PIINAVIIKKO JA PYHÄT PÄÄLLE

  Piinaviikko on takana. Pyhät pian myös. Alkaa arki. Ei mitään eroa kuitenkaan. Samaa piinaa monelle on elämä näinä aikoina. Meille ei sentään piinaa, mutta kyllä rajoitukseton elämä taas maistuisi. 

  Kuukauden kun tätä vielä tätä viikkorytmiä "kauppaan kahdesti, kirjastoon kerran, lenkille päivittäin" jaksaa, niin jo luulisi elämän ja Saimaan aukeavan. Kun saareen päästään, alkavat kevätpuuhat, eikä koronaa ole enää mielessä, ei ilmassa. 

  Jos jotain ennustaa pitää, jäitten lähdöstä nimittäin, niin aika lähelle vappua se sijoittuu. Perustelen ennustetta seuraavasti:

  -talven jäätilanne, eli jään paksuus

  -tilasto viimevuosilta

  -kasvojen menettämisen pelko

  Tuo viimeeksimainittu liittyy siihen, että vastasin Liikasen Erkin Anttola satamasi Saimaalla-sivustolle asettamaan Luonterin jäittenlähtö-arvauskisaan jotenkin näin: ""Vapunpäivänä marssivat jäät ryhdikkäästi koilliseen ja rantautuvat Juvalle." Kasvojen menetys kauhistuttaa, joten pakko siitä on pitää kiinni.

  Jään paksuus oli muutama päivä sitten liki puoli metriä. Rannat alkoivat tosin jo pehmenemään. Riippuu keleistä. Jos oikein suveaa, saattavat jäät liueta muutamaa päivää ennen Valpuria, jos takapakkia kevät ottaa, muutaman päivän toukokuun puolella vasta. Pidän edelleen kiinni vapunpäivästä.

  Sitten erittäin luotettava neljän kevään tilasto.

6. toukokuuta 2017

4. toukokuuta 2018

27. huhtikuuta 2019

23.huhtikuuta 2020

  Tilasto on tosiaan luotettava. Kuinka luotettavaa tilastomatematiikkaa saa aikaan neljän kevään tuloksista? Tuskin kovinkaan. Mutta koska, kuten mainittua, tulin kisaan vastanneeksi "vapunpäivä", on minun helppo yhtenä perusteena pitää summittaista keskiarvoa neljän edellisen kevään toteumista. Ymmärtänette, miksi minusta ei tullut tiedemiestä, eikä tilastotieteilijää. Tunteella mennään, oikeaan osuttaessa kehut otetaan vastaan, pieleen mentäessä sanotaan, "no mut ehäku!"

  Jos ihan rehellinen olen, en isommin ole pahoillani, vaikka jäät lähtisivät viikkoa ennustettani aiemmin. Jos menee vappuun, tai vieläkin kauemmas, saattaa olla, että vasta 8. päivä Anttolaan muutetaan. Minulla on nimittäin 7. päivä lääkäriaika. Se on puolenpäivän jälkeen, joten ei samana päivänä viitsi lähteä. 

  Tässä on joka tapauksessa useampi viikko aikaa. Kun reissuvihkoa katselen, muistiinpanoja selaan, niin muutama hankinta on ylösmerkattu. Ei kuitenkaan mitään sellaista, mitä heti saaressa tarvitaan. Saatan päivänä muutamana poiketa Motonetissä vähän hankintoja tekemässä.

  Kesän kalenteri pitänee lähiaikoina laittaa ojennukseen. Ei kovin isoja projekteja ole ajatuksissa. Tai on, mutta ei niistä vielä enempää. Ne ovat luultavasti seuraavien vuosien hankkeita. Vaikka mistäs sen tietää? Tulihan viime kesänä laituri ja huussi duunattua ennen aikojaan. Ehkä jotain samankaltaista on odotettavissa, jos kunto pysyy tällaisenakin. 

  Tänään on sadepäivä. Ulkoilu taitaa jäädä ulkoilematta. Vähän epävakaiselta näyttää ennuste alkaneelle viikolle. Plussan puolella sentään ollaan päivät, yöt käväisevät pakkasella. Samansuuntaista povataan Anttolaan. Eivät jäät silmissä sula. Varsinkaan, kun en ole niitä paikanpäällä vahtimassa. 

PÄIVÄT KULUU VITKAAN

  Verkalleen kuluvat päivät. Keskiviikkona palattiin kotiin, hiljaiselosta hiljaiseloon. Kaupassa hätäseen käydään, kun tarve vaatii, kirjastossa myös, mutta omatoimiaikoina. Äidin luona kävin eilen. Sallitut 15 minuuttia juttelin, ilman muuta näkyvää reaktioa kuin hymynkareen pilkahdus.

  Hiljainen tulee olemaan pääsiäisaika. Ei tule perhe Tiilikainen kylään. Koronatilanteen vuoksi parempi jättää väliin. Onneksi videopuhelut ovat mahdollisia, mahdollisimman helppoja myös. 

  Pääsiäinen menee lähes huomaamatta ohi. Ei edes yhtä pääsiäismunaa olla ostettu. Lammasta sentään jonakin päivänä syödään. Ja maailman parasta sienisalaattia. Jos jotakuta kiinnostaa, niin tässä resepti:

  -otetaan yksi Peppe kerämään rouskut

  -puhdistetaan sienet

  -otetaan yksi Hilppa ryöppäämään ja suolaamaan sienet säilöntä-ämpäriin

  -otetaan sama Hilppa valmistamaan sienisalaatti oman, vuosien varrella hiotuneen reseptinsä mukaan

  -nautitaan nautiskelle

  Ymmärrän kyllä, että suurimmalle osalle ihmiskuntaa tuottaa ylipääsemättömiä vaikeuksia ohjetta noudattaa. Onneksi. Meiltä loppuisivat hiljaiset päivät, jos näin ei olisi.

  Yle Areena on mainio suoratoistokanava. Tuo vaihtelua vitkaan kuluviin päiviin. Eilen katsottiin Areenalta Klaus Härön ohjaama leffa Tuntematon mestari. Heikki Nousiainen tekee tässäkin elokuvassa hienon roolin.

  Toissapäivänä katseltiin dokumenttia Jacques Brelistä. Hänen musiikkiaan hieman olin kuullut. Hectorin suomennos kappaleesta Amsterdam on hieno. Nyt näin itse maestron sen esittävän (ei laulavan, sillä on kyse todellakin esityksestä!) jäähyväiskonsertissa Olympia-teatterissa Pariisissa. Hän lauloi sen ensimmäisenä kappaleena. Yleisö nousi sen jälkeen seisomaan ja taputti 15 minuuttia. Sellaista ei oltu koskaan ennen koettu. Kyllä esitys tuntui ytimissä asti kotisohvallakin. 

  Brel lopetti tosiaan esiintymisen 1960-luvun puolivälissä, ollessaan menestyksen ja suosion huipulla. Hänellä oli kanttia tehdä niin, koska katsoi, että sillä hetkellä ei ollut mitään uutta annettavaksi. Brel julkaisi toki vielä muutaman LP:n, esiintyi muutamassa elokuvassa, ohjasikin ainakin yhden. 

  Monisärmäinen mies haki rajojaan lentämisestä (omalla koneella) sekä purjehtimisesta. Vuonna 1973 hän poikkesi purjehdusmatkallaan Marquesassaarille Ranskan Polynesiaan, koska oli tullut sairaaksi. Hänet lennätettiin Ranskaan, missä todettiin keuhkosyöpä. Nuoresta asti ketjussa poltetut filtterittömät Gitanes-savukkeet vaativat veronsa. Sairaalasta päästyään hän vetäytyi asumaan Marquesassaarille ja asui siellä vuoteen 1977. Vuonna 1978 syöpä lopulta selätti 49 vuotiaan taitelijan. 

  Kannattaa katsoa. Brelin musiikkia aioin ryhtyä kuuntelemaan. Valitettavasti en runoilijaksikin nimetyn artistin ransakankielisitä sanoituksista ymmärrä tuon taivaallista. 

  Tietysti Netflix ja HBO tuovat myös vaihtelua vitkaan kuluviin päiviin. Pitää vain mennä maltilla, ettei sohvaperunaksi muutu. Netflixillä on meillä työn alaa espanjalainen Rahapaja. Melkoinen ponnistus: 4 kautta, 38 jaksoa. Viides kausikin on tulossa, ja se jää viimeiseksi. 

  Olemme nyt suunnilleen puolivälissä. Sarja on ollut Netflixillä supersuosittu. Ihan hyvä se on. Juoni kulkee mielenkiintoisena eteenpäin. Minun makuuni kuitenkin hieman liikaa, tai liian pitkän kaavan mukaan, takautumia. Samoin muutamat keskinäisten suhteiden kuvaukset tuntuvat liian pitkiltä. Toivottavasti sarja kestää kuitenkin nyt noin puoliväliin katsotun kaltaisena. Tarkoitan, että ei tule liikaa venytyksen makua. Minähän olen minä, noine arvosteluineni. Monen mielestä sarja saattaisi olla täysin mitätön ilman arvostelemiani yksityiskohti.

  Netflixillä on jo nähtävissä Rahapajan tekijöiden uusi sarja Sky Rojo. Olkoon se naftaliinissa, kunnes Rahapaja on kahlattu läpi.

  Sellaisia vitkaan kuluvien päivien viihdyttäjiä meillä. Plus kirjat. Uutisia ei paljon viitsi katsoa, ei lukea. Pelkkää koronaa. Sen verran somesta ja mediasta huomasin, että Halla-Aho kommentoi uuden puoluekannatusmittauksen tuloksesta: "Sanna Marinin ympärille rakennettu henkilökultti on sulamassa." Jaahans. Ehkä "Mestarilla" on läheistä tuntumaa jonkun ympärille rakennetun kultin luomiseen?

  Persut on siis, kyselyn mukaan, Suomen suosituin puolue. Tuntuu kuin ihmislaji olisi muuttumassa ajattelevasta ihmisestä laumaihmiseksi.

  Pääasiaan, eli pääsiäiseen takaisin pääsen: Pajunkissoja sentään käytiin eilen päivälenkillä keräämässä. Eli niitten kera Hyvää Pääsiäisen Aikaa Kaikille. Pitäkää etäisyyttä.

VARHAISIÄN DEMENTIA

  Tuulinen päivä. Ja pilvinen. Pari astetta plussaa. Sateenuhka ilmassa. Käytiin sentään kävelemässä pieni lenkki jäällä. Ehdittiin ennen sadetta, nyt riputtelee. Paannejää vanhalla paikallaan oli, mutta ei kovin korskeana.

  Sekin ihme nähtiin, että muita ihmisiä on olemassa. Naapuripariskunnan lisäksi ei muutamaan päivään sellaisia ei olla nähtykään. Nyt usmuutti moottorikelkka Potinlahdesta jäälle, perässään potkukelkkamies jotain lastia kyydissään. Etäisyyksistä ei tarvinnut huolehtia, lähimmillään reilu satametriä oli välimatkaa, ja tuulikin oli vierailijoihin päin. Kääntäen ajateltuna tietysti tuulensuunta oli kulkijoille epäedullinen, jos olivat kovin arkoja persoonia. Voin lohdutella, ei meissä ole todettua tartuntaa jylläämässä. Ihan kuin siinä yhdessä unilääkemainoksessa: "Ei todettuja sivuvaikutuksia." Tuskin todettuja sivuvaikutuksia olisi mainoksessa mainittukaan.

  Minulla taitaa olla orastavaa varhaisiän dementiaa. Aamulla lämmittelin leivinuunin, vedin aikanaan hiilet hellaan, mutta unohdin laittaa pellit kiinni. Lähdin talonmiehen hommiin: Puita tupaan, kamariin, saunalle, saunavedet, rantakaislikon niittoa. Kun parin tunnin kuluttua palasin pirttiin, muistin rappusilla, että ne pellit taisi jäädä auki. Onneksi oli Hilppa ollut valppaana, oli asian hoitanut. Ei menny harakoilla.

  Äsken tultiin ulkoa, keitin kahvit. Kun se oli valunut, otin kuivauskaapista muka mukit, mutta ne olivatkin juomalasit. Ehdin jo toiseen kahvia kaataa, kun Hilppa ehti hätiin ja kysyi, että mitä minä oikein teen? Korjasin asian jotakin mutisten, jaoin kahvin vaihtamiin mukeihin. Niin, ja yritin huuhtoa tyhjentyneen kannun tiskialtaan hanan alla. Hyvä yritys, paitsi että vettä hanasta tulee aikaisintaan toukokuussa. 

  Pieniä juttuhan nuo ovat. Varhaisiän dementiaa ei kuitenkaan pidä väheksyä. Minähän olen varhaisiässä. En saa edes tilattua aikaa koronarokotukseen. Varhaisiästä siirrytään yllättävän joutuisasti pois. Tulevan kesäkuun 17. ja 18. päivän välisenä yönä kello 00:00 siirryn silmänräpäyksessä riskiryhmään. 

  Huomenna pitäisi olla viikon lämpimin päivä. Aurinkoa taivaantäydeltä myös. Sovittiin naapureiden kanssa, että mennään vielä pilkille. Mennään vähän eri mestoille kuin missä ollaan yleensä käyty. Ei saalis ainakaan juuri huonontua voi. 

  Keskiviikkoaamuna kahvilta laitetaan talo lepotilaan, pakataan tavarat kelkkaan, lähdetään kohti Hollolaa. Pääsiäistä viettämään. Lammasta, jossain muodossa, pitää ostaa. Mämmistä ei niin väliä. Mieto saa mielihyvin tempaista minunkin osani.

  Vajaa viikko sitten tänne tultiin Anttolasta jäätietä. Vähän oli silloin vettä baanalla. Nyt ei luultavasti vettä enää ole, mutta rantatöyräät voivat olla jo pehmeitä. Kaksi kertaa joutuu matkalla jäälle menemään, kaksi kertaa jäältä nousemaan. Taidamme ottaa varman päälle, ajaa maata pitkin. Luultavasti Piekälänsaarentie on vielä kelirikon suhteen odottavalla kannalla. 

  Pääsiäisen jälkeen alkaa taas jokakeväinen odotus. Jäidenlähdön odotus. Vielä ne ovat paksuja. Jos ilmat pysyvät lämpiminä, välillä vettä sataa, niin osaavat kyllä aika äkkiä hautua puikoille odottamaan sopivia tuulia lähteäkseen liikkeelle. Jos veikata pitää, niin Vapuksi ei veneellä vielä saareen pääse. Onneksi veikkaustaitoni on tunnetusti kelvoton, joten toivo aikaisemmasta tulosta on ihan tuuleta temmattua. 

  Niin se on, että ikävä tänne aina keväällä tulee. Lienen juurtunut maisemiin kuin kuvan mänty kallion koloon. Kummasti varmaan jo riskiryhmään kuuluva mänty on jaksanut sinnitellä pahaisessa halkeamassa. 

LAUANTAIN KYSYMYS

  Eilen oli tarkoitukseni ryhtyä moottorisahailemaan, mutta paikat tuntuivat niin kipeiltä, että pysyttelin normaaleissa talonmiestehtävissä. Aloitin myös kipulääkekuurin, joten tänään hieman totuttelin sahan pärinään. Siitä lisää tuonnempana.

  Eilinen aamupäivä oli pilvinen, kuten on tänäänkin. Puolenpäivän  jälkeen alkoi pilviverho repeillä. Kun naapurien kanssa puoli kahdelta pilkille dallattiin, oli aivan sininen taivas. 

  Hienoa oli jäällä istuksia. Onkiakin uittelimme, muutamia reikiä kairasimme. Hannu sai yhden läpinäkyvän ahvenen, Hilpalla oli yksi epävarma nyky, minulla vähän hiljaisempaa. Mitä sitten? Ei mitään. Aika kului rattoisasti rupatellessa. 

  Tänään sitten aloin sahamieheksi, koska paikat tuntuivat melko kivuttomilta. Kaksi tankillista bensaa poltin. Sitten alkoivat hartiat ja selkä muistutella, taukoa ehdotella. Tottelin heitä. Reilusti yli puolet männyn rungosta sain pätkittyä. Huomenna on runko jo paljon ohuempaa sahata, mutta oksat eiku isonevat. 

  Iltapäivällä lähdetään jäälle tassuttelemaan. Toivottavasti taivas selkeää. Sitten kahville. Hilppa oli leipaissut kakun sillä aikaa, kun minä puita nahusin. 

  Sitten lauantain kysymykseen. Oikeastaan parikin mieltä askarruttaa. 

  Ensi laajempi, kaksiosainen. Onko maapallon kaikissa maissa samanlainen urputtajien kansanosa? Ja jos on, niin entä jos he käyttäisivät saman tarmon ja energian lajitteluun, kierrätykseen, ylipäätään ei egologisiin, vaan ekologisiin tekoihin kuin päättäjien arvosteluun ja kelvottomien ohjeiden jakamiseen? Eikö planeettamme olisi sitten joskus, kun korona on vain hiipuva muisto, paljon parempi paikka ihmisten elää?

  Toinen kysymys on seuraava. Uskaltautuuko huomenna yhtään virpojaa Saarelan pirtinoveen kolkuttamaan? Sikäli koskettava kysymys, että ei ainoaa karkkipussia, suklaamunaa lain, muistettu mukaan ostaa. No jos tulee, virpojia, toivottavasti he suostuvat työnsä tekemään laskua vastaan. Tuskin heillä kortinlukijaa kuitenkaan matkassaan on. 

  Jälkimmäisen kysymyksen voi toki ohittaa turhanpäiväisenä löpinänä. Ei Saarelassa ole koskaan virpojia näkynyt. Noidista ei ole takuuta, mutta ei niitäkään ainakaan vuoden 1956 jälkeen. Kai? 

  Huomenna on siis palmusunnuntai, virpomispäivä. Ja kellot on aamuyöstä rukattu kesäaikaan. Ei tuosta turhasta manooveristä tunnuta eroon pääsevän. Tässä kaikille maailman kaiken maailman arvostelijoille vinkki: Ryhtykää kesäaikakäytäntöä vastaan pullikoimaan, niin olette kerrankin asialla!

  Näitä mietti metsurin näköinen mies. Valokuva joskus valehtelee. Peppehän se siinä vaan on. 

  PS. Tuo visiiri ei liene luvallinen turvakäyttöön maskipakon toteutuessa?

RIEKKUMISRAJOITUKSET

  Nyt alkaa suivaantuminen ajanvaraustohelointiin hellittäää. Aikaisen linnun metodilla aamulla matkaan lähdettiin, saaressa oltiin jo puoli yksitoista, ja oltiin ehditty matkalla Mikkelissä Lidlissä käydä. 

  Lumet ovat, varjorantoja lukuunottamatta, hävinneet jäältä. Vettä muutama sentti jään päällä. Alla enemmän. Hyvä on viikon tarpeet tällä kelillä perille viedä.

  Nyt ei ollut yhtä viileä sisääntulo kuin edellisellä kerralla. Tuvassa oli 17 astetta. Eikä ollut rapuilla metrin lumikasaa. Eikä ollut isoa työtä vesiavannon aukaisemisessa. Viimeeksi tallatut polut eivät tietysti kanna, vaan lumi on sohjoutunut, joten ne jouduin uudelleen polkemaan kuljettaviksi. 

  Kuvassa talonmies Pepperöinen pukeutuu virkapukuun ja valmistautuu duuniin: Mä noita polkuja tallaan kai kahviin asti, jos sä rakkain keität ne kohdakkoin. 

  Nyt on vedet haettu, uunit pian lämmitetty, polut tallattu, kahvit juotu. Päivän ateria kuitataan myöhemmin kulinaarisella tavalla: purkkihernekeitolla. 

  Pilvipoutainen on täällä ilma. Paita kastui talkkarin hommissa. En taida isommin muuta enää tänään puuhata. Huomenna pärähtää moottorisaha käyntiin osapuilleen klo 7:30. Jos suostuu talven jäljiltä käynnistymään. Uskon, että suostuu. 

  Iltapäivällä mennään naapureiden kera istuksimaan pilkkiavantojen ääreen. Aurinkoa on luvassa. Kaloista en tiedä, vaan ei niilllä väliäkään ole. No, jos nousee, niin mielihyvin fisut vastaanotetaan. 

  Koska en oikeisiin töihin aio tänään ryhtyä, ryhdyin kirjoittamaan.

  Vielä tuohon ajanvaraukseen. Kuulin parilta taholta, että samassa luulossa ovat muutkin olleet. Kyllähän PHHYKY:n sivuilla sanotaan että "vähintään 70-vuotiaat (70-vuotta täyttäneet)". Eli tarkkuutta Peppe (ja ne muut). Miksi minulla (ja niillä muilla) oli käsitys, että syntymävuosi riittää? Oli miten oli, niin tiedotusta ja ohjeita piti sekavina ja riittämättöminä myös sairaanhoitaja, kun kävin eilen EKG:ssä, ja kerroin, mistä mahdollinen sydämentykytys johtuu. Totesimme lopulta yksissä tuumin, että kyllä rokotus itse kullekin sen haluavalle jossain vaiheessa tuikataan. Minä vielä lopuksi ilmoitin, etten rokotusta itse asiassa välttämättä kaipaa. Minulle riittää, että kaikki muut sen saavat.

  Viime päivät on puhuttu, suunnilleen, vain, ja ainoastaan, liikkumisrajoituksista. Hallitus on kai päätynyt niitä tietyille alueille ehdottamaan. Voimaan ne eivät tule, ennen kuin ne on käsitelty eduskunnassa ja perustuslakivaliokunnassa. Siitä huolimatta kaamea mölinä asian tiimoilla käy. Siellä on varmaan mukana takinkäännön mestareita, jotka ovat kovien rajoituisten vaatimuksensa kiepauttaneet perusoikeuksien loukkaukseksi. Mutta eihän koronalla tehdä politiikkaa, eihän?

  Kyllä kai liikkumisrajoitusten päämäärä on valvoa bilettämistä ja joukkokokoontumisia. Niitä ei muuten saada loppumaan. Turha on kenenkään saivarrella siitä, että kenen kanssa saa ulkoilla ja että mihin kauppaan saa mennä ja että onko tyttöystävä samaa perhettä. "Pitäkää, v***u fokus siinä, mihin se kuuluu" saattaa joku politiikko sanoa. Ilman v****a tosin. Ainakin julkisesti.  

  Miksi ihmiset eivät ymmärrä, että pakko joskus on tehdä kipeitä ja minustakin vastenmielisiä päätösiä. Mutta ei, tana, sellaisiin olisi tarvetta, jos niitä miljoonia kertoja toistettuja yksinkertaisia ohjeita ja suosituksia oltaisi noudatettu. Niin se vain näyttää olevan, että ei luupäihin pure kuin pakko. Tai luultavasti ei sekään. Kuitenkin on kyse koko kansakunnan, isommin koko ihmiskunnan, asiasta. 

  Nuorten ja maahanmuuttajien käyttäytymisen tavallaan ymmärrän. Helppo meidän vakiintuneiden aikuisten on toimia vastuullisesti. Ainakin helpompi, kuin monen hankalammissa oloissa elävän tai kavereitaan kaipaavan nuoren. Koettakaa kuitenkin kestää kuukausi tai pari. Eiköhän rokotettujen määrä ja kesä tulo jo sitten helpota elämää ja poista rajoituksia. Sanoo mies, jonka rokotusajasta ei ole mitään tietoa. Paitsi että jos ei ennen, niin 18. kesäkuuta kiiruhdan varaamaan. En vielä 17., sillä PHHYKY siinä tapauksessa ilmoittaisi, että ei käy, kellonaika ei ole tiedossa!

VASTUUALUEET

  Meidän pienperheessämme on muotoutunut tietty vastuualuekäytäntö. On tietysti tehtäviä, jotka ovat Hilpan tehtäviksi muodostuneet, ja on tehtäviä, jotka minulle lankeavat. Näiden rajat ovat hieman häilyvät. On sellaisia juttuja, kuten siivous, jotka duunailemme yhdessä, ja on juttuja, joita kumpikin vuorollaan saattaa tehdä.

 Myös hankinnoissa on selvää vastuualueellisuutta. On päivittäistavaroiden, kuin myös muidenkin hankintojen osalta. Luettelen omaan vastuukenttääni kuuluvia asioita:

  -kahvit ja suodatinpaperit

  -leivät

  -suihku- ja saunasaippuat

  -hammastikut

  -wc- ja talouspaperit

  -roskapussit

  -autoon ja moottoriveneeseen liittyvät asiat

  -remontteihin tai työkaluihin  liittyvät asiat

  Kaikki muu kuuluu Hilpan vastuualueeseen, karkeasti jaoteltuna. Totta kai asioita, jotka päätetään ja hankitaan yhdessä. 

  Vastuunaluekäytäntö on hyvä asia. Muuten voisi käydä niin, että joku tarpeellinen tuote pääsisi loppumaan. Tai sitten sitä olisi tuplasti. On myös sanottava, että ilman isompia konflikteja on käytäntö pelannut. Kumpikin on hoitanut leiviskänsä kohtuullisella tarkkuudella, eikä harvoista kömmähdyksistä ole pahemmin sanaharkkaa syntynyt. 

  Se vastuusta. Samalla kun tätä kirjoitan, käyn välillä PHHYKY:n sivuilla kuikuilemassa, joko 70-74 vuotiaitten koronarokotuksen aikavaraus on auennut. Sivuilla lukee vain, että 22.3.2021. Jostain Hilppa oli huomaavinaan, että klo. 12:00 se auki lävähtää. Pitää olla kärppänä, jos vaikka ennen aukeaisi. 

  Pakko tunnustaa, että olin jo yöllä koneella. Heti puolen yön jälkeen kävin tarkastamassa tilanteen. Varmuuden vuoksi. 

  Stressaankohan liikaa? Kyllä rokotukset minullekin varmasti tulevat annetuiksi. Kuitenkin haluan, että ajankohta selviää mahdollisimman nopeasti, sillä se sanelee Anttolaan lähtöä, siellä oleskelun kestoa.  

  Hallitus kai pohtii taas toimenpiteitä koronan rajoittamiseksi. Ulkonaliikkumiskieltoa yhtenä. Saa nähdä kuinka käy. Ei kuitenkaan Päijät-Hämeeseen, eikä Etelä-Savoon, ole mitään järeää tiedossa. Ainakaan kahden samaan kuppikuntaan kuuluvan kohdalle. 

  Jotkut koronarajoituksia vastustavat pitivät viikovaihteessa mielenosoituksen, missä rikottiin karkeasti kokoontumisrajoituksia. Enkä maskeja vellovassa ihmismassassa myöskään huomannut käytettävän. Poliisi ei puuttunut kovin pontevasti tilanteeseen. Sitä asiaa on puitu mediassa ja somessa kannalta jos toiseltakin, joten jäten kolmanelta puimatta. Jääköön lyhteille. Sen kuitenkin sanon, että kun tuo joukkio poistui mieltään osoitettuaan, kuka minnekin, kuka bussilla, kuka junalla, joku sporalla, eräät Datsunilla, niin mahdollisuus moniin tartuntaryppäisiin on suuri. 

  Minä lähden huoltamaan suksia parvekkeelle. Putsaan pohjat, laitan luistovoidetta. Kolmatta, tai neljättä, talvea karvapohjasuksilla hiihdellään, enkä ole niille muuta huoltoa tehnyt kuin kerran vuodessa puhdistanut pito-osuuden. Hyvin ovat pelanneet, sillä ollaan aina hiihdetty valmiilla laduilla, tai ainakin pakkaskelissä. Kun oltiin viime reisulla saaressa, hiihdettiin päivää ennen paluuta saaren ympäri. Edellisenä päivänä oli tuiskuttanut ladun umpeen, ja ilma oli plussalla. Suksien pohjiin alkoi pikku hiljaa tarttua nuoskaa lunta. Puolet matkasta meni suksilla kävelyksi. 

  En ole varma, otetaanko sukset edes matkaa, jos tällä viikolla Anttolaan päästään lähtemään. Voi olla, että ei oteta. Lämmintä on luvattu, joten lumi saattaa jo viikon lopulla olla kokonaan pois jään päältä. Sukset huollan kuitenkin. Alkuviikosta varmaan lähdetään Vesijärvelle hiihtämään. Huomenna on povattu plus viittä astetta, joten luistoa laitan. 

  Ennen suksihuoltoa on obligatorisen kuvan vuoro. Viime vuonna, 6. maaliskuuta, oli Avokkaan maisemissa kuvan kaltaista mosaiikkijäätä. Tuo maaliskuun alun reissu olikin ainoa, joka saareen jääolosuhteissa tehtiin.  

VIIKON VIRHE

  Olen monta viikkoa elänyt siinä uskossa, että pääsiäinen on reilun viikon kuluttua. Johtuu siitä, että joku sanoi joskus, että pääsiäinen on maaliskuun lopulla. En asiaa tarkistanut. Luultavasti kirjoittelin blogeihinkin väärän luuloni mukaisia suunnitelmia. 

  Kuinka ollakaan satuin pari päivää sitten seinäkalenteria muikuillessani huomaamaan, että pääsiäinen on vasta viikkoa myöhemmin. Tämä tietää sitä, että ensi viikon puolivälin tienoissa lähdetään Anttolaan. Tosin maanantaina avautuva koronarokotuksen aikavaraus meikäläisen ikäisille voi muuttaa suunitelmaa. 

  Vihapuheiden aikaa eletään. Naton alaisen tutkimuslaitos StratComin tutkimuksen mukaan Sanna Marinin hallitus vastaanotti tutkimusjakson aikana ”järkyttävän suuria määriä loukkaavia viestejä”. Eli lähinnä naisministerit. Kun raportti julkistettiin, ehätti Jussi Hallo-Aho twiitissään kyselemään, että oliko tutkimus Sanna Marinin tilaama. Eipä ollut, kuten tästä Saku Timosen blogista ilmenee:  https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2021/03/19/sukkahousuhallitus-ja-tasa-arvo/?fbclid=IwAR36sJZ3P3EuIp1YpbH2gpK1osV1yFbFUKWWTlTYQWLYlsrAVc0uIVVs3bw.

  Kun Karri "Paleface" Miettinen eräässä haastattelussa ihmetteli persujen ja heidän kannattajien vihapuheiden määrä, sekä sitä, miksi se sallitaan, sai hän osakseen järkyttävän vihapuheryöpyn. Ryöpyn, missä lytättiin mies musiikkeineen ja mielipiteineen murskaksi. Kuvastaa kovinkin komiasti tätä aikaa. 

  Kun Tim Sparv otti kantaa rasismiin, naisurheiluun ja USA:n poliisiväkivaltaan, niin arvatkaa mitä? Vihapuheella ei ollut rajaa. Monet ilmoittivat myös, että eivät enää mene katsomaan maajoukkueen pelejä. Jopa kriitikot älähtelivät politiikan sotkemisesta urheiluun. Että silleen! Politiikka kun on ollut kauan, ja tulee olemaan vielä kauemmin, osa kaikkea urheiluun liittyvää. 

  Tietysti on kolikolla toinen puoli. Varmasti tuli Palefacelle ja Tim Sparville paljon myönteistäkin palautetta. On vaan niin, että ne myönteiset tahtovat hukkua paskan alle. 

  En yhtään ihmettele, jos moni kammoksuu mielipiteittensä ja ajatustensa julkituontia. Ei varmasti ole mukavaa saada sontaa niskaansa. Minä olen säästynyt isommilta ryöpyiltä. Johtunee siitä, että blogieni lukijamääät ovat tosi pieniä. Onneksi. 

  Vihapuheista en puhu enempää, sillä eivät vihapuheet puhumalla lopu. Eivät ne tietysti lopu myöskään sillä, että niistä ei puhuta. 

  

  Kauniita päiviä on ollut. Pakkastakin. Aamulla oli kahdeksen miinusta, aika kova tuuli. Ja oli liukasta.  Kun aurinko päivällä sulattaa pinnat, yöllä tulee pakkasta, niin lopputuloksen tietää. Hiekoitusmäärärahat on kai jo käytetty, sillä vain pienelle osalle kulkemiani kevyen liikenteen reittejä oli soraa löytynyt. Matkasta selvisin, kiitos nastakenkien ja varovaisuuden. 

  Koska ei muuta mieleen juolahda, niin kuvia loppuun laitan. 

 Ensimmäisessä isä-Erkki, Haneli ja minä. Kuva on otettu kai 1961, kun olimme juuri muuttaneet Anttolan vanhan Säästöpankin rakennukseen. Kuva on minulle sen takia muistorikas, että siinä näkyvästä radiosta, merkiltään Luxor, tuli muutaman vuoden kuluttua ensimmäinen bassovahvistimeni The Picturesin harjoituskämpälle. Keikoilla meillä oli sentään oikeat styrkkarit (yksi oma, yleensä toinen lainattu).

Vielä otos vuoden takaa. Lumitilanne oli tuolloin toisenlainen, eli lumeton.