolla tein periaatepäätöksen siitä, että ryhdyn käymään Hollolan Uimahallilla. Uin, vesijuoksen, ja poljen salilla kuntopyörää. Ostin päätöksen vakuudeksi vesijuoksuvyön. 

  Perjantaina suuntasin kassini kanssa hallille kahdeksaksi. Netistä oli tarkistanut aukioloajat. Mutta kuinkas ollakaan, ovi oli säpissä. Oven viereen oli laitettu tulostettu lista, missä luki, että pe. 14 - 21. 

  Palasin myrtyneenä, tsekkasin asian netissä. Kyllä Uimahallin omilla sivuilla olivat ajat oikein, mutta siinä kohtaa, mikä tulee näytön oikeaan laitaan, kun jonkun liikkeen tms. googlaa, ilmoitettiin hallin olevan auki 8 - 21. Se on googlen ylläpitämä osio. Kun klikkasin siitä kohtaa "Tietoja datasta", selvisi seuraavaa:

   Paikalliset tiedot kootaan useista eri lähteistä. Esimerkkejä:  

  -julkisesti saatavilla olevat tiedot, kuten indeksoitu verkkosisältö (esim. yrityksen virallisen verkkosivuston tiedot) 

  -kolmansien osapuolten lisensoitu data 

  -tiedot käyttäjiltä, jotka lisäävät faktatietoja (kuten osoitteita ja puhelinnumeroita) ja sisältöä (kuten kuvia ja arvosteluja), sekä yritysten omistajilta, jotka ilmoittautuvat paikallisten tietojen omistajiksi Google My Businessin kautta 

  -tiedot, jotka perustuvat Googlen ja paikallisen paikan tai yrityksen väliseen vuorovaikutukseen

  Ok, jokin on tuossa ketjussa pettänyt. Mutta minä en valita. Enkä mennyt kahden jälkeen uudestaan, sillä arvelin hallin olevan silloin melko turvoksissa.

  Päätin pysyä alkuperäisessä suunnitelmassani, eli siitä, että hallikäyntini tapahtuvat tiistaina ja torstaina. Noina päivinä uimahallia aukeaa jo kello kuusi. Sopii minulle, sillä luultavasti on melko väljää.

  Tänään, koska vettä pieksi koko aamupäivän, enkä lenkille viitsinyt lähteä, suuntasin kymmenen maissa katsastamaan hallia. Se jäi tutustumiseksi; kuntosali oli miehitetty ja naisitettu lähes viimeistä laitetta myöten, lasten altaalla oli uimakoulua, jotakin hengenpelastusopetusta kymmenpäiselle salskeitten nuorten miesten joukolle oli kaarialtaalla, ja vesijuoksulle pyhitetylllä altaanosaa katselessa tuli mieleen kissat Vilkkilässä. Eli säpinää oli  jee paljon, meteliä vau runsaasti.

  Saunassa kävin, tietysti, kun kerran paikalle olin itseni raahannut. Uimassa myös. Altaassa sentään mahtui polskimaan. Uin muutamia altaanmittoja. Ihan hyvältä tuntui sammakkopotku. Itse asiassa oikea polvi oli se, missä pientä kipua ja naksetta uidessa oli havaittavissa, vasen, se kipeä, oli ihan ok. Ja kun intouduin kroolaamaan, niin oikeakin polvi oli tyytyväinen. 

  Koska liikkuminen kävellen on välillä hankalaa, aion huomisesta lähtien käydä aamuisin hallilla. Ajan myötä varmaan selkiintyy, kuinka kauan kerrallaan hallilla vietän. Mutta sen verran, että saan korvattua vähentynyttä liikuntaa reilusti. 

  Hallin lippukassalla kysyin, että onko mahdollista saada ohjausta kuntosalilla? Minulle kerrottiin, että torstaisin on ohjaaja paikalla klo. 14 - 14:30 antamassa neuvoja. Vaikka päätin äsken, että en "ruuhka-aikaan" enää hallille mene, niin täytyy heti ottaa takaisin. Minulla on nääs varaa antaa periksi. Eli aioin kerran käydä kyselemässä ammattilaiselta neuvoja polven lihasten kuntoutuksen. 

  Sellainen kuntopäivitys tällä kertaa. Ja vielä loppuun kuva vuodelta vissiin 1966. Jos olisin vielä likikään tuon näköinen, ei olisi hallin kassa myynyt eläkeläislippua ilman dokumenttia. 

BUCKET LIST

  Bongasin lukemastani kirjasta minulle uuden käsitteen: Bucket List. Pian selvisi, että se tarkoittaa listaa asioista, joita haluaa tehdä ennen kuolemaansa. Siispä väsäämään. Listaa.

  En ole, jos en sitten ihan natiaisena, käynyt Kolilla. Haluan siis käydä Kolilla. Mieluummin syksyllä, ruska-aikana. Pari vuotta jo ollut mielessä ja puheissa. 2021 jäi koronatilanteen vuoksi käymättä, viime syksynä arvelutti polven kunto, sillä taivallettava siellä ainakin jokusia kilometrejä on. 

  Olen nähnyt livenä vain muutamia arvostamiani bändejä tai artisteja. Leonard Cohen jäi näkemättä, eikä sitä voi enää korjata. Samoin tietysti John Lennonin kohdalla. Neil Youngin olen nähnyt useammankin kerran, Bob Dylanin kerran, samoin Peter Gabrielin, Nick Cave & Bad Seedsin ja Wilcon. The Animalsinkin, vaikkakin ei siinä kokoonpanossa "oikeita" Animalseja ollut kuin Eric Burdon. Syystä jos mistä on Bruce Springsteen jäänyt näkemättä. Jos tilaisuus tulee, niin hänet haluan livenä kokea. Samoin jonkun uudemmista tuttavuuksistani Bon Iver, Kurt Vile, The Lumineers, Momford & Sons, Jonathan Wilson, Father John Misty. Jos "Pomon" ja yhdenkin jälkimmäisistä konserteissa pääsen käymään, olen tyytyväinen.

  Haluan laittaa Saarelassa vesihuollon sellaiseen kuntoon, että se toimii sittenkin, kun siellä enimmäkseen aikaansa viettää Annan perhe. Ja muutenkin katsoa, että seuraaville jää toimiva paikka lomillaan ja vapaillaan oleskella. 

  Haluan tehdä automatkan Norjassa etelästä pohjoiseen. Lautalla Ruotsiin, sieltä Bergeniin, josta vuonoja kierellen, Lofooteillakin poiketen, jäämerelle, Nuorgamin kautta Suomeen, joskus tutuksi tulleita väyliä takaisin Hollolaan. Tätäkin ollaan Hilpan kanssa kevyesti suunniteltu. Korona on kapuloita auton pyöriin tunkenut. Ja bensan hinta viime kesänä. Jos ikää ja terveyttä piisaa, niin halu tuo matka tehdä on kova. On muuten ainoa ulkomaan matka, joka on ajatuksissa. Ei ole hinkua aurinkorannoille, ei ylipäätään pitkille lennoille. 

  Haluan katsoa paikan päällä, kun Iiris kilpailee jossain junioriluokassa Suomen mestaruudesta. Tytön innostus ja omistautuminen lajille on niin kova, taipumuksetkin ilmeisesti sen suuntaiset, että 5 - 10 vuoden periodilla se saattaa olla todellisuutta. Mutta haluan vaikka kuinka kovasti, niin tämä asia ei ole minun hyppysissäni.

  Siinä se. Aika vaatimaton ja jopa mahdollisuuksien rajoissa. Unelmoida aina voi, mutta unelmat eivät mielestäni kuulu Bucket Listiin. 

  Näitä mietiskeli Peppe-pappa sateisen lauantain sateisena iltana. 

    Vieläpä yksi juttu. Ei listaan, vaan ihan muuten vaan. Tuli jostain kumman syystä mieleeni juttu nuoruuden parhaasta kaveristani Ahosen Ristosta. Elettiin 1970-lukua. En muista, missä oltiin, ketä meitä joukossa oli. Kuitenkin puhe kääntyi Martti Talvelaan. Talvelahan oli 1950-luvun lopulla ollut Anttolan Pitkälahdella ja Ylivedellä kansakoulun opettajana. Vai oliko Pitkälahdella vain nuoriso-ohjaajan ominaisuudessa? Mökki hänellä oli myös Anttolassa, ainakin myöhemmin, kun oli oopperauransa nosteessa. No, joku porukassa alkoi selvittää, että nykyisin Talvela on Juvalla, sillä on maatila ja lampaita. Siihen täräytti Riti sama tien: "Eikäku Talvela on Talikkalan markkinoilla!"

  Minä ja Riti Aittalahdenvuoren rinteellä kemallaan noihin Talikkalan markkina-aikoihin. Risto on ollut poissa pian 25 vuotta. Välillä, kun asiat mieleen palautuvat, on ikävä. 

  

Kuva by Ari Paavilainen, poistunut on hänkin.

NIINPÄ JA JOO

  Ensin päivitystä edelliseen blogiini. Topi tarkensi käsityksiäni polvileikkauksesta. Leikkaus COXASSA ei maksa sen enempää kuin PÄKSISSÄ. Pitää vain saada lähete lääkäriltä, toimittaa se COXAAN, ja asiat lähtevät rullaamaan. Aioin kuitenkin vielä käydä läpi kaikki muut konstit. Suhtautumistani leikkaukseen voi verrata Hari Seldonin mielipiteeseen Isaac Asimovin mestariteoksessa SÄÄTIÖ: Väkivalta on kyvyttömän hätäkeino.

  Jos ihmiskunta saa rellestää aikansa, selviää hengissä, voi joskus tulla aika, kun lähes kaikki "osat" voidaan ongelmattomasti vaihtaa. 

 Mutta se aika on vielä kaukana edessä. Vaikka tekonivelleikkaukset, monet muutkin vastaavat operaatiot, ovat kehittyneet paljon, niin ongelmattomia ne eivät suinkaan ole. Eli mennään vielä vanhalla polvella. Jos ei apua mistään (lihasjumppa, teippaukset, kudosta rakentava lääke) löydy apua, niin sitten leikkaus puntariin. Kestihän Topikin, mitä hän nyt sanoikaan, neljä vuotta?, kipua, ennen kuin leikkaukseen toimeutui. 

  Kivun polvessani vielä joten kuten siedän, mutta siitä olen huolissani, kun kävellessä ei meinaa normaali askellus sujua, eli liikkaamiseksi pyrkii käynti menemään, vaikka kuinka yrittäisi normaalisti kulkea. Se ei tietääkseni ole kovin hyvä asia, sillä klenkkaaminen voi ns. jäädä päälle. 

  Toinen elämääni hankaloittanut ongelma ratkesi. Se sähköpostien päätyminen suoraan roskakoriin. Kävin eilen aamusta Lahdessa alan velhojen pakeilla. Selvisi, että asia voidaan hoitaa pikahuollossa, mutta minun pitää tuoda läppäri liikkeeseen. Kysyin, että eikö tiliäni voi avata jollain heidän koneistaan, katsoa asetukset siellä? Ei voi. Ei kuulemma ole sellaisia yleisökoneita firmassa. 

  Sitten ehdotin, että entäs puhelimessa? Ei sekään sopinut. Jostain minulle arvoitukseksi jääneestä syystä. Sanoi tuovani läppärin, kun seuraavan kerran tulen kaupunkiin. 

  "Onneksi ei onnistunut", mietin nyt. Ryhdyin näet illalla vielä tutkimaan sähköpostin asetuksia. Klikkailin joitain muutoksia, toisia ominaisuuksia poistin, toisia lisäsin. Ei tullut hullua hurskaammaksi email.

  Googletin lopuksi, taas, asiasta. Nyt löysin jotain uutta. Kokeilin. Lähetin itselleni sähköpostin, poimin sen roskakorista postilaatikkoon, avasin, loin sille suodattimen älä koskaan siirrä tämäntapaisia viestejä roskakoriin. Kas kummaa, nyt alkoivat meilit tulla sinne, minne ne kuuluuvat, eli postilaatikkoon. 

  Minulla on tapana suodattaa joitain tarpeettomia viestejä, käskyttää ne menemään suoraan roskakoriin. Olinko sellaisella teolla aiheuttanut ongelman? En tiedä. Pääasia, että ongelma on poissa. Vaikka, yleisesti ottaen, ongelman syy pitäisi aina selvittää perin pohjin, niin en tässä tapauksessa jaksa enää asiaan paneutua. 

  Peppe siis selvitti ongelman, mutta, vanhaa korttipöytäsanontaa käyttääkseni, "Peppellä oli enemmän onnea kuin ymmärrystä!"

  Plussalle meni keli, vettä, välillä räntää satelee tulevina päivinä. Ja tuulee, ainakin aluksi. Se tietää kohtuullisempia sähkön hintoja. Meille tuli joulukuun sähkölasku. Ensimmäinen lasku pörssisähkön hinnoilla. Olihan se kolminkertainen edelliseen verrattuna. Ei kuitenkaan yletön, sillä kulutus kotona on melko maltillista, ja pesukoneet jylläävät aamuyöstä monesti parin sentin kilowattituntihinnalla. 

  Jos saareen kevättalvella päästää, (jää, polvi?), niin varmasti viikossa kertyy energiayhtiölle melkoisesti maksettavaa. Eikä taida valtio korvata vapaa-ajan asunnon laskuja? Ei se oikein olisikaan. Mutta kaiken kaikkiaan sähkön hurjimmat hinnat on kai jo nähty. Parempaa ollaan. tiemmä, menossa. Tietysti tuulettomat kovan pakkasen jaksot yhä nostavat hinnat taivaisiin. 

  Loppuun miete, tahi toteamus:  Kuka sanoo, että televisiosta ei tule mitään hyödyllistä. Kyllä tulee. Tulee oppia. Minä opin, kuinka vastata kiperiin kysymyksiin. Ylen Aamutv:n Jälkihiki, -digi, -liki mikä tahansa -osiossa vastasi eräs panelisti, kun hänen mielipidettään kysyttiin "niinpä ja joo". Sehän on yhtä nerokas vastaus kuin kaima-Koistisen mieleeni palauttama edesmenneen Valtosen Taten "no mut ehäku".

SÄHKÖPOSTI JA MUITA SATTUMUKSIA

  Havahduin aamulla huomaamaan, että minulle ei ole tullut moneen päivään yhtään sähköpostia. Siis syvennyin asiaan, sillä kyllä varmasti jotain pitäisi postilaatikossa olla. Syy selvisi pian. Tai syy ei selvinnyt, mutta selvisi, että saapuneet viestit olivat menneet suoraan roskakoriin. Sitten alkoi syyn selvitys. Se ei selvinnyt. Ei asetuksista löytynyt mitään ratkaisua. Googlettamalla tuli niin vaikeaselkoisia selityksiä, että en niitä edes yrittänyt ymmärtää. Parasta mennä huomenna käymään jossain tietokoneliikkeessä apua anelemassa. 

  Eivät sähköpostit kuitenkaan hukassa ole. Täytyy vain roskaposti välillä avata, siirtää sieltä tarvittavat postilaatikkoon. Turhauttavaa puuhaa. Vaikka ei eläkeläisen päivän ihan täyteen buukattu ole, niin ottaa pattiin. Ja eniten ottaa pattiin, kun ei tajua, mistä kiikastaa. 

  Aamupäivällä oltiin kaupungilla. Hilppa meni kampaajalle, minä kahville kollegani ja tekun luokkakaverini Topin (nickname) kanssa. Topi nimittäin kertoi mesessä, että häneltä on polvi leikattu kolme viikkoa sitten. Minä halusin lisätietoa, joten eilen Topille pirautin, sovittiin tapaaminen. Sovittiin se Trioon. Kun aprikoin puhelimessa, että onkos siellä enää muita kahviloita kuin Espresso Coffee House, niin Topi sanoi, että onhan siellä vielä Mulkosilmä kahvila. Minä, että mikä? 

  "No Sinuhe", vastasi Topi. "Oikeastaan Mariankadun Sinuhe on "Mulkosilmäbaari", koska kadulta näkee, ketä siellä istuu, mutta vähän sama juttu Trion Sinuhessa. Tai siis osa pöydistä on Triossa käytävillä."

  "No tavataan sillä, sillä ei hävetä, vaikka joku näkeekin minut sinun seurassasi" vastasin.

  Kymmeneltä tavattiin. Varmaan pari vuotta kulunut edellisestä fyysisestä kohtaamisesta. Vaihdettiin ensin kuulumisia. Sitten Topi kertoi polvensa historiaa. Oli käynyt yksityisellä operation teettämässä, kun kunnallisella olisi kestänyt jonotus kauan. 

  Topin polvi oli vihoitellut jo vuosikausia, ja vamman aste lienee oli muutaman piirun meikäläisen vastaavaa korkeampi. Minä en varmaan ihan vielä lähde samalle tielle. Katselen vielä ainakin kevääseen. Mutta nyt minulla on ensikäden tietoa siitä, kuinka täytyy menetellä, jos sille tielle lähden. 

  Hintoihinsa taitaa tulla yksityisellä teetettävä operatio, sillä Kelan korvaukset ovat vuoden alusta muuttuneet. Topi ehti homman hoitaa ajoissa, joten häneen kohdistunut kustannus oli kohtuuden rajoissa. 

  Polvi on ollut viime aikoina sellainen, että rasituksessa se on tosi kipeä, kotona lusiessa lähes huomaamaton. Särkylääkettä en ole muutamaan päivään napsinut. Pieniä lenkkejä olen aamuisin tehnyt, mutta aika hankalilta ne ovat tuntuneet. 

  Sähköposti luultavasti tulee kuntoon, jollain aikavälillä. Polvesta en ole varma. Kummankin kanssa totun kyllä olemaan, sillä isompiakin murheita maailmalle mahtuu.

  Vielä palaan eilisiin muutaman päivän takaisiin uutisiin.  Ylen otsikoissa kerrottiin, että kauppakeskus Triplan remontti on saatu päätökseen, ja että julkisivulaatojen ei pitäisi enää tippua. Mietiskelin, että eipä tilanne ole miksikään muuttunut siitä, kun rakennus joku vuosi sitten valmistui. Käsittääkseni ei julkisivulaatojen olisi silloinkaan pitänyt tippua. 

  Koska kuvia ei ole tullut otetuksi, laitan loppuun vanhan. Se on napattu 15. tammikuuta 2022. Vesijärven kansi näytti tällaiselta. Eipä ole tullut käytyä katsomassa, miltä nyt näyttää. Ehkä joku päivä menen. Katsomaan, jopa kokeilemaan.

UUDET KUJEET POLVILLE JA PIKAFLUNSSA

  Eilen kävin fysioterapeutilla. Nyt oli eri henkilö terapoimassa kuin ensimmäisellä kerralla; reilusti vanhempi, myös selvästi kokeneempi. Asiat käytiin ajan kanssa läpi. Hän kyseli, minä kyselin, hän tutki, testasi, näytti uusia ja tehokkaampia lihasten vahvistamiseen tarkoitettuja liikkeitä. 

  Fysioterapeutti huomasi heti, kun ryhtyi polviani syynäämään, että vasemman jalan reidessä olivat lihaksen paljon huonommassa kunnossa kuin oikeassa. Vaikka olin molemmilla jaloilla liikkeitä tehnyt, molemmilla jaloilla kävellyt, niin olin varmaan tiedostamatta varonut vasemman, kivuliaan polven liikkeitä.

  Kun kysyin loppuvaiheessa, että millainen on odote tulevaisuudelle, niin hän sanoi, että tulet polvien kanssa pärjäämään. Minä, että ilman leikkaustako? 

  "Niin, liikeradat ovat täysin kunnossa, jaloissa on voimaa. Ei tuo vasenkaan ole lähellä leikkaustarvetta. Ei muuta kuin että vahvistat lihaksia huolellisesti. Ja liikut. Kipulääkettä tarpeen mukaan. Kylmäkäärettä voi myös kokeilla, jos äityy kovin kipeäksi. Ja teippausta."

  "Selvä", sanoin. "Se kyllä onnistuu."

  Kun ryhdyin hamuamaan housuja jalkaan, sanoi terapeutti, että ei vielä, teippaan polven malliksi. Sen teki. Polvi on ollut siitä asti samoilla teipeillä. Ja se on parempi. 

  

  Kävin heti ostamassa kotiin kinesioteippiä. Jossain vaiheessa pitää lienee ammattilaisen teippaukset repiä irti. Viimeistään, kun alkavat muuttua mustiksi ja haista pahalta. Ehkä jopa hieman aikaisemmin. 

  Kovin vaikeaa tuo teippaus ei ole. Ensin pätkä poikittain juuri polvilumpion alle noin 80 %:n venytyksellä, sitten puolireidestä molemmin puolin kääntäen ensimmäisen teipin päälle noin 20 %:n tiukkuudella. Helppoa kuin mustikanpoiminta! 

  Heti tosiaan alkoi polvi tuntua paremmalta, kun se oli teipattu. En tosin ole vielä lenkillä käynyt. Tänään nimittäin siivottiin aamulla joulut pois. Parin tunnin heiluminen aamujumpan jälkeen sai riittää, kun ulkona oli pakkasta reilusti, tuulen kanssa vielä. Ja Peppe-flussa jylläsi, mutta siitä lisää tuonnempana.

  Toivon, että erilaisten konstien ja harjoitteiden kanssa tosiaan pystyn elämään samaan tapaan kuin ennenkin. Jos lenkkeilyn joudun lopettamaan, niin sitten kyllä vi***aa. Ja syömistä pitää alkaa säännöstellä. Jo nyt, kun on jouluherkut nautittu ja normaalia vähemmän liikuttu, on paino noussut. Kokemuksesta sen tiedän, että mikä helposti tulee, se vaikean kautta lähtee. 

  Aamuyöllä iski myös flunssa, tai mikä lie pöpö. Heräilin pikkutunneilla aivasteluun ja runsaaseen nenän vuotoon. Kolmen aikaan kömmin ylös, jotten suotta Hilpan unia häiritsisi. Luin, niistin, luin, aivastelin, yritin nukkua sohvalla, aivastelin, luin, niistin ja aivastelin. Nokka vuosi kuin sanonko mikä?

  Nyt vaikuttaa siltä, että flunssa oli minulle tyypillinen pika -sellainen. Aamupäivän se kunnolla jylläsi. Otin muutaman sinkkitabletin, olin siivouksen jälkeen pari tuntia pötkölläni. Taisin ihan unessakin käydä. Ja kas kummaa, nyt ei taudista ole juuri tietoakaan. Kop, kop, puuta koputan. Jos tosiaan tällä selvisin, niin kyllä minä povienikin kanssa selviän. 

  Muuten, kun fysioterapeutti luki röntgenkuvien tulkintaa, minulle sevisi, että oikean polven nivelrikko on astetta pidemmällä kuin vasemman. Kuitenkin vasen kipuilee, oikea on oireeton. 

  "Sellaista se monesti on", sanoi fysioterpeutti, "saattaa mennä vuosikausia ilman oireita, joskus pienempikin vaurio heittäytyy hankalaksi."

  "Hyväksyn tilanteen, jostain kumman syystä", sanoin. "Ei ole ikävä molempien polvien tuskaa!"

  Sellaista loppiaista odotellessa tuli naputeltua. Jospa vielä pari kuvaa laitan Espoon reissulta. 

Siskokset kuin ilvek..., ei käy, ... kuin Pikachut. 

Tehtiin tiistaina Liisan kanssa pikkuinen lumiukkeli. Keskiviikkona, kun Aija-mummi oli lapsia kaitsemassa, hän lähetti Hilpalle lähes samanlaisen kuvan, eli ukkeli oli säästynyt ilkivallalta. 

LOPPUJEN LOPUKSI

  Loppujen lopuksi loppuu vuosi. Loppujen loppu alkoi aamulla lenkillä. Totta se on. Polvi kesti, vaikka valitti, loppujen lopuksi, loppumatkasta. Syy tilanteen paranemiseen lankeaa Päijät-Soten ajanvaraushenkilölle. Minä nimittäin soitin keskiviikkona varatakseni ajan lääkärille. Puhelu tallentui, kuten aina, ja takaisin soitettiin saman päivänä. Kerroin sotuni, jotta terveydenarvioija olisi kartalla, kerroin ongelman, eli että polvi on heittäytynyt todella tuskaiseksi. Kysyin, mitä neuvoksi? Ystävällinen vastapeluri kyseli muutamia asioita, sanoi, että varataan aika fysioterapeutille. Tarjosi sitä torstaille, eli seuraavalle päivälle. Kerroin olevani silloin Espoossa. Sitten hän ehdotti maanantaita. Ilmoitin senkin olevan lastenhoidon vuoksi epäsopiva. Sain ajan keskiviikoksi. Sitten terveydenhoitaja sanoi, että olet varmaan ottanut kipulääkettä. "Olen", vastasin, "sitä pitkävaikutteista tulehduskipulääkettä, mille on resepti." 

  "Selvä. Voisit kokeilla kuurin siten, että otat pitkävaikutteista tulehduskipulääkettä illalla, päivällä sitten vaikka kolme 1000 mg:n parasetamolia. 

  Niin tapahtui. Kävin apteekista ostamassa parasetamolia. Sepä tepsi. Eilen tein hissukseen lumitöitä liki tunnin, tänään sauvakävelin. Vesikelissä, nastakengissä. Nyt on lopetettava tulehduskipulääkkeen otto joksikin aikaa. Saa nähdä, mikä on polven tila parin päivän kuluttua. 

  Keskiviikkona siis menen fysioterapeutille. Ei sieltä varmaan mitään nopeaa apua löydy. Syksyllä saatuja ohjeita olen melko orjallisesti noudattanut. Eivät nuo liikkeet kipeää polvea paranna. Ajattelen, että ehkä niillä saan ehkäistyä toisen polven ja lonkkien nivelrikon äitymisen.

  Anna ja lapset ovat meillä. Jonilla on duunia iltaan asti, joten hän on Espoossa. Huomenna Anna menee junalla Helsinkiin, sieltä bussilla kotiin. Me mennään lasten kanssa maanantain ap. Espooseen. Pari päivää siellä vietetään. Keskiviikoksi menee Aija-mummi lapsia kaitsemaan, torstaina pitää Anna etäpäivän (Liisa menee päiväkotiin, Iiris kaverin vanhempien kyydissä luisteluharkkoihin). Perjantaina on sitten loppiainen. Seuraavalla viikolla alkaa koulu, elämä palaa normaaliksi. 

  Vein äsken Annan ja lapset Lahteen Jonin veljen perheen luo. Haen alkuillasta takaisin. Jyske on silloin jo käynnissä. Kuudelta tulee ensimmäinen aalto, sitten pitkin iltaa, kunnes hieman ennen puolta yötä kliimaksi. Toivottavasti ei ihan lähinurkilla ole panostettu kunnolla, sillä Liisan nukahtaminen saattaa häiriytyä. Kyllä noilla pommirahoilla voisi jotain järkevämpääkin tehdä, mikäli minulta kysytään. Ei ole tosin kukaan kysynyt. Enkä ole Markettien auloissa olevilla rakettitiskeillä käynyt viisauksiani jakamassa. Ei näet huvita kulkea silmä mustana, poski turvoksissa. Vaivoja on omasta takaa jo tarpeeksi. 

  Muutenkin olen vanhemmiten tullut sellaiseksi, että en jaksa moniin minua kismittäviin asioihin kovin vakavasti suhtautua. Tehkööt mitä tekevät, päällensähän paskovat. Paitsi että oli äsken lähellä, etten mennyt koputtamaan norsun kokoisen Bemari-katumaasturin ikkunaan. Kävin nimittäin Lidlissä, kun palasin Anna ja lapsia heittämästä. Eikös tuo autohirviö käydä louskuttanut parkkipaikalla. Mulkoilin pitkään, mutta nuorehko (minuun verrattuna) mies tutki antaumuksella puhelintaan, eikä huomannut. Kävin kaupassa, ostin pari maitoa, ranskalaisen patongin ja pussillisen kaurapaloja. Kassajonotuksen kanssa ainakin 10 minuuttia kaupassa viivyin. Bemari puski yhä pakokaasua ilmoille, äijä tuijotti puhelinta. Teki mieli mennä koputtamaan ikkunaan, sanoa, että jos lienet omaa naftaasi poltat, niin pallo on kuitenkin yhteinen. En mennyt. Eikä nokkani ole arka. 

  Sellaista näin loppujen lopuksi. Mutta älkää huoliko: Uuninpankkopoika Saku Tuominen julkaisi viimeisen bloginsa, minä jatkan vielä ensi vuonna. Sakulla taisi olla jokunen tuhat seuraajaa enemmän, mutta tietsikkatuolilta se Peppekin ponnistaa. 

  Käänteisillä väreillä varustettu talvikuva Messilän Golfkentän liepeiltä saa olla toivottamassa teille kaikille parempaa uutta vuotta. Helppo toivottaa, sillä huonommaksi jos menee, maaimantilanne, niin on tosi kyseessä.