Syksy alkaa näyttää merkkejään. Tänä syksynä merkillepantavaa (tottakai, tietysti merkit on merkillepantava) on se, että osa merkeistät on edellisvuosista muuttunut.
Se, mikä ei ole muuttunut, on, että saniaiset ruskistuvat kuivemmilla rinteillä ja puissa alkaa näkyä hieman keltaista. Kuvassa rannalle viettävä rinne saunan takana.
Muuttunut syksyn merkki on, että minä, vankkumaton syysihminen, joka on suorastaan saanut voimaa syksyn edetessä, nauttinut säästä kuin säästä, kysyin aamulla Hilpalta, että eiköhän lähdetä pariksi päiväksi kotiin? Kuvassa minä.
Luulen, että suurin palo saaressaoloon on laantunut, koska kipeän polven kanssa ei ole mukavaa mennä metsään rymyämään. Ei edes Piekälän puolelle sauvakävelemään, kuten aiempina syksyinä ollaan usein tehty. Tai sitten ikä tekee tehtäviään. Ei ennen aika ole täällä pitkäksi käynyt, eikä viileäksi, tuuliseksi ja epävaiseksi muuttunut sää ole ennen ollut muuta kuin pakollinen, vuodenaikaan kuuluva jakso. Ei ainakaan vielä syyskuun alussa.
Hollolaan oltaisiin joka tapauksessa lähdetty tiistaina, yhdeksi yöksi. Jostain syystä tuli aamulla mieleen, että ollaan pari yötä, ainakin pari. Luultavasti vain pari. Eli keskiviikkona palataan. Puolukat alkavat nimittäin kypsyä. Eiköpä taas palaa entinen Peppe, kun kuulaassa syysaamussa saa hissuksiin dallailla pitkin mäntykankaita?
Toinen itsessäni tapahtunut muutos on, että eilen katselin koripalloa ja Suomi-Ruotsi maaottelua. Se on paluuta ajassa taaksepäin. Vuosikymmeniä, ainakin. Urheilu ei ole siinä määrin pitkään aikaan kiinnostanut, että olisin sen vuoksi tv:n ääreen vaivautunut. Poikkeuksena futiksen ja lätkän arvokisat. Merkki jostain tuokin. Vanhuksen sanotaan muuttuvan lapseksi jälleen. En koe itseäni vielä vanhukseksi. Ehkä vanhuuttaan lähenevä muuttuukin nuoreksi tai keski-ikäiseksi?
Turhaa spekulaatiota tässä harrastin. Kuten sanoin, kyllä vanha Peppe kohta esiin putkahtaa. Pakko. Ei yksi hiton polvi saa miestä muuttaa! Mutta saattaapi kuitenkin olla, että vaikka saaressa lokakuun lopulle ollaan, niin välillä vietetään muutamia päiviä maalikylissä.
Huomenna Hollolaan mennään. Viedään mukana pari kylmälaukullista pakasteita, lukuisa määrä purkkeihin säilöttyjä kurkkuja ja kanttarellipikkelsiä. Mikäs viedessä, kun on uudet kylmälaitteet täytettä odottamassa.
Sieniasiat ovat sillä mallilla, että kanttrellejä on pakastettu runsaasti. Rouskut ja tatit odotuttavat. Suppilovahverokausi on edessä. Eli jonkinlaisia metsäretkiä on edessä, puolukoita unohtamatta. Omaan tahtiin. Risukoita ja kivikoita vältellen, polkuja ja metsäteitä kulkien. Urheilkoot urheilijat, katselkoot innokkaat, minä kokoan itseni. Niinä päivinä, kun en ole Hollolassa löhöämässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti