OLEMME SUKUPOLVEA, JOTA EI OPETETTU....

  Kuka on nähnyt somessa liikkuvan jaon, missä kaupan kassaneiti saa varttuneelta asiakkaalta palautetta. Minun eteeni se on muutamaan kertaan ilmestynyt. Tarinassa kaupan kassa sanoo miehelle jostakin suivaantuneena (olisikohan ollut muovikassin osto, en nyt muista), että te olette sukupolvea, jota ei opetettu suojelemaan luontoa. Asiakas aloittaa ilmeisen tuohtuneen pitkän puheen malliin "ei meitä opetettu, me vaan käveltiin kauppaan ja kouluun, ostettiin maito kierrätettävissä pulloissa, ei ollut kertakäyttövaippoja, ei ollut muovituotteita, etc, jne, etc, jne, ei meitä opetettu!
  En oikein ymmärrä, ketä kohtaan jutun kärki osoittaa. Tai ymmärrän, että se on tarkoitettu osoittamaan nykynuoria, ilmastosta huolehtivia, päin. Mutta, mutta... on helppoa toimia vastuullisesti, jos se on ainoa vaihtoehto. Ja jos he/me toimimme ennen oikein, niin miksi he/me emme jatkaneet luontoystävällistä tomintaamme? Miksi he/me  hyökkäsimme innolla mukaan planeettaamme kaltoin kohteleviin tapoihin ja keksintöihin? Olimme jopa niitä pontevasti keksimässä ja kehittämässä.
  Sitä paitsi tuo kassaneidin tokaisu, että meitä ei ole opetettu luontoa suojelemaan, pitää paikkansa. Ei meitä opetettu, koska ennen ei ymmärretty luonnonsuojelun tarpeellisuutta, koska vain harvat visionäärit tajusivat, minne ollaan menossa.
  Jos tällä tarinalla on tarkoitus röyhistellä rintojaan, elvistellä sillä, että me sentään ennen osasimme tehdä oikein, kääntyy jutun kärki kohti kertojaansa, jonka on syytä entisaikojen ihailun asemesta suhtautua vakavasti nykyajan tilanteeseen ja haasteisiin. Ei maailma parane muistelemalla, muka-ironialla, ei edes huumoria tavoittelevalla esityksellä.

  Ei minulla oikeastaan muuta ollutkaan. Paitsi että mukavasti meni ilta Iiriksen kanssa. Pinaattilettuja syötiin, muumit Rivieralla katseltiin ohjelmakirjastosta. Tiilikaiset tietysti lähtevät tänään kotiinsa. 

  Minulla on huomenna klo. 9:00 kontrollikäynti lääkärillä. Huomasin perjantaina, että vuosittaisesta verikokeesta on kulahtanit vuosi. Soitin ajanvaraukseen saadakseni lähetteen labraan. Omahoitaja kertoi, että suunnitelmassa nbäkyy kontrollitarkastus. Kai se sitten on joka toinen vuosi. Minä siihen, että ookoo, milloin olis aikoja? 

  "Hetkinen" sanoi hoitsu. "Ensi maanantaille näkyy olevan peruutusaika". 

  Niin että miksei terveydenhuolto muka toimi? No, tämä on yksittäistapaus, totta kai. Mutta minulla ei kyllä ole nokan koputtamista siihen, miten asiat ovat kohdallani Hollolassa toimineet. Tämän sanon ottamatta kantaa soten tarpeellisuuteen tai tarpeettomuuteen.

  Eli olihan minulla muutakin. Nyt jääköön tähän. 

FLEECE FLEECE ME

  Fleece Fleece Me, sehän on tekokuitutehtailijan mielilaulu. Fleece on mukava ominaisuuksiltaan, lämmin, etc., mutta ei niinkään mukava tavoiltaan. Tästä vuoden turhakkeeksikin nimetystä kun pestäessä irtoaa mikromuoveja, mitkä päätyvät vesistöihin. Irtoaa niitä muistakin vaatteista: sellaisista kuin Gore-Tex, softsell, tekniset alusvaatteet, ja monet muut kangasmateriaalit. Itselläni on jonkun verran tuollaisia ulkoilu-, ja myös kotoiluasusteita. Nyt ne laitetaan boikottiin. Käytän sellaiset hirvitykset hikisiksi, likaisiksi, perin pohjin saastaisiksi. Sitten joutavat energiajätteeksi. Tai poltan Avokkaan saunan uunissa. Luonnonkuituja ovat tästä lähtien vaatteeni, maksakoot vaikka idätettyä viljaa! Se on lupaus.
  Samoin lupaan entisestään vähentää lihan syöntiä. Nautaa ei meillä ole muutenkaan hotkittu; kerran, pari vuodessa. Tai jauhelihassa sekä karjalanpaistissa kyllä useamminkin. Mutta siipikarjan suuntaan mennään. Ja nyhtökauran sekä Härkiksen seutuville. Hilppa tekaisi alkuviikosta chilillä maustettusta Härkiksestä keiton. Jauhelihakeiton tapaan teki. Hyvää oli.
  Sähkön käyttöä olen tarkkaillut jo vuosia. Näillä siirtohinnoilla se järkevää, niin kuin tietysti ja ennen kaikkea pallomme kannalta. Siihen ei tarvitse tehdä juuri muutoksia.
  Autolla ajelen vain tarpeelliset ajot, heti kun persepuoli kestää, vaihdan hybridiin.
  Vettä en tuhlaa tarpeettomasti. Mutta puita poltan mökin uuneissa. Kai se on haitallista, mutta ei kaikkea voi lopettaa.
  Lajittelua ollaan tehty jo ties kuinka kauan. Kaikki mahdollinen oikeisiin paikkoihin yritetään kuljettaa, sellaisetkin, joita ei omassa taloyhtiössä kerätä. Mutta parantamisen varaa varmasti on.
  Tuossa ilmastolupaukseni, koululaisten tempauksen innoittamana. Tempauksen, mitä on on vähätelty ja mollattu. Haistakaa paska, vähättelijät ja mollaajat, käyttäkää energianne vaikka energian säästämiseen!

  Tiilikaiset tulivat jo ennen viittä. Iiris painui heti parvekkeelle perustamaan ravintolaa. Paljon oli taas tarjolla erilaisia ruokalajeja.

   Huomenna  ollaankin sitten ilta Iiriksen vahtina, kun Anna ja Joni menevät synttäreille. Eiköpä me jotakin puuhaa keksitä?

  Englanti kipuilee brexitin kanssa. Saas nähdä, kuinka tuo farssi päättyy. Taisi mennä englantilaiset vipuun, kun hölmöyksissään, ja uskoessaan, että eihän se läpi kuitenkaan mene, äänestivät eron puolesta. Kävi vähän, kuin Jenkeissä Trumpin valinnan kanssa. 

  Nyt kuuluu olevan Iiriksen kyselemää jälkiruokaa tarjolla. Aikuisille kahvia ja Toblerone-kakkua jäätelön kera, Irikselle samaa ilman kahvia. Täytyy lähteä, ennen kuin käskyt harvenee. 

  Kahvit on juotu. Pelicans aloitti pleijarit ryhdikkäästi: Hifki kaatui 6-0! Se sai stadilaiset lopussa hermostumaan. Melko infantiilia touhua, jos tietoni ovat oikeita. Liekö ennakoivat lauantain koitosta Helsingissä? Toivottavasti ei kuitenkaan. Painia ei kaivata, peliä vaan. Saa nähdä, minne asti lento jatkuu. Olisihan se historiaa, jos hamaan loppuun ja Kanada-maljaan saakka.

  Päivälämpötilat ovat hilautuneet plussan puolelle, mutta lunta on vielä rutosti. Etelätörmät sentään alkavat pikku hiljaa paljastua. Saa nähdä, vieläkö reilun viikon kuluttua uskaltaa saareen hilautua? Luulen, että kyllä uskaltaa. Mutta jos epäilyttää, ei sinne änkeydytä, jäälle nimittäin. Odotellaan kiltisti avovettä. Lainehtii se aikanaan. Sitten tukka putkella pitkin Kiukuanselkää kohti Luonteria.

  Anna, Hilppa ja Iiris lähtivät vielä vähän ulos. Kello on nyt pian seitsemän, eikä ole vielä kovin pimeää. Päivä jatkuu, kesä lähenee, kevätpäivänseisaus jo takana. Linnutkin alkavat laulella, ensimmäiset muuttoparvet ovat kohta tulossa. Neljän vuodenajan vankkumattomalle kannattajallekin alkaa tulla ikävä loppukevään ja alkukesän hempeää vihreyttä. Mutta sitä ennen on kuljettava läpi kuukausista julmin, huhtikuu.

TIEDÄTKÖ TUNTEEN?

  Tiedätkö, miltä tuntuu, kun sauvakävelylenkillä nenä ja silmät vuotavat, räntää tulee taivaan täydeltä, silmälasien läpi ei näe juuri mitään, olet märkä sisältä sekä ulkoa, kahlaat nilkkoja myöten sohjossa, öbaut kuudelta aamulla. Minä tiedän. Näin kävi eilen. Voin vakuuttaa, että tunne ei ollut hivelevä. Eli jos et tiedä, älä edes harkitse ottavasi selville. Tolkku kaikessa, kuntoilussakin.
  Kaikesta huolimatta ampaisin aamulla taas lenkille, selättämään eilen saamani kokemuksen. No, nyt oli kohtuullinen olosuhde, pikku pakkanen, sateeton. Ei tietysti optimaalinen: liukkautta, röpelöiseksi jäätynyttä sohjoa varjo-osuuksilla. Mutta tänään ei kuitenkaan painokelvottomia sanoja pursunnut huulille.

  Musiikin suhteen alkaa kiinnostus suuntautua yhä enemmän indie- rockin ja -folkin suuntaan. Aamulla soi korvissa Jonathan Wilsonin tuorein albumi "Rare Birds". Viime vuosina on ihastuneen kuuntelun kohteena ollut Radio Head, Wilco, Coldplay, The White Strapes, Bon Iver (Justin Vernon), Beck, sekä äskeen mainittu Jonathan Wilson. Seuraavana on tarkoitus syventyä ainakin irlantilaisen Damien Race'n, sekä kanadalaisen Dallas John Green'in, joka esiintyy nimellä  City and Colour, tuotantoon.
  Onhan näitä Indie-musiikin genren alla esiintyviä suuri joukko. On myös paljon kainsainväliseen maineeseen nousseita, valtaisia yleisömääriä kerääviä artisteja. Siitä, kuka saa/voi indie-etuliitteen alla toimia, onkin taitettu peistä. Niin tai näin, niin ainakin kaikkien juuret kumpuavat indie'sta.
  Musiikista en paljon tiedä. Tarjonta on niin runsasta, että harva varmaan voi sanoa lähes kaiken hallitsevansa. Tiedän mitä tiedän. Sillä tietämyksellä, vakiintuneella, mutta avoimin mielin eteenpäin katsovalla asenteella ja uteliaisuudella seuraan muusiikkimaailmaa. Ehdinkö vielä kuuntelemaan, ehkä näkemään, oman musiikkimaailmani uusia suuruuksia?

  Viikko taas puolessa. Joku sanoo, että sillä puolensa, kun viikko on puolessa. Viikonloppu näet lähestyy. Kuten taannoin kirjoitin, meille ei viikonlopulla ole juurikaan merkitystä. Jotkut pääsevät lepäämään, jotkut harrastamaan, jotkut bailaamaan, joillakin saattaa alkaa perjantain ja maanantain välinen yö. Meillä elo jatkuu tasaiseen tapaansa. Itse asiassa suurin ero arkeen löytyy siitä, että viikonloppuna emme keitä aamupuuroa, vaan aamupalaan kuuluu karjalanpiirakoita ja patonkia, joskus mikromunia. Jotenkin käytäntö on vaan muodostunut sellaiseksi. Eli onhan viikonlopusta, lopulta, meille merkitystä.

  Tiilikaiset tulevat sitten perjantaina. Lauantaina Annalla ja Jonilla on ystävänsä synttärit, joten me viihdytään Iiriksen kanssa. Siiitä tuli mieleeni: oletteko katsoneet uutta Muumilaakso-sarjaa? Siksi tuli mieleeni, että Muumit ovat Iiriksen suosikkeja. No, oletteko? Jos olette, niin mitä mieltä? Minä olen hieman pettynyt. Niin hienosti tehty, kuin se onkin, niin kyllä piirretyt hahmot voittavat animaatio -sellaiset. Eivätkä ainakaan jo nähtyjen neljän jakson tarinat, niiden opetus ja Tove Janssonin hieno filosofia ole päässeet esiin toivomallani tavalla. Tämä on tietysti taas ainoastaan oma mielipiteeni. Vasta-argumentteja kuunnellaan mielihyvin.

  Kohta lähden tästä kauppaan. Jotain pientä täytyy ruokapuolelle ostaa. Varsinainen kauppapäivä on tietysti huomenna, kun Lindlin uudet tarjoukset ovat esillä. Tai ainakin niitä kovaa vauhtia esille kannetaan. Sellaistahan se nykyään on; ei kauppoihin työvoimaa kovin aikaisin tuoda, vaan aamuiset asiakkaat saavat surffailla henkilökunnan ja trukkilavakuormien väleissä, kysellä, että milloin se ja se tuote mahdollisesti tuodaan hyllyyn/pakastealtaaseen, kylmäkaappiin? Eikä tämä suinkaan koske vain Lidliä. Sama meno K- ja S-kaupoissa. "Työ on kallista", sanovat kauppiaat? Lidlissä tilanne on kuitenkin hieman erilainen. Siellä ovat hylly- ja säilytystilat niin pieniä, että tavaroiden täydentäminen on jatkuvaa puuhaa.

  Tämä kauppapolitiikasta. Lähden siis tarkastamaan, pitääkö kirjoittamani paikkaansa. Kai se pitää, sillä "Verba volant, littera scripta manet".

Ja loppuu kuva aamuiseta artististani Jonathan Wilsonista.

ENSIN TULEE KUUROJA

  Ensin tulee tiheään tahtiin voimakkaita kuuroja, mutta ei hätää, sen jälkeen alkaa satamaan. Siinä kiteytettynä viime päivien, kai tulevienkin, sääennuste. Eipä mittään, sisäjärvien vedenkorkeus nousee, toivottavasti. Mutta pikkasen ottaa pattiin, kun heti ensimmäisenä aamuna kotona on liki kymmenen senttiä vetistä lunta kolattavana. Tähän on tyytyminen.

  Eilen tosiaan Hollolaan usmuutettiin. Sateessa, kuinkas muuten? Ei sentään jään ylityksessä läpikotaisesti kastuttu. Autokin nousi rannasta mäelle ihan vaivattomasti. Olin kyllä varautunut ottamalla mukaan pussillisen hiekkaa. Sitä ei siis tarvittu. Maljalantie oli jopa aurattu, sunnuntaiaamuna kahdeksan jälkeen!

  Aamu-tv:n uutisissa, sen urheilu osiossa, kerrottiin, että Chicago Bulls otti viidennen perättäisen tappion. Onko Bulls tosiaan noin alamaissa? Vai asettiko juontaja sanansa väärin? Vaikeaa uskoa, että mikään, varsinkaan ammatikseen pelaava, joukkue lähteen valmiiksi lyötynä ottamaan tappiota vastaan. Voitot otetaan, tappiot kärsitään.
  Muuten urheilussa käsiteltiin pitkään Mäkäräisen mm-kisamenestystä, eli menestymättömyyttä. Pienelle kansalle on tärkeää, että meidän harvat huippumme menestyvät, suuri murheen aihe, jos eivät.
  Bottasta ei enää aamulla hehkutettu, olihan kisa jo vuorokauisi sitten. Taas reilu puoli vuotta F1-huumaa edessä. Jos Kimi vielä nousee kärkikahinoihin, on joka toinen viikonloppu pidettävä toosat ja radiot kiinni, ainakin valittava kanava tarkoin.

  Ei tehnyt mieli aamulla lenkille mennä. Vähän kolailin, autokatoksen välin jätin sinälleen. Luotan siihen, että se sulaa itekseltään, kun on lämpöasteita, ja tulevat sateet kai vettä.
  Kaupoissa ollaan jo käyty. Ja Hilppa kirjastossa hakemassa varauksen. Minulle näkyy olevan matkalla noutopisteeseen kaksi teosta. Elena Ferranten "Loistava ystäväni : lapsuus ja nuoruus", sekä Søren Sveistrupin "Kastanjamies". Koska niissä on kahden viikon lainausaika, ja minulla on jo pari lukematonta lainaa, en kirjastoon mennyt. Menin sillä aikaa ostamaan Prismasta Viipurin kotileipomon ruislimpun.

  Meidän keskustelumme kotona, miksei muuallakin, alkaa saavuttaa ikääntymiseen liittyviä piirteitä. Kun äsken tultiin kotiin, ja Hilppa laittoi varauskirjaansa hyllyyn, hän huusi jotakin. Minä siihen, että ne mandariineja, koska olin mandariineja Lidlissä pussiin laittanut.
  "Aha", vastasi Hilppa. "Minä kyllä sanoin, että sähköistävä Margaret Atwood, niin lukee kirjan kannessa!"
  Tyypillistä nykyään; väärin kuultuja juttuja, useimmiten minun väärinkuulemiani, väärin ymmärrettyjä asioita, milloin kummankin, joskus molempien, väärinymmärtämiä. Joskus olisi paikallaan, että keskustelumme tallennettaisiin. Saisi vaikka tv:n hupiohjelmien käsikirjoittajille lähettää.
  Hupiohjelmista mieleen. Katsottiin "Putous" lauantaina. Vera Stanhopen jälkeen tallenteelta kastottiin. Ei sitä kärsi suorana katsoa; mainoksiin tukehtuu. Eipä taida tarvita katsoa tallenteeltakaan. Suoraan sanottuna ihan perseestä oli. Sketsihahmoissakaan ei ollut juuri mitään sytyttävää. Olisikohan aika pitää formaatti naftaliiniin. Vaikka sadaksi vuodeksi, ensi alkuun. Anteeksi vaan, kaikki ohjelman diggaajat, siihen kommentteja lähetyksen aikana suoltavat. Onneksi ei sentään enää tarvinnut katsojien lähettämiä "Junior-putoushahmo"-tallenteita katsella. Ja myötähäpeää tuntea.
  Joopa joo, pannaan "Putous" pannaan. Eilen alkoi TV1:llä tanskalaissarja "Soturi". Se pitää tänään katsoa. Tuli sen verran myöhään, minulle. Toinen tanskalainen, "Petos", sen sijaan katsottiin, kolmannen kauden toinen jakso. Tanskalaiset tekevät ihan kelpo sarjoja.

  Tuohon seniiliyden hiipivään uhkaan vielä. Kun lauantaina saaressa alettiin katsoa Vera Stanhopen jaksoa 2/2, oli tunne, että mitä hittoa, ollaanko me se ykkösosa katsottu?! Kyllä oltiin. Mutta kumpikin oli ihan ulkona. Olikohan ollut jotain, mikä oli vienyt keskittymistä sivuraiteille? Päätettiin, että tästedes katsotaan kaksiosaiset sarjat putkeen vasta, kun molemmat on esitetty. Ollaan kyllä näin päätetty ennenkin, mutta ei olla maltettu mieliämme. Nyt maltetaan.

  itää ryhtyä muihin askareisiin. Ja päivällä mennä äitiä tapaamaan. Sateita odotellen.

Kuvassa todiste siitä, että aurinko on olemassa.

VIIKONLOPPU, MIKÄ SE ON?

  Eilisiltana todettiin Hilpan kanssa, että ei merkittävästi vaikuta mihinkään, että alkaa viikonloppu. Ei paljon kotona, vielä vähemmän täällä. Kotona viikonlopun noteeraa kauppojen aukioloajoista, kuten sanottua, vähemmän täällä. Mutta oli meillä pitsaperjantai. Oltiin ostettu Lidlistä valmis pitsapohja tomaattikastikkeineen. Siitä Hilppa tuunasi sipulin ja hirvibalkanin avulla iltaruoan. Ei me aivan perämetsissä olla. Illan tunnelma oli kyllä hieman perämetsäläinen.

    Taas kirjoitan aamusta. Puut palavat leivinuunissa, viimeistä kertaa tälle reisulle. Huomenna lähdetään kohti Hollolaa. Maanantaiaamuksi on näet povattu melkoista sadetta, märässä olomuodossa kaiken lisäksi, joten päätettiin pyhänä poistua. Odotettavissa oleva keli on kuitenkin silloin parempi. Eli vaikka tenhotin edellisessä blogissani, ettei ole tapana eväitä edestakaisin kuljettaa, niin nyt viedään päivän tarpeet. No, pitää kotonakin syödä, eikö niin?

  Ulkona vihmoo vettä. Luulen, että tänään asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat. Asiallisiin hommiin kuuluu osaltani puitten kantaminen sisään valmiiksi seuraavaa tuloa varten ja saunan lämmitys, Hilpan kohdalla lihapullien teko hirvijauhelihasta ja tiskaaminen. Ellun kanoina oleminen tulee selättämään muut askareet. Eli lukemista, toosan tuijottelua, sitä on luvassa.

  Kaadetut rungot olen pätkinyt, kuljettanut kasalle yhtä tukkipuun kokoista koivua lukuunottamatta. Tarkoitus on halkoa koivu heti, kun se on pätkitty. Halkeaa siten nätimmin. Nyt ei siihen aika riitä, joten jatkuu seuraavassa numerossa.

  Hollolassa vietetään sitten pari viikkoa; on Iiriksen kaitsemista, etc. Jos jäät eivät kovin kehnoiksi tule tosiaan Huhtikuun 1. päivänä vielä jäitä pitkin viikoksi tullaan, mikäli. Ja kuumeisesti odotetaan jäitten lähtöä. Ollaan kuin Elina-äiti. Pari viikkoa sitten, kun hänen luonaan käytiin, ja kysyttin, että mitäs tänne kuuluu, oli vastaus: "Mitäs tässä, oottelen kesäsesongin alkua".
Hänelle on varmaan takaraivoon luutunut muisto entisajoista, kun hän vietti kesät Anttolassa. No, maanantaina käydään kuulemassa, mitkä ovat nyt mietteet.

  Vaalikappailu on päässyt alkuun. Sitä riittää, joka foorumilla. Olen piruuttani muutaman Vaalitentin tehnyt. Samansuuntaisia, vaan ei aivan samoja, ovat tulokset olleet. Yle:n tentissä pääsee kurkistamaan, millainen olisi minun hallitukseni. No se olisi melkoisen left-wing. Keskeltä, saatikka oikealta, ei mukana ollut yhtän puoluetta. Tai no, Vihreä oli, ja Feministipuolueestakin muutama, mitä kohtaa poliittisella kartalla se nyt edustaakin? Jotenkin on kutina, että minun eduskuntani on enempi toiveajattelua.

  Brexit on vaiheessa, Uudessa Seelannissa moskeijat saivat kokea kauheita, Yhdysvalloissa kongressin molemmat kamarit hylkäsivät Trumpin hätätilajulistuksen ja Trump puolestaan hylkäsi veto-oikeudellaan kongressin päätöksen, meillä ja muualla nuoret ryhtyivät toimiin ilmastonmuutosta vastaan. Siinä neljä viime aikojen uutisaihetta. Niistä yksi on positiivinen. Se taitaa olla melko kuvaava suhde uutisten tarjonnassa. Tämä on tietysti kiinni katsojan/kuulijan/lukijan henkilökohtaisesta näkökannasta. Luulen löytyvän ihmisiä, joille hyvien uutisten osuus edellä luetelluita on 75 %.

  Joopa joo. Täytyy lähteä pöyhimään uunia. Ja juoda personkuppi kahvia. Tulevalla viikolla päivitän Hollolan tilanteen. Tai sitten en.

Räystäät jos tippuu yllä pään (Danny). Tässä tapauksessa tippumassa ovat jääpuikot.

PUUTA, EI PALJON MUUTA (paitsi yllätysvisiitti)

  Pari päivää on kulunut polttopuiden kimpussa. Nyt on jäälle kaadetut pätkitty, risut raahattu metsään läjälle. Vähän meinaa olla ruoto kipeänä. Aina, kun äkistään tekee jotain pitkän aikaa tekemättä ollutta duunia, käy niin. Kyllä se kroppa vertyy. Ainakin, kun puunteko loppuu.

  Tiistaina olin iltapäivällä pätkimässä jäälle kaadettua haapaa, kun huomasin silmänurkastani, että moottorikelkka ajaa ohi Saukonsaloon päin. Kuski moikkasi, minä takaisin. Jatkoin hommia, kunnes älysin, että kelkka oli tehnyt uukkarin, seisoi rannassamme.
  Tuo kelkkamies ajelee joka talvi silloin tällöin editsemme, perässään monesti kaksi rekeä; mennessä tyhjinä, tullessa haloilla lastattuina. Eli nyt oli tilaisuus selvittää, kuka mystinen kelkkamies on.
  Sammutin sahan, nostin visiirin, käänsin kuulosuojaimet sivuun, marssin vieraan luo.
  "Puita sitä on kaadettu", totesi vieras ensin tervehdittyämme. 
  "Niinpä", vastasin. Mukavampi kaataa jäälle, kuin veteen".
  "On se niikii", myönsi mies.
  Yritin löytää tulijasta tuttuja piirteitä. Hän oli jo ikämiehiä, ei mikään pojankloppi. Siinä jutusteltiin niitä näitä, mietin kuumeisesti. Jotain tuttua hänessä oli, mutta ei sytyttänyt valoa kaalissani.
  "Ollaanko me muuten aiemmin tavattu?", kysäisin lopulta.
  "No ei oikestaan", vastasi vieras.
  Juttelu jatkui. Kun kysyin, missä hänen määränpäänsä on, niin hän vastasi, että Kirvessaaressa. Se ei minulle sanonut äkistään mitään.
  "Siellä se on keskellä selkää", selvensi hän. Mutta ei minulle selvennyt. Kysyin, kuinka kauan paikka oli hänellä ollut? Mies kertoi, että isä osti sen 1951. Ja perään hän livautti, että Vaskinen. Silloin välähti! Mies oli Vaskisen Kallen poika Juha, minua muutaman vuoden vanhempi anttolalainen!
  Vaskisen Kalle oli evakkoon Viipurin läheltä joutunut mies, joka ehti käydä reissun ison veden takana, ennen kun ajautui Anttolaan harrastamaan ammattiaan. Minulla alkoi selvitä, missä tuo Kirvessaari sijaitsee. Muistelin, että Kalle Vaskisella oli tukikohta Linnunpäänselällä, Puumalan puolella. Tarkastin myöhemmin asian Google Mapsista. Kyllä, Kirvessaari on ehkä kymmenen hehtaarin kokoinen saari keskellä Linnunpäänselkää.
  Siinä vielä aikamme jutusteltiin. Juha kyseli hieman lähisaarien mökkiläisistä, minä joitain hänen Kirvessaaren paikastaan. Ihan alkuperäisessä kunnossa kuuluu mökki olevan. Ei sähköjä, mutta akun kautta pariin loisteputkeen kuuluu tulevan virtaa.
  Minä kehoitin lopuksi Juhaa poikkeamaan toistekin, jos näkee meillä liikettä, olipa hän sitten liikkeellä moottorikelkalla tai veneellä.

  Vaskisen Kallesta liikkui tarina, liekö urbaani..., eikäku maalaislegendaa. Kalle kaupitteli jollekin puolentoista kilon haukea. Kun kauppa ei oikein ollut syntyäkseen, heltyi Kalle: "Mie pyöristän, kaks killoo!"

  Eilen jatkui puuhomma. Heti aamusta kuljetin pätkittyjä puitajäältä maalle. Hädin tuskin jaksoin nostaa haavan tyvipätkiä kelkan päälle, siinä ja siinä, että kaksi kerrallaan nousi rantatöyrään yli maalle. Mutta oli todella kaunis aamu. 

  Yhdeksältä lähdettiin naapurin Hannun kanssa kokeilemaan pilkkiä. Aikamme istuksittiin, maailmaa parannettiin. Ei nykinyt kuin yläpäästä. Joten tunnissa kyllästyttiin.

  Iltapäivällä jatkui sahailu. Hilppa tuli savottaan mukaan, raahaamaan risuja pois jäältä.

Melkoinen valtatie siitä muodostui.

  Nyt ovat puut ja risut kuivalla, tai paremminkin lumisella, maalla. Tuo kasa tulee tänään kasvamaan maalle kaadetuista rungoista pätkityillä palasilla.

  Iltapäivällä näkyi Vaskisen Juha ajelevan Anttolaan päin. Kaksi lastattua rekeä perässään ajeli. Ja minut huomattuaan lapa pystyssä usmuutti.
 

  Näyttää siltä, että tavoite tulee saavutettua. Jos ei ihmeitä tapahdu. Taitaa moottorisahan bensakin riittää. Aika työlästä on sahallani isojen puiden tyvipuolia pätkiä. Saha ei ole aivan ammattitasoa, eli tehoa ei ole tarpeeksi. Kyllä se puuhun puree, mutta tahtoo välillä tukahtua. Ja kun laippa ei yllä kerralla rungon läpi, on homma nahuamista. Onneksi halkaisijaltaa suurin, jäälle hojellettu haapa, on jo käsitelty. Maalle kaadetut puut eivät ole aivan yhtä paksuja, ja Haneli niitten tyvestä jo muutamia pöllejä sahasi. Muuten, bensaa tuon ison haavan pätkimiseen kului kolme tankillista. Siinä kun vankimmat oksatkin olivat reiden vahvuisia. 

  Tänään on vielä kelvollinen keli, sitten lauhtuu reilusti plusalle, alkaa satelemaan. Lunta, räntää, vettä. Saa nähdä, mitä loppuviikosta tehdään? Ollaan vissiin pirtin lämpimässä. Mutta pois ei ennen pyhää lähdetä. Ei ole ollut tapana eväitä edestakaisin kuljettaa. 

GREGORIAANINEN KURKKULAULU

    Eilen taas Avokkaaseen saavuttiin. Taas Piskolan kautta saavuttiin. Tällä kertaa Haneli oli kotona, keitti meille kahvit, tällä kertaa pakkasesta löytyi matkaamme viimeeksi liukkaiden teiden vuoksi hakematta jäänyt hirvijauheliha ja bonuksena hirvilenkkiä. Ei taas(kaan) lopu eväät kesken!

  Mökkinaapurit näkyivät myös olevan maisemissa. Auton jäljistä Potinlahdessa päättelin, että olivat tulleet sunnuntaina. Oikein päätelty, selvisi, kun Hannu soitteli. Sovittiin keskiviikoksi pilkkireissu. On näet luvattu aurinkoista ilmaa.
  Vajaa kymmenen senttiä on puhdasta lunta jääkuoren päälle satanut. No, maakuoren päälle myös. Ei liiaksi haitattakseen kävelyä, tai lastatun kelkan työntämistä. Hanki kantoi uuden lumipatjan alla, joten kevyesti talui kelkka taas porraseteen. 12 astetta oli tuvassa lämmintä, illan koittaessa reilu 20. Ja tänään saadaan leivinuuni kunnolla lämpimäksi, joten mikäs ollessa.

  Eilen oli pikkupakkanen, arska näyttäytyi muutamaan otteeseen. Päivä kului askareissa. Pari tallennetta tuli myös katseltua.

Iltapäivällä oli huussin polku jo tallattu auki.

Illan koittaessa alkoi pakastaa, arska vajosi tuttua rataansa Ilotin taakse. 

  Sunnuntaihin, ehkä maanantaihin, täällä ollaan. Sitten ei hetkeen päästä takaisin tulemaan, on muita asioita sovittuna. Mutta maanantaina, 1. huhtikuuta, tullaan, mikäli olosuhteet sallivat. Eikä tämä ole mikään aprilli-ilmoitus. Jos päästään, tullaan. Sen jälkeen ei varmaan ennen sulavesiä ole saareen asiaa. Kohta muuten alkaa polte nousta. Polte veneen vesillelaskuun. Jospa Vapuksi tänne pääsisi!

  Loppuviikoksi on povattu sateita ja suojasäätä. Ei kuitenkaan ihan maankaatokelejä. Ja jos vetimet vähän kastuu, niin kyllä ne uunien päällä kuivuu. 

  

  Taitaa muodostua tavaksi, että kirjoitan ensimmäisenä aamuna. Ja lämmitän uunia. Varsinainen perinne tietysti, että ensimmäisenä aamuna menee possun pala uuniin. Lapaa tai etuselkää. Tällä kertaa se on etuselkää. Noita ruhon osia saa melko sopivaan hintaan. Nytkin K-Supermarketin lihatiskiltä 2,99 €/kg. Eli kahden päivän ruoan kustannukseksi tulee reilu vitonen + vähän potuista sekä juureksista. Ei hinnan kirossa.

  Tänään aioin kaataa pari kookasta haapaa jäälle, pätkiä ne, kuljettaa rantteelle. Haneli lupasi auttaa vähän hankalampien kaadettavien kanssa. Soittelee, kun on tulossa.
  Aikomuksenani on tänä vuonna tehdä enimmäkseen klapeja. Metrin halkoja on melkoisesti valmiina, ja niitä tulee lisää oksista ja latvaosista. Klapeja kuluu aika lailla, kun reilun puolen vuoden ajan sauna lämpiää vähintään joka toinen päivä.

  Äkkiä alkanut viikko kuluu, sen tiedän. Nyt on tiistai, hups, ja huomaan, että on lauantai. Toivottavasti tuossa ajan kiitovauhdissa saan tehtyä, mitä minun pitää tehdä.

  Laitanpa loppuun muutamia sitaatteja. Sitaatteja, jotka ovat osuvuudellaan jääneet mieleeni:

  Tiedän olevani sivistyneiden ihmisten parissa, koska he sotivat raakalaisten lailla (Voltaire).

  Jokaisen, jonka on lakia noudatettava, on myös voitava vaikuttaa sen säätämiseen (Jean-Jacques Rousseau).

  Tietämättömyys ei ole ikinä auttanut ketään (Karl Marx).

  Ihmiset tungeksivat valoon, eivät paremmin nähdäkseen, vaan paremmin loistaakseen
(Friedrich Nietzsche).

  Kun sormi osoittaa kuuta, typerys katsoo sormea (kiinalainen sananlasku).

  Ai niin, tuo otsikko. Kuvittelen gregoriaarisen kurkkulaulun korvaavan gregoriaanisen kirkkolaulun Länsi-Mongolialaisen Katolisen kirkon messuissa. Sillä ole paskakaan tekemistä minkään, ainakaan tämän blogin kanssa. Kaikkea sitä tulee sydänyön unettomina hetkinä mieleen!