HUONO TAI ERITTÄIN HUONO

  Ajokeli on koko maassa huono tai erittäin huono. Mikäli ylen aamu-uutisiin on luottamista. No, en tuota kyseenalaista kovinkaan pontevasti. Sentään luotto yleen ei ole kokonaan menetetty. 

  Tänne lunta eilisen viime yön aikana on kertynyt vain pari, kolme senttiä. Plussakeli, sade on tullut osin vetenä. 

  Aika talvinen maisema avautuu huussin ovesta. Monena keväänä on tähän aikaa vuodesta ollut maa paljaana. 

  Tälle päivälle ja ensi yölle on povattu lunta, räntää, vettä. Kuinka paljon sade tulee lumena? Huomenna ollaan viisaampia. 

  Keskiviikko ja torstai näyttävät lähes sateettomilta. Perjantaina kahahtaa taas saderintama tuoden taivaalta vettä jossain olomuodossa. Lauantai ja sunnuntai ovat sitten parempia ulkona oleskeluun. 

  Ajokeleistä en sano mitään, sillä en lähde kokeilemaan, mutta jos oli meillä edellisellä reissulla olosuhteet hyvät tai erittäin hyvät, voi niistä nyt sanoa kehnot tai erittäin kehnot. 

  Ikä on vain numero, eikä huonoja kelejä ole, on vain huonoja varusteita. Näin sanotaan. Minä sanon, että ikä ei ole numero, ikä on sana. Ja sanon myös, että ihan kelvolliset tamineet kyllä löytyy, mutta mieluummin pysyttelen pirtissä, katselen välillä vaakatasossa tulevaa lunta/räntää, t-paidassa pasteerailen. Mitäs hittoa sellaista tekemään, mikä ei ole mukavaa. Jos ei ole välttämätöntä.

  Eilen oli aamusta sentään kohtuullinen keli hiihdellä. Käytiin lykkimässä naapuripariskunnan kanssa heidän jäälle tekemänsä viiden kilometrin latu kahteen kertaan. Hieman alkoi toisella kiekalla pyryttää hienorakeista nuoskalunta. Se pyrki välillä tarttumaan suksien pohjiin. 

  Tänään ei hiihdetä. Kuten sanoin, tänään ollaan pirtissä. Huomenna mennään aamusta pilkille. Näin ainakin eilen alustavasti sovittiin. Minulta unohtuivat toukat kauppaan, mutta Hannulla kuuluu olevan. Eiköhän muutama jouda lainaksi minullekin. 

  Sodasta kuluu taas ikäviä ja erittäin ikäviä uutisia. Sota on aina kauheaa tai erittäin kauheaa. Kun sodassa otetaan siviilit kohteeksi, on se erittäin kauheaa. Siviileihin on Ukrainassa kohdistunut sotarikoksiksi luokiteltuja tekoja kaiken aikaa, mikäli uutisiin on uskominen. Taidan kallistua uskomaan, joskaan en ihan jokaiseen kuvaan, jokaiseen kommenttiin, välttämättä luota. Tällainen tapa sotia on Venäjälle tyypillistä, sanotaan. Varmasti näin on, sillä esimerkkejä lähimenneisyydestä löytyy. 

  

  Sivuhuomautus: Kello on 7:22, ulkona on alkanut tiputella juuri ja juuri lumeksi luokiteltavia hiutaleita. 

  Minä olin sodan alkupuolella toiveikkaana sitä mieltä, että Venäjän kansa nousee sellaisella voimalla vastustamaan sotaa ja Putinia, että valta Kremlissä vaihtuu. Ajattelin, että tiukat pakotteet, jotka vaikeuttavat myös tavallisten ihmisten elämää, nopeuttavat tapahtumia. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että kansannousua ei tule. Hallinto on tukahduttanut mielenilmaisut kovaotteisesti ja pakotteet koetaan ilmeisesti yhteiseksi riesaksi ja ne ovatkin ilmeisesti lisänneet Putinin kannatusta. 

  

  Tuli kuitenkin sotaa sivuttua, vaikka tänne piti tulla sitä karkuun. Eihän sellaista karkuun pääse. Kuitenkin etäisyyttä hieman haluan. Joten rajoitan taas uutiset aamu- ja iltauutisiin, ja lupaan olla  surfailematta pitkin päivää webissä. 

  Loppuun vielä pari kuvaa per aamu tänään.

IHA KU EI OIS POIS OLTUKKAAN

  "Ajoissa kun lähtee, niin ajoissa perillä on" (uudehko savolais-etelä-hämäläinen sananlasku). Eli kun ennen kahdeksaa lähdettiin, niin ennen kymmentä oltiin Potinlahdessa. Eikä tavaroiden kanssa jäätä ylittäessä varttia enempää mennyt. 

  Jäätie ja olosuhteet jäällä kulkemiseen olivat hyvässä kunnossa. Itse asiassa ihan samanlaista oli saareen dallustaa kuin oli kaksi viikkoa sitten oli sieltä pois tulla. Välillä oli kai ihan lumettomaksi jääpeite mennyt, mutta kun uutta lunta tuli, yöpakkaset ovat olleet kovia, niin sellainen muutaman sentin kerros valkeaa siellä on. Ei haittaa menoa, ja on hyvä hiihdellä.

 Pirtin ovi avattiin koko lailla kymmeneltä. Kymmenen on se aika, jolloin entivanhaan soivat sielun kellot. Näin kertoivat minulle joskus isot pojat. Sellaiset, joilla oli henkselit ja viinakortti. Siihen aikaan Alko avasi ovensa kymmeneltä. 

  Nyt kyllä eksyin kontekstista. Ei Alkon aukeamisen historia kuuluu tähän blogiin. Siis asiaan. Tuvassa oli 15 astetta lämmintä, kun sen ovi aukesi. Eiku tavarat sisään, uuneihin tulta, pattereita päälle. Sitten avanto auki, vettä taloon, tulokahvit.

  Kun kaikki tarpeellinen oli tehty, istuksittiin hetki laiturilla. Auringonpaisteesta kannatti nauttia, sillä sitä ei taida tulevina päivinä olla tiedossa.

  Minä olin pukeutunut suosimaani mallistoon: Itäblokki 1983, "Bulgaria". Se on ajaton kuosi.

  Ilmat eivät tosiaan taida meitä helliä samalla tavalla kuin edellisellä reissulla. Lunta on luvassa useana päivänä. Reilusti vielä. Ennusteet ovat tupanneet muuttumaan melko nopealla aikataululla. Toivottavasti niin käy nytkin. Parempaan suuntaa, jos toivoa saa. Mutta siihen tyydytään, mitä säiden haltijat suovat. Ollaan, eletään, ulkoillaan, kelien mukaan.

  Eilen oltiin katsomassa Iiriksen Taitoluisteluklubin esitystä, Jääsirkusta. Mukava puolitoistatuntinen se oli. Esityksessä pääsivät kaikki kerholaiset jäälle, pienimmistä luistelukoululaisista edistyneimpiin luistelijoihin. 

  Minulla oli kamera mukana. Kun Iirksen ryhmän vuoro tuli, kiipesin penkkirivien taakse ottamaan kuvia. Napsin samoilla asetuksilla kuin yleensä 71 kuvaa. Kun kotona latasin ne koneelle, ryhdyin käymään läpi, niin huomasi, että ihan persiilleen oli homma mennyt. Joku vika oli kamerassa ollut. Otokset olivat sumeita, ei mitään tolkkua. Roskakoritavaraa kaikki tyynni. 

  En ymmärrä, missä vika oli. Otin heti kotona asian paljastuttua muutaman kuvan. Aivan hyvin onnistuivat. Tästä voi vetää johtopäätöksen: Vika oli minussa! En kyllä tunnusta, mutta en väitä vastaankaan. Ensi kerralla paremalla onnella, paremmin valmistautuneena. 

  Esityksen jälkeen ajettiin porukalla Munkkivuoreen UKKO-MUNKKIIN syömään. Meitä oli kahdeksan aikuista ja kolme lasta. Ihan hyvä potti hiljaiselta vaikuttaneelle UKKO-MUNKIN yläkerran ruokasalille.

  UKKO-MUNKKIIN  oli Anna porukallemme pöydän tilannut vanhojen aikojen takia. Kun Tiilikaiset asuivat melko lähellä, Kivihaassa, kävivät he joskus siellä syömässä. Mekin Hilpan kanssa muutaman kerran oltiin mukana. Reilut annokset reilua ruokaa ilman erityisiä krumeluureja sieltä saa. Minä söin maksaa. Söin koko annoksen, vaikka kokoa oli isommallekin ihmiselle. Hyvää oli. Ei kukaan mukaan kuulostanut omaa valintaansa katuvan. 

  Pääsiäisenä perhe Tiilikainen saapuu sitten Hollolaan. Päästään enemmän Liisan ja Iiriksen kanssa puuhailemaan. Kunhan ensin kerätään voimia täällä rauhan tyyssijassa. 

KEVÄTKÖ?

  Kevät kai alkaa huomenna. Ainakin Veikkausliiga pyörähtää silloin käyntiin. Lätkässä painellaan pudotuspelejä. Jukurit sinnittelee vielä kuvioissa. Toivottavasti huomisenkin jälkeen. 

  Kevät siis on alkanut, koska nurmella palloa potkitaan. Tosin lämmitetyillä keinonurmilla taitavat potkia. Säitten haltijat ovat kuitenkin eri mieltä. Napakoita yöpakkasia pitelee. Eikä näytä ensi viikollakaan juuri muutoksia tulevan. Mitä nyt lunta lisää kevään kunniaksi. No, jäät ainakin kestävät, kun sunnuntaina saareen mennään. Sukset mukaan otetaan, koska lunta on tulossa, jäällä hyvä hiihdellä. 

  Saattaa olla, että jäät liukenevat Saukonsalon liepeiltä vasta Äitienpäivän (8. toukokuuta) tienoilla. Vaikka saisivat ne liueta aiemminkin; siemenpotut ja -sipulit on nimittäin jo hankittu. Hyvissä ajoin, koska saattaa tulla keväämmällä niistä uupelo, kun ruokapulaa ihmisten kauhuksi maalaillaan. 

  Huomenna on meno Espooseen ja Kauniaisiin. Jääsirkus katsotaan, käydään kai jossakin porukalla syömässä. Ja pyhäaamuna kohti Anttolaa. Sotaa pakoon. Tai sotauutisia. Viikko siellä vietetään, pääsiäistä odottamaan kotiin tullaan. Sitten odotellaankin lämpöaaltoa, lauhkeita vesisateita, tietoa jäitten lähdöstä. Ja annetaan palloilijoitten potkia, kiekkoilijoiden kiekkoilla. Eikös ne mm-kisatkin ala jääkiekossa toukokuussa? No alkaa, perjantaina 13. päivänä.  Ei ole onneksi Suomella peliä avauspäivänä. Takkiin tulisi roimasti. Ainakin paraskavedekatriafobiasta kärsivien mielestä. 

  Eiköhän me saareen ennen kisoja päästä. On sitten jotakin katsottavaa, maan mylläyksen lomassa.

  Sodasta en jaksa jauruta. Muuta kuin sen verran, että aina kun joku pikku viesti tuntuu positiiviselta, niin perään tulee liuta isoja negatiivisia uutisia.

  Loppukuvaksi John Lennon filmissä How I Won the War. Häntä tarvittaisiin taas. 

HUHTIKUU TULEE, OLETKO VALMIS

  Huhtikuu alkaa perjantaina. Se alkaa aprillipäivällä, kuten ennenkin. Me menemme katsomaan Kauniaisten Taitoluisteluklubin Sirkus jäällä-esitystä. Siinä kaikki ryhmät, luistelukoululaisista varttuneinpiin ja  edistyneimpiin, esittävät ohjelman. Tämä ei ole aprillia. 

  Minä aloitan huhtikuun menemällä verikokeisiin. Aika on jo 7:35, joten kahvitta oleminen ei veny tuskaksi asti. Tämäkään ei ole aprillia. 

  Sunnuntaina on tarkoitus lähteä Anttolaan. Viikon reissu. Sitten ei varmaan ennen jäitten lähtöä Saarelaan mennä; pääsiäinen on puolessa välissä huhtikuuta, silloin perhe Tiilikainen tulee Hollolaan. Pääsiäisen jälkeenkin saattaisi saareen päästä, mutta tuskin lähdetään.

  Aamulenkillä olen käynyt normaaliin tapaan. Ihan piti paksumpaa takkia kaivaa komerosta, kun pakkasta on ollut välillä kymmenenkin astetta. 

  Eilen dallasin Okeroisten Myllyn kautta. On Myllylampi joskus tähän vuodenaikaan ollut keväisemmänkin näköinen. 

  Iloisesti vesi kuitenkin virtaa...

...ja aurinko nousee lisää lunta sulattamaan.

  Aamun uutisissa kerrottiin, että Ukrainan ja Venäjän neuvotteluissa on varovaista edistystä. Hyvä juttu, jos näin on. Silti taitaa olla vielä matkaa sodan loppumiseen. Ja Venäjän puheiden painoarvo ei liene tällä hetkella kovinkaan suuri. 

  Kerrottiin myös, että kyselyn mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista on sitä mieltä, että liittyminen Natoon lisää maamme sotilaallista turvallisuutta. Niin varmaan. Minä en omaa Nato-kantaani on ole vieläkään saanut kirkkaaksi. 

  Tuosta turvallisuudesta vielä. Nato on venäjän perivihollinen ⇒ onko turvallista olla rajanaapurina perivihollisen kanssa?

 Ratkokoot viisaammat. Vaikka Nato-kantani on vielä hakusessa, niin Natoon luultavasti haetaan. Luultavasti aika piankin. Ja luultavasti siihen päästään. Sitten meillä lienee sotilaallista turvaa. Meillä on myös velvoitteita. Kenen sotia Nato tulevaisuudessa käykään, koskee asia myös Suomea. Liian suuria asioita 56-numeroiseen päähän. 

 Tuosta aasinsiltaa seuraavaan. Meidän pienperheessä on isompi pää Hilpalla. Eli varmaan numeron omaani isompi. Mitä tästä voi päätellä? No ei yhtään mitään. Vaikka joskus Hilppa leikillään kehuskelee, että siitä näkee, kumpi on fiksumpi. Ja minä vastaan, että minullapa on pää täyttä tavaraa, ilman hölkskymätilaa. 

UNI, TESTI, JOKUNEN LAINAUS

  Tempora aspera vivimus, amice bone. Sota jatkuu, korona jyllää, takatalvi painaa päälle. Siinä asiat, painavimmasta hyöhenenkeveään. Enkä höyhenenkeveällä tarkoita pian satavien lumihiutaleiden painoa, vaan takatalven häviävän pientä merkitystä, joka ei kurjuuden puntarissa heilauta viisaria. 

  Sen enempää kurjuuksiin ja vaikeisiin aikoihin en puuttu. Tai sivuan snadisti kuitenkin. Näin nimittäin

aamuyönä muutaman oudon unen. Aamuyöllä, sianpieremän aikoihin, ne unet yleensä näen, jotka aamulla muistan. 

  Liekö sotakuvien näkeminen syynä uneen, vai olenko katsellut liikaa sarjoja? Unessa olin jossain tunnistamattomassa paikassa. Hilppa oli kanssani. Yht'äkkiä' minua ammuttiin. Luoti meni rinnasta läpi. Kaaduin maahan, mutta tajuissani pysyin. Hilppa yritti voivotellen tukkia verenvuotoa. Silloin paikalle säntäsi joku mies. Hän ällisteli hetken, nappasi lävitseni menneen luodin maasta, sanoi "odota hetki, minulla on 3D-tulostin, käyn tulostamassa tulpan."

  Mies häipyi, palasi pian. "No niin", virkkoi hän, "laitetaanpa tuke!"

  Hän tunki tulostamansa luodinreikään. Samalla hetkellä loppui kaikki kipu, tyrehtyi vuoto! Nousin seisomaan, ravistelin ihmetellen itseäni, kiittelin vuolaasti auttajaani.

  Tähän heräsin. Epätodelliseen tunteeseen heräsin, kuten aina tällaisessa tilanteessa. Meni hetki, sitten tajusin, että untahan se oli. Harmi, että tällaiset unet loppuvat aina kesken. Olisin nimittäin halunnut kysyä auttajaltani, miksi luoti piti monistaa, miksei alkuperäinen käynyt?

  Tein eilen ensimmäisen koronatestin. Olen tähän asti säästynyt niin virallisilta kuin virattomiltakin testeiltä. Tein testin siksi, että minulla oli lieviä, koronalle epätyypillisiä, oireita. Netti paljasti, että kyseiset oireet kuitenkin saattavat liittyä koronaan. Ehkä testin tekoon komensi myös se, että yhä useammin saan viestiä jokun tuttuni saamasta tartunnasta. En tietysti ajattele, että koska muut, miksen myös minä. En ole niin kateellinen. 

  No, testin tein. Positiivista oli, että se näytti negatiivista. Ne oireetkin alkavat laantua. Mikä lie ollut?

  Joskus olen kirjoittanut blogin otsikolla PERJANTAIN MIETELAUSEET. Siihen olin koonnut muutamia mieleeni painuneita viisaiden ihmisten ajatuksia. Nyt, kuin jatkoksi, lisää joitakin tällä välin bongaamia juttuja. Olkoot ne vaikka LAUANTAIN MIETELAUSEITA.

  Aloitetaan kiinalaisella sananlaskulla. Putin tulee eittämättä heti mieleen:

   Joka tiikerillä ratsastaa, havaitsee vaikeaksi laskeutua alas.  

  Sota on käynnissä:

  Itsensä kokoisella pommilla ihminen pystyi tappamaan yli miljoona lähimmäistään nopeammin kuin ehtii sanoa Bingo! Näitä aseita sanottiin kehittyneiksi. Bernard Benson, fyysikko 

  Tämä on tarkoitettu.., no kyllähän te tiedätte...

   Isänmaallisuus on elävä yhteisvastuun tunne. Kansalliskiihko on typerä kukko, joka kiekuu omalla tunkiollaan. Richard Aldington 1892-1962 englantilainen kirjailija 

  Valoa tulevaisuuteen:

  Voimakkaampi kaikkia armeijoita on ajatus tulevasta ajasta. Voltaire 

  Vaikka tietäisin, että maailma tuhoutuu huomenna, istuttaisin puuntaimen vielä tänään. Martti Luther 

  Huomionarvoinen toteamus:

  Jos kahlaa kaulaansa myöten paskassa, ei kannata kulkea pää kumarassa. Äskettäin lukemasta kirjasta, taisi olla Kristina Ohlssonin

  Kevennys, jonka alkuperä on epävarma. Sivuston  https://quoteinvestigator.com mukaan se ilmestyi ensimmäisen kerran 1960- tai 1970-luvulla jonkun kojun seinää. Graffiti mainittiin Kurt Vonnegutin vuoden 1982 romaanissa Deadeye Dick.

  To do is To be, Platon 

  To be is To do, Sokrates 

  Do be do be do, Sinatra

  Suurien ajattelijoiden innoittamana kaivoin naftaliinissa kohta 14 vuotta lojuneista piipuistani yhden, otin kuvan. Piippu mielletään moniin suuriin ajattelijoihin. Kukapa ei haluaisi olla suuri ajattelija. 

HYBRIDIKELIT

  Kävelylenkit ovat melkoista taiteilua. Enimmäkseen ovat väylät sulia, mutta varjoisat paikat saattavat olla paksun jääkerroksen peitossa. Yöpakkasten jäljiltä on päivällä valleista sulanut vesi jäätynyt, aiheuttaen yllätyksiä myös muuten sulilla tieosuuksilla. Eli hybridikelit. Pitäisi olla myös hybridijalkineet. Mutta kun ei ole, niin nastakengillä on paras aamulenkki taivaltaa. Olin kyllä yhtenä aamuna ihan lenkkareilla, mutta reitit piti valita tarkoin, eikä sittenkään säästynyt sipsuttelulta.

  Hybridikelejä piisaa varmaan viikkotolkulla. Kelit kylmenevät, ainakin vähäksi aikaa. Sulavaa lunta riittää myös pitkälle tulevaisuuteen, joten jos on yöpakkasia, saa olla kieli keskellä suuta. Eikä ole asiaa kieli poskella lainkaan ulkoilemaan lähteä.

  Kelikatsauksen jälkeen asiaa sodasta. Kaikenlaista uutista mediassa ja somessa jaetaan. Jos niitä päivät pitkät lukee, niin ei mikään ihme, jos ahdistuu.  On sodalla pelottelua. Kemiallisten- ja ydinaseiden käyttöä spekuloidaan. Ahvenanmaan tulevaisuutta ruoditaan. Yleismaailmallista energiapulaa ja nälänhätää profetoidaan. Eli ei kannata. Kaikkea lukea, eikä ainakaan uskoa. Pahimpaan on toki syytä valmistautua, mutta en silti ymmärrä sitä, kun jotkut jakavat linkkejä maailmalopun ennusteista sanoen, että eikö olekin kauheaa pelottelua, syyllistyen itse samalla kauhean pelottelun levittämiseen.

  Taas on maailman tilanne tuonut etsradille asiantuntijoita ja erikoisasiantuntijoita. Vaikka kuinka yrittää ymmärtää mitä he tarkoittavat, niin ei äly aina riitä. Aika ristiriitaista sanomaa tuntuu olevan asiantuntijoilla kerrottavanaan. 

  Olen tullut siihen tulokseen, että en usko enää yhteenkään "uutiseen". En ennen kuin se on monelta taholta varmennettu. Enkä usko yhteenkään asiantuntijaan, joskin monet heistä varmaan ihan oikeasti tietävät, mistä puhuvat. 

  Tästä onkin tullut minulle, joskus aikanaan liiankin hyväuskoiselle ihmiselle, dilemma. Eikä se ole hyvä juttu. Kun menettää uskonsa ihmisiin, menettää pian uskonsa kaikkeen. Samoin huomaan, että olen iän myötä alkanut yhä tiukemmin pitää maailmaamme pahana. Eikä sekään ole hyvä asia. Mutta uskokaa minua: Ei elämä tähän lopu. Ei ihmiskunta vielä tuhoudu. Ihmiskunta tulee ennenpitkää tuhoutumaan yhdestä ainoasta syystä. Tai oikestaan kahdesta: Itsekkyys ja välinpitämättömyys tuhoavat meidät.

  Näissä ei niikään ylevissä tunnelmissa toukokuuta odotellaan. Korona pois mielestä, sota, jos se vielä jatkuu, mielessä, saareen usmuutetaan. Usmuutetaan heti, kun järvi vapautuu. Toukotöitä tekemään. Sinne mieli halaa, siellä sielu palaa. 

KUSITAVAN MUUTOS

  Illat jatkuvat lähes samanlaisina kuin viime viikolla saaressa; puutumiseen asti istumista teeveen ääressä. Se ero sentään, että iltapissalle ei tarvitse mennä ulos. 

  Tänään tie puutumiseen kulki ennen viittä alkaneen uutispläjäyksen, George Getlyn tutkimusten, kuuden uutisten, Emmerdalen, DeGaullen ja My Brilliant Friendin kolmannen kauden seitsemännen jakson kautta. Hilppa aikoo vielä jatkaa puutumista jonkin tallentamansa jutun parissa. Minä puutuin puutumiseeni sen lopettamispäätöksellä, ryhdyin kirjoittamaan.

  En tarkoita tuolla puutumisella aivojen puutumista. Tarkoitan, että kyllä tuollainen melkein neljän tunnin sohvasessio kropan puuduttaa.

  Saareen ei nyt ihan heti palata. Tuli muuta juttua sen verran eteen, että vasta huhtikuun alussa sinne mennään. Kelivarauksella. Vaikka kyllä iltapissaa taivaan alla tulee ikävä.

  Tänään käytiin äitiä katsomassa, pitkästä aikaa. Hoivakodissa oli parin viikon vierailukielto koronatartunnan takia. Muutama oli taudin saanut, ilmeisesti työtekijä. Elinalla ei mitään hätää ollut. 

  Entisellään oli äiti: pientä hymyä tuli, sitten taas unia jatkamaan. 

  Satavuotispäivä lähestyy. Pientä suunnittelua lauantaina hahmoteltiin Hanelin ja Tainan kanssa. Täytyy tuollaista merkkipaalua jotenkin juhlia, vaikka itse juhlinnan kohde ei siihen pysty isommin osallistumaan. Toivottavasti, jos ja kun, tilaisuus pidetään, on hyvä ilma, jotta voidaan äiti vyörätä pyörätuolissa, tai sängyssä, jos se on parempi, pihalle. Lepolankadun Hoivakodissa on mukava ja rauhallinen takapiha, missä on penkkejä ja pari pöytää. Siellä olisi sopivasti tilaa osallistujille. Sukua varmaan kymmenkunta sinne tulee, hoitajia, parempikuntoisia Elinan siiven asukkaita myös. Näin ollaan ajateltu. Jos suunnitelmien mukaan menee.

  Käytiin Elinan luokse mennessä katsomassa Vesijärven jäätilannetta. Ajettiin siis Messilän kautta Rantatietä pitkin kaupunkiin. Vielä näytti jäällä lunta olevan, mutta tummiksi muuttuvia alueita jo näkyi pitkin selkää. Ei taida tointaa enää hiihtämään sinne mennä. Ehkä huomenna kuitenkin kävelemään. Siis jäälle. Pakko käydä liikkumassa, muuten illan puutumiset tulevat olemaan puuduttavampia.

  Sellaista päivärytmiä Hollolassa. Väliin toki mahtuu muutakin toimintaa, mutta kyllä lenkit ja puutumisillat ovat merkitäviä päivän kiinnekohtia. 

  Laitan loppuun kuvan. Yllätys, yllätys! Laitan kuvan viime viikolta, pilkkireissulta. Laitan sen siksi, että allekirjoittanut näyttää vanhalta mieheltä! Vaikka on vasta myöhäisempää keski-ikää kuluttava virkeä seitenkymppinen! Kyllä kamera valehtelee!