PARTURISSA

  Käväisin eilen parturissa. Minullahan on ollut vakiparturi jo yli 40 vuotta. Siitä oiva parturi, että hänelle saa ajan nopesti, poikkeuksetta. Eilenkin, kun päätin toimenpiteeseen alistua, meni aikaa n. minuutti, kun olin jo hiustaiteilijan käsittelyssä. Nopamminkin olisin päässyt, mutta alustavat toimenpiteet (wc:n matto poistaminen, imurin haku, t-paidan riisuminen, sekä kotiparturin esille ottaminen ja verkkovirtaan liittäminen) veivät tuon minuutin.
  Varttitunti, ja homma oli tehty. Ei isompia lovia tai töyhtöjä näkynyt, joten kiitos taas kerran, Parturi-Peppe!
  Hoviparturini, siis mies, joka on vuosien saatossa tullut niin tutuksi, että ei kaipaa ohjeita, tekee aina varmaa duunia. Hän ei perusta muodista, virtauksista, trendeistä. Tukan leikkauksen yksi ja ainoa tarkoitus on lyhentää hiuksia. En ole parturissani huomannut geelejä tai väriaineita käytettävän. Ja hyvin on toiminut. Puhumattakaan toimenpiteen edullisuudesta!
  Hieman huolettaa, kuinka kauan vuosikymmenien asiakassuhteen on vielä mahdollista jatkua. Luultavasti niin kauan, kun kotiparturi, sakset ja partakoneen terä käsissäni pysyvät. Eivätkä handut älyttömästi studaa.

  Eilen oli Hilpalla tuplajuhlapäivä: nimpparit ja synttärit. Saavutettujen vuosien määrä jääköön kertomatta. Juhlapäivää ei tosin kummemmin juhlistettu. Tarjosin hänelle kuitenkin päiväkahvin herkullisella suklaamuffinsilla Cafe Il Mondossa. Samalla reissulla käytiin Elinaa moikkaamassa. Vakiintuneisiin uomiinsa ovat äidin kunto ja elämä kulkeutuneet; fyysisesti pirteämpi, kuin vuosi sitten, ajatukset harhailevat vaihtelevasti.

  Lunta on tullut vuorokaudessa ehkä 10 senttiä. Tänään on tarkoitus lähteä lumikenkiä kokeilemaan. Metsässä vaivoin lunta riittävästi löytyy, luulen, mutta perinteisillä mestoillani, Messilän golfkentän laitamilla, sitä kuitenkin sopivasti on. Mikäli oikein muistan, lumikengät hankin 1995. tai ehkä 1996. Samat kulkimet ovat yhä palveluksessa. Joskus, kun urheiluvälinekaupoissa, tai niiden mainoksissa, näkee nykyisiä lumikenkiä, herää halu hankkia uudet. Mutta mitäs turhaa. Kaikista muotietoisuudesta välittämättömyyksistäni urheiluvälinemuotitietoisuusvälittämättömyys on ehdottomasti suurin. Se, että jos urheiluväline tekee suorituksen oleellisesti helpommaksi, tai jossain tapauksissa  tehokkaammaksi (mm. pumppusauvat), saattaa vaikuttaa käyttökelpoisen kaluston uusimiseen.

  Avokkaaseen meno on koko ajan pohdinnassa. Vettä kuuluu jäällä olevan. Ja pakkaset kiristyvät. Ehkä viisainta olla maltillinen, odottaa, että kohva jäätyy umpeen. Mutta heti, kun keliolosuhde ja mieli ovat saavuttaneet riittävän synergian, suunnataan nokka kohti Anttolaa. 

  Kirjoitellessani kuutelen sivukorvalla aamutv:ta. Kummastukseksini ei urheiluosiossa puhuta yhdenkään suomalsien onnistumisesta NHL:ssa, eikä Lauri Markkasen kolmen pisteen heitoista. Onko se ymmärrettävä niin, että urheilurintamalla ei mene hyvin? No, ei aina voi hehkuttaa maailmanmestareita, sen ja sen kahden pisteen iltaa, Markkasen tupla-tuplaa. Pitää tyytyä, pienin otsikoin, Suomen voittoon Ruotsista futiksessa ja kohta alkavaan rallin mm-sarjaan. "Näillä mennään", sano urheilutoimittaja.

  No niin, lähden kohta käväisemään kaupassa. Sitten kaivan lumikengät naftaliinista, tarkistan siteiden toimivuuden. Kun valkenee, usmuutan Messilään. Ja takaan, että puolessa tunnissa on pusero märkä.
  Jos olosuhteet ovat hyvät, lähdemme varmaan ip. Hilpan kanssa vielä yhdessä lumikenkäilemään. Luulisi joulu aikana kaikesta ylenpalttisen mässäilyn varomisesta huolimatta kertyneen muutaman lisäkilon pikku hiljaa alkavan sulaa pois.

Loppuun kuva lumikenkäreissulta 25.1.2010.