NAHKAPASKA

  Viime aikoina olen kuullut tiedotusvälineissä monenkin merkittävän henkilön sanovan, että vyötä on kiristettävä. Pakkohan se on uskoa, kun silmäätekevät niin sanovat. Asia jäi askarruttamaan, kunnes äkkäsin, että minullahan on siihen konsti! Kun Hollolassa käytiin asia palautui mieleen. Ja olihan minulla! Nahkapaska!

  Nyt on helppo vyötä kiristää, kun voi vaivattomasti lisää reikiä siihen tehdä. Kas kun eivät mahtihenkilöt ole osanneet tätä neuvoa antaa. Kaikki pitää täällä itse ymmärtää, keksiä, säveltää. 

  Kun vyönkiristys oli ratkaistu, lääkärissä käyty, kylmäkoneet vastaanotettu, perjantaina neljäs koronarokote saatu, lähdettiin Espooseen lapsia kaitsemaan. Mukavasti meni yhden yön reissu. Lapset olivat kiltisti, oltiin mekin. 

  Eilen lähdettiin aamusta ajelemaan Hollolaan. Hilpalla oli päivällä kampaaja, minä kävin Elinaa katsomassa. Kahden maissa nokka kohti Anttolaa. 

  Saarelassa oli kaikki kunnossa. Tomaatteja oli parissa päivässä kypsynyt aika lailla. Muutamat kukat jaksavat yhä kukkia.

  Eilen viettivät venetsialaisia ympäri Suomea. Anttolassakin. Ihan amatöörien hommaa! Kauttahan on vielä ainakin pari kuukautta jäljellä. Eikä sen loppuminen ylipäätään mitään juhlia kaipaa. Tai jos, niin surujuhlat sitten. Vaikka kukapa minä olen sanomaan. Viettäköön kukin juhliaan koska tahansa, minkä vuoksi hyvänsä. 

  Lääkärissä tosiaan kävin, ja polvi kuvattiin. Lääkäri lupasi soittaa alkuviikosta. Polvi on kyllä tosi kipeä. Ei pysty liikkaamatta oikein kävälemään. Lääkäri kirjoitti minulle lisää pitkävaikutteista tulehduskipulääkettä, mutta sanoi, että ei saa käyttää jatkuvasti, kuureina ainoastaan. Kyllähän minä sen tiesin. Lääkäri sanoi myös, että ota välillä parasetamolia, niitä voit napsia kolme päivässä. Minä siis heti ostamaan. 1000 mg:n pillereitä ostin purkin. Ei ne juuri tehoa. Tänään en ole viitsinyt edes kokeilla. Ollaan muutama päivä ilman. Jospa se lääkäri heti huomenna, tai tiistaina, pirauttaisi. Saisin jotain tietoa. Olisi ehkä jo henkisestikin tärkeää. 

  Lääkäriherra kyllä jo hieman tunnusteli. Oli kai jotain ajatusta mielessä. Hän nimittäin kysäisi ennen ajan loppumista, kuinka suhtaudun mahdolliseen polvioperaatioon? Minä siihen, että jos ei muuta konstia ole, niin ilman muuta, uudet osat sisään. Nyt jännitys onkin siinä, tuleeko vähintään puolen vuoden jonotus leikkaukseen, vai piikki polveen, vai molemmat, vain joku muu diagnoosi parannusmenetelmineen? 

  Mikäli minulta kysytään, niin pikaista helpotusta kaipaan. Muuten jäävät tatit ja rouskut metsään. Tai eivät kaikki, mutta se pieni siivu, jonka olin aikeissa poimia. Jos niitä ylipäätään edes nousee. Muutakin hommaa olisi. Linkuttamalla, paita tuskanhiessä, ei ole mukavaa puuhata. 

  PS. Mainitsen vielä, että pienriistanmetsästys lähti ansiokkaasti käyntiin. Viime yönä oli hiiri itsensä loukkuun työntänyt.