Sorruin katsemaan hiihtoa. Tekemisen puute lienee syynä. Ei olisi kannattanut. Jännitys kun rajoittui siihen, voittaako Johaug yli vai alle minuutilla toiseksi tulleen. Suomalaisista Roposen hiihto oli hyvä, kymmenes. Minuutin ja kolme varttia Johaugia jäljessä. Hirvee on ero. Jos Therese puhtain eväin noin kaiken aikaa hiitää, niin tietysti on lätsää nostettava.
tiistai 2. maaliskuuta 2021
TALVIURHEILUA
lauantai 27. helmikuuta 2021
JOKU SANA KORONASTA
Rajoituksia astuu voimaan, ulkonaliikkumisrajoituksia valmistellaan. Valituksia kuuluu usealta suunnalta. Ymmärrän, että tilanne on vaikea monen alan yrittäjälle, sekä heidän työntekijöilleen. Mutta nyt on ymmärrettävä, ettei ole kyse ravintola-alasta, eikä matkailualasta, eikä viihdealasta, eikä kuntosaleista, eikä mistään muustakaan alasta. Nyt on kyse koronasta. Korona on sellainen veijari, että se tykkää tarttua siellä, missä on paljon ihmisiä.
perjantai 26. helmikuuta 2021
SMART HOME
Uusi Lidlin lehti mainostaa Smart Home aloituspakettia. Siihen kuuluu reititin ja kaukosäädin. Nämä hintaan 69.99 €. Lisävarusteita voi sitten hankkia tarpeensa mukaan. Smart Homen avulla voi ohjata kodin valaistusta sohvalla kököttäen joko Lidl Home-sovelluksella tai kaukosäätimellä. Ajattelin, aikaani seuraavana ja uutta mielihyvin kokeilevana, että tuollainen! Mutta tarkemmin esitteeseen perehdyttyäni tulin toisiin aatoksiin. Smart Homen avulla voi valita sävyn värillisiin valoihin jopa 16 miljoonasta vaihtoehdosta. Vaikka eläkeläisellä on aikaa, niin ei sentään loputtomiin. Johan yhden valaisimen vaihtoehtojen läpikäymiseen menee vähintään 4500 tuntia, vaikka sekunti per vaihtoehto olisi vauhti. Ja valaisimia on huushollissa aika monta.
keskiviikko 24. helmikuuta 2021
FILLERIKELI
Huomio aamulenkiltä: Raskasta on taivaltaa, kun osa kulkuteistä on huonosti aurattu tai tyystin auraamatta. Maassa on parin, kolmen sentin kerros pienirakeista lunta, kuin filleriä. Paremminkin, ainakin värin puolesta, hienoa sokeria. Ei kummoinen kerros, mutta tuupertamista on meno, kun jalka ei saa kunnon tuntumaa alustaan. 8500 askelta, paita kastui.
sunnuntai 21. helmikuuta 2021
13 606
13 606 askelta. Aamulla. Lumitöissä. 9,56 km. Näin ilmoittaa älykellon äppi. Mikäli minulta kysytään, saisi lumentulo ja ehtyä. Tuleeko minusta hiljalleen talvivastainen? Ei tule. Lumivastainen kyllä, koska paikat ovat täyttyneet, lumen joutuu kolaamaan talon päätyyn. Sillä keinoin tulee toki askelia.
perjantai 19. helmikuuta 2021
LUNTA LISÄÄ
Talvi jatkuu. Pakkanen hellitti hieman, mutta lunta on luvassa monena tulevana päivänä, sunnuntaina runsaasti. Ei olisi niin väliksi enää isosta lumimäärästä. Vaan en valita. Valitsen valittamisen sijaan asiantilaan tyytymisen.
tiistai 16. helmikuuta 2021
LAISKIAISTIISTAI
Laskiaistiistai. Ei kuitenkaan laiskiaistiistai. Me jo aamusta suoritettiin, ryhmätyönä, totuttuun tapaan, viikkosiivous. Meillä viikkosiivous suoritetaan kahden viikon välein. Ei kaksi ihmistä niin rutosti sotke ja melskaa, että jokaviikkoinen siivous olisi tähdellistä. Silti helpompaa kutsua tapahtumaa viikkosiivoukseksi kuin jokatoinenviikkosiivoukseksi.