TALVIURHEILUA

   Sorruin katsemaan hiihtoa. Tekemisen puute lienee syynä. Ei olisi kannattanut. Jännitys kun rajoittui siihen, voittaako Johaug yli vai alle minuutilla toiseksi tulleen. Suomalaisista Roposen hiihto oli hyvä, kymmenes. Minuutin ja kolme varttia Johaugia jäljessä. Hirvee on ero. Jos Therese puhtain eväin noin kaiken aikaa hiitää, niin tietysti on lätsää nostettava.

  Urheilu on aina tarvinnut ylivoimaisia yksilöitä, jos ei muuten, niin esimerkiksi nuorille. Kuinka hyvin kerran dopingtuomion kärsinyt esikuvaksi sopii? No, kunhan pistää tenavat liikkumaan, niin menköön. 

  En muista, että minulla olisi snadina ollut esikuvaa hiihdossa, vaikka omasta pitäjästä löytyi olympiamitalisti Kolehmaisen Eero. Eikä tullut minusta hiihtäjää, vaikka hiihto oli talvisin arkipäivää, ja suksilla tein jääaikaan koulumatkat, viisi kilometriä sivuunsa. En ollut edes alaluokilla kisojen kunkku. Auvisen Masa oli meidän luokan samppijooni. 

  

  Kyllä noilla sivakoilla oli hyvä hiihtoon totutella. Kansakoulussa oli jo "rotanloukut" suksissa.

  Minusta olis siis voinut tulla hiihtäjä, tai joku muu urheilja, kun talvet hiihtelin päntiönä, ja kesät tein heinää...

...mutta eipä tullut. Ei urheilu koskaan innostanut. Tietysti tuli lätkää pelattua, puolivolttia nakeltua kesäisin rantalaanilla. 

  Eivät muut harrasteen sentään kokonaan aikuistuvaa juippia vieneet, sillä kuva todistaa teini-iän loppupuollella vielä hiihdon maistuneen. Mukana Seppäsen Timppa.

  Mitäpä on talviurheilusta jäänyt mieleen. Nuorempana olin melkoinen penkkiurheilija, ja Salpausselän kisoissa tuli käytyä joka vuosi. Samoin Lahden mm-kisoissa. Ehkä miellinpainuvimmat muistot ovat vuoden 1989 mm-kisoista, joissa Suomi otti naisten perinteisellä kympillä kolmoisvoiton (Marja-Liisa Kirvesniemi, Pirkko Määttä, Marjo Matikainen), sekä Jari Puikkosen suurmäen kulta pimeässä illassa täpötäydellä hiihtostadionilla.  

  Kuriositeettina muistoista mainittakoon Juha Miedon viidenkympin kisa joskus 1970-luvulla. Ei Jussilla olkein kulkenut. Hän tuli viimeisenä maaliin, latupartio kannoillaan, ja paineli sukset jalassa sisään pukuhuoneen ovesta. Ei kuitenkaan keskeyttänyt, siitä hänelle kunnia. 

  Saimaan Hiihdot jättivät myös muistoihin mukavia pätkiä. Se tunnelma ja pientä poikaa kummastuttava ihmispaljous, kuuluttajan ääni, sekä aina hieno talvikeli. Se oli sitä aikaa. Hiihto oli Anttolassa, pesäpallon ohella, oikeastaan ainoa urheilulaji, mitä harrastettiin. Jaa, taisi jossain vaiheessa olla nyrkkeilykin pop, ainakin Hauhalassa. Siitä esimerkkinä Kauko Eeva, eli tuttavallisemmin "Ievan Kassu". 

  Myöhemmin tulivat lentopallo ja suunnistus, mutta minä olin jo silloin muuttanut muualle. 

  Ei tullut hiihtäjää minusta. Eikä tullut pesäpalloilijaa. Tuli kuitenkin jokusia maakuntasarjan matseja Urheilukentällä katseltua. Vilhusen Otso ja oliko se joku Launonen, kesäanttolalaiset, olivat kantavia voimia. Ja Valtosen Tate. Ja Ollikaisen Osku huuteli katsomassa:

  "Löykee muanuoliaisia!" 

  Ei olisi tullut varmaan suunistajaakaan. Suurin saavutukseni siinä lajissa sijoittuu Porskin keskikoulun viidennelle luokalle. Kallialan Aake se oli suunnannäyttäjänä. Aake sanoi, että juostaan pojat viimeiselle rastille, kiristetään siellä tunnukset. Niin tehtiin. Meitä oli muutama koltiainen, Räihän Ruikku yhtenä, messissä. Kun oltiin saatu tunnukset, paineltiin hiljakseen maaliin. Ei liian aikaisin, mutta sopivasti, ettei Liljan Empulla (liikuntamaikka) ollut syytä epäillä vilunkia.

  Aika tavalla on vuosien saatossa suhteeni urheiluun muuttunut. Syytä en tiedä, on vain loppunut kiinnostus. Tietyt suurtapahtumat kyllä katselen. Mutta en pakonomaisesti. Taisaalta hyvä näin. Jos olisin yltiöinen penkkiurheilija, niin univajetta ja liikakiloja olisi havaittavissa. Sen verran runsaasti tarjontaa nykyään löytyy. 

JOKU SANA KORONASTA

  Rajoituksia astuu voimaan, ulkonaliikkumisrajoituksia valmistellaan. Valituksia kuuluu usealta suunnalta. Ymmärrän, että tilanne on vaikea monen alan yrittäjälle, sekä heidän työntekijöilleen. Mutta nyt on ymmärrettävä, ettei ole kyse ravintola-alasta, eikä matkailualasta, eikä viihdealasta, eikä kuntosaleista, eikä mistään muustakaan alasta. Nyt on kyse koronasta. Korona on sellainen veijari, että se tykkää tarttua siellä, missä on paljon ihmisiä. 

  Monet laskevat rajoitusten aiheuttamia tappioita. Laskeeko kukaan hintaa edes yhdelle mahdollisesti ilman rajoituksia menetetylle ihmishengelle? Tai mahdollisesti rajoitusten vuoksi säästyneelle ihmishengelle? Ei varmaankaan laske. Liikennevirasto ja vakuutusyhtiöt ovat tehneet jonkinlaisia laskelmia ihmisen arvosta. Mutta, mutta... Kuka on mitään sanomaan sellaisen arvosta, jota ei rahalla voi mitata. 

  Turha on myöskään kenenkään syyttää hallitusta, sairaanhoitopiirejä, kuntia, mitään instanssia. Jos jotakin haluatte syyttää, niin syyttäkää ihmisiä. Jos ihmiset olisivat oppineet noudattamaan muutamaa hyvin selkeää ohjetta, niin selkeää, että ne ovat jopa Iiriksellekin, 6 v., tajuttavia, niin tilanne ei varmasti olisi näin paha. Se, että ihmiset olisivat noudattaneet muutamaa selkeää ohjetta, ei tietysti olisi paisuttanut ravintoloiden, matkailukeskusten, lentoyhtiöiden, esiintyvien artistien, keikkajärjestäjien tai kuntosaliyrittäjien lompakoita, sillä ohjeita noudattavat ihmiset eivät örveltäisi ravintoloissa, matkustelisi minne tahansa, ahtautuisi konserttisalleihin tai festarialueille, äheltäisi vieri vieressä juoksumatoilla. Monien yrittäjien tilanne olisi ehkä yhtä huono kuin nytkin, tosin ilman ylempää annettuja rajoituksia. Mutta jos ihmiset olisivat noudattaneet muutamaa helppoa ohjetta, niin jonkinlaista toimintaa, joskin pienimuotoisempaa, luultavasti olisi käynnissä noilla nyt kovia aikoja elävillä aloilla.

  Koska ihmiset eivät ole oppineet noudattamaan, tai eivät ole halunneet noudattaa, muutamia selkeitä ohjeita, niin hallituksen, sairaanhoitopiirien ja kuntien on ollut pakko ryhtyä toimenpiteisiin.

  Niille, jotka yhä ja aina narisevat ohjeiden sekavuudesta etc., sanon, että älkää syyttääkö hallitusta, sairaanhoitopiirejä ja kuntia ohjeiden sekavuudesta. Syyttäkää ohjeiden sekavuudesta ihmisiä, jotka eivät ole oppineet noudattamaan muutamaa selkeää ohjetta, ja ovat täten pakottaneet päätösvallassa olevat tahot ryhtymään heille uutena tulleeseen taisteluun ennen kokemattomia voimia vastaan, samalla kun he joutuvat kamppailemaan pelastaakseen kansan siltä itseltään. 

  Korona on täällä. Kaikkien tulee se tosiasia hyväksyä. Kaikkien tulee toimia taloudellisista menetyksistä huolimatta niin, että ei yhtäkään ihmishenkeä menetetä turhaan. 

  Kun tauti toivottavasti joskus on selätetty, on aika puida tapahtumat, oppia tehdystä. Jälkipyykki tulee olemaan helvetinmoista syyttelyä, sen voin arvata. Syyttelyä, missä syyttäjinä ovat suurelta osin syylliset.

  Sen pituinen se.

  Olen sen verran kalkkis, että en laita tähän Edit, vaan laitan JK. Tuon vuodatuksen päälle esitän hartaan toiveen, että ensi kesänä kaikki, niin syylliset kuin syyttömät, saavat vapaammin, huolien lyhistämättä, syyttämättä tai syyllisiä etsimättä, nauttia keväästä. 

SMART HOME

  Uusi Lidlin lehti mainostaa Smart Home aloituspakettia. Siihen kuuluu reititin ja kaukosäädin. Nämä hintaan 69.99 €. Lisävarusteita voi sitten hankkia tarpeensa mukaan. Smart Homen avulla voi ohjata kodin valaistusta sohvalla kököttäen joko Lidl Home-sovelluksella tai kaukosäätimellä. Ajattelin, aikaani seuraavana ja uutta mielihyvin kokeilevana, että tuollainen! Mutta tarkemmin esitteeseen perehdyttyäni tulin toisiin aatoksiin. Smart Homen avulla voi valita sävyn värillisiin valoihin jopa 16 miljoonasta vaihtoehdosta. Vaikka eläkeläisellä on aikaa, niin ei sentään loputtomiin. Johan yhden valaisimen vaihtoehtojen läpikäymiseen menee vähintään 4500 tuntia, vaikka sekunti per vaihtoehto olisi vauhti. Ja valaisimia on huushollissa aika monta. 

  Vakavasti puhuen en vakavasti systeemin hankkimista harkinnut. Kevyesti puhuen en harkinnut kevyestikkään. Eikä harkitsemattomia hankintoja ole syytä tehdä.  

  Plussalle meni säätila. Yhteinen hiihtoretki kesänaapureiden kanssa täytyi perua, koska vettä Vesijärven jäälle on noussut runsaasti. Aamulla olivat Hollolan kulkutiet luistinrataa tai sohjoa, eli en aamulenkille mennyt. Liikunta jäi siten liikuttavan vähiin. Lähinnä liikuin autolla, kauppaan ja päivällä äitiä katsomaan. Huomenna täytyy topistautua, lähteä liikkeelle, siis ilman autoa. Liukasta voi olla, pikkupakkasta luvataan yöksi. Nastakengillä kuitenkin pärjää. 

  Huomenna ip. mennään sitten Espooseen Liisan synttäreille. Pienimuotoiset kekkerit ne ovat, ja vähät vieraatkin tulevat porrastetusti. Koronarajoitusten puitteissa mennään. 

  Ensiviikon torstaiksi päätetty lähtö Anttolaan taitaa siirtyä muutamalla päivällä. Ilmaantui muuta juttua lauantaiksi ja sunnuntaiksi (6-7. 3.). Mutta maanantaina 8.3. saari kutsuu. Edellyttäen, että ei tule uusia suunnitelmia. 

  Tuosta "edellyttäen että"-sanonnasta tuli mieleen yksi juttu. Menin, eli pääsin, heti tekun jälkeen Hakalle mestariksi. Ensin nuoremmaksi, muutaman vuoden kuluttua vastaavaksi. Tämä sattui alkuvuosina. Olin ystäväni Reiman vetämällä työmaalla apumestarina. Reima on se se sama koiranleuka, josta kerroin vastikään blogissani (13 606  per. 21.2.20121). Joulu lähestyi, ja meille mestareille virtasi tavarantoimittajien ja alaurakoitsijoitten lahjoja. Eli Vodkapulloja ne yleensä olivat, joskus juustokoreja myös. Myös Peltosen Puutavaran myyntipäällikkö toi meille pullot, taisivat olla peräti konjakkia, sekä joulukortit saatteena. Reima luki korttinsa ja sanoi "eiköhän tehdä jekku. Korteissa luki Toivotamme Teille hyvää joulua ja menestykästä uutta vuotta! Toverini kirjoitti perään

Edellyttäen, että tilaatte meiltä heti alkuvuodesta kolme kuutiota raakahöylättyä kakkosnelosta. 

  Ajetaanpa tänään töistä Peltosen Puutavaran kautta!", sanoi Reima silmää iskien.

  Niin teimme. Firman tj. ja omistaja oli Peltosen Jussi, meille molemmille, etenkin vuosia minua kauemmin mestaroineelle Reimalle, kovin tuttu mies, sillä Lahden Haka osti lähes kaikki puutavaransa hänen firmaltaan. 

  Me siis työnnyimme ennen viittä johtaja Peltosen huoneeseen. Reima läjäytti heti manipuloidun kortin pöytään, sanoi "katoppa Jussi, millasia kortteja sun alainen meille laittelee!"

  Jussi otti kortin, sitä hetken tiiraili, sitten hetken meitä. Meni tovi, ennen kuin sytytti, ja hän repesi nauramaan. Kyllä Peltonen Reiman tiesi. Olihan hän monet ravintolaillat Hakan mestareille ja työpäälliköille isännöinyt. Yleisesti oli tiedossa, että noissa kemuissa muut ryyppäsivät, mutta absolutisti Reima tuli känniin ja piti suurinta showta!

  Joopa joo, nauruksi meni se jekku. Oli Reimalla asiaakin Peltosen Jussille. Hän tarvitsi oman talonsa työmaalle alkuvuodesta puutavaraa, ja neuvoteli samalla niiden hinnoista. Neuvottelut sujuivat muistaakseni leppoisasti ja uskoakseni ne päätyivät ainakin ostajaa tyydyttävään lopputulokseen. 

  Sellaisia ostosajatuksia ja muistoja tänään. Eikä kannata pelätä mustaa miestä, tuumii Peppe.

FILLERIKELI

  Huomio aamulenkiltä: Raskasta on taivaltaa, kun osa kulkuteistä on huonosti aurattu tai tyystin auraamatta. Maassa on parin, kolmen sentin kerros pienirakeista lunta, kuin filleriä. Paremminkin, ainakin värin puolesta, hienoa sokeria. Ei kummoinen kerros, mutta tuupertamista on meno, kun jalka ei saa kunnon tuntumaa alustaan. 8500 askelta, paita kastui. 

  Saman oli huomannut eräs vastaan Kunttiksen takana kävellyt Heikki Kahilan (kaikki kunnia Heikille, Heikkihän elää vielä) näköinen mies. Hän tervehti ja sanoi, että saisivat aurata kunnolla nää käytävät, jatkoi matkaa sauvat suihkien. 

  Eilinen muuten armahti. Ennusteessa oli valtavat sadepylväät, yli kymmenen sentin lumikertymästä kerrottiin. Täällä ei kuitenkaan kertynyt kuin muutama sentti. Sade oli enimmäkseen alijäähtynyttä vettä, joten kerros jäi pieneksi. Vt. talkkari kiittää. 

  Hiihtämässä ei olla käyty moneen päivään. Perjantaina on tarkoitus. Reilusti plussalla on silloin lämpötila, puolipilvistä, jos enneusteeseen on luottamista. Jäälle mennään, nyt Lahdesta, Ruoriniemestä. Kesänaapurit asuvat siellä, ja sovittiin, että me sörnäytetään paikalle autolla, lähdetään siitä jäälle. 

  Sitä ennen käyn katsomassa äitiä. Sopii hyvin kuvioon, sillä samoilla tienoilla on äidin hoivakoti. Siellä Elina saattohoidossa pötköttää. Syksystä asti on tilanne ollut jokseenkin sama. Ilmeisen vahva sydän äidillä on, kun jaksaa sykkiä. 

  Korona ei meinaa antaa periksi. Se painaa päälle niin, että seuraavalle tasolle tässä kohta maa joutuu. Aika tympeältä tuntuu. Kevät lähestyy, kesä on kohta, eikä valoa näy. Mutta ensi viikolla lähdetään Anttolaan. Jospa sieltä pienen pilkahduksen löytäisi? Vaikkapa kiipeämä aurinkoisena päivänä Hiekkalahdenvuorelle. Tämä kuvä on sieltä napattu 19. maaliskuuta 2016. Suunnilleen pohjoista kohti osoitti objektiivi. Etualalla on Reissalmi, sitten Piekälänsaarta, taustalla Korvensaari, oikealla Luonterin alkupäätä. 

  Lunta on Anttolassa varmaan aika roimasti. Lumikenkäkelit. Viikon verran ehkä saaressa ollaan. Reilu lapapaisti juuresten ja sipuleiden kera leivinuuniin, sitä tässä jo odotellaan. Kunnon talviruokaa!

  Vaikka korona korventaa välillä mieltä, niin prokrastinaatio ei vaivaa. Maanantaina käytiin Poliisilaitoksella tunnistautumassa passin uusimista varten. Sinne ei ilman vastaanottajaa pääse. Poliisimies tuli ulko-oven avamaan, kysyi asiaa. Minä terhakkanna kertomaan:

  "Meillä aika lippupalveluun passihakemusta varten!"

  "Joo, siis lupapalveluun", sanoi konsta, "millä nimellä?"

  Kerroin nimen, enkä edes huomannut lapsustani. Hilppa sen minulle paljasti, kun istuimme odotamaan vuoroamme. Ei tule vanhuus...etc. 

  Vuorollani, kun passiasia oli hoidettu, kysäisin virkailijalta ajokortin uusimisesta. Hän kertoi, että koska asia kuluu nykyään Trafille, niin hän ei osaa tarkasti sanoa, mutta kertoi, että sama passikuva on myös Trafin käytössä.

  Kuin ajatukseni arvaten kolahti Trafin kirje maanantaina postilootaan. Siinä oli ohjeet ajokortin uusimiseen. Nyt tuohon prokrastinaatio-asiaan. Minä en vetkutellut hetkeäkään. Kun paperista selvisi, että kortin voi uusia kuusi kuukautta ennen sen voimassaolon lakkaamista, sylkäisin kouriini, menin Trafin sivuille, tein tarvittavan työn. On se nykyaika hienoa. Kun naputtelin tietoni hakemukseen, esiin tärähti uusi passikuvani ja vasta samana päivänä lupapalvelussa tekemäni allekirjoitus!

  Vaivaton tapahtuma on kortin uusiminen: Hakemuksen tekoon menee alle vartti, 22 euroa maksaa, uusi kortti tulee postissa muutaman arkipäivän kuluttua. 

  Vaivatonta on myös tässä ajassa antaa itsestään sivistynyt kuva. En pari päivää sitten ollut ikinä edes kuullut sanaa "prokrastinaatio".  Huomasin sen ylen uutissivuilta. Voi olla, että en sanaa enää parin viikon kuluttua muista. Sain kuitenkin sen avulla loistaa pienissä, mutta sitäkin tärkeämmissä parrasvaloissa. 

13 606

  13 606 askelta. Aamulla. Lumitöissä. 9,56 km. Näin ilmoittaa älykellon äppi. Mikäli minulta kysytään, saisi lumentulo ja ehtyä. Tuleeko minusta hiljalleen talvivastainen? Ei tule. Lumivastainen kyllä, koska paikat ovat täyttyneet, lumen joutuu kolaamaan talon päätyyn. Sillä keinoin tulee toki askelia. 

  Hilppa lähti juuri päiväkävelylle, minä laistoin. Ajattelen, että aamun jumppa riittä. Varsinkin kun paikkoja särkee. Onkohan niin, että näistä kivuista en pääse ilman keklua? Asia pitää ottaa vakavasti esiin, kun olen käynyt verikokeissa ja saanut itselleni lääkäriajan. 

  Tiilikaiset + Tiilikaiset ovat olleet Himoksen lähistöllä lomailemassa. Tulevat iltapäivällä takaisin. Joni lähtee Espooseen, Anna ja lapset yöpyvät meillä, lähtevät huomenna Mikkeliin Emman luokse. He saavat Aijan auton allensa. 

  Keskiviikkona Anna ja lapset palaavat taas meille, ovat yhden yön. Torstaina on jossain Liisan 1-vuotiskuvaus. Sitten he ajavat Espooseen. Aijan pirssi joutaa vielä. 

  Lauantaina on sitten meidän vuoromme mennä Espooseen, Liisan synttäreille. Vaikka Jämsässä jo, Annan lähettämän kuvan perusteella, synttäreitä on vietetty.

  Turhaan Anna Lisaa kuvauksessa käyttää. Tämähän on aivan oivallinen synttäriotos. Siitä paljastuu kaikki oleellinen: iloinen tyttö ja malttamaton kakun odotus.

Me mennään huomenna Poliisilaitokselle tunnistettavaksi. Passia varten pitää käydä. Passi lienee ulkomaanmatkojen puolesta meille turha kapine. Kannattaa se silti pitää voimassa, sillä ei meillä ole muuta virallista henkilöpaperia. Vaikka pärjää sitä välillä heikoillakin papereille. Joskus viime vuosituhannen lopulla oli Lahden Suurhallissa motocross-tapahtuma. Ystäväni Reima sai houkuteltua minut mukaan katsomaan. Showta se oli, tietysti. Paljon hiekaa, paljon pörinää, pitkiä hyppyjä. Esityksen jälkeen oli Kisapuistossa moottoripyöräjalkapalloa. Kaksi venäläistä joukkuetta otti mittaa toisistaan. Maalivahti ja kaksi kenttäpelaajaa kuului kumpaankin joukkueeseen. Taitaviahan he olivat. Kuten tässä vaiheessa saatatte arvata, me oltiin katsomossa. Mutta miten? No, Reima, koiranleuka ja hurtin huumorin ukkeli ukko ylijumalan armosta, sanoi että mennään katsomaan. Ja että mennään näillä samoilla lipuilla! Niin tehtiin. Röyhkeästi ja vauhdilla portista sisään, lippuja vain hieman vilauttaen!

  "Milläs lipuilla ne meni?", kuului toinen järkkäri kysyvän äimistyneenä kaveriltaan. 

  "Tais olla makkarapapereita!", vastasi tämä.

  No, eivät järkkärit viitsineet asiasta isompaa meteliä nostaa, joten saimme istua rauhassa peliä seuraamassa. Ei ollut rahasampo, tuo ottelu. Olisiko ollut muutama kymmenen katsojaa, alla sata kuitenkin. Ja niistäkin kaksi "makkarapapereilla!"

  Jaaha. Kohta palaa Hilppa lenkiltä. Minäpä valmistelen kahvin "napsausta vaille". Hilppa täyttää pakkasesta sulamaan otetut pullat laskiasmuotoon. Pakastin on siitä oiva värkki, että se jatkaa laskiastakin monella viikolla. 

  Eipä muuta. Paitsi, että ei tarvitse joka ohjelman välissä (ylellä) katsella UMK:n euroviisuehdokkaita. Kisa on käyty ja ratkaistu. Ei sillä minulle sen isompaa merkitystä ole. Paitsi tuo yllä kerrottu. 

LUNTA LISÄÄ

  Talvi jatkuu. Pakkanen hellitti hieman, mutta lunta on luvassa monena tulevana päivänä, sunnuntaina runsaasti. Ei olisi niin väliksi enää isosta lumimäärästä. Vaan en valita. Valitsen valittamisen sijaan asiantilaan tyytymisen.

  Aamulla oli sopiva kymmenen asteen pakkanen, joten sauvalenkillä kävin. Kuutelin Heikki Saloa. Albumilla Hiili (2012) on päätöskappaleena biisi nimeltä Pyykkipuisto. Siinä kerrotaan Pyynikilla olevasta Pyykkipuistosta, joka näkyy Heikin ikkunasta. 

  "Siellä kesän tulessa kaikki kansa bilettää 

  ja maisemia kiikaroi

  Maistuu olut siideri ja viiniään väki naukkailee 

  kun linnunlaulu soi 

  Käy siellä hipsterit ja porvarit

  mamut punkkarit

  nahjukset ja uraohjukset

  homot lesbot heterot

  ja skidit romaanit 

  puhuvat pasifistit ja pissikset

  Ja vuorollaan kaikki niistä puskaan käy

  kun ne luulee ettei kukaan nää

  Ei ne huomaa siinä vettä heittäissään 

  et meidän ikkunalle nousee pää"

 

  Se pää kuuluu koiranpenulle, minkä nimi on Late. Asian "pointsi" on tietysti siinä, että ei epäilystä, mistä pentu on nimensä saanut.

  Tämä oli alkukevennys. Kuten monissa muissakin arvovaltaisissa kirjoituksissa, siirryn alkukevennyksestä loppukevennykseen. Perhe Tiilikainen saapui illalla Hollolaan. Liisa on ikuinen ilopilleri, hymynaama vailla vertaa, ja hänelle kiukuttelu on harvinaista.

  Iiris on oppinut sanoja tavuttamalla lukemaan. Anna sanoo, että ei Iirikselle kukaan ole pieniä kirjaimia opettanut. Tyttö on jotenkin ne itse sisäistänyt.

  Lyhyeksi jää täällä kertaa vierailu, aamupäivällä Tiilikaiset lähtevät parin päivän hiihtolomalle Jämsään. Pian Annaa ja lapsia taas nähdään. He tulevat meille sunnuntaina. Jonilla on ensi viikolla töitä, Iiriksellä lomaa. 

  Väistämättä lähestyy maaliskuu. Pian päästään mekin hiihtolomalle. Anttolaan. Ja voin taata: emme osallistu ainoaankaan after ski partyyn, eli nodatamme orjallisesti THL:n suositusta. Harmi sinällään. En ole koskaan osallistunut after ski partyyn, ja se jää nytkin haaveeksi. Takaisku armottomalle bilettäjälle. Minähän taidan olla, suutari Tassin sanassa "irooninen persoona".

  Anna on kaupassa ostamassa tavaraa lomamatkalle. Pian hän tulee, Tiilikaiset ahtautuvat autoonsa, lähtevät usmuuttamaan Keski-Suomeen. Perhe Lehkosella jatkuu hiljaiselo. 

LAISKIAISTIISTAI

  Laskiaistiistai. Ei kuitenkaan laiskiaistiistai. Me jo aamusta suoritettiin, ryhmätyönä, totuttuun tapaan, viikkosiivous. Meillä viikkosiivous suoritetaan kahden viikon välein. Ei kaksi ihmistä niin rutosti sotke ja melskaa, että jokaviikkoinen siivous olisi tähdellistä. Silti helpompaa kutsua tapahtumaa viikkosiivoukseksi kuin jokatoinenviikkosiivoukseksi.

  Hilppa leipoo pullataikinaa. Toiveissa on saada päiväkahvilla laskiaispulla. Kermavaahdolla ja mansikkahillolla. Mantelimassa on syvältä. 

  Mäenlaskuun ei mennä. Mennään hiihtämään jäälle. Siinä laskiaistiistain ohjelmaa. 

  Sain raportin Anttolasta, Avokkaansaaresta. Kesänaapurit menivät eilen mökilleen. Jään vahvuus on kolmisenkymmentä senttiä, jäällä lunta jotain puolivarteen saapasta, ei vettä, ei upottavaa kohvaa. Eli hyvät olosuhteet. Ikävän teki. Täytyy pari viikkoa ja rapiat kärvistellä, sitten päästään mekin niihin maisemiin. 

  Laitan tähän väliin kollaasin. Tapahtuma on vuodelta 2013, su. 3. helmikuuta. Oltiin lumikenkäilemässä Messilän metsissä. Minä annoin Hilpalle kameran, sanoin ota kuva, kun nousen tuon kiven päälle poseeraamaan. Hilppa otti. Useamman.

  Hieman ovat otokset heilahtaneita. Niin se heilahti tosin Peppekin, persiilleen rojahti. Onneksi melko paksuun hankeen. Mitä opimme tästä? Jos jotain, niin sen, että ei kannata isommin poseerailla. 

  Reilun kuukauden kuluttua loppuu yksi aikakausi elämästä. Sanon irti Elisa-Viihteen palvelun. E-V on ollut meillä varmaan kymmenen vuotta. No, uskoisitteko seitsemän tai kahdeksan? Ihan hyvä palvelu, hyvin on toiminut. Se on vaan käynyt tarpeettomaksi. Ohjelmat pystyy katsomaan Areenasta, ylipäätään kanavien palvelusta, jälkikäteen. Sitä paitsi älytelevisiossa voi tallentaa muistitikulle, tai vaikkapa ulkoiselle kovalevylle. 

  Myös yksi syy siihen, että ryhdyin pohtimaan E-V:n tarpeellisuutta, löytyy siitä, että jossain vaiheessa tuli voimaan sääntö, että tallenteet poistuvat kahden vuoden kuluttua. Niinpä ei mitään itselle tärkeitä elokuvia enää saa tähän formaattiin jemmaan. Jos ne tallentaa ulkoiselle muistille, niin ovat ainakin kauemmin kuin kaksi vuotta katsottavissa.

  Elisa-Viihteen kautta meillä on ollut myös HBO Nordic. Sen irtisanoin jo. Kuun loppuun HBO vielä pelaa, mutta eilen liityin jo suoraan tähän palvelimeen. 

  Elisa-Viihteen diili on määräaikainen, päättyy 1.4. Sitä ei voi netissä irtisanoa kuin kaksi viikkoa ennen määräajan umpeutumista. 

  Parikympin säästö tuosta kuukausittain syntyy. Ei maailmoja kaada, mutta 240 € vuodessa on kuitenkin rahaa. Vaikka ei se pussin pohjalle varmasti keräänny, niin turha turhasta on maksaa. 

  Talvi jatkuu vielä. Ainakin kymmenen päivän ennusteissa on pakkasta, välillä melko napakkaa. Lumisateita on luvassa viikovaihteen tietämissä. Vanhan ajan talvi. Kyllä vanhan ajan talvi on mukava. Vaikka en mikään eilisen ikävöijä, menneisiin mielijä, olekkaan.