ELÄMME ANTOISAA AIKAA

  Takana antoisia päiviä: pakkaseen sieniä, puutarhavattuja, mustikoita, viinimarjoja, purkkeihin kurkkua, jääkaappiin kesäkurpitsaa, vatsaan uunivuokaa, missä kanaa (kaupasta), perunaa (omaa), sipulia varsineen (omaa), kukkakaalia (kaupasta), limeä (kaupasta). Tästä kaikesta seurauksena, että pakastin on täysi, vatsa on täysi, jääkaapeissa vielä hieman tilaa. 

  Tuon kaiken täyttämisen lisäksi olen täyttänyt yhden yhden asettamani työvelvoitteen; maalasin lopulla talomaalilla saunan länsipäädyn. Nyt on talomaali finaalissa. Ehkä hankin tänä kesänä lisää, ehkä en. Saunasta on vielä n. 35 % maalaamatta, venevajasta yli puolet. Auringolle alttiit seinät kuitenkin on tehty, joten saatan jatkaa vasta ensi kesänä. Maalaamista nimittäin riittää, piha-aitan katto odottaa, samoin nukkuma-aitta. Se pitää vetää vetää värittömällä Valtilla tai vastaavalla. Saunan ja venevajan nurkka- sekä räystäslaudat pitää myös värjätä, niihin on maali jo hankittuna. 

  Muutakin tekemistä on mieleen tullut. Tuskin tarpeet ensi vuonna halvempia ovat, joten taidan suorittaa yhden parannuksen syksyllä. Parannus on lähinnä kosmeettinen, mutta kätketysti myös hyödyllinen. Siitä lisää tuonnempana. Jos ajatus etenee toteutukseen. Jos ei, niin pidän turpani kiinni koko asiasta. 

  Keltavahverot on siis talveksi haalittu. On, vaikka en ole edes parhaille paikoilleni asti päässyt. En ole, koska matkalta on löytynyt tarpeeksi. Toki kanttarellejä yhä kerään. Syötäväksi. Ja aina ylimääräisille on osoite löytynyt.

  Nyt odottelen tatteja ja rouskuja. Pitää olla tarkkana, ehtiä oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. 

  Mustikoitakin on jonkin verran, mutta lisää varmaan vielä poimitaan. Niitä riittää. Eipä tarvitse lähteä merta edemmäs marjaan, kuten monina vuosina on pitänyt. Tästä saaresta löytyy kypsää ja isoa mustikkaa vaikka kuinka. Ja löytyy ilmeisesti koko Suomenmaasta. Eli metsään kannattaa mennä, kuka kynnelle kykenee. Sienikori, ämpäri, juomapullo mukaan, saaliitta lie jää ei kukaan. Eikä kannata olla näreissään kaukomailta tulleille poimijoille, kuten olen huomannut tapahtuvan. Tavaraa riittää kaikille, valtaosa jää keräämättä. 

  Keskiviikkona lähdetään käymään Hollolassa. Viedään pari kylmälaukullista tavaraa kotipakkaseen. On meillä muutakin asiaa. Yksi yö ollaan, torstaina takaisin.  Sitten vietetään laatuaikaa täällä kolmisen viikkoa. Kuun lopulla on neljäs koronarokote käytävä ottamassa, lapsenvahtina myös ilta toimittava. 

  Kuten huomaatte, tarkkaan koordinoitua toimintaa täällä saaristossa harjoitetaan. Ainakin paperilla, tai muissa kirjoituksissa. Eri asia, kuinka suunnittelu toimii. Joskus toimii, yleensä ei, tunnustan. Suunnitelmat ovat näet herkkiä muuttumaan, syystä jos toisesta. Ja olen tähän ikää pannut merkille, että joskus hyvin suunniteltu voi olla puoliksi pilattu. Eli mennään parhainta tietä, vältetään väkisin väkertämiset, vaikka kuika olisi homma kalenteriin kuutioitu. Väkisin tekeminen on kuin kusisi kelloonsa. No, kellohan pitää vettä, mutta silti siihen lirauttaminen on ikävää. Ainakin jos se on ranteessa. 

  Lauantaista ollaan oltu kahdestaan. Paljon ollaan saatu aikaan. Ollaan jopa kiritty katsomatta jääneet viikon Emmerdalet lähes ajan tasalle. Suoraan sanottuna en tänään sulattaisi enää yhtään jaksoa mokomaa  pakkomielteeksi päässyttä sarjaa. En, vaikka siinä on pitkästä aikaa alkanut tapahtumaan. 

  Kauniin päivän päätteeksi alkaa vetää pilveen. Minä vedän pian esiripun tälle tarinalle. Mutta kuvaa puuttuu. Siis:

  Jos kasvaa kasvimailla vihannekset ja juurekset, seinustalla tomaatit, niin kasvaa kehäkukkaviljelmä myös. Pääsee Hilppa taas syksyllä keräämään siemeniä. Jos jonkin, niin kehäkukan ja krassin siementen kera ollaan enemmän kuin omavaraisia. 

KESÄPÄIVÄN TARINA lll (trilogian itsenäinen loppuosa)

   KESÄPÄIVÄ-trilogian viimeinen osa. Ellei käy, kuten Douglas Adamsille; LINNUNRADAN KÄSIKIRJA LIFTAREILLE paisui, tekijän sanassa, maailman ainoaksi 5-osaiseksi trilogiaksi. Tai Isaac Asimoville, joka SÄÄTIÖ-trilogiansa kanssa päätyi seitsemään osaan.

  Anna lähti eilen bussilla Espooseen, sillä hänellä on tänään sovittu tapaaminen. Joni ja lapset jäivät tänne. He lähtevät kotiin huomenna. Valitettavasti KAHVILA MUIKKU sulkeutuu yrittäjän muitten kiireitten takia. Tauko saattaa kestää liki vuoden. Ilmoitamme tällä foorumilla, koska palvelu on taas pelaa.

Tänään on vaihteeksi tihutusta. Sateen sattuessa voi puuhailla venevajassa. Ja mehän puuhailtiin. Puuhailtiin linnunpönttö.

  Siihen kehittettiin "tikkasuoja" maalipurkin kannesta. Siinä oli sopiva reikä, mistä väripigmentit sävytettävään maaliin tällätään. Vain kaksi kättä ja peltisakset, niin homma hoitui. 

  Uudelle lintukodolle ei vielä ole sijoituspaikkaa valittu. Se ei niinkään johdu tonttien hinnasta, vaan sateesta.

  Iiris äityi touhuamaan lisää. Ei tyttö ruhtinaallisia materiraaleja tarvitse, laudanpätkät, levynpalaset, muuta ei tarvita. 

  Tuon taulun Iiris teki Liisalle. Sen taakse hän ruuvasi venevajassa kahvan, piirros syntyi pirtissä.

  Taitaa olla kosteaa ilmaa koko päivän. Nyt kun ollaan syöty, huilataan hetki. Sitten kahvit (ei kuitenkaan KAHVILA MUIKUSSA). Kahvin jälkeen keksitään jotakin viihdykettä. Saunassa käydään hyvissä ajoin.  

 Huomenna on Jonilla ja lapsilla paluu Espooseen edessä. Sateessa. Onneksi on viikkoon mahtunut paljon hyvääkin keliä. 

  Trilogian synnyttäminen ei näköjään ole homma, ei mikään. Ainakin, jos sen tekee minimalismin käsitteille uskollisena.

  Jotta hieman venytystä saadaan, laitan pari kuvaa lisää. 

  Iiris temppuili eilen trampalla.

  Eilinen maisema sateen väistyttyä.

  Villi viinmarjapuska heinien keskellä. Näitä puskia on lähimetsissä kymmeniä. Linnunpaskassa ovat siemenet levinneet aikanaan pihapiirissä kasvaneista pensaista. Satoa ne eivät juuri tuota. Jos tuottaisivat, ryhtyisin villiviiniyrittäjäksi. 

KESÄPÄIVÄN TARINA ll (itsenäinen jatko-osa)

  Tänään aamupäivä kului venevajaa tuunaten, eli lievää ryhdistelyä (tunkin kanssa), tavaroiden järjestelyä. Tämä siis Jonin kanssa. Lapset ja naisväki hommaili omiaan. Iltapäivällä oli muuta puuhaa.

  Kahvit juotiin KAHVILA MUIKUSSA. Ihan oikeat. ei kuvitteelliset. Kahvilan pitäjä Iiris hoiti homman ryhdikkäästi. Tarjolla oli mehua, kahvia, mustikkapiirakkaa ja jäätelöä. Aivan oikeaa kamaa, ei kuvitteellista. Liisa ei kahvista perustanut, mutta jäätelö maistui MUIKUN pienellä terassilla.

  Sitten lähtivät muut mustikkaan, minä jäin kipeän polveni kanssa lopettelemaan venevajan possakkaa. Kun oli saanut sen valmiiksi, soitin Jonille, utelin tilannetta. Joni sanoi, että ovat siinä ja siinä, mustikoita on joku litra, samoin kanttarellejä. 

Kuva by Joni:

  Kertoi myös, että he ovat menossa laavulle. Sanoin ottavani sienikorin mukaan, tulevani perässä. Kylmää juotavaa pyydettiin tuomaan.

  Keräsin hetken sieniä, lampsin laavulle. Siellä porukka odotteli, sai kurkunkostuketta. 

  Aikamme istuksittiin, lähdettiin palaamaan.

  Minä koukin hieman eri reittiä, keräsin vielä lajin verran sieniä. Kohta pääsin ne, ja Iiriksen keräämät (niitä oli paljon!), putsaamaan. Anna putsasi mustikat. Sieniä kertyi seuraavasti:

  Nyt on Joni saunamajurin vakanssia hoitamassa. Sienipitsaa on tiedossa illemmalla. 

  Tarina päättyy tähän, vaikka päivä ei. Uusi päivä tuo uuden tarinan. Se on erilainen, sen tiedän. Tuletteko te tietämään? Sitä en tiedä, sillä kirjoittaminen ei ole ihan jokapäiväistä.

KESÄPÄIVÄN TARINA

Kesäpäivän, 25. heinäkuuta, tarina. Kesäpäivän, joka aurinkoisen lämmin ja vähätuulinen. Ja porukka Saarelassa enimmäkseen hyväntuulinen. 

  Kesäpäivä alkoi, Hilpan ja minun osalta, matkalla Mikkeliin. Käytiin täydennystä jääkaappiin ja pakastimeen. Myös rautakauppa pääsi tienaamaan. Palasimme puolilta päivin. Anna oli valmistellut lihapullat, me Iiriksen ja Liisan kanssa riennettiin kaivamaan pottuja. Iiris on ollut innokas apuri siihen hommaan jo vuosia, nyt minulla on kaksi assistenttia.

Kuvat by Joni:

 

  Hyviä olivat perunat. Siitä päätellen, että Iiris ja Liisa napsivat niitä vaikka kuinka monta. Niin monta, että lihapullat meinasivat jäädä syömättä. 

  Lounaan jälkeen kahvit hörpittiin. Vaikka Tiilikaiset ovat täällä vielä muutaman päivän, ei näin hyvää ilmaa ole luvassa jatkossa, ja muuta ohjelmaa on tuleville päiville jo suunniteltu. Siksi päätettiin lähteä Karihiekalle. Paitsi Hilppa. Hän jäi leipomaan.

  Karihiekkaan ajettiin, siellä aikamme melskattiin. Kuvat kertokoon. 

Kuva by Joni:

  

Kuva by Joni:

  Paluumatkalla käytiin hieman luotaamassa muikuverkolle paikkaa. Jotakin elämää näytti pohjan tuntumassa olevan, joten käytiin tyhjentämässä vene turhista tavaroista, otettiin verkot, lähdettiin laskemaan, Anna, Joni ja minä. Toivottavasti jotain tulee, jotta huomiset vieraat saavat savumuikkua maistaakseen. 

  Mukava päivä kuluu kohti alkuiltaa. Loppuun vähemmän mukava huomio. Kun ajeltiin aamulla Mikkeliin, radiossa sanoi toimittaja, että maailmantilanne ja energian kallistuminen on saanut lukuisat valtiot miettimään keinoja energian säästämiseksi. Niinpä. Surullista. Surullista, että tarvittiin kaamea sota, jotta länsimaiset valtiot ryhtyivät miettimään noita keinoja tosissaan. Niille ei riittänyt vakavan pohtimisen syyksi ilmastonmuutos. Ilmastonmuutos, joka uhkaa koko ihmiskuntaa, ihan jokaista.

ONPA SEISOVAA ILMAA

  Aamupäivä oli sateen ja ukkosen odottelua. Seisovaa oli ilma, tummaa pilveä taivaalla, mutta aikaisen aamun jälkeen ei pisaroita putoillut.

  Odottavan aika on pitkä, joten joutessani puuhailin sitä sun tätä. Ensin kokeilin käynnistää aggregaatin. Kokeilin, sillä radiossa varoitettiin ukkospuuskien aiheuttamista sähkökatkoista. Aggregaatin ostin pari vuotta sitten monen päivän sähköttömyyden innoittamana. Silloin koekäytin laitteen, samoin otin savut viime kesänä. 

  Nytkin kone pärähti käymään toisella kiskaisulla. Kun käänsin ryyppyvivun pois päältä, sammui värkki saman tien. Minä että ..kele. Temmoin muutaman kerran, turhaan. Kävin tulppa-avaimen, irrotin "kynttilän". Ei se likainen ollut. Kikka vitosen päätin kokeilla. Otin vasiten sitä varten hankkimaani ruuttaan hieman bensaa, lirautin sylinteriin, tulppa kiinni, hattu päälle, nykäisy. Taas hörähti, taas sammui heti. Mietin, että sopivasti oireilee, kun ei oo enää takuu voimassa. Päätin antaa penteleen vempeleen olla hetken rauhassa. 

  Koska sade oli jäänyt muutamaan pisaraan, hain trimmerin, siistin kukkapenkkien reunat. Perään leikkasin pahimmin kulkuteille kaatuvat kukat ja ruusun oksat. Vieraskoreutta; perhe Tiilikainen huomenna illalla, tai maanantaina, Jonin äitin sekä täti tiistaina. 

  Ukkonen ja sade pysyttelivät yhä poissa. Pisara silloin, toinen tällöin, kaukaista kuminaa, siinä kaikki. Menin nöyrin mielin ällistelemään aggregaattia. Luin ensin käyttöoppaan. Ei sieltä mitään apua löytynyt. Ajattelin antaa sylinteriin uuden lorauksen, mutta tempaisin kuitenkin ensin narusta. Moottorin pärähti iloiseen käyntiin! On ne joskus oikukkaita, konheet. Ihan kuin tahallaan keljuilisivat, hädän hetkiin varautuville ilkkuisivat. Monet ovat sitä mieltä, että tietyillä autoilla tai veneillä on sielu. Voi olla. Ja voi olla jotkun muut tekniikan ihmeet saattavat olla sieluttomia ja säälittömiä. 

  Hilppa oli minun ulkona temppuillessani hieman siistinyt paikkoja. Hain hänelle saunalta mopin ja ämpärin. Kello ei ollut kuin vähän yli yhdeksän. Eikä sadetta kuulunut. Tai näkynyt. Ukkosta ei kuulunut. Lähdin joutessani metsään. Tuohon talon taakse, muutaman kymmenen metrin päähän. Kanttarellejä sieltä bongasin, parissakin paikassa. Olivat sen osittain jo alkaneet "ruskistumaan" lakin laidoilta. Tuumasin, että pitää kori hakea, korjata nuo talteen.

  Niin tein. Laajensin reviiriä hieman kauemmas. Lisää sieniä löytyi. Puolen tuntia metsässä kiertelin, taisin käydä peräti parin sadan metrin päässä pihalta. 

  Kun metsästä palasin, oli kello kymmenen. Alkoi satamaan. Minä putsailin sienet kesäkeittiössä. 

  Puoli tuntia vähän sateli, puoli tuntia Peppe sieniä putsasi. Hilppakin oli saanut siistimisen tehtyä. Hän on muuten toipunut taudistaan, taudista, joka melko saletisti, useasta negatiivisesta kotitestistä huolimatta, oli koronaa. Kunto ei kuitenkaan, tietenkään, ole vielä entisellään. Kovin kertoi Hilppa pienenkin askareen hiottavan. Kunniakseni on sanottava, että minä kyllä tarjouduin imuroimaan, mutta rouva ilmoitti sen tekevänsä, kun minä siistin pihalla kukkapenkkien laitoja. 

  Huomenna on tarkoitus, mennä aamusta, jos ennusteen mukaisesti on poutaa, poimimaan vähän mustikoita. Ainakin piirakkaan ja vähän syötäväksi. 

  Maanantaina mennään aamusta hankkimaan evästä. Sitten saavat vieraat tulla. 

  Kohta käy käsky ruokapöytään. Sateen ja ukkosen odottelun vuoksi lounas on tänään hieman normaalia myöhemmin. 

TUNTUMAA HAKEMASSA

  Katon maalaukseen en vielä lähtenyt. Tuulinen keli, koivunsiemeniä vielä ilmassa. Odottelen suotuisempia olosuhteita. Ruiskumaalaukseen otin tuntumaa kokeilemalla venevajan rannanpuoleisen seinän värjäystä. Siirtyi väri seinään, ei siinä mitään. Kuitenkin huomasin, että viime kesänä hankkimani kompressori on turhan pieni. Nimittäin painesäiliöltään. Painetta se kyllä tuottaa tuplasti ruiskun tarvitseman määrän. Mutta paine laskee nopeasti, moottori käy jatkuvasti, eikä jaksa silti pitää painetta kauaa riittävän korkeana. Venevajan lomalauta, joka on auringon polttamaa raakalautaa, imee maalia aika lailla. Eli valmiita neliöitä valmistuu hitaasti, kun joutuu välillä odottamaan paineen nousua. Peltikatossa tilanne on toinen; se ei imaise maalia samalla lailla, eli ei lainkaan. Täytyy asiaa sulatella, mutta nyt on jo hieman tietoa siitä, kuinka ruiskulla maalaaminen tapahtuu. 

  Tässä maalarikisälli Peppe tuumaustauolla. Hänellä ei ole perinteistä maalarin työasua, vaan tavalliset haalarit ja verkkapusero. Verkkapusero on huomion arvoinen. 

  Se on Adidas, ja olen verryttelypuvun saanut 40-vuotislahjaksi Hilpalta. Siis vuonna 1991. Housutkin ovat vielä jäljellä, mutta vyötärön kuminauha on menettänyt venyvyytensä. Takuu ei taida olla voimassa, eikä kotivakuutus korvaa. Väri on aitoa ysäriä. Vuoden 1991 goolettamalla huomasin, että 17. kesäkuuta 1991 on tapahtunut muutakin kuin tämän verryttelypuvun juhlallinen luovutus. Etelä-Afrikka nimittäin lopetti ihmisten rodun mukaisen syntymärekisteröinnin. Merkittäviä tapahtumia, molemmat. 

  Sellaista Saarelassa. Saarelassa, jossa elämä alkaa normalisoitua. Hilppa on lähes toipunut kolme päivää häntä vaivanneesta taudista. Lyhyesti kuvailtuna se ei kolmen kotitestin mukaan ollut koronaa, mutta se täytti kyllä suuren osan koronan oireiden tunnusmerkeistä. Taudin vakavuudesta antanee kuvan se, että Hilppa ei maanantaina jaksanut katsoa edes Emmerdalea. Tilanne sai myös pohtimaan elämän suuria asioita, huomaamaan, mikä oikeasti on tärkeää.

  Perhe Tiilikainen tulee ensi viikon alussa vielä saareen. Elokuussa alkaakin Annalla ja Jonilla työt, Liisalla päiväkoti, Iiriksellä luisteluharjoitukset. 

  Voi olla, että maalaushommat jäävät elokuulle. Yksi muu rysäys on kyllä tehtävä, sillä Joni on lupautunut avuksi. Siitä lisää myöhemmin. 

  Tämän nopeasti kirjoitin, nyt käy käsky pöytään. Toipilas on loihtinut herkkuaterian: juuri kaivetut potut, kanttarellikastike juuri noudetulla oman maan sipulilla höystettynä, omaa salaattia, missä mukana sipulin varret, ja ekstrana teki hän vielä papinsillin, koska matjessilliä tuluksista löytyi parikin purkkia. 

  PS. Ensimmäin kypsä tomaatti on poimittu; keltainen kirsikkatomaatti amppelista. 

EPÄVAKAISEN AJAN EPÄVAKAINEN SUNNUNTAI

  Epävakaina aikoina epävakainen sunnuntai. Ainoa vakaa asia on se, että sääennusteet muuttuvat kaiken aikaa. Koska niihin voi luottaa kuin risaan kondomiin, ei ulkona mitään isompaa hommaa viitsi aloittaa, ei mihinkään kauemmas lähteä. 

  Tässä päivän kuva; aurinkoa ja sadepilveä. Mitättömiä kuuroja epämääräisin aikavälein. 

  Siis nurkissa on pyöritty, jotain pientä nahuttu. Hieman tein valmistelevaa työtä aitan peltikaton maalausta ajatellen. Kävin myös talon katolla korjaamassa pari repsottavaa harjapeltiä. Täytyy tunnustaa, että ei minusta enää ole korkeisiin paikkoihin menijäksi. Kyllä oli varovaista liikuskelu. No, hyvä se vain lienee. Mutta kohta täytyy jättää ainakin tuollaiset hommat nuoremmille. 

  Se sai minut ajattelemaan aitan katon maalausta. Eihän rakennus korkea ole. Olisiko 2 ja puoli metriä harjalta maahan, räystäältä alle kaksi. Ei sieltäkään ole kuitenkaan mukavaa pudota. Pitää jotain kehittää, turvallisuutta miettiä. Jos vaikka ostais piikkarit? Ei taida olla hyvä idea? Onkohan myytävänä imukuppikenkiä? Sellaiset olis metkat apuvälineet. Voi kyllä olla, ettei tähän hätään löydy, edes Tokmanilta tai Motonetista. 

  Iltapäivä meni sitten hänekseen. Suoratoistoa, huilailua. Ällistelyä pihalla silloin, kun sade loitolla pysytteli. Äkkäsin, että väriminttu, meikän suosikki, on alkanut kukkimaan. 

  Ja laajempi näkemys: Väriminttu päivänkakkara- ja ranta-alpipedillä.

 

  Huomenna on luultavasti epävakaisen ajan epävakainen maanantai. Sadepisaraa jossain kohtaa näyttä ennusteessa olevan maanantaita seuraavinakin päivinä. Joten mennään vakaan epävakaisesti kohti vakaata. Jos sitä koko kesänä edes tulee. Näin wannabe-maalarin näkökulmasta tiirailtuna vakaa olisi vakavasti otettavampi vaihtoehto. Sillä vakavasti olen aikonut maalaushommat ottaa. Ainakin tehtäväkseni.

  Tämäniltainen verkonlasku peruttiin. Yhteisellä päätöksellä, äänestystuloksella 2-0. Kumpikaan talous ei ole akuutissa kalan tarpeessa, joten epävakaaseen keliin vakaasti päätettiin olla menemättä. Huomenna palataan vakavasti asiaan. 

  Heinäkuu on kiepahtanut jälkimmäiselle puoliskolle. En viitsi taas kerran aloittaa ajan kivaan kulumisen ihmettelyä. Totean vain, että aika kuluu kiivaasti. Kulukoot. Kaikki kuluu, kaikkea kuluu. Siis aika kuluu. Työkalut kuluu. Polttopuita kuluu, saunassa. Bensaa kuluu, veneessä, autossa, ruohonleikkurissa. Vaatteet kuluu. Hiomakivi kuluu, kun pitää välillä viikatetta ja vesuria liipata. Meikäläisen tyhmät jutut kuluu, kun niitä alvariinsa jakelen. Tällä kulurakenteella mennään. Eikä tää oo ees mitään kerskakulutusta.