Pari päivää otin kevyesti. Toissapäivänä en liikkunut juuri lainkaan. Eilen en enää malttanut, vaan kipulääkkeen turvin purin trampoliinin talvikuntoon.
Eilen satoi hieman, joten aamulla päätin katsoa, oliko sade pehmentänyt rannalla savisen maan pintaa. Oli se, joten kokeilin, kuinka laattojen asennus onnistuu. Onnistui se, eikä polvi pahemmin kipuillut. Tai en sitä työn touhussa ainakaan noteerannut. Melko tarkkaan ruokatuntiin saakka uurastin. "Es ist gemacht worden", sanoisi teutooni.
"Von der anderen Seite", jatkaisi teutooni.
Asiasta seuraavaan. Meillä on viime aikoina ollut kutsumattomia vieraita. Ainakin yksi. Hilppa on kuullut monesti iltaisin jonkun rapistelevan keittiössä ja leivinuunin alla olevasta klapiensäilytystilasta rapinaa. Minä en ole. Kuullut. Luultavasti siksi, että rapistelun aikana olen istunut sohvalla Hilpan toisella puolella, eikä kuuloni ole enää nuoruusvuosien veroinen. Vasemmassa korvassa on minulla jo kauan sitten todettu kuulon heikkenemää. Eilen Hilppa sitten huomasi, että keittiön räsymatosta on syöty päädyissä olevia hapsuja. Hiiri se varmaankin on. Mattojen hapsuja on täällä ennenkin naposteltu, ja olemme sittemmin aina pois lähtiessämme rullanneet räsymatot turvaan. Päätimme seuraavalla kaupunkireissulla hankkia hiirenloukkuja.
Sillä aikaa kun ahersin rannalla, oli Hilppa tehnyt etsivän töitä. Hän oli salakavalasti saanut selville tuholaisen kulkureitin. Se pirulainen kulkee sisään keittiön nurkasta lattia rajasta ulos menevän viemäriputken reiästä. Kulkee, vaikka olen reiän tilkinnyt vuorivillalla, sekä muotoillut peitelevyn. Kun tämä "kajahdus" on laitettu liitämään, on aika lähteä tekemään jotain asian eteen. Se ei kuitenkaan aiheuta hiirenloukkujen poistamista ostoslistalta. Joten: Huomio polvi! Kohta jatkuu liikunta
PS: Sen verran massalaskentaan tuli mestariaikoina kokemusta, että nyt riittivät laatat hommaan, eikä yhtäkään jäänyt tähteelle. Laskennassa olivat välineinä askelmitta, päässälasku, pala pahvia ja timpurinkynä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti