...SANO NEWTONIN IISAKKI

  Vaalit lähestyvät, se alkaa näkyä otsikoissa, jaoissa, postauksissa, lopulta mainosrivistöissä katujen varsilla, postilootan täyttävistä flaijereista. Jos vähänkin asioita seuraa (nimenomaan niin minä teen, seuraan vähän), panee merkille, kuinka samaa uutista voi tuoda julki, käsitellä, monella tavalla. Riippuen omasta tai edustamastaan katsantokannasta, saadaan joskus taitavasti, joskus kömpelösti, asiat näyttämään halutuilta. Vaikkapa korostamalla pientä osaa kokonaisuudesta voidaan leimata koko uutinen omien tarkoitusperiensä mukaiseksi, vaikka suurempi osa siitä on niiden vastainen. Se on journalismia. Vai?
  Jopa aiemmin luotettavana pitämäni yle:n uutisoinnissa on havaittavissa merkkejä puoleettaman käsittelyn lipsumisesta. Sääli, jos noin tosiaan on. Saatan tietysti olla väärässä, katsella itse tietyn väristen okulaarien läpi.
  Voiko absoluuttisen puolueetonta journalismia edes olla? Ihmiset sitä tekevät, ihmisillä on aina omat mielipiteensä. Koska tekoäly saadaan valjastetuksi tehtävään? Tekoäly, mikä käsittelee ainoastaan tunnetut faktat, muodostaa käsityksen niiden pohjalta? Vaikka on siinäkin vaaransa: ihminen sen tekoälyn ohjelmoi, eikö niin?
  Toisaalta: jos journalismi olisi absoluuttisen puolueetonta, tulisi suuresta joukosta toimittajia tyhjäntoimittajia. Suurin osa mediasta on johonkin suuntautunutta, johonkin sitoutunutta. Jos kaikki toimisivat absoluuttisen puoleettomasti, ne olisivat samanlaisia, toiminta loppuisi useilta. Suuret ihmismassat jäisivät ilman oman näkemyksensä pöngittämistä. Suurten ihmismassojen pitäisi aivan itse muodostaa käsitys esim. siitä, mitä tahoa kannattaa äänestää. No, puolueet eivät kuitenkaan kai voi olla absoluuttisen puolueettomia? Joten kyllä ihmiset puolensa saisivat valittua.

  Turhanpäiväistä pohdiskelua on nyt suoritettu riittämiin, siirrytään asiaan. Isäni Erkki, R.I.R., oli mukavuudenhaluinen ihminen. "Ei omena puusta kauas putoa", sanoi Newtonin Iisakki, kun hedelmä päähän tippui, painovoima valkeni. Minäkin olen mukavuudenhaluinen ihminen. Siksi kävin aamulla Motonetistä ostamassa akkuväänninjääkairan. Ajattelin, että koska minulla on tehokas akkuporakone, niin käytetään sitä hyväksi. Kairaaminen ei ole koskaan ollut himohommiani. Ja viime vuosina on tullut kevättalvisin pilkkimistä jonkin verran kokeiltua. Ehkä vaivattomomman porauksen myötä enemmän tänä vuonna?

  Kun isä-Enttu tuli mainittua, niin muutama huomio hänestä vielä. Erkki ei ollut kalamiehiä. Kun Kiljusen "Muikku-Martti" vielä eli ja veti nuottaa, oli isä tosin innokas nuotalle lähtemään. Enemmän hän kuitenkin kunnostautui rantakalan valmistajana. Ja hyvää tekikin: ripaus vettä, verskit muikut, runsaasti sipulia, vielä runsaammin voita, ronskisti suolaa. Vie kielen persieen, mutta sydän- ja verisuonilääkärit eivät olisi innostuneet.
  Tuossa seitkytluvun taitteen tienoilla muista, että Erkki ja Kaipaisen Ville pitivät katiskaa, paria, Avokkaansalmen rannoilla. Kun kevätkelit tekivät autolla liikkumisen jäällä vaaralliseksi, lainasivat nuo parhaassa iässään olevat äijät jostakin mopot, joilla kävivät katiskat kokemassa. Sitten, kun oli aika ottaa pyydöt lopullisesti pois jään alta, kävikin ohraisesti: molemmat miehet, mopoineen päivineen, upposivat jäihin. Aika lähellä rantaa, oletan, sillä he pääsivät kyllä helposti kuiville. Sitä en muista, saivatko he mopot myös samalla kertaa pelastettua, vai jäivätkö ne odottelemaan sulan veden aikoja? 
  Vielä yksi muisto Erkistä kalassa. Oli varmaankin jotain 1980-luvun alkua, ehkä helmikuun loppupuolta. Olimme käymässä Piskolassa. Hanelilla oli verkkoja jään alla, mutta hänellä oli jotain menoa, joten hän delegoi meille parin jatan katsomisen. Mehän lähdettiin isän kanssa hiiihtämään jäälle. Ensimmäisessä pätkässä ei ollut mitään, mutta toisessa, Kaupinsaaren eteläpäässä, tuntui heti joku potkivan. Ja olihan siellä, kymmenkiloinen hauenvonkale! Aikani kalan kanssa pakkasessa temmellettyäni sain sen nätisti irti verkosta. Sillä aikaa Erkki hyppeli ja heilutteli kylmissään avannon vierellä. Juuri, kun verkkojata oli saatu vedettyä takaisin jään alle, sörnäytti Leinosen Matti moottorikelkalla ohitse. Erkki huitomaan, että tuleppa kattomaan! Matti huomasi, kurvasi paikalle. Aikansa kalaa ihasteltuaan hän sanoi, että voi vetää meidät suksinemme takaisin Piskolaan. Minä sanoi hiihtäväni, Erkki suostui ehdotukseen. Ehkä muutaman satametrisen hän taiteili köyden päässä, sitten lumi pöllysi, kun isä heitti kemmakkaa hangessa. Matti oli vissiin painanut kaasua tarpeettoman paljon. Onneksi ei käynyt kuinkaan. Puisteltiin pahimmat pakkaslumet vaatteista, korvista, silmistä ja taskuista. Erkki päätti hiihtää omin avuin loput matkasta.
  Enhän minä isäni kaikkia saavutuksia kalamiehenä tietenkään tiedä, mutta nuo tulevat lähinnä mieleen.

  Mökkinaapuri Hannu soitteli eilen. Hän on nyt Avokkaansaaressa. Oli mennyt tiistaina, yksin, ja ihan tarkastamaan jäätilanteen, ja että kaikki on reilassa. Lunta kuuluu olevan rutosti, varsinkin rannoilla, koska tuuli on sitä kasannut. Teräsjäätä on vähimmillään 10 senttiä, välissä vettä, sitten kohvajäätä. Ja paljon lunta. Siinä mielessä hyvä, että kohva kantaa, joten sohjossa ei tarvitse tarpoa.

  Mikäli ei sääolosuhde, tai jokin muu painava syy tule esteeksi, niin maanantaina, 4. helmikuuta, me sitten lopulta lähdetään saareen. Lumikengillä jää ylitetään. Sukset varmaan mukaan tulevat, muuta saa nähdä, tuleeko hiihdeltyä. No, ehkä moottorikelkkauria on sen verran, että niinkin tehdään.
  Kyllä siellä ensimmäinen päivä kuluu pimeään, ennen kuin kulkutiet on dallattu kovettumaan, vesiavanto hakattu, lämmitetty, vedet ja puut kannettu, toinen reissu autolle tehty. On luultavasti turhaa yrittää viikon eväitä + muita tarvikkeita ja tavaroita kerralla saada umpisessa yli tuotua.

  Toivotaan, että tuo visio Anttolan reisusta toteutuu ajatellussa aikataulussa. Näitä mietiskeli Peppe. Mitähän pikku-Peppe mietiskeli aikanaan ruohonkorsi suussaan? En ihan jaksa muistaa. Mutta ehkä sitä, että onneksi ei ole metrisiä hankia ympärillä.

HIP HEI HURRAA!

  Jäin eilen viiden uutisten jälkeen toljottamaan Flinkkilä & Tastulan ohjelmaa, missä Maarit Tastulan haastateltavana oli historin professori, etc, etc, Markku Kuisma. Liekö uusinta vai ei? Väliäkö sillä? Minulle se oli uusi.
  Kun ensin päästiin ohi äskettäin tapahtuneen slaagin, aloin höristellä korviani.
  "Tuo äijähän puhuu asiaa", tuumin, jäin kuulolle.
  Asiaa hra. Kuisma puhuikin. Mm. yritysten ja julkisen sektorin "pakosta" tehdä uudistuksia. Niitä tehdään, koska muutkin tekevät, koska aika on sellainen. Monesti jälkikäteen huomataan, että ihan persiilleen meni. Eikä siitä johtajia syytellä, ainakaan rangaista, sillä he puolustautuvat sanomalla, että oli pakko tehdä, koska muutkin tekivät.
  Kuisman sanoma on, että kannattaa harkita ja tutkia tarkkaan, ennen kuin hyökätään uudistuksiin. Ja että miksi vaihtaa toimivaa konseptia? Uudistuksia toki pitää tehdä, mutta ei hätiköidysti.
  Omasta työstään hän kertoi esimerkin vähintään kyseenalasistettavasta uudistuksesta. Yliopiston professoreille oli tullut määräys merkata joka työpäivälleen seitsemän ja puoli tuntia töitä. Eikä siinä olleet auttaneet protestoinnit ja selitykset. Niin piti tehdä. Kyllä jokainen ymmärtää, että se oli järjetöntä. Ei proffa ole kellokorttityössä. Tai jos on, niin ei ole itselleen oikessa työssä.
  Kyseenalaistamaan Kuisma kehoitti. Kaikki kannattaa kyseenalaistaa.
  "Vaikka valitettavasti sillä ei monesti ole mitään vaikutusta, työyhteisöstä puhuttaessa", lisäsi hän.
  Proffa kertoi myös kokemuksiaan sellaisiat työntekijöistä, jotka määrätään tekemään asiat uudella tavalla. He saattavat esittää vastaväitteitä, mutta heidät vaiennetaan, käsketään toimimaan, kuten on määrätty. Kun he huomaavat, että eivät hommat niin suju, he tekevät salaa työnsä vanhan kaavan mukaan, puhumatta kenellekään mitään. Ei varmaan ainakaan helppoa.
  Johtamisen kulttuurista proffalla oli myös valistuneita mielipiteitä. Ja työtätekevien asemasta. Ja varoitteli siitä, että jos ihmisten hätää ja tunnetta, että he eivät tule kuulluiksi, ei huomioida, johtaa se lopulta hirvittäviin asioihin, väkivaltaan ja tuhoon.
  Populismin nousua hän piti myös oireena siitä, että jotkut eivät saa ääntään kuuluviin, ja vahvat tietyn ajattelutavan omaavat henkilöt käyttävät tätä hyväkseen. Populismin lisääntymisen uhkana hän historian valossa toi julki pienempien ja isompien konfliktien, myös laajojen sotien, mahdollisuuden.
  Lopuksi Kuisma varoitti kuitenkin ajattelevia ihmisiä kyynistymästä. Sanoi omalla kohdalla sellaista huomanneensa, antaneensa itselleen tukkapöllyä, korjanneensa asian. Eli muistakaa tuo, ajattelevat ihmiset. Omalla kohdallani täytyy miettä olenko kyynistynyt/kyynistymässä? Ja kuulunko lainkaan kohderyhmään?

  Lunta riittää. Illan ja yön aikana oli sitä kertynyt kymmenkunta senttiä. Tunti ja vartti meni kolatessa. Hilpan toinen lonkka on viime aikoina oireillut, eilen alkoi toistakin jomottaa. Ei kipu mitenkään infernaalista ole, mutta hänen ei kannata kovin rankkasti liikkua. Onneksi hänellä loppukuussa lääkäriaika vuositarkastuksen merkeissä. Jos kivut eivä häviä, voi niistä kysellä. Mutta minä en saanut tarpeekseni kolailusta; lähdin päivän valjetessa lumikenkäilemään. Vanhuus taitaa tulla. Rankkaa oli. Tuskin tuntia maastossa vietin, mutta paidasta sai vettä kääntää. No, pakkaslunta on puolisen metriä, ja se upottaa kunnolla. Jossain kohdin, kun tuiska oli kasaantunut montun päälle, upotti lähes haaroväliin. Niistä kun ylös könyää, ei palella!
  Siinä mielessä rattoisasti sujui niin kolaus, kuin lumikenkäily, että korvissa soi Beatles. Muutaman vuoden välein tulee bändin tuotanto läpi kuunneltua, joku albumi useamminkin. Muutamat biisit ovat suoraan sanottuna jo melko puhki kuluneita, mutta suurin osa kestää yhä aikaa. Vaikka esim "When I'm Sixty-Four" menetti ajankohtaisuutensa jokunen vuosi sitten.
  Beatles alkaa olla läpikäyty. Taidan ottaa seuraavaksi Lennonin albumit vuoroon. Ja perään Harrisonin. Ringoa en ole juuri kuunnellut, eli en yhtään, minkä nyt radiosta.

  Musiikista tuli ajatus tarkastaa Pori Jazzin tilanne. No niin. Esiintyjäkaarti näyttää sellaiselta, että taitaa jäädä väliin koko reissu. Mutta jos, ja kun, lisäbuukkauksia julkistetaan, saattaa mieli muuttua. Mutta emme tunnelman vuoksi kyllä viitsi länsirannikolle ajella. Tunnelma on tuttu, tarvitaan muuta intressiä.

  Tänään alkavat Lahdessa nuorten mm-hiihdot. Entinen Peppe olisi luultavasti mennyt paikalle, ainakin joinain päivinä. Nykyinen Peppe ei. Saattaa nykyinen Peppe tv:sta seurata joitain lähetyksiä. Jos ne nyt tv:sta tulevat. Luulen kyllä.

  Loppuun iloinen uutinen: En antautunut itse-, enkä minkään muunkaan hypnoosin vietäväksi, en tilannut netistä kohtuuttoman kalliita liukulumikenkiä. Eipäs-juupas-kamppailu päättyi Eipäksen selätykseen! HIP HEI HURRAA!

PERJANTAIN PÄÄSTÖT

  Viimeaikaiset valitettavat ja tuomittavat tapaukset oat saaneet aikaan valtavan kohun ja toimenpiteisiin tarttumisen. Toimenpiteitä tarvitaan, mutta miksi aiempi välinpitämättömyys seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja raiskauksiin on vaihtunut hetkessä välinpitämättömyydestä aktiivisiin toimiin, jopa ylireagointiin? Ettei vaalien lähestyminen näkyisi? Ja tietyt tahot saavat tietysti jokaisesta lirauksesta vettä kovin kapeanäköisen myllynsä pyörittämiseen.
  En suinkaan vähättele noita kauheita rikoksia. Mutta, kaikella kunnioituksella, tapaukset tulee käsitellä tapauksina, ei joihinkin kansanryhmiin kohdistuvina kostoina ja vainoina. En ole muuten huomannut ainoatakaan vaatimusta tiettyjen lestadiolaisten karkottamisesta. Eipä silti, en myöskään Paavin erottamisesta.

  Eilen tuli lunta. Onneksi pakkaslumi on köykäistä lykätä. Eivät nuo pinta-ala joita kolailen ole suuria. Mutta askelia tulee roimasti, koska kadun laitaan autokatosten päätyyn, on kertynyt jo niin suuret kasat, että lumi pitää "viättää" talon päätyyn.
  Tänään hehkutetaan pakkasen tuloa: "Nyt on luvassa kylmää kyytiä – lauantaina eteläänkin jopa –20 astetta." (IS). -20 astetta tuntuu nykyisin olevan uutisoinnin arvoinen ennuste. Mikä lie pakkasraja rakennustyömailla nukyään? Mestariaikoinani se oli Lahden seuduilla -20. Muistan eräänkin 1980-luvun alkupuolen helmikuun, kun työmaa seisoi toista viikkoa putkeen. Ei se silloinkaan tavallista ollut, noin pitkä kylmä jakso. Nyt povataan Hollolaan loppukuuksi järjestään miinus kymmenen ja miinus viidentoista välillä liikkuvaa lämpötilaa. Onhan siinä tietysti talven tuntua. Mutta kuinka kauan? Näitä talvia piisaa? Näistä pitää olla onnellinen.
  Ihan sivuhuomautuksena: Kun aloittelin ohdakkeista koulutietäni Anttolan kirkonkylän kansakoulussa  1958, oli pakkasraja -35. Yhden ainoan kerran muistan, että minun ei tarvinnut lähteä hiihtämään viiden kilsan matkaa koululle. Varmasti tuollaisia yli kahdenkymmenen pakkasasteen koulumatkoja tuli taitettua lukuisia. Niissä tarvittiin välihousuja, karvalakkia, kahta villapaitaa ja kaksia rukkaslapasia. En muista ainoatakaan kertaa, kun pakkanen olisi tuntunut ylivoimaiselta. Mutta jään päälle joskus puskenut vesi, joka pakkaskelilla tarttui suksien pohjiin kymmenen senttiä paksuksi jääksi yhdistettynä nuouusvuosiani joskus piinanneeseen migreeniin on kyllä painunut lähtemättömästi mieleeni.
  Tarkennuksksi ylläolevaan: Ei Anttolan kirkonkylän kansakoulu tietysti ollut ohdakkeisen koulutieni ohdakkeisin koulu, ei sinne päinkään. Myöhemmin kylvin itse ohdakkeet tuleville koulupoluilleni.

  Trumpin ja edustajainhuoneen nokittelu jatkuu, Ei siihen loppua tule, vaikka mr. Presidentin henkilökunnan palkanmaksu on jäissä. Mäkkäriltä kiikutetaan hampurilaisia ja pitsaa miehen kekkereihin, ja se tuntuu hänelle sopivan.

  Minulle on muodostunut suoranaiseksi obsessioksi, tai paremmin kompulsioksi, selata joka aamu pikaisesti IS:n ja IL:n sivut, samoin tietysti yle:n. Se on ylimalkainen tapahtuma, joskus joku osikko saa hiljentämään vauhtia. Kyllä suuri osa uutisista on turhanpäiväistä löpinää, oikeatkin uutiset usein ylimitoitettuja tai ainakin väärällä tavalla otsikoituja. Muista ajan, kun tuli vähintään toinen iltapäivälehti ostettua, toinenkin jossain kuppilassa luettua. Tapa kuihtui turhuuteensa jo ennen nettivallankumousta, muistelen. Kummasti vaan tuntuu lehtien kauppa käyvän. Sen huomaa, kun kaupan kassoilla silmät auki jonottaa. Lööpeillähän ne myy. Minä en kyllä ihan helpolla muutamaa sataa euroa vuodessa ole enää valmis maksamaan moisesta journalismista.

  No niin, tässä päästöjä tälle perjantaille. Hiilijalanjälki niillä on suht. pieni. Päästökauppaa en ole vielä ryhtynyt hieromaan. Saattaa olla, ettei oo myyjän markkinat, minun kohdallani.

  Koska kuva on pakollinen: Näitä odotellessa (26. maaliskuuta 2018).

 

...ETTÄ SITÄ MINÄ VAAN...

  ...sitä minä vaan tuumin, että on hyödyksi, kun on pysytellyt tuo fb-kaveripiirin koko maltillisissa lukemissa. Täten on pienempi mahdollisuus saada shit-postauksia ja scheisse-jakoja luettavakseen. Tietysti, kun kuluu jokuseen ryhmään, niitä ehtii sitä kautta putkahtaa, mutta melko nopeasti ja hyvällä seulalla tuntuvat yp:t niitä poistavan.
  No joo, se siitä. Toinen asia, mitä pohdin, on, että olen kohtapuoleen elänyt yhtä kauan, kuin Neuvostoliitto oli olemassa. Eli minusta saattaa tulla pitkikäisempi, kuin CCCP.  Mutta mitä siitä voi päätellä? No ei hevon helvettiä. Paitsi, että jos näin käy, niin minusta tulee pitkäikäisempi, kuin CCCP.

  Käytiin su. testaamassa jääkelit. Messilän satamasta kun lähdettiin lumikengillä, niin oli hyvä olosuhde; lunta viitisen senttiä, vettä ei nimeksikään jään päällä. Eli lumikengät tuntuivat hätävarjelun liioittelulta. Latukonekin oli juuri käynyt ajamassa viiden rinnakkaisen ladun väylän Enonsaaren ympäri. Iski hirveä polte päästä Anttolaan. Otin siltä tanakalta lumikenkäkevythaara-asennolta pari puhelua kartoittaakseni Anttolan jääolosuhteita. Ne kuulostivat lupaavilta. Sanoin Hilpalle, että lähdetään alkuviikosta Avokkaaseen. Mutta asiaa hetken sulateltuamme, ja kun muutakin tähdellistä ilmaantui, päädyimme Hilpan viisaampana, tai ainakin vähemmän impulssiivisena, esittämään ratkaisuun. Eli odotellaan vielä tovi päivän pitenemistä, jäitten vahvomista. Minäkin sain mieleni tyynnytetyksi, sopeuduin järkevään ratkaisuun.

  Torstaiksi kävi kutsu Mikkeliin, Paulin taidenäyttelyyn nauttimaan lasi virkistävää taiteilijan syntymäpäivän kunniaksi. Sinne voisi vaikka vasiten ajaa. Valitettavasti tuo päivä on vähän hankala, eikä ainoastaan sille ennustetun runsaan lumisateen vuoksi.
  Lunta siis sataa, ja satoi myös eilen, koko päivän. Kun olin aamusta Lahdessa asioilla, kuului piipaa-autojen ääniä moneen otteeseen. Yksi pakun kuskikin menehtyi Lahdessa, teollisuusalueella, pienellä kadunpätkällä. Ei sitä tiedä, missä viikatemies vaanii. On se sellainen kehno, ettei katso aikaa, ei paikkaa.

  Tänään ajateltiin mennä suksien kanssa Messilän rantaan. Ovat ehkä saaneet ajetuksi eilisen myräkän jäljiltä ladut auki. Tai on siellä varmasti joku/jotkut innokkaimista hiihtäneet jälkiä, niin ettei tarvitse umpisessa rahjustaa.

  Huomasin eilen, että HBO:lla on julkaistu kaksi osaa "True Detective 3:sta". Ykkönen oli helvetin hyvä, kakkonen kelvollinen, toivottavasti laskeva trendi on kääntynyt. Mutta suurin odotuksin sitä lähden katselemaan, kunhan ehdin.

  Eilen tuli katsottua, ihan livenä, toinen osa yle2:n komediasarjasta "Modernit miehet". Tuo nimi on jo sellainen, että jotenkin teki mieli olla edes aloittamatta katselua. Mutta onneksi en uteliaisuus voitti mielen. Sarja on hauska, ihan oikeasti. Tietysti mielipide on minun, mutta sarjaa näkemättömät, mutta minut joltisenkiin tuntevat, voivat vetää siitä johtopäätöksiä.
  Koska olen aloittanut uuden elämän, katselin vielä perään dokkarin "Suomi on metsäläinen". Aikanaan tuli seurattua "Suomi on suomalainen", "Suomi on venäläinen", ja "Suomi on ruotsalainen". Juhani Seppäsen tyyli vetää ohjelmia miellyttää kyllä. Aion siis jatkaa "metsäläisten" katselua.

  Koska kahvit on juotu, tähdellisimmät ajatukset naputeltu, lähden kolaamaan pienen lumikerroksen, kävelemään jokusen kilsan lenkin. Ja laitan vielä kuvan Vesijärven jäältä viime maaliskuulta. Ei taida tänään ihan samalaiseen ihmispaljouteen yltää, Messilän satama-Enonsaari-reitti.

SISÄISTÄ ULKOILU

  Ulkoilu on mukavaa. Ainakin kelvollisella ilmalla. Sitä paitsi liikunta on terveellistä. Johan sen tiesi lääkäri 1900-luvun alkupuoliskolla. Muistan näet tohtorin eräässä Agatha Christie-filmatisoinnissa todenneen Hercule Poirotille, että tämän vointi tuntui olevan hieman alavireinen.
  "Suosittelen liikuntaa", totesi lääkäri, "lähtekää vaikka autoilemaan."
  Liikuntaa ollaan harrastettu mekin. Autolla ja ilman. Autolla täytyy liikunta aloittaa, jos aikoo hiihtää tai lumikenkäillä. Täytyy kyllä todeta, että ei siinä alkulämmintä saa, kun autolla usmuuttaa kolmisen kilometriä ladun varteen tai sopivaan lumikenkäilypaikkaan. Poirotin henkilääkäri on kai tarkoittanut pidempää autoilua. 

  Iiriskin tietää jo jotakin liikunnan perusasioista. Joni oli hänelle opettanut, että lihakset on hyvä lämmittää ennen liikkumisen aloittamista, ja näyttänyt, kuinka venytellään. Tyttö tästä onkeensa ottaneena oli kerran ulos lähdettäessä ryhtynyt venyttelemään, todennut:
  "Pitää viilentää ennen kuin lähdetään."
  Kyllä nelivuotiaalla saavat verbit kääntyä päälaelleen, itse asia on kuitenkin kohdillaan.

  Eilen käytiin lumikengillä Messilässä. Keli nollan tienoilla, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tänään lähdettiin jo kahdeksalta Tapanilan perhelenkkiä suksilla kiertämään. Huomenna on aikeissa taas päivällä käyttää lumikenkiä. Ei me mitään valtavia matkoja tai aikoja ulkoiluun käytettä. Mutta joka päivä vähän, jos ei puukkoja, tai vanhoja ämmiä, satele.

  Varhaisen aamun sauvakävely on minulta nyt jäänyt pois. Jos sauvailemaan lähden, lähden vasta aamukahvin jälkeen. Mutta enpä ole hetkeen sitä tehnyt, sauvakävellyt. Talvilajit ovat kiilanneet edelle.

  Talvisesta liikunnasta puheen ollen yksi juttu poltteli aikansa, nimittäin liukulumikengät. Näin sellaiset tv:ssa, luin kohta Etlarista juttua. Ne ovat vinhat värkit: suksen näköiset, mutta lyhyemmät ja leveämmät, pohjasta suuri osa pitokarvaan peitossa. Eilenkin, kun maastossa jyrkkiä kumpuja lumikengillä alas dallasi, tuli mieleen, että liuku -sellaisilla voisi laskea hujauttaa mäen pois tiehensä.
  Joopa joo, mukavat menimet ne varmaan ovat. Mutta kun netissä vähän surffailin, loppui suurin palo: hintaa mokomilla on tuollaiset 450 €. Nettikaupoista niitä saattaisi saada, vaikka osassa niitäkin  ne olivat lopussa. Valmistajia on nimittäin vain yksi, suomalainen yritys, mikä ei ehdi kasvaaa suosiota tyydyttää. Kiinalaisia kopioitakin löytyy, hintaan jotain 150 €, mutta asiaan tunteva henkilö varoitteli sellaiseen sekaantumasta. Summa summarum: Maltan mielihaluni. Liian hinnakas hankinta, kun asioita järjellä räknäilee. Ehkä joskus, jos hinnat tulevat alemmas, kunto ei.

  Jep. Virkeenä se pitää, ulkoilu. Ehkä terveenäkin, tai terveempänä. Eli kannattaa sisäistää ulkoilu. Eikä sen vuoksi ole tarvetta ulkoistaa sisäilyä, vaikka siihen varaakin olisi.

  Tätä kun kirjoitan, on televisiosta tullut talviurheilua tuutin täydeltä. En ole kyllä pätkääkään katsellut. Ei ole imua, tällä haavaa. Pelicans voitti taas eilen, sen verran kuitenkin asioita seuraan. Ihan hyvältä tuntuvat play-off -asetelmat. Vaikka sarjaa on, piste-erot pieniä. Jukurit taivaltaa taulukon alaosassa, jatkopeleihin tarvittaisiin melkoista nousua. Kaikki toki mahdollista. Siitä tulikin mieleen: Kuinkas Kampparit? Pieni googletus paljastaa, että viidentenä kymmenen joukkueen liigassa, mutta kolme ottelua vähemmän pelanneena, kuin edellään olevat HIFK ja JPS. Eli vaiheessa on Mikkelin ylpeyden tilanne.

  Sen verran on selvyyttä tullut Anttolaan lähdön suhteen, että mahdollisesti 22. kuluvaa kuuta viikoksi mennään, tai sitten heti helmikuun alussa. Asian suhteen olen hieman hämmentynyt; mieli tekee, järki käskee harkitsemaan. Harkitsemaan, koska kannattaa lähteä sähköä ja toki nautinolla tehtyä puuvarastoa kuluttamaan. Jos ilmat ovat kovin kylmiä, kuten on povailtu, ollaan mieluummin  maali- huhtikuussa sitten vaikka pidempiä jaksoja putkeen. Mutta ei mitään kiveen hakata, kuten varmaan olen joitain kertoja ennenkin todennut.

  "Ivalo" ja "Metsästäjät" ovat nyt loppuun katsotut. Kyllä "Ivalo" oli parempi. "Metsästäjissä" hiersi "rosmojen" ällistyttävä tyhmyys: voiko kukaan luulla selviävänsä tuollaisista tekosista noin pienessä, vaikkakin sisäsiittoisessa, yhteisössä?
  Se on sanottava, että kumpikaan sarja ei jaksanut kantaa aivan loppuun. Molemmissa tuntui viimeinen osa jotenkin jäävän puolivillaiseksi. Mutta katsottavia olivat, molemmat. Ja "Ivalo" mielestäni ihan parasta kotimaisata genressään.
  Nyt ollaan katsottu Elisa Aitiosta "Bulletsia", 7/10 takana. Se alun hakemisen jälkeen on alkanut maistumaan yhä paremmalta. Sarjassa on aivan erilainen tapa edetä, kuin "Ivalossa", eli viipyilevä, tumma, paljon takautumia esiin tuova, tyyliin sopivan musiikin kuljettama. "Ivalossa" oli enemmpän vauhtia ja tapahtumia. Ja, yllätys, yllätys, enemmän valoa, Lapin talvessa! Molemmat tyylisuunnat ovat ihan ok, ja kumpaankin tarinaan on osattu löytää siihen sopiva.

  Luettuakin on tullut. Eilen sain päätökseen Arne Dahlin "Sydänmaan", tänään aloitin Ann Cleevesin Vera Stanhope-dekkarin "Merilokki". Se on kohta vuosi sitten suomeksi ilmestynyt, jäänyt minulta varmaan aiemmin huomaamatta. No, tilanne korjautuu.

  Pitää lopettaa, laittaa loppuun kuva halo-ilmiöstä Vesijärvellä 16. helmikuuta 2011 klo. 13:30.

PARTURISSA

  Käväisin eilen parturissa. Minullahan on ollut vakiparturi jo yli 40 vuotta. Siitä oiva parturi, että hänelle saa ajan nopesti, poikkeuksetta. Eilenkin, kun päätin toimenpiteeseen alistua, meni aikaa n. minuutti, kun olin jo hiustaiteilijan käsittelyssä. Nopamminkin olisin päässyt, mutta alustavat toimenpiteet (wc:n matto poistaminen, imurin haku, t-paidan riisuminen, sekä kotiparturin esille ottaminen ja verkkovirtaan liittäminen) veivät tuon minuutin.
  Varttitunti, ja homma oli tehty. Ei isompia lovia tai töyhtöjä näkynyt, joten kiitos taas kerran, Parturi-Peppe!
  Hoviparturini, siis mies, joka on vuosien saatossa tullut niin tutuksi, että ei kaipaa ohjeita, tekee aina varmaa duunia. Hän ei perusta muodista, virtauksista, trendeistä. Tukan leikkauksen yksi ja ainoa tarkoitus on lyhentää hiuksia. En ole parturissani huomannut geelejä tai väriaineita käytettävän. Ja hyvin on toiminut. Puhumattakaan toimenpiteen edullisuudesta!
  Hieman huolettaa, kuinka kauan vuosikymmenien asiakassuhteen on vielä mahdollista jatkua. Luultavasti niin kauan, kun kotiparturi, sakset ja partakoneen terä käsissäni pysyvät. Eivätkä handut älyttömästi studaa.

  Eilen oli Hilpalla tuplajuhlapäivä: nimpparit ja synttärit. Saavutettujen vuosien määrä jääköön kertomatta. Juhlapäivää ei tosin kummemmin juhlistettu. Tarjosin hänelle kuitenkin päiväkahvin herkullisella suklaamuffinsilla Cafe Il Mondossa. Samalla reissulla käytiin Elinaa moikkaamassa. Vakiintuneisiin uomiinsa ovat äidin kunto ja elämä kulkeutuneet; fyysisesti pirteämpi, kuin vuosi sitten, ajatukset harhailevat vaihtelevasti.

  Lunta on tullut vuorokaudessa ehkä 10 senttiä. Tänään on tarkoitus lähteä lumikenkiä kokeilemaan. Metsässä vaivoin lunta riittävästi löytyy, luulen, mutta perinteisillä mestoillani, Messilän golfkentän laitamilla, sitä kuitenkin sopivasti on. Mikäli oikein muistan, lumikengät hankin 1995. tai ehkä 1996. Samat kulkimet ovat yhä palveluksessa. Joskus, kun urheiluvälinekaupoissa, tai niiden mainoksissa, näkee nykyisiä lumikenkiä, herää halu hankkia uudet. Mutta mitäs turhaa. Kaikista muotietoisuudesta välittämättömyyksistäni urheiluvälinemuotitietoisuusvälittämättömyys on ehdottomasti suurin. Se, että jos urheiluväline tekee suorituksen oleellisesti helpommaksi, tai jossain tapauksissa  tehokkaammaksi (mm. pumppusauvat), saattaa vaikuttaa käyttökelpoisen kaluston uusimiseen.

  Avokkaaseen meno on koko ajan pohdinnassa. Vettä kuuluu jäällä olevan. Ja pakkaset kiristyvät. Ehkä viisainta olla maltillinen, odottaa, että kohva jäätyy umpeen. Mutta heti, kun keliolosuhde ja mieli ovat saavuttaneet riittävän synergian, suunnataan nokka kohti Anttolaa. 

  Kirjoitellessani kuutelen sivukorvalla aamutv:ta. Kummastukseksini ei urheiluosiossa puhuta yhdenkään suomalsien onnistumisesta NHL:ssa, eikä Lauri Markkasen kolmen pisteen heitoista. Onko se ymmärrettävä niin, että urheilurintamalla ei mene hyvin? No, ei aina voi hehkuttaa maailmanmestareita, sen ja sen kahden pisteen iltaa, Markkasen tupla-tuplaa. Pitää tyytyä, pienin otsikoin, Suomen voittoon Ruotsista futiksessa ja kohta alkavaan rallin mm-sarjaan. "Näillä mennään", sano urheilutoimittaja.

  No niin, lähden kohta käväisemään kaupassa. Sitten kaivan lumikengät naftaliinista, tarkistan siteiden toimivuuden. Kun valkenee, usmuutan Messilään. Ja takaan, että puolessa tunnissa on pusero märkä.
  Jos olosuhteet ovat hyvät, lähdemme varmaan ip. Hilpan kanssa vielä yhdessä lumikenkäilemään. Luulisi joulu aikana kaikesta ylenpalttisen mässäilyn varomisesta huolimatta kertyneen muutaman lisäkilon pikku hiljaa alkavan sulaa pois.

Loppuun kuva lumikenkäreissulta 25.1.2010.

ROBOTIT TULEE, MIKÄ MUUTTUU?

  Tekoäly rynnii, automaation osuus kasvaa, robotit tulevat. Asiasta on kirjoitettu, sitä on spekuloitu, kauhukuvia, jos ruusuisiakin,  luotu. Minä en lähde asiaa enemmin ruotimaan, googlettakaa, niin tietoa löytyy. Löytyy väärää ja oikeaa, faktaa ja fiktiota, puolesta ja vastaan, repikää niistä.

  Myös ihmisen kaltaisista roboteista on vuosikymmeniä puhuttu. Isaac Asimov jo 1940-luvulla kirjoitti teoksissaan sellaisista, ja loi robotiikan 3 pääsääntöä:
  1. Robotti ei saa vahingoittaa ihmisolentoa tai laiminlyönnein saattaa tätä vahingoittumaan.
  2. Robotin on noudatettava ihmisolentojen sille antamia määräyksiä, paitsi jos ne ovat ristiriidassa Ensimmäisen pääsäännön kanssa.
  3. Robotin on suojeltava omaa olemassaoloaan, kuitenkin siten, että sen toimet eivät ole ristiriidassa Ensimmäisen ja Toisen pääsäännön kanssa.
  Myöhemmin hän lisäsi  neljännen pääsäännön:
  0. Robotti ei saa vahingoittaa ihmiskuntaa tai laiminlyönnein tuottaa ihmiskunnalle vahinkoa.
    Mutta kuka loisi ihmisyyden pääsäännöt? Tuli vaan asia mieleen päivänä eräänä, kun kuulin ainakin kolme kertaa eri yhteydessä henkilön sanovan: "Minä teen vain työtäni". Niinpä niin. Kun ihminen noin sanoo, tarvitseeko meidän enää kauemmin robotteja odotella? Toki kaikki työtä tekevät tekevät työtään. Mutta jos suhde tekemiseen absolut mustavalkoinen, kaikki inhimillisyys puuttuu, eikö robotin kaltainen ihminen ole lähempänä tätä päivää, kuin ihmisen kaltainen robotti? Tämä ilman tekoälyä mietittynä.

  Hiihtokelit hellivät. On ilo sivakoida hyvillä laduilla, hyvässä kelissä, hyvin toimivilla suksilla. Jaksaa nieleskellä jopa eilisaamuisen parkkisakon. Kertalleen.
  Meille sopii mennä tuossa kahdeksan korvilla hiihtämään; ladut on valaistu, eikä ole ruuhkaa. Eihän se ihmisten paljous juuri haittaa, vaikka kuulummekin netto-ohitettavien joukkoon. Latua ei pyydetä, eikä tarvtse antaa, koska reitit ovat leveitä sekä pääosin yksisuuntaisia. Mutta minulle ruuhkaisilla laduilla hiihtäminen on verrattavissa ruuhkaisella moottoritiellä ajamiseen, eli tympeää. Sosiaalisuudellakin on rajansa, minun kohdallani.

  Nuoret Leijonat ovat taas maailmanmnestareita. Vuosikymmen, pari, taaksepäin, ja olisin herännyt kolmelta ottelua katsomaan. Nyt näin asian ylen sivuilta klo. 6:06.
  Turneen alkusarja ei ollut pojille kovin hyvä, ei kannattajille toiveita ruokkiva. Mutta joukkue kasvoi pudotuspeleissä uusiin mittoihin. Lopulta Kaapo heilui Kakkona tunkiolla ja survoi
voittomaalin aivan pelin loppuhetkillä. Vielä penkkiurheilija minussa osoittaa elonmerkkejä, piti ne maalit netistä katsella!
  Tänään hiihtäjät nousevat Val di Fiemmessä loppunousun. Kun tuota rutistusta katselee, miettii, onko siinä mitään järkeä?
  No, hullumpiakin urheilusuorituksia tehdään. Vai mitä oleet mieltä lajista " Ferret in your trousers"? Siinä kilpaillaan, kuka pitää frettiä housuissaan kauimmin? Lahkeet sidotaan kiinni, jotta fretti ei pääse karkaamaan sieltä. Maailmanennätys lajissa on yli viisi tuntia! Tai "Buzkashi". Buzkashi on Afganistanin kansallispeli. Siinä hevosilla kulkevat pelaajat yrittävät raahata ja kuljettaa kuollutta vuohta toisen joukkueen maalialueelle. Isot ottelutapahtumat ovat viikon kohokohtia yleensä perjantaisin ja viikonloppuisin ja paikalla on lähes poikkeuksetta tuhansia katsojia Afganistanissa. Laji on niin suosittua, että parhaimmat pelaajat ovat saaneet jopa sponsoreita isoista yrityksistä. (Lähde:  https://veikkausbonukset.com/uutiset/oudoimmat-urheilulajit.)  Joten nouskoot vaikka pystysuoraan, hiihtäjät, Kolehmaisen Eero haudassa kääntyköön!

  Tänään syödään lihamureketta ja sienisalaattia. Hilppa otti suolasieniä illalla likoamaan. Kehui, että hyvän näköisiä rouskuja on. Jep, taas onnistuin viime kesänä olemaan oikessa paikassa oikeaan aikaan, sain parilla käynnillä talven suolasienet kerättyä. Vaikka mennyt kesä olikin sienien kannalta hieman erikoinen, niin lopulta, alkusyksyn sateiden ansioista, satoa tuli sentään kohtalaisesti. Puoli vuotta, niin alkaa merkkejä tämän vuoden sienistä näkyä, toivottavasti. Mutta sitä ennen on monta latua kierrettävä, monta pesällistä Avokkaan uuneissa poltettava. Kovin kylmää tammikuun loppupuolta kyllä huomasin ennustettavan. Pitää ehkä tarkentaa saareen menon aikataulua. Mikäs järki sinne on mennä lämmittämään parinkymmenen asteen pakkasella, kun ei niillä keleillä ole mukavaa edes ulkona hillua? "Ilmoja vastaan ei pidä taistella", sanoi jo muinoin mentorini Niilo rakennusmestarin hommia aloitellessani. Hän pohti tietysti asiaa tietysti rakentajan näkökulmasta, mutta viisaus on pätevä yleisemmin myös.
  Kummasti asia hakeutuvat samassa kappaleessa: päivän menuusta päästiin vaivatta yleispäteviin sitaatteihin. Joten parasta lopettaa. Tiedä mihin muuten joudutaan?