Tuulinen päivä. Ja pilvinen. Pari astetta plussaa. Sateenuhka ilmassa. Käytiin sentään kävelemässä pieni lenkki jäällä. Ehdittiin ennen sadetta, nyt riputtelee. Paannejää vanhalla paikallaan oli, mutta ei kovin korskeana.
Sekin ihme nähtiin, että muita ihmisiä on olemassa. Naapuripariskunnan lisäksi ei muutamaan päivään sellaisia ei olla nähtykään. Nyt usmuutti moottorikelkka Potinlahdesta jäälle, perässään potkukelkkamies jotain lastia kyydissään. Etäisyyksistä ei tarvinnut huolehtia, lähimmillään reilu satametriä oli välimatkaa, ja tuulikin oli vierailijoihin päin. Kääntäen ajateltuna tietysti tuulensuunta oli kulkijoille epäedullinen, jos olivat kovin arkoja persoonia. Voin lohdutella, ei meissä ole todettua tartuntaa jylläämässä. Ihan kuin siinä yhdessä unilääkemainoksessa: "Ei todettuja sivuvaikutuksia." Tuskin todettuja sivuvaikutuksia olisi mainoksessa mainittukaan.
Minulla taitaa olla orastavaa varhaisiän dementiaa. Aamulla lämmittelin leivinuunin, vedin aikanaan hiilet hellaan, mutta unohdin laittaa pellit kiinni. Lähdin talonmiehen hommiin: Puita tupaan, kamariin, saunalle, saunavedet, rantakaislikon niittoa. Kun parin tunnin kuluttua palasin pirttiin, muistin rappusilla, että ne pellit taisi jäädä auki. Onneksi oli Hilppa ollut valppaana, oli asian hoitanut. Ei menny harakoilla.
Äsken tultiin ulkoa, keitin kahvit. Kun se oli valunut, otin kuivauskaapista muka mukit, mutta ne olivatkin juomalasit. Ehdin jo toiseen kahvia kaataa, kun Hilppa ehti hätiin ja kysyi, että mitä minä oikein teen? Korjasin asian jotakin mutisten, jaoin kahvin vaihtamiin mukeihin. Niin, ja yritin huuhtoa tyhjentyneen kannun tiskialtaan hanan alla. Hyvä yritys, paitsi että vettä hanasta tulee aikaisintaan toukokuussa.
Pieniä juttuhan nuo ovat. Varhaisiän dementiaa ei kuitenkaan pidä väheksyä. Minähän olen varhaisiässä. En saa edes tilattua aikaa koronarokotukseen. Varhaisiästä siirrytään yllättävän joutuisasti pois. Tulevan kesäkuun 17. ja 18. päivän välisenä yönä kello 00:00 siirryn silmänräpäyksessä riskiryhmään.
Huomenna pitäisi olla viikon lämpimin päivä. Aurinkoa taivaantäydeltä myös. Sovittiin naapureiden kanssa, että mennään vielä pilkille. Mennään vähän eri mestoille kuin missä ollaan yleensä käyty. Ei saalis ainakaan juuri huonontua voi.
Keskiviikkoaamuna kahvilta laitetaan talo lepotilaan, pakataan tavarat kelkkaan, lähdetään kohti Hollolaa. Pääsiäistä viettämään. Lammasta, jossain muodossa, pitää ostaa. Mämmistä ei niin väliä. Mieto saa mielihyvin tempaista minunkin osani.
Vajaa viikko sitten tänne tultiin Anttolasta jäätietä. Vähän oli silloin vettä baanalla. Nyt ei luultavasti vettä enää ole, mutta rantatöyräät voivat olla jo pehmeitä. Kaksi kertaa joutuu matkalla jäälle menemään, kaksi kertaa jäältä nousemaan. Taidamme ottaa varman päälle, ajaa maata pitkin. Luultavasti Piekälänsaarentie on vielä kelirikon suhteen odottavalla kannalla.
Pääsiäisen jälkeen alkaa taas jokakeväinen odotus. Jäidenlähdön odotus. Vielä ne ovat paksuja. Jos ilmat pysyvät lämpiminä, välillä vettä sataa, niin osaavat kyllä aika äkkiä hautua puikoille odottamaan sopivia tuulia lähteäkseen liikkeelle. Jos veikata pitää, niin Vapuksi ei veneellä vielä saareen pääse. Onneksi veikkaustaitoni on tunnetusti kelvoton, joten toivo aikaisemmasta tulosta on ihan tuuleta temmattua.
Niin se on, että ikävä tänne aina keväällä tulee. Lienen juurtunut maisemiin kuin kuvan mänty kallion koloon. Kummasti varmaan jo riskiryhmään kuuluva mänty on jaksanut sinnitellä pahaisessa halkeamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti