torstai 25. maaliskuuta 2021

RIEKKUMISRAJOITUKSET

  Nyt alkaa suivaantuminen ajanvaraustohelointiin hellittäää. Aikaisen linnun metodilla aamulla matkaan lähdettiin, saaressa oltiin jo puoli yksitoista, ja oltiin ehditty matkalla Mikkelissä Lidlissä käydä. 

  Lumet ovat, varjorantoja lukuunottamatta, hävinneet jäältä. Vettä muutama sentti jään päällä. Alla enemmän. Hyvä on viikon tarpeet tällä kelillä perille viedä.


  Nyt ei ollut yhtä viileä sisääntulo kuin edellisellä kerralla. Tuvassa oli 17 astetta. Eikä ollut rapuilla metrin lumikasaa. Eikä ollut isoa työtä vesiavannon aukaisemisessa. Viimeeksi tallatut polut eivät tietysti kanna, vaan lumi on sohjoutunut, joten ne jouduin uudelleen polkemaan kuljettaviksi. 

  Kuvassa talonmies Pepperöinen pukeutuu virkapukuun ja valmistautuu duuniin: Mä noita polkuja tallaan kai kahviin asti, jos sä rakkain keität ne kohdakkoin. 


  Nyt on vedet haettu, uunit pian lämmitetty, polut tallattu, kahvit juotu. Päivän ateria kuitataan myöhemmin kulinaarisella tavalla: purkkihernekeitolla. 

  Pilvipoutainen on täällä ilma. Paita kastui talkkarin hommissa. En taida isommin muuta enää tänään puuhata. Huomenna pärähtää moottorisaha käyntiin osapuilleen klo 7:30. Jos suostuu talven jäljiltä käynnistymään. Uskon, että suostuu. 
  Iltapäivällä mennään naapureiden kera istuksimaan pilkkiavantojen ääreen. Aurinkoa on luvassa. Kaloista en tiedä, vaan ei niilllä väliäkään ole. No, jos nousee, niin mielihyvin fisut vastaanotetaan. 
  Koska en oikeisiin töihin aio tänään ryhtyä, ryhdyin kirjoittamaan.

  Vielä tuohon ajanvaraukseen. Kuulin parilta taholta, että samassa luulossa ovat muutkin olleet. Kyllähän PHHYKY:n sivuilla sanotaan että "vähintään 70-vuotiaat (70-vuotta täyttäneet)". Eli tarkkuutta Peppe (ja ne muut). Miksi minulla (ja niillä muilla) oli käsitys, että syntymävuosi riittää? Oli miten oli, niin tiedotusta ja ohjeita piti sekavina ja riittämättöminä myös sairaanhoitaja, kun kävin eilen EKG:ssä, ja kerroin, mistä mahdollinen sydämentykytys johtuu. Totesimme lopulta yksissä tuumin, että kyllä rokotus itse kullekin sen haluavalle jossain vaiheessa tuikataan. Minä vielä lopuksi ilmoitin, etten rokotusta itse asiassa välttämättä kaipaa. Minulle riittää, että kaikki muut sen saavat.

  Viime päivät on puhuttu, suunnilleen, vain, ja ainoastaan, liikkumisrajoituksista. Hallitus on kai päätynyt niitä tietyille alueille ehdottamaan. Voimaan ne eivät tule, ennen kuin ne on käsitelty eduskunnassa ja perustuslakivaliokunnassa. Siitä huolimatta kaamea mölinä asian tiimoilla käy. Siellä on varmaan mukana takinkäännön mestareita, jotka ovat kovien rajoituisten vaatimuksensa kiepauttaneet perusoikeuksien loukkaukseksi. Mutta eihän koronalla tehdä politiikkaa, eihän?
  Kyllä kai liikkumisrajoitusten päämäärä on valvoa bilettämistä ja joukkokokoontumisia. Niitä ei muuten saada loppumaan. Turha on kenenkään saivarrella siitä, että kenen kanssa saa ulkoilla ja että mihin kauppaan saa mennä ja että onko tyttöystävä samaa perhettä. "Pitäkää, v***u fokus siinä, mihin se kuuluu" saattaa joku politiikko sanoa. Ilman v****a tosin. Ainakin julkisesti.  
  Miksi ihmiset eivät ymmärrä, että pakko joskus on tehdä kipeitä ja minustakin vastenmielisiä päätösiä. Mutta ei, tana, sellaisiin olisi tarvetta, jos niitä miljoonia kertoja toistettuja yksinkertaisia ohjeita ja suosituksia oltaisi noudatettu. Niin se vain näyttää olevan, että ei luupäihin pure kuin pakko. Tai luultavasti ei sekään. Kuitenkin on kyse koko kansakunnan, isommin koko ihmiskunnan, asiasta. 
  Nuorten ja maahanmuuttajien käyttäytymisen tavallaan ymmärrän. Helppo meidän vakiintuneiden aikuisten on toimia vastuullisesti. Ainakin helpompi, kuin monen hankalammissa oloissa elävän tai kavereitaan kaipaavan nuoren. Koettakaa kuitenkin kestää kuukausi tai pari. Eiköhän rokotettujen määrä ja kesä tulo jo sitten helpota elämää ja poista rajoituksia. Sanoo mies, jonka rokotusajasta ei ole mitään tietoa. Paitsi että jos ei ennen, niin 18. kesäkuuta kiiruhdan varaamaan. En vielä 17., sillä PHHYKY siinä tapauksessa ilmoittaisi, että ei käy, kellonaika ei ole tiedossa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti