SYKSYN MUUTTUNEET MERKIT

  Syksy alkaa näyttää merkkejään. Tänä syksynä merkillepantavaa (tottakai, tietysti merkit on merkillepantava) on se, että osa merkeistät on edellisvuosista muuttunut. 

  Se, mikä ei ole muuttunut, on, että saniaiset ruskistuvat kuivemmilla rinteillä ja puissa alkaa näkyä hieman keltaista. Kuvassa rannalle viettävä rinne saunan takana. 

  Muuttunut syksyn merkki on, että minä, vankkumaton syysihminen, joka on suorastaan saanut voimaa syksyn edetessä, nauttinut säästä kuin säästä, kysyin aamulla Hilpalta, että eiköhän lähdetä pariksi päiväksi kotiin? Kuvassa minä.

  Luulen, että suurin palo saaressaoloon on laantunut, koska kipeän polven kanssa ei ole mukavaa mennä metsään rymyämään. Ei edes Piekälän puolelle sauvakävelemään, kuten aiempina syksyinä ollaan usein tehty. Tai sitten ikä tekee tehtäviään. Ei ennen aika ole täällä pitkäksi käynyt, eikä viileäksi, tuuliseksi ja epävaiseksi muuttunut sää ole ennen ollut muuta kuin pakollinen, vuodenaikaan kuuluva jakso. Ei ainakaan vielä syyskuun alussa.  

  Hollolaan oltaisiin joka tapauksessa lähdetty tiistaina, yhdeksi yöksi. Jostain syystä tuli aamulla mieleen, että ollaan pari yötä, ainakin pari. Luultavasti vain pari. Eli keskiviikkona palataan. Puolukat alkavat nimittäin kypsyä. Eiköpä taas palaa entinen Peppe, kun kuulaassa syysaamussa saa hissuksiin dallailla pitkin mäntykankaita?

  Toinen itsessäni tapahtunut muutos on, että eilen katselin koripalloa ja Suomi-Ruotsi maaottelua. Se on paluuta ajassa taaksepäin. Vuosikymmeniä, ainakin. Urheilu ei ole siinä määrin pitkään aikaan kiinnostanut, että olisin sen vuoksi tv:n ääreen vaivautunut. Poikkeuksena futiksen ja lätkän arvokisat. Merkki jostain tuokin. Vanhuksen sanotaan muuttuvan lapseksi jälleen. En koe itseäni vielä vanhukseksi. Ehkä vanhuuttaan lähenevä muuttuukin nuoreksi tai keski-ikäiseksi? 

  

  Turhaa spekulaatiota tässä harrastin. Kuten sanoin, kyllä vanha Peppe kohta esiin putkahtaa. Pakko. Ei yksi hiton polvi saa miestä muuttaa! Mutta saattaapi kuitenkin olla, että vaikka saaressa lokakuun lopulle ollaan, niin välillä vietetään muutamia päiviä maalikylissä.   

  Huomenna Hollolaan mennään. Viedään mukana pari kylmälaukullista pakasteita, lukuisa määrä purkkeihin säilöttyjä kurkkuja ja kanttarellipikkelsiä. Mikäs viedessä, kun on uudet kylmälaitteet täytettä odottamassa. 

  Sieniasiat ovat sillä mallilla, että kanttrellejä on pakastettu runsaasti. Rouskut ja tatit odotuttavat. Suppilovahverokausi on edessä. Eli jonkinlaisia metsäretkiä on edessä, puolukoita unohtamatta. Omaan tahtiin. Risukoita ja kivikoita vältellen, polkuja ja metsäteitä kulkien. Urheilkoot urheilijat, katselkoot innokkaat, minä kokoan itseni. Niinä päivinä, kun en ole Hollolassa löhöämässä.

POLVEN TILA TARKENTUU

  Tänään tuli polven tilaan täsmennystä. Lääkäri, joka lupasi soittaa alkuviikosta, soitti. Loppuviikosta tosin. Pahoitteli sitä, että lausunto röntgenkuvista oli viipynyt. 

  "Kuvista selviää, että polvessa on nivelrikkoa, minkä seurauksena sieltä löytyy väljentymää, piikkejä, ulokkeita, oikealla puolella enemmän kuin vasemmalla.", selvitti lääkäri.

  "No, mitäs nyt?", kysyin.

  "Operaatio saattaa tulla eteen. Mutta ensin täytyy käydä jonkin aikaa fysioterapiassa. Jos se ei auta, voidaan tehdä lähete."

  "Ok, varaan heti ajan. Mites se kortisoonipiikki?"

  "Joo, kyllä sitä voi kokeilla, jos niin haluat".

  "Haluan kyllä".

  "Odotas vähän, kävelen hoitajien luokse".

    Kolinaa, rasahtelua, mutisevaa puhetta, naksahduksia, lisää mutisevaa puhetta.

  "Halloo, oletko vielä siellä. Käykö 12.9. klo. 11:30?"

  "Täällä ollaan. Kyllä käy. Ainakin pannaan käymään", vastasin.

  "Selvä, merkataan sinne aika. Tule silloin, niin pistetään piikki. Muuten, miten polvi on voinut sitten viime käynnin?"

  "Eipä ole huonontunut, ei kyllä parantunutkaan. Nyt, kun olen muutaman päivän ottanut kuuria, niin on hieman helpottanut. Muuten, parasetamoli, mitä neuvoit ottamaan, ei vaikuta ollenkaan".

  Hyminää, mutinaa. "Sellaista on joskus on. Onko sinulla vielä jotain kysyttävää?"

  "No joo. Mikä on vastaus elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen muuhun sellaiseen?"  

  ....... 

  Vitsi, vitsi. En tietysti kysynyt. Liian helppo lääkärismiehelle. Vähemmän koulutetutkin tietävät, että se on 42! Sanoi, että ei tule muuta mieleen.

  "Selvä. Hyvää viikonloppua vaan!"

  "Kiitos, sitä samaa!"

  Soitin heti puhelun jälkeen fysioterapian ajanvaraukseen. Automaatti ilmoitti, ainoastaan yhden välivalinnan jälkeen, että numero taltioitui, ja että minulle soitettaisiin lähimpien arkipäivien sisällä.

  En ehtinyt kunnolla heittäytyä perräisille, kun puhelu jo tuli. Asia hoitui joutuisasti. Hollolan Sote-keskuksen fysioterapiassa kuului olevan tungosta. Ajan sain kuun loppuun, 30.9. 

  No niin. Pyörät lähtivät pyörimään. Nopeaa parannusta ei ole luvassa. Siis jollei piikki auta. Ei voi mitään. Suomalaista sananlaskua löyhästi mukaellen: Terveydenhuolto elää ajallaan, Peppe kulkee tavallaan. 

  Sikäli on nyt mieli keveämpi, että sain varmistuksen vaivasta, osviitat reittiin kohti kivutonta polvea. Eikä vielä tarvinnut kääntyä yksityisen palveluntarjoajan puoleen. 

  Jos summaan Päijät-soten toimintaa tapauksessani, niin kyllä 8½ vanhalla asteikolla pitää antaa. Jopa 9. Viimeaikaiset suorituksetkin kompensoivat toisiaan: Jos lääkärin lupaama alkuviikko oli loppuviikko, niin fysiterapian ajanvarauksen ennakoima muutama arkipäivän takaisinsoiton odotus oli 10 minuuttia. 

  Polvi ei vielä parantunut, mutta mieli keveni. En siis lähde pallomme nykytilaa, en edes maamme kovaa vauhtia kahtiajakautuvan kansakunnan verbaalista kädenvääntöä, surkuttelemaan. Lopetan tähän. Kuvalla sananjalkojen mukavasti reunustamasta leikkimökistä, joka odottelee jo malttamattomana ensi kesän vieraita. 

KAUSI VAIHTUU

  Ilma viileni. Kymmentä astetta päivisin, viittä öisin, sadetta päivittäin, siinä tulevien päivien näkymä. Eihän se kovin kylmää vielä ole, mutta kun on tottunut päälle kahdenkympin lukemiin, aika kalsalta tuntuu, varsinkin kun pohjoistuulta on 5-6 m/s. Siis aika aloittaa lämmityskausi. Makuukammarin uunia jo parin iltana olen lämmittänyt. Tänä aamuna tälläsin tulet isoon uuniin. Viideltä tälläsin. Ihan parhaita hetkiä elämässä: uuni humisee, pihkapuu rätisee, muuten aivan hiljaista. Edes saaren yli puhaltava pohjoistuuli ei tänne eteläpäähän kuulu. 

  Seitsemän aikaan vetäisin työvaatteet niskaan. Ajattelin lähteä pariksi tunniksi touhuamaan. Sääennuste osoitti kuitenkin taas luotettavuutensa; sateen piti alkaa vasta yhdeksältä, mutta vettä tihusi jo seitsemältä. Nostin kädet pystyyn, vaihdoin leppoisammat vaatteet, päätin pitää rokulipäivän. Siis ulkotöiden suhteen. Näin tuli tilaa kirjoittamiselle. 

  Äsken sanoi Kerttu Kotakorpi takanani teeveessä, että eletään elokuun viimeistä päivää. Jotenkin kuulosti profetiaaliselta. Ilmaisua kun käytetään toisessakin merkityksessä. Esim. Mihail Gorbatšovin elokuun viimeinen päivä oli elokuun toiseksi viimeinen päivä. 

  Gorban kuolema onkin ylen ykkösuutinen. Sitten tulevat budjettiriihi tukipaketteineen, Kankaanpään uusnatsien tuomiot, neljäntenä Venäjä hyökkää Ukrainassa. 25 vuotta sitten kuollut prinsessa Diana on myöskin uutisotsikoiden kärkipäässä.  "Mä lehden luin, aamulla jo huomasin, on uutispäivä parempi kuin pitkiin aikoihin" lauloi Four Cats v. 1965. Minä en lukenut lehteä, ainoastaan uutisotsikot netissä, enkä voi muutenkaan olla laulun kanssa samaa mieltä. Vaikka ei kovin kamalia uutisia viime vuosien tarjontaan verrattuna ollut, niin minusta parempi uutispäivä on sellainen, missä hyvät uutiset ovat enemmistönä. Kun joskus näkis!

  Tuon "Venäjä hyökkää Ukrainassa"- osion alle on aina koottuna monia juttuja. Tänään mm. Jussi Halla-aho on huolissaan Ukrainan sodan seurauksista ja kysyy, mitä Venäjän voitto tekisi länsimaiden imagolle Halla-ahon mukaan Venäjän voitto sodassa antaisi viestin, että "Venäjän kaltainen kehitysmaatalous pystyy voittamaan koko kollektiivisen lännen."

  Länsimaat eivät ole sodassa Venäjää vastaan, mutta Halla-Aho ilmeisesti haluaa, että olisivat. Ja onhan uumoiltu imagon menettäminen hyvä syy maailmansotaan, eikö? Toki sotia on aloitettu pienemmistäkin syistä, mutta länsimaiden imago on luultavasti valmiiksi alhaisissa lukemissa niissä maissa, joita Halla-Aho tarkoittaa. 

  Se, että Venäjän voitto Ukrainasta johtaa uuteen sotaan muutaman vuoden kuluttua, kuten Halla-Aho toteaa, on tietysti mahdollista. Vaikka niinkin kävisi, on se parempi vaihtoehto kuin 3. maailmansota nyt. 

  

  Uutiset sikseen. Nämä isommat uutiset voi kukin lukea, kuunnella, katsella. Pieni paikallinen uutinen vielä. Maanantaina laskettiin naapurin kanssa verkot; Hannu pari ahvenverkkoa, mitä pari vähän isompi silmäistä. Hannu sai kolme oikein pulskaa ahventa ja puolitoistakiloisen hauen, minä pari alle kiloista lahnaa, yhden hieman yli olevan. Hannu tarjosi haukea meille. Meille kelpasi. Eilen syötiin pitkästä aikaa uunilahnaa, hauki on fileinä pakkasessa. 

  Ennen vanhaan lahnaa pyydettiin, myös tietysti syötiin, enemmän. Piskolassa ukki-Aleksi oli varsinainen "lahnamestari". Riimuverkoilla niitä tuli joskus niin paljon, että Aleksi vei saaliin  silloiseen vanhaan Anttolan Hoviin, missä toimi vanhainkoti. 

  Myöhemmin lahnoja pyysi Haneli, minä, kesäisin täällä ollessani kaverina. Savulahnaa, uunilahnaa, niitä naposteliin aika usein. 

  Nykyisin minulla ei edes ole lahnan pyyntiin sopivia verkkoja. Joskus saattaa joku isompi yksilö pyöräyttää itsensä pussiin pienempi silmäiseen verkkoon. Tuokin eilen syöty tipahti itsekseen irti, kun verkkoa seinälle laitoin. 

  Järvikalaa ollaan syöty viime aikoina 2 - 3 kertaa viikossa. Kesäkurpitsasta tehtyä erilaista ruokaa myös usein. Lihaa ehkä kerran viikossa. Sieniä luultavasti alkaa taas löytymään. Sen tuntee olossaan, sen tuntee lompsassaan. Kun arki Hollolassa koittaa parin kuukauden kuluttua, on varmaan mietittävä, mitä ruokakaupoista ostaa. Järvikalaa, ei kasvatettua lohtakaan, kestä rahkeet kolmea kertaa viikossa popsia. 

  Illat pimenee, aika ei. Siis käy pitkäksi, ainakaan vielä. Puuhaa on tekemättä, sieniä keräämättä, monta ahventa ja siikaa, lukuisa määrä muikkuja syömättä. Kun vaan polven saisi kuntoon. Ei ole lääkäri vielä soittanut. Alkuviikosta lupasi. Alkuviikko on kohta kääntymässä loppuviikoksi. Pitää kai olla yhteydessä sinne päin, jos ei tänään tule röntgenkuvien valaisemaa tietoa. Mutta se on huomisen murhe. Lopetan tähän. Yhden kuvan vielä kuitenkin laitan.

  Tällaisia iltoja on edessä jono. Voi olla sellaisiakin, että laskeva aurinko ei valoaan luo pirttiin hämärään.

NAHKAPASKA

  Viime aikoina olen kuullut tiedotusvälineissä monenkin merkittävän henkilön sanovan, että vyötä on kiristettävä. Pakkohan se on uskoa, kun silmäätekevät niin sanovat. Asia jäi askarruttamaan, kunnes äkkäsin, että minullahan on siihen konsti! Kun Hollolassa käytiin asia palautui mieleen. Ja olihan minulla! Nahkapaska!

  Nyt on helppo vyötä kiristää, kun voi vaivattomasti lisää reikiä siihen tehdä. Kas kun eivät mahtihenkilöt ole osanneet tätä neuvoa antaa. Kaikki pitää täällä itse ymmärtää, keksiä, säveltää. 

  Kun vyönkiristys oli ratkaistu, lääkärissä käyty, kylmäkoneet vastaanotettu, perjantaina neljäs koronarokote saatu, lähdettiin Espooseen lapsia kaitsemaan. Mukavasti meni yhden yön reissu. Lapset olivat kiltisti, oltiin mekin. 

  Eilen lähdettiin aamusta ajelemaan Hollolaan. Hilpalla oli päivällä kampaaja, minä kävin Elinaa katsomassa. Kahden maissa nokka kohti Anttolaa. 

  Saarelassa oli kaikki kunnossa. Tomaatteja oli parissa päivässä kypsynyt aika lailla. Muutamat kukat jaksavat yhä kukkia.

  Eilen viettivät venetsialaisia ympäri Suomea. Anttolassakin. Ihan amatöörien hommaa! Kauttahan on vielä ainakin pari kuukautta jäljellä. Eikä sen loppuminen ylipäätään mitään juhlia kaipaa. Tai jos, niin surujuhlat sitten. Vaikka kukapa minä olen sanomaan. Viettäköön kukin juhliaan koska tahansa, minkä vuoksi hyvänsä. 

  Lääkärissä tosiaan kävin, ja polvi kuvattiin. Lääkäri lupasi soittaa alkuviikosta. Polvi on kyllä tosi kipeä. Ei pysty liikkaamatta oikein kävälemään. Lääkäri kirjoitti minulle lisää pitkävaikutteista tulehduskipulääkettä, mutta sanoi, että ei saa käyttää jatkuvasti, kuureina ainoastaan. Kyllähän minä sen tiesin. Lääkäri sanoi myös, että ota välillä parasetamolia, niitä voit napsia kolme päivässä. Minä siis heti ostamaan. 1000 mg:n pillereitä ostin purkin. Ei ne juuri tehoa. Tänään en ole viitsinyt edes kokeilla. Ollaan muutama päivä ilman. Jospa se lääkäri heti huomenna, tai tiistaina, pirauttaisi. Saisin jotain tietoa. Olisi ehkä jo henkisestikin tärkeää. 

  Lääkäriherra kyllä jo hieman tunnusteli. Oli kai jotain ajatusta mielessä. Hän nimittäin kysäisi ennen ajan loppumista, kuinka suhtaudun mahdolliseen polvioperaatioon? Minä siihen, että jos ei muuta konstia ole, niin ilman muuta, uudet osat sisään. Nyt jännitys onkin siinä, tuleeko vähintään puolen vuoden jonotus leikkaukseen, vai piikki polveen, vai molemmat, vain joku muu diagnoosi parannusmenetelmineen? 

  Mikäli minulta kysytään, niin pikaista helpotusta kaipaan. Muuten jäävät tatit ja rouskut metsään. Tai eivät kaikki, mutta se pieni siivu, jonka olin aikeissa poimia. Jos niitä ylipäätään edes nousee. Muutakin hommaa olisi. Linkuttamalla, paita tuskanhiessä, ei ole mukavaa puuhata. 

  PS. Mainitsen vielä, että pienriistanmetsästys lähti ansiokkaasti käyntiin. Viime yönä oli hiiri itsensä loukkuun työntänyt. 

TOHINAA TARPEEKSI

  Aamulla varhain lähdettiin usmuuttamaan kohti Hollolaa. Kotona olttin jo ennen kymmentä. Kaikki kunnossa, nurmikin juuri leikatuna. 

  Minä heti suihkuun. Ennen yhtätoista lähdettiin asioille; Hilppa kirjastoon, minä lääkäriin. Tällä kertaa oli vuorossa nuori mieslääkäri. Hän kyseli, tutki. Tutki kyllä perusteellisesti, molemmat jalat. Kaikki muuten kunnossa, verenkierto, pulssi, refleksit, liikeradat, lihasten voima, mitä niitä nyt olikaan, paitsi kipu vasemmassa polvessa. Lääkäri ryhtyi pohtimaan. Minä ajattelin jo kysyä, että eikö polven kuvaus jotakin selvittäisi? En ehtinyt, kun lääkäri tuli siihen johtopäätökseen, että mahdollisesti kyseessä on nivelrikko, ja polven kuvaus on paikallaan. 

  "Kirjoitan heti lähetteen Kuvantamiseen", jatkoi mies. 

  "Ahaa", tuumasin, "Röntgen on saanut uuden suomennoksen". 

  "Kirjoitan myös lähetteen fysioterapiaan."

  "Kuinka kauan se on voimassa?", kysyin. 

  "On se pari kuukautta ainakin. Kunhan saadaan kuvat, voidaan suunnitella toimenpiteet. Ehkä fysioterapiaa ei edes tarvita."

  "Ok. Voiko polveen laittaa jonkin ruiskeen, pistoksen, siis aineen, joka auttaa?"

  "Voi toki, kortisoonia, tai toistakin ainetta. Mutta katsotaan, kun kuvat ovat käytettävissä. Minä soitan sinulle, kun olen saanut kuvat. Sinun kannattaa käydä Kuvantamisessa kysymässä, onko heillä jonoa."

  "Hieno homma. Teen sen. Jos ei ole, varaan ajan."

  

  Kiittelin, laskeuduin kerrosta alemmas. Opasteista löysin tien määränpäähän. Kun saavuin röntgenosastolle, oli naishenkilö juuri menossa ovesta sisään lounas tarjottimella. Hän katseli minua kysyvästi, joten kerroin tilanteen. 

  "Mene sisään odottamaan!", hän tokaisi, meni toisesta ovesta. 

  Pian hän tuli luokseni. Kertasin, että lääkäri jäi kirjottamaan lähetettä, sanoi sen kestävän muutaman minuutin. 

  "Anna sairausvakuutuskortti, niin katson, joko on tullut."

  Kohta kuului toisesta huoneesta "ei näy vielä, kumpi polvi se on?"

  "Vasen."

  "Selvä. Heitä housut pois. Ahaa, nyt se tuli. Joo, vasen polvi ainoastaan."

  Sisar tuli luokseni, näytti, mihin, ja missä asennossa piti käydä seisomaan. Kuva otettiin. Sitten tuli käsky kääntyä sivuttain. Pientä asennon viilaamista, hiljaa paikallaan, toinen kuva.

  "Se oli siinä. Meidän puolesta ovat kuvat maanantaina käytettävissä."

  "Kiitos. Hommahan toimi hienosti. Mutta ehtikö lounas jäähtyä, kysäisin hyvästiksi.

  "No, se nyt on aika kuumaa soppaa", sanoi ystävällinen rouva.

  Että silleen. Menin lääkärin odotusaulaan 10:52, tulin ulos Sotekeskuksesta 11:31, ja minut oli tutkittu sekä kuvattu. Vielä jos apu löytyy, niin kiitollinen osaan olla!

  Ajoin muutaman satametrisen kirjastoon. Hilppa jo siellä odotteli. Kerroin iloiset uutiset, hamusin pari kirjaa kainaloon. Samalla soi puhelin. Kuljetusliike soitti, kertoi, että noin tunnin kuluttua ovat kylmäkalusteen perillä.

  Lainasin kirjat, ajettiin kotiin. Eiku jääkaappi tyhjäksi, pois paikaltaan, imurointi ja tilan pyyhkiminen. Pian kuski jo tulikin. Yksin oli mies. Mutta homma toimi. Vaikka ensin meinasi olla näkemyseroa. Hänen papereissan oli, että uudet sisään, entiset pois, mutta ei uusien pakkauksista purkua ja pakkausmateriaalien poisvientiä. Kun sanoimme, että kyllä asia oli siten sovittu, että meidän ei tarvitse muuta kuin laittaa eineet sisään, kuski sanoi sopuisati "onnistuu".

  Ja onnistui myös. Koneet siirtyivät hienoilla nokkakärreillä kevyesti ulos ja sisään. Pakastimen alakertaan hän toi pihan kautta alaovesta, vie tietysti vanhan samaa tietä. Me otimme vanhasta vain lokerikot pois, laitoimme pakasteen uuteen sillä aikaa, kun kuski hilasi vanhaa kyytiin. Vein tyhjät lokerikot hänelle, kumartelin otsani ruvelle. 

  Kun vaihto oli ansiokkaasti suoritettu, jäi Hilppa opiskelemaan käyttöohjeita, minä painelin kauppaan ostamaan jotain syötävää. Alkoi huikoa mokoma puuhastelu.

  Syötiin, juotiin pullakahvit perään. Hilppa vielä hieman järjesteli pakastimen sisältöä. Sitten lähdettiin Puuiloon ostamaan muutamia tarpeellisiksi tulleita juttuja. 

  On siinä ollut askaretta ja tapahtumaa ihan tarpeeksi. Nyt pääsee rauhoittumaan, kun tämä saan valmiiksi. Emmerdalet odottavat. 

  Koska tänään Hollolassa en ole ehtinyt kuvia napsimaan, laitan loppukuvaksi otoksen Saarelan veranssilta. Kuvan perspektiiviä manipuloimalla olen saanut tilasta ison näköisen. 

KAMPURAJALASTA KAJAHTAA

  Pari päivää otin kevyesti. Toissapäivänä en liikkunut juuri lainkaan. Eilen en enää malttanut, vaan kipulääkkeen turvin purin trampoliinin talvikuntoon. 

  Eilen satoi hieman, joten aamulla päätin katsoa, oliko sade pehmentänyt rannalla savisen maan pintaa. Oli se, joten kokeilin, kuinka laattojen asennus onnistuu. Onnistui se, eikä polvi pahemmin kipuillut. Tai en sitä työn touhussa ainakaan noteerannut. Melko tarkkaan ruokatuntiin saakka uurastin. "Es ist gemacht worden", sanoisi teutooni. 

  "Von der anderen Seite", jatkaisi teutooni.

  Ennen, MP:n hyvinä aikoina 1970-luvun taitteessa, kannustettiin Urskissa maalitykki Pentti Toivolaa huutamalla "KARVAJALASTA KAJAHTAA!" Nykyisin se olisi arveluttava ilmaus, mutta ei siihen aikaan ollut mitään tietoa turkkilaisista Kebab-ravintolan pitäjistä, eikä heidän ranteistaan. Tässä tapauksessa voi, ilman uhkaa jälkiseuraamuksista, huudella minulle "KAMPURAJALASTA KAJAHTAA!" Olen aivan tyytyväinen saavutukseeni. 

  Asiasta seuraavaan. Meillä on viime aikoina ollut kutsumattomia vieraita. Ainakin yksi. Hilppa on kuullut monesti iltaisin jonkun rapistelevan keittiössä ja leivinuunin alla olevasta klapiensäilytystilasta rapinaa. Minä en ole. Kuullut. Luultavasti siksi, että rapistelun aikana olen istunut sohvalla Hilpan toisella puolella, eikä kuuloni ole enää nuoruusvuosien veroinen. Vasemmassa korvassa on minulla jo kauan sitten todettu kuulon heikkenemää. Eilen Hilppa sitten huomasi, että keittiön räsymatosta on syöty päädyissä olevia hapsuja. Hiiri se varmaankin on. Mattojen hapsuja on täällä ennenkin naposteltu, ja olemme sittemmin aina pois lähtiessämme rullanneet räsymatot turvaan. Päätimme seuraavalla kaupunkireissulla hankkia hiirenloukkuja. 

  Sillä aikaa kun ahersin rannalla, oli Hilppa tehnyt etsivän töitä. Hän oli salakavalasti saanut selville tuholaisen kulkureitin. Se pirulainen kulkee sisään keittiön nurkasta lattia rajasta ulos menevän viemäriputken reiästä. Kulkee, vaikka olen reiän tilkinnyt vuorivillalla, sekä muotoillut peitelevyn. Kun tämä "kajahdus" on laitettu liitämään, on aika lähteä tekemään jotain asian eteen. Se ei kuitenkaan aiheuta hiirenloukkujen poistamista ostoslistalta. Joten: Huomio polvi! Kohta jatkuu liikunta

  PS: Sen verran massalaskentaan tuli mestariaikoina kokemusta, että nyt riittivät laatat hommaan, eikä yhtäkään jäänyt tähteelle. Laskennassa olivat välineinä askelmitta, päässälasku, pala pahvia ja timpurinkynä. 

UUSI TAKTIIKKA

  Tuulinen aamu. Yö ei enää ollut trooppinen, vaikka lähellä oli (+19). Kahtena edellisenä iltana on tullut valvottua normaalia myöhempään; perjantaina urheilun, eilen Veskun muisteluiden ja sen jälkeen urheilun vuoksi. Liekö siitä johtuu, että uni on ollut niin sikeää, ettei polven kipu ole yöllä liiemmin pitänyt valveilla. Aamulla se kuitenkin ilmoitti, että täällä ollaan. 

  Olen polven kipuun suhtautunut monella tavalla:

  Olen syönyt kipulääkettä jos toistakin, olen käyttänyt kipugeeliä. Kipugeelillä ei ole mitään vaikutusta. Särkylääkkeet auttoivat aluksi, mutta nyt niiden vaikutus on vähentynyt. Tällä hetkellä en ota mitään troppia, pakko pitää taukoa. 

  Olen polvea puuhatessani varonut, olen puuhannut sitä varomatta. Ihan sama. 

  Olen pitänyt tukisidettä. Se auttaa hieman. Liekö henkisenä tukena?

  Nyt päätin vaihtaa taktiikkaa. Lepuutan polvea. Käsken sitä tänään ainostaan välttämättömiin liikkeisiin. Ymmärrätte varmaan, että täällä saaristossa liikkeillä en tarkoita kauppoja tms. toimijoita.  

  Välttämättömiin liikkeisiin lukeutuvat mm. sisätiloissa tapahtuva hidas siirtyminen, huussissa tai metsän reunassa käynti, illemmalla saunan lämmitys, saunominen, sekä uinti. Uinti on kyllä pelkkä vedessä käväisy, sillä polvenketale ei tykkää uimapotkuista pätkääkään.

  Huussireisulla otin muutaman varovaisen askeleen itään, tallensin aamuisen näkymän heinien kauniisti värittämästä maisemasta.

  

 Torstaina minulla on lääkäriaika Hollolassa. 7. heinäkuuta nuori naislääkäri (lääketieteen opiskelija, paljasti käynti Omakannassa) polvea tutki. Perusteellisesti käänteli ja väänteli, tarkkaan kyseli. Kuvauksessaan hän totesi lopuksi seuraavaa: Polven naksuminen johtuu todennäköisesti polvilumpion liukumisesta polvea koukistaessa. Kliinisesti vasen polvi vakaa, ei akuuttia hoitoa. Ohjeistettu, tarvittaessa voi kipuun käyttää tulehduskipulääkettä kuurina. Uusi yhteys, mikäli kipu pahenee tai oirekuva muuttuu. 

  Uusi yhteys on siis otettu, aika saatu. Sen voin vain sanoa, että jotain muuta, mitä vt. lääkäri arveli, polven tienoilla tapahtuu. Toivottavasti tällä kertaa diagnoosi tarkentuu. 

  Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen Hollolassa saamaani kunnalliseen terveyspalveluun. Kaikki on toiminut loistavasti, myös hammashuollon osalla. Hämmästyttävän hyvin, jos vertaa mm. Lahden puolella asuvilta tutuilta saamiini tietoihin. Näin on, vaikka samassa Päijät-Sotessa ollaan! Jos torstaina käy kuitenkin siten, että koen vaivani tuleen riittämättömästi huomioiduksi, aioin sen heti paikan päällä tuoda julki. Toivon vilpittömästi, että tällä kertaa koen saavani apua, myös saan. En ihan helposti halua kääntyä vaivoissani yksityisen toimijan puoleen, mutta sekin on kai tehtävä, jos muuten ei helpotusta löydy. Uskon, luotan, että löytyy. Minä, jos kuka, olen kunnallisen terveydenhuollon vankkumaton kannattaja, palvelun yksityistämisen vastustaja. Älä hitossa, Päijät-Sote, pakota epätyypilliseen toimintaan!

  Muutama päivä ennen lääkäriä täällä vielä ollaan. Saa nähdä, jatkanko uudella taktiikalla vielä alkuviikon? Ei mikään homma ole päälle painamassa, joten sen puoleen voi jatkaa. Se vain, että sillä taktiikalla ei aika tahdo kulua. No, tämä päivä näin, huomenna uudet päätökset.

  Mikäli Forecaan on luottamista (epäilen), jatkuu kesäinen jakso vielä kauan. Kymmenen päivän ennusteessa mennään 20 - 25-asteen päivälämpötiloissa. Kaivattua sadetta näyttää tulevan parina päivänä, mutta nekin ovat melko vähäisiä. Jakson lopulla sitten viilenee? Ken elää, se näkee.

  Intiaanikesän esiaste on ainakin sen tuonut, että tomaatin ovat kiihdyttäneet kypsymistään:

  Varsinkin amppelitomaatissa on älyttömästi satoa tulossa, vaikka raakileita on kuvasta vaikea huomata. Ihan mukavasti tavaraa tulee kasvusäkissä oleviin kirsikkatomaatteihin myös. 

  

  Intiaanikesän esiaste on myös saanut energiayhtiöiden toimivan johdon sekä osakkaat iloiselle mielelle; en ole varmasti ainoa, joka on joutunut laittamaan ilmastoinnin viilentämään. 

  Jatkumo edellisestä. Sähkösopimuksen teko lienee pulmallista näinä aikoina. Minulla on ollut määräaikainen 3-vuotinen sopimus sekä tänne, että kotiin tietyn energiayhtiön kanssa. On ollut jo vuosikausia. Se päättyy marraskuun lopussa. Yhtiöstä otettiin tietysti yhteyttä. Sähköpostilla ja tekstarilla. Sieltä tarjottiin uutta sopparia. En heti reagonut. Sitten tuli soitto. Kuuntelin, jotain ymmärsin, jotain en. Tein kuitenkin diilin, sillä kahden viikon perumisaika puhelinkaupassa on. 

  Sain sopimukset pian sähköpostiini. Niitä lueskelin. Päätin antaa mennä. Päätin siksi, että sopimuksen ehtoihin kuuluu se, että voin vaihtaa tilauksen saman yhtiön edullisempaan ilman sanktioita, mikäli sellaisen tilanne tulee mahdolliseksi. 

  Nykyisessä häilyvässä ja arvaamattomassa maailmassa on lähes mahdotonta löytää tuollaiseen asiaan oikeaa ratkaisua. Minä en ole koskaan kilpailuttanut sähkösopimuksiani, en myöskään puhelin- tai nettiliittymiäni, en vakuutuksiani. No, vakuutukset ovat olleet Hilpan sarkaa, koska hän saa yhä niistä tietyltä yhtiöltä Nordean henkilöstöedut. 

  Nuukemmat varmaan ovat joutuneet tilanteen vuoksi viettämään lukuisia unettomia öitä, ehkä irtisanomaan useita sopimuksia, solmimaan uusia. Varmaan siinä muutaman euron säästää. Minä kuitenkin nukun mieluummin yöni (sen minkä polvi myötä antaa) ilman pähkäilyä sähkösopimuksen edullisuudesta. 

  Nyt jatkan uuden taktiikan merkeissä. Käyn ensin tekemässä sen salliman matkan metsän reunaan.