Eilen kävin fysioterapeutilla. Nyt oli eri henkilö terapoimassa kuin ensimmäisellä kerralla; reilusti vanhempi, myös selvästi kokeneempi. Asiat käytiin ajan kanssa läpi. Hän kyseli, minä kyselin, hän tutki, testasi, näytti uusia ja tehokkaampia lihasten vahvistamiseen tarkoitettuja liikkeitä.
Fysioterapeutti huomasi heti, kun ryhtyi polviani syynäämään, että vasemman jalan reidessä olivat lihaksen paljon huonommassa kunnossa kuin oikeassa. Vaikka olin molemmilla jaloilla liikkeitä tehnyt, molemmilla jaloilla kävellyt, niin olin varmaan tiedostamatta varonut vasemman, kivuliaan polven liikkeitä.
Kun kysyin loppuvaiheessa, että millainen on odote tulevaisuudelle, niin hän sanoi, että tulet polvien kanssa pärjäämään. Minä, että ilman leikkaustako?
"Niin, liikeradat ovat täysin kunnossa, jaloissa on voimaa. Ei tuo vasenkaan ole lähellä leikkaustarvetta. Ei muuta kuin että vahvistat lihaksia huolellisesti. Ja liikut. Kipulääkettä tarpeen mukaan. Kylmäkäärettä voi myös kokeilla, jos äityy kovin kipeäksi. Ja teippausta."
"Selvä", sanoin. "Se kyllä onnistuu."
Kun ryhdyin hamuamaan housuja jalkaan, sanoi terapeutti, että ei vielä, teippaan polven malliksi. Sen teki. Polvi on ollut siitä asti samoilla teipeillä. Ja se on parempi.
Kävin heti ostamassa kotiin kinesioteippiä. Jossain vaiheessa pitää lienee ammattilaisen teippaukset repiä irti. Viimeistään, kun alkavat muuttua mustiksi ja haista pahalta. Ehkä jopa hieman aikaisemmin.
Kovin vaikeaa tuo teippaus ei ole. Ensin pätkä poikittain juuri polvilumpion alle noin 80 %:n venytyksellä, sitten puolireidestä molemmin puolin kääntäen ensimmäisen teipin päälle noin 20 %:n tiukkuudella. Helppoa kuin mustikanpoiminta!
Heti tosiaan alkoi polvi tuntua paremmalta, kun se oli teipattu. En tosin ole vielä lenkillä käynyt. Tänään nimittäin siivottiin aamulla joulut pois. Parin tunnin heiluminen aamujumpan jälkeen sai riittää, kun ulkona oli pakkasta reilusti, tuulen kanssa vielä. Ja Peppe-flussa jylläsi, mutta siitä lisää tuonnempana.
Toivon, että erilaisten konstien ja harjoitteiden kanssa tosiaan pystyn elämään samaan tapaan kuin ennenkin. Jos lenkkeilyn joudun lopettamaan, niin sitten kyllä vi***aa. Ja syömistä pitää alkaa säännöstellä. Jo nyt, kun on jouluherkut nautittu ja normaalia vähemmän liikuttu, on paino noussut. Kokemuksesta sen tiedän, että mikä helposti tulee, se vaikean kautta lähtee.
Aamuyöllä iski myös flunssa, tai mikä lie pöpö. Heräilin pikkutunneilla aivasteluun ja runsaaseen nenän vuotoon. Kolmen aikaan kömmin ylös, jotten suotta Hilpan unia häiritsisi. Luin, niistin, luin, aivastelin, yritin nukkua sohvalla, aivastelin, luin, niistin ja aivastelin. Nokka vuosi kuin sanonko mikä?
Nyt vaikuttaa siltä, että flunssa oli minulle tyypillinen pika -sellainen. Aamupäivän se kunnolla jylläsi. Otin muutaman sinkkitabletin, olin siivouksen jälkeen pari tuntia pötkölläni. Taisin ihan unessakin käydä. Ja kas kummaa, nyt ei taudista ole juuri tietoakaan. Kop, kop, puuta koputan. Jos tosiaan tällä selvisin, niin kyllä minä povienikin kanssa selviän.
Muuten, kun fysioterapeutti luki röntgenkuvien tulkintaa, minulle sevisi, että oikean polven nivelrikko on astetta pidemmällä kuin vasemman. Kuitenkin vasen kipuilee, oikea on oireeton.
"Sellaista se monesti on", sanoi fysioterpeutti, "saattaa mennä vuosikausia ilman oireita, joskus pienempikin vaurio heittäytyy hankalaksi."
"Hyväksyn tilanteen, jostain kumman syystä", sanoin. "Ei ole ikävä molempien polvien tuskaa!"
Sellaista loppiaista odotellessa tuli naputeltua. Jospa vielä pari kuvaa laitan Espoon reissulta.
Siskokset kuin ilvek..., ei käy, ... kuin Pikachut.
Tehtiin tiistaina Liisan kanssa pikkuinen lumiukkeli. Keskiviikkona, kun Aija-mummi oli lapsia kaitsemassa, hän lähetti Hilpalle lähes samanlaisen kuvan, eli ukkeli oli säästynyt ilkivallalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti