TOINEN PERÄTTÄINEN/ENSIMMÄINEN PERÄTTÄINEN

  Suomi voitti salibandyn maailmamestaruuden. Ylen aamutv:ssa kerrottiin, että mestaruus oli jo toinen perättäinen.
  "Ahaa", tuumailin, "ensimmäinen perättäinen ei voisi mestaruus ollakkaan."
  Hetkinen, mietititäänpä tarkemmin. Kyllä, kyllä Suomen mestaruus oli ensimmäinen perättäinen. Eihän Suomi ole aiemmin voittanut kahta mestaruutta peräkkäin. Eikö niin? Eli Suomen maailmanmestaruus oli toinen perättäinen ja ensimmäinen perättäinen.
  ⇒ On aivan oikein sanoa, että Suomen maailmanmestaruus oli toinen perättäinen, mutta ei ole oikein sanoa, että Suomen maailmanmestaruus oli jo toinen perättäinen, sillä se ei pidä kutiaan. M.O.T.

  Nimimerkki "MINÄKÖ MUKA SAIVARTELIJA?"

  Se kielen oikeellisuudesta.

  Tuota salibandy-ottelua en tullut katsoneeksi. Sen sijaan osuin avaamaan toosan juuri, kun ampumahiihdossa alkoi naisten takaa-ajo. Kun Mäkäräinen osui ensimmäisellä paikalla kaikkiin tauluihin, jumituin katselemaan. Voitto siitä repesi! Ylivoimaisesti, tekee mieli sanoa.
  Muuten, jos olisin parikymppinen poikamies, niin naisten takaa-ajo saattaisi olla ihan lempilajejani.

  Lauantaina käytiin äitiä moikkaamassa. Kunto on Elinalla vakiintunut; virkeä ja ketterä, mutta muistamaton. Eräs hoitaja kertoi, että äiti on tällä hetkellä hoitokodin vanhin asukas.
  "Fyysisesti pirtein myös", jatkoi hoitsu, katseli minua hetken, lisäsi "taitaa olla henkisestikin." Muistisairaita pääosin ovat paikan asukit, ja se tauti vaikuttaa usein myös muuhunkin kuntoon. Onneksi Elina jaksaa viipottaa rollaattorillaan melkoista kyytiä.

  Tiilikaiset lähtivät eilen kotiin Espooseen. Jouluksi sitten Hollolaan ja Lahteen taas tulevat. Me mennään to. 20.12. illaksi Iiriksen seuraksi, kun Anna ja Joni menevät johonkin konserttiin. Pitää tuumia, josko kytkisi samaan reissuun museokäynnit, lopultakin. Ja tietysti Oodissa pitää piipahtaa myös. Asia on työn alla. Mietintämyssyn alla, tarkoitan.
  Perhe Tiilikainen tulee sitten lauantaina meille. Kyllä joulu on lähellä. Kaksi viikkoa aattoon. Eikä hysteriasta tietoakaan. Minulla, meillä. Vähät lahjat hankittu/hankitaan, ensi viikolla siivotaan, kuusi varustetaan, kinkku ostetaan, ruokaa haalitaan. Siinä se.
 Lauantaina maassa olleet muutamat lumisentit ovat taas lähes kadonneet. Ennusteen mukaan ilma alkaa kylmetä, viikon kulutta lumisadettakin povataan. Ehkä meille tulee valkea joulu.

  Auton vein jo puoli kahdeksaksi määräaikaishuoltoon. Vääräaikaishuoltoja ei ole onneksi vielä kulkuneuvoon tarvinnut tehdä. Keskiviikkona on sitten katsastus, ensimmäinen tälle pirssille.

  Haneli soitti juuri äsken. Vähän kuuluu lunta Etelä-Savossa olevan, maa valkeana kuitenkin. Lahdenpohjat ovat jäässä, selät lainehtivat.
  Joulun tienoissa tulevat täällä  käymään, joko joulupäivänä tai tapsana. Silloin haetaan äiti joukkoon. Aattonakin on tarkoitus hänet tuoda pukkia katsomaan.

  Päivä valkenee, sen minkä se näille vuosin pilvisenä päivänä valkenee. En taida tärvätä aikaani enää kirjoittamiseen. Vaikka aikaa on, tärvättäväksi asti. Ryhdyn kuitenkin asiallisempiin toimiin, eli lukemaan. Lukemisessa ei aika mene tärviölle. Ei se kyllä mene kirjoittessakaan. Paisi, että saattaa aikaa tärväytyä erilaisten sanontojen ja teonsanojen merkityksen miettimiseen.

KAUPASSA KÄYNTI MUTKISTUNUT

  On muuttunut, ruokakaupassa käynti, reilussa puolessa vuosisadassa. 1960-luvulla oli hyvin mutkatonta astella puotiin, joko Koistisen kauppaan, tai Mikkelissä asuessa Toivakan  Maaherrankadun ja Vilhonkadun kulmauksessa sijaitsevaan myymälään, ojentaa maitokannu tiskin takana valkeissa asusteissa odottavalle myyjälle, pyytää vielä ruisleipä, puoli kiloa voita, palanen edamia, viisi porsaankyljystä, sekä neljänneskilo lauantaimakkaraa siivuina.

  Sitten tulivat valintamyymälät. Ostaminen oli vielä helppoa; käveli läpi muutamat hyllymetrit, poimi koriinsa tarvittavat tuotteet yhden tai kahden vaihtoehdon per hyödyke valikoimasta.

  Suuria marketteja alkoi putkahdella isompiin keskuksiin 1970-luvulla. Ne suurenivat ja suurenivat, niitten valikoima laajeni kodinkoneista tekstiileihin, urheiluvälineistä kosmetiikkaan, you name it. Tästä seurasi, että kauppareissulle piti lähteä ajan kanssa, varustautua lenkkitossuilla, jottei saisi rakkoja jalkoihinsa, sekä pitkällä pinnalla. Sen verran joutui valtavissa myymälöissä kävelemään, ostoksiaan etsimään.
  Pian erilaisten nimikkeiden, toinen toistaan hienompien einesten, höystöjen, lisukkeiden ja valmisteiden määrä alkoi lisääntyä ekspotenttiaalisesti. Se tiesi ruokaosastolla käveltävien metrien lisääntymistä, oikean tuotteen löytymisen vaikeutumista.

  Kun tähän oltiin totuttu, turvalliset ja lyhyet kulkureitit mieleen painettu, muuttui taas käytäntö. Me asioimme Lidl'issa tai K-Supermarketissa, muissa ruokakaupoissa emme juuri käy. Nämä kaupat ovat kooltaan sellaisia, ettei tarvitse miettiä, mistä ovesta sisään menee, mihin suuntaa lähtee kulkemaan. Tarjonta on kuitenkin valtavaa. On vaikka kuinka paljon valinnan varaa. K-kaupassa tarjonta on melko vakio, Lidl'issä osa vaihtuu viikoittain. Olemme tarkoin oppineet, missä mikin tuote näitten myymälöitten hyllystöä, viileäsäilytystä, pakasteallasrivistöä, sijaitsee. Mutta kun on kyse joka viikko, usein monta kertaa viikossa, vaihtuvista tarjouksista, ei mikään enää päde! Tarjoukset saattavat löytyä mistä vain! Ja yleensä epäloogisimmista paikoista! Eli ei lähelläkään niitä mestoja, missä samalaiset tavarat normaalisti sijaitsevat. Tämä pätee molemmissa kaupoissa.
  Viime aikoina on asioihin alkanut tulla selkeyttä. Varmaan on palautetta jaeltu. Lidl'iin on ilmestynyt tarjoushyllyjä niin kuivatuotteille, kuin viileäsäilytyksen tarvitsevillekin. Silti saattaa yhä, kierreltyään kauppaa puolisen tuntia, lopulta henkilökunnalta kysyttyään, löytää jokun tarjoustuotteen, vaikkapa Myrttisen suolakurkkupurkin, vaippoja sun muita ipanoille tarkoitettuja tuotteita sisältävän hyllykön päädystä. Samoin saa, ainakin minut, ymmälle, kun yhteishintaan tarjouksessa olevat tuorepasta ja pesto löytyvät aivan eri kohdilta samaa pitkää viileähyllyä. 
  Kaikella on varmasti tarkoituksensa, oma logiikkansa. Minulle se logiikka on vain jäänyt sumeaksi. Mutta pitäähän tämä virkeänä. Kun lähtee mieli jännityksestä kireänä kauppaan mielessään se, kuinka monen kierroksen, kyselyn, erehtymistä ja löytymistä seuraavan hekuman, muutaman sentin, parhaimmassa tapauksessa euron, säästämisestä koituneen hurmioin, jälkeen pääsee palamaan takaisin kotiin.

  Aamulla tein lumitöitä. Turhaa, tietysti. Plussalle menee ilma kohta, vettäkin taitaa sadella. Vaan kun kolan olin esiin ottanut, piti sitä kesän jäljiltä kokeilla.
  Hilppa ja Joni ovat jo hereillä. Nyt alkaa alhaalta kuulua myös Iiriksen ääntä. Veikkaan, että kohta tyttö kömpii ylös, Anna jää vielä loikoilemaan. Oikeassa olin!

  Päivällä mennään porukalla katsomaan Elinaa. Sitä ennen varmaan täytyy Iiriksen päästä lumeen peuhaamaan, kun valkeaa nyt muutama sentti on saatu.
  Me Hilpan kanssa lähdetään pikapuolin Lidl'iin. Kunhan mieli on saatu viriteltyä tarjouksen metsästykselle sopivaan vireeseen. Varokaa, henkilökunta, Lehkoset ovat pian siellä!

KOTI, USKONTO JA ISÄNMAA

  Näin itsenäisyyspäivänä on kai soveliasta pohtia suhdettaan konservatiivisen arvoja kuvaavaan sanontaan "Koti, uskonto ja isänmaa". Joten pohdin suhdettani, John Hiatt'n uusin "The Eclipse Sessions" kuulokkeissani.

  KOTI: Minulle koti on paikka, missä on hyvä olla, paikka, missä voi olla, niin kuin huvittaa. Yleisimmin ajattelen kodin olevan paikan, missä on lämmintä, suojaa ja turvallisuutta, sekä rauhaa ja yksityisyyttä.
  Valitettavasti tällaista paikkaa ei ole läheskään jokaisella. Ei kotia ollenkaan, tai kotia, missä edes osa määritteistäni toteutuu.
  Kodin vastakohta on kylä, tai miero.

  USKONTO: Minulle uskonto on mysteeri. En ole löytänyt sitä. En varmaan ole sitä edes pontevasti etsinyt. Kirkkoon kuulun. Kirkossa olen aikuisena käynyt ainoastaan muutamissa häissä, useammissa hautajaisissa. Rukoilleeni muistan jokusen kerran lapsena ja nuorena, ja silloinkin rukous oli kovin omiin toiveisiini liittyvä.
  Olen saanut käsityksen, että uskonto käskee antamaan anteeksi, uskonto käskee kostamaan, uskonto hyväksyy, uskonto tuomitsee, uskonto on kaikille, uskonto on vain joillekin. Se on saanut hataran pääni joskus pyörälle.
  Kun uskontoa, tai paremminkin uskontoja, joskus olen pohtinut, olen kysynyt itseltäni: "Voiko 2,2 miljardia  kristinuskoista, tai 1,6 miljardia islaminuskoista, tai reilu miljardi hindulaisuuden kannattajaa, tai puolisen miljardia buddhalaisuutta julistavaa, tai 1,8 miljardia johonkin muuhun uskontoon kuuluvaa, tai n. 0.8 miljardia ateistia, olla väärässä? Iso joukko eritavalla ajattelevia ihmisiä, joista suurin osa uskoo olevansa oikeassa? Ja kuitenkin joku, ehkä jopa kaikki, ovat väärässä.
  Kai on niin, että "jumala" on kovin yksilöllinen asia. "Jumalattomuus" myös. Varmasti usko on monille tuonut mielenrauhaa ja iloa. Minä olen mielenrauhani löytänyt muualta. On se pitkiä aikoja ollut hukassakin, mielenrauha. Nykyään olen aika lailla sinut itseni ja maailman kanssa. Ilman uskontoihin tai erityisiin jumaliin turvautumista.
  Jumalan olemassaoloa en voi kieltää, en myöskään jumalan olemattomuutta. Luultavasti minua voi luonnehtia agnostikoksi.
  Uskonnon vastakohta on ateismi, taivaan helvetti, mielenrauhan kaaos.

  Tässä vaiheessa vaihdoin korviini Tom Petty'n tuoreimman "Nobody's Children".

  ISÄNMAA: Isänmaa on minulle tietysti Suomi. Maa, missä olen syntynyt, kasvanut, elänyt,. Kuolen myös, jollei isoja mullistuksia tapahdu.
  Koen Suomen hyvänä paikkana asua. Sen luonto, neljä (vielä!) vuodenaikaa, melko vähän korruptoitunut kansa, kunnollinen koulutus ja opiskelumahdollisuus (toivottavasti edelleen), tekevät siitä yhden maailman parhaista maista.
  Vaikka en läheskään aina jaksa olla samaa mielta valtaapitävien kanssa, en silti vaihtaisi isänmaatani. Valtaapitävät kyllä. Tulevat vaalit tuonevat asiaan muutosta.
  Suomi, kuten koko planeetta, on suurten asioiden edessä. Ilmastonmuutos, pakolaisvirrat, sodat, siinä haasteita koko ihmiskunnalle. Toivottavasti Suomi kohtaa haasteet järkevään tapaasa, eikä provosoidu näin itsenäisyyspäivänä, tunteiden ollessa pinnalla, viime päivien sangen ikävistä ja ankarasti tuomittavista tapahtumista.
  Isänmaan vastakohta on ulkomaa, kotiplaneetan ulkopuolella on muu kosmos.

  Tässäpä Itsenäisyyspäivätoivotukset à la Peppe. Peppe lähtee nyt pikkupakkasessa dallamaan kirjastoon. Omatoimikirjasto, yksi hienoimpia uudistuksia sillä alalla, on auennut tänään klo. 7:00.
  Tästä tulee mieleeni vielä lisätä Kirjastolaitos isänmaani Suomen ainutlaatuisen hyviin ominaisuuksiin. Kun eilen katselin uutisointia Helsingissä avatusta Keskuskirjasto Oodista, hyvä, ettei tullut tippa linssiin.

ROLLARIT T(L)OI MUISTOJA

  Jostain mielijohteesta latasin netistä Rollareiden alkuajan albumeita. Aamulenkillä "The Rolling Stones" ja varsinkin "The Rolling Stones No. 2" toivat muistoja mieleen. "Route 66", "Tell Me", "Carol", "Walking the Dog", "Everybody Needs Somebody to Love",  "Pain in My Heart", "Under the Boardwalk", "Time Is on My Side", "Down Home Girl"! Mieleeni palautui, kuinka Kalervon Lassin, R.I.P., kanssa varsinkin No. 2:ta heillä kuunneltiin. Silloin elettiin suunnilleen vuosien 1964/1965 taitetta, "The Pictures"-bändin alkuhetkiä.
  Asuimme siihen aikaan Mikkelissä, Linnakadulla, vankilaa vastapäätä, kun Anttolaan rakennettiin uutta pankkirakennusta ja asuintaloa. Kalervot asuivat tuolloin viereisessä talossa. Me Lassin kanssa tutustuttiin, levyjä kuunneltiin, Räihän Ruikku kolmantena. Välillä hiiviskeltiin talon väestönsuojasta ulos johtavaan tunneliin tupakille. Lassi ja Ruikku olivat musiikkimiehiä, heillä paloi mieli soittamaan. Jossain vaiheessa he kysyivät, tulisinko kimppaan, basistiksi. Siitä alkoi pitkällinen, lopulta tulosta tuottanut, isä-Erkin kypsyttely. Eli olin lopulta Höfner-basson onnellinen omistaja. Samanlaisen, kuin Beatle-Paulilla! Yhdellä mikillä tosin.
  Sillä välin olivat pojat löytäneet "Boogin" soolokitaraan. Ei kun bändi pystyyn. Sitä olen joissakin blogissani muistellut, tässä ei enempää. Paitsi että minun muusikon urani ei kestänyt kuin hetken. Hyvä rytmitaju ja kyky oppia nopeasti tietyt kuviot eivät kantaneet kovin pitkälle. Sen lisäksi muutimme takaisin Anttolaan.

  Mutta noihin musiikillisiin muistoihin. Lassi ja Ruikku olivat Rollarimiehiä, minä enemmänkin Beatleboy, sittemmin Animalsman. Boogi oli vannoutunut "The Pretty Things"-ihailija. Siinä ne "Picturesien" merkittävimmät esikuvat tulikin lueteltua. Tai vahvistetaan tuo vielä "The Kinks'eillä" ja "The Spencer Davis Group'illa". Rockin klassikot , täytyy tietenkin lisätä joukkoon.

  Kun nyt asiaa tarkastelee, niin panee merkille, että noista muistoni herättäneistä kahdeksasta Rollareiden äänityksestä vain "Tell Me" on Jagger/Rickhards-käsialaa. Samaan aikaan hypettämme Beatlejen "A Hard Days Night" oli kokonaisuudessaan, ja "Beatles for Sale" 8/14 Lennon/McCartney-tavaraa.  "The Pretty Things"-bändin levyllä oli myös enimmäkseen covereita. Tämä oli hyvinkin yleistä tuon ajan suosittujen bändien kohdalla. Ehkä ne hakivat vielä suuntaansa.

  Siinäpä Pictures ensimmäisellä kämpällään. Kuopus, Lassi, seisoo varpaillaan töppösissään, että olisi jokseenkin muitten mittainen. Kooltaan, tarkoitan. Musiikillisesti hän todellakin sitä oli!

  Tässä kuvassa puolestaan ei niinkään isoihin muusikkotöppösiin sovelias nuori mies (pojankoltianen, jos totta puhutaan); rööki palaa, c-duuri juoksutus jotenkin sujuu.

  Hoh hoijaa, reilusti yli 50 vuotta on vettä virrannut Rokkalanjoessa. Ja mitä on tapahtunut? Beatles on kuopattu jo muinaisuudessa, Rollarit rimpuilee. Pretty Things on poissa. Kinks ja Spencer Davis Group sellaisenaan historiaa, Animalsista puhumattakaan. Bill Haley, Chuck Berry, , Bo Diddley, Buddy Holly ovat jättäneet rakennuksen. Little Richard vielä elää. Poissa ovat Lassi ja Boogi. Ruikku ja minä sitkoillaan. Ruikku kymmenien soittimiensa keskellä, minä kuulokkeet päässä aamulenkillä.
  Musiikkia tehdään nykyisin valtavasti. Varmasti monien soittajien ja laulajien taidot ovat kovaa luokkaa. Mutta kun ei se mitään välttämättä merkitse. Rockissa, varmaan musiikissa muussakin, on tärkeintä, että lauluista löytyy se jokin: yhteys esittäjänsä kanssa, tatsi, mitä on vaikeaa sanoin kuvata, mutta minkä kuulee. Minä ainakin kuulen. Vaikka en mikään muusikko olekkaan.

POST POP DEPRESSION

  Katsoin eilen tallenteelta lauantaina Teemalla näytetyn Iggy Pop'in "Post Pop Depression-kiertueen" Albert Hall-keikan vuodelta 2016. Iggy'n habitus on, kuten tiedetään, kuin suoraan Taru Sormusten Herrasta tai Game of Thrones'sta reväisty. Ei tuo seitenkymppinen herra mikään esteettinen ilmestys yläruumis paljaana lavalla riehuessaan ole, minusta, mutta musiikki on rautaa. 
  Iggy Popin bändissä soittivat Queens of the Stone Agen Josh Homme, Dean Fertita ja Troy Van Leeuwen sekä Arctic Monkeysin Matt Helders. Saman porukan kanssa Iggy teki albuminsa "Post Pop Depressin". Konsertissa kuultiin uutta sekä vanhaa, mm.  "Lust of Life", "Sixteen", "The Passanger", "Tonight" ja "Nightclubbing", sekä yhtä lukuunottamatta kaikki uuden albumin biisit. Kova ryhmä, kova meno. En olisi pannut pahakseni, jos vaikka olisin ollut paikalla.
  Teema näytti viime lauantaina myös kolme dokkaria Iggy Popista. Kyllä nekin tulee vielä katsottua. Kaikella on aikansa.

  Eilen käytiin myös teatterissa. "Puhallus" tuli nähtyä. Iso joukko näyttelijöitä, hienot lavasteet. Elokuvan näkemisestä on niin kauan, että vasta väliajan jälkeen alkoi juonen kuvio muistua kunnolla mieleeni. Ei mikään helppo homma, sovittaa tarina näyttämölle, minun ymmärrykseni mukaan. Ihan kelvollisesti siinä oli onnistuttu. Useammin pitää teatterissa vierailla. Vaikka Topin lippuautomaatti sulkeutuukin pian.

  Aamulla, kun lehden hain, oli maa valkeana. Muutaman sentin lunta oli ripotellut. Lenkille lähdin, vaikka tuuleskeli melkoisesti. Mukavaa silti, kun ei ollut niin pimeää ja synkkää. Ei tuo lumi tietysti säily. Mutta ensimmäiset friikit ovat vanhoilla suksillaan luistelemassa pitkin pururatoja, kunhan aamu valkenee. Mistä vetoa?

  Pori Jazz ilmoittelee, että muutamia esiintyjiä tulevalle kesälle on jo tiedossa. "Toto'n" vuoksi en sinne lähde. Katsellaan ja kuunnellaan tuonne helmikuulle saakka. Ehkä sitten on enemmän joukkoa kasassa.

  Käänsi seinäkalenterista äsken joulukuun näkyviin. Havainnoin, että sunnuntaina on 1. adventti, ja keskiviikkona, kuten kalenteri kertoo, Nikun, Niklaksen ja Niilon nimipäivä, itsenäisyyspäivä, sekä KAIKKI JÄTEASEMAT SULJETTU. eli pitää muistaa onnitella Nikoja, Niklaksia, Niiloja, Suomea, sekä KAIKKIA JÄTEASEMIA.
  KAIKILLA JÄTEASEMILLA menee joulukuussa muutenkin hyvin; ne ovat suljettuina jouluaattona, joulupäivänä, tapanina, sekä uuden vuoden aattona. Vaikka seinäkalenteri ei jatku ensi vuoden puolelle, uskallan väittää, että KAIKKI JÄTEASEMAT OVAT SULJETTU myös 1.1.2019.
  Talvipäivän seisaus on lauantaina, 22.12. Pari päivää siinä kitkutellaan, sitten ollaan menossa kohti kevättä. KAIKISTA JÄTEASEMISTA ei ole mainintaa tälle vuoden lyhimmälle päivälle.

  Niin tässä kävi, että Avokkaaseen jäi menemättä. Varmaan vetää jo lahtia jäihin. Odotellaan helmikuuhun. Sen makempaa se sitten on, kun pääsee jäälle hiihtelemään. Toivottavasti?!?!

  Museoreissu Helsinkiin odotuttaa myös itseään. Ensi viikkokin on pois suljettu; museot ovat maanantaina kiinni, paitsi Amos Rex, joka puolestaan on kiinni tiistaina, keskiviikkona on muuta, torstaina itsenäisyyspäivä, perjantaina emme sinne mene. Joten ehkä seuraavalla viikolla?
 
  Lumisade näyttää ehtyneen. Ennusteen mukaan sitä saattaa kuitenkin vielä vähin ripeksiä. Minä lähden liikkeelle; pitää hakea Lidlistä jotakin snadia, ainakin riisipiirakoita huomisaamuksi.

  Hyvää nimipäivää kaikille Antit, Atet ja Anterot, KAIKKI JÄTEASEMAT myös, koska ne tekevät tärkeää työtä, jotta emme hautautuis ennen aikojaan paskaan. 

Samoihin aikoihin oli vuosi sittenkin lunta maassa. Kuva otettu takapihasta 2.12.2017.

HILJAISELOA

  Iiris kävi, Iiris lähti. Elämä jatkuu postpikkujoulutunnelmissa. Pakkasen puolella olevissa aamuissa on mukavaa lenkkeillä, kirjoja kuluu, samoin sohva; joku tunti päivässä tulee toosaa tuijotettua.

  Viime viikolla käytiin tekun kavereiden kanssa syömässä. Minä ja Oippa ollaan jo eläkkeellä, Tunneli-Topilla on parisen viikkoa h-hetkeen. Pekka joutuu toista vuotta vielä kärvistelemään.
  Kun Topi kertoi eläköitymisajankohdan, hätäännyin kysymään, että vieläkö sinulta lippuja saa? 
  "Ai niin!", tokaisi Topi, kaivoi povitaskuaan.
  "Siinä on!", hän jatkoi ojentaen jokaiselle kaksi lippua ensi torstaille "Puhallus"-näytökseen.
  Selvennykseksi niille, jotka eivät tiedä: Topi on ollut vuosikymmenet Lahden Kaupunginteatterin käyttöpäällikkönä. Häneltä olen vuosien varrella saanut jokusenkin lipun jokusiinkin näytöksiin. Kiitos, taas kerran, Topi! Valitettavasti taisi olla viimeinen kerta. Lippujen osalta. Kiitoksia voin toki vielä myöhemminkin sanoa.
  Mukavasti meni lounas poikain kanssa. Vähän muisteltiin. Ja nykyisyyttä valotettiin. Jossain vaiheessa kysäisin, että minkähänlaista keskustelu on, jos kymmenen, tai viidenkin, vuoden kuluttua tavataan. Olivat nimittäin jutut ajautuneet linjoille: Niin on kipee olkapää, ettei meinaa nukkumisesta tulla paskaakaan", "muuten mukavasti, mutta eturauhasvaivaa tuppaa olemaan", "ei meinaa nilkat kestää", "joskus ummetusta, pukamat ärtyy". Niin se on; kun ikää tulee, vaivat lisääntyvät, elämässä ja puheissa. Toivon, että vielä tavataan, viiden ja kymmenenkin vuoden kuluttua. Toivon myös, että silloin jaksetaan yhä muistella. Muistella muutakin, dignooseja ja reseptejä.

  Kohtsillään on joulukuu. Kalenteriin olen merkinnyt seuraavia asioita:

  1.12.2018. Valokuvakirjat jouluksi!!!!!!!!!
  Olen tuota aloitusta venyttänyt tarpeettomasti, varsinkin, kun Ifolor laittoi mailia, että kirjat ehtii tilata vielä 11.12. Nyt niskasta kiinni ja hommiin!

  3.12.2018. Yhtiökokous tä. klo. 18
  Emme ole vuosikausiin, tai oikeastaan pariinkymmeenn vuoteen, käyneet yhtiökokouksissa. Olemme antaneet naapurille valtakirjat. Nyt näyttää esityslistassa olevan pari isompaa asiaa, eli ulko- ja parvekeovien ja lukitusten uusiminen, sekä salaojien ja ulkopuolisen vedeneristyksen tekeminen. Ovet on ajateltu uusittavaksi melko pian, salaojat viiden vuoden periodilla. Ovihomma on minusta ihan paikallaan. Meillä, samoin ainakin molemmin puolin olevilla naapureilla, on viime vuosien aikana tehty kylppäriremontti, jolloin on purettu ja tarkastettu maanpaineseinien kosteus, eikä mitään ongelmaa ole havaittu. Mutta talon ikä lähentelee neljääkymmentä. Tietysti parempi tehdä ajoissa, kuin mahdollisten vahinkojen jälkeen, kunhan on ensin kuivatettu kastuneet tilat.

  5.12.2018. Lasit tä. 9:10
  Kun syksyllä hankittiin Hilpan kanssa uudet näkimet, saatiin 50%:n alennuslappu. joka on voimassa 3 kk. Koska minun lasihankintani menee aina silmälääkärin kautta (silmä leikattu), ja seuraavan kerran on lääkäritarkastus kahden vuoden kuluttua, ajattelin hommata voimassa olevalla reseptillä varalasit. Valitsin ne edullisesta valikoimasta ja peruslinsseillä. Alennuksineen kohtuuhinta.
 
  9.12.2018. Auton huolto hu. klo. 7:30
  Hyundai tulee tammikuussa kolmivuotiaaksi. Tilasin huollon, sitten se täytyy katsastuttaa.

 11.12.2018. Tilaa katsastus
  Kts. edellinen.

  20.12.2018. Syömään Lepolankadulle hu. klo. 16-17
  Palevelutalolta tuli joku aika sitten seuraava kutsu:

TERVETULOA NAUTTIMAAN KANSSAMME UUNIRIISIPUUROSTA SEKAHEDELMÄKEITON KERA!

T. LEPOLANKADUN PALVELUTALON HENKILÖKUNTA.

  Totta kai sinne mennään. Sekametelisoppaa ei ole vuosiin tullut syötyäkään. Se kuului olennaisesti lapsuuteni jouluihin.

  Siinä ne, kalenterimuistutukset. Aika vähän oleellista tehtävää. Eiköpä nuo tule kunnialla läpi vietyä?

  Aamu valkenee. Auton lämmityksen napautin äsken päälle. Kohta lähden Lidliin. Auton lohkolämmityksestä vielä: Taloyhtiö ohjeistaa, että lämmitystä saa pitää päällä kaksi tuntia kerrallaan. Eli ajastin pistorasiaan. Minä, mukavuudenhaluisena henkilönä, tein toisen ratkaisun. Hankin Biltemasta ulkoköyttöön tarkoitenut kaukosäädettävän pistorasian. Kun autokatos on suoraan kadun toisella puolella, voin ""työhuoneeni" ikkunasta napsauttaa lämmityksen kakella päälle/pois. Laiskuus saa ihmisestä esiin yllättäviä puolia ja innovaatioita. 

  Loppuun Velhon sarjispätkä. Sopinee moneen maahan, moneen "kunkkuun".

  PS. Uutisissa kerrottiin, että Trump ei usko oman hallituksensa tekemään tutkimukseen ilmastonmuutoksen vaikutuksista Yhdysvaltoihin. Onko mies kova-, vai pehmytpäinen? Miettikää sitä!

PIKKUJOULUT PIENESSÄ PIIRISSÄ

  Puuhantäyteinen päivä kallistuu iltaan:

  Kun Iiris on tuvassa, 

  ei lepoa ole luvassa. 

  Kun tyttö on kylässä, 

  löytyy paineita tyrässä.

  Iiris heräsi ennen seitsemää. Pikkukakkonen, aamupuuro, kevyttä puuhailua, sillä se päivä käynnistyi. 

  Sitten mentiin porukalla leikkipuistoon. Pikkupakkanen, kuuran valkaisema maisema, vähän aavistusta auringosta.

  Lounaan jälkeen sörnäytettiin Lahteen moikkaamaan Elinaa. Vietiin hänet hieman ulkoilemaan. Sähäkästi kurvailee äiti rollaattorilla. Iiriksen hattua hän muisti kehua abaut 20 kertaa. Vakiintuneelta vaikuttaa Elinan kunto; fyysisesti ketterä, muistiltaan vähemmän vikkelä. 

  Pientä jamua meinasi olla lähdön kanssa. Meinasi ja meinasi! Ihan hänekseen oli mennä, koko homma. Vaikeuksia näet teetti Iiriksen turvaistumen turvavyön lukitus. Ei, vaikka eilen, monta kertaa ennenkin, meni, ja on mennyt, paikoilleen kivuttomasti. Mekanismi on sellainen, että kaksi osaa, eli molempien olkahihnojen kiinnityskappaleet, pitää saada yhdessä loksahtamaan paikoilleen vastakappaleeseen. Nyt tuntui ylivoimaiselta, vaikka vuorotellen Hilpan kanssa pähkäiltiin. Onneksi paikalle osui naapurin rouva, jolla asiat olivat vielä tuoreena mielessä. Hän neuvoi, kuinka osat piti sovittaa lomittain. Minä kiitin, päätin, että että enää asian kanssa rimpuile. Kävin teippia ja tussin, kiinnitin teipin paikallaan olevan lukiutuksen yli, merkkasin viivalla, mitkä kohdat pitävää olla vastakkain. Nyt onnistuu. Aija-mummolla myös, kun tulee huomenna Iiriksen hakemaan.

  Aivot olivat päivällä solmussa. Ja kun joku homma alkaa kivestää, ei se edesauta solmujen aukeamista. Onneksi Iiris on lujahermoinen tyttö; istui koko yllä selostetun episodin tyynenä paikoillaan. Joku äkkipikaisempi olisi saattanut jo meihin ja sohellukseemme suivaantua. 

  Kun Lahdesta kotiuduttiin, kahvit hörpättiin, alkoi piparisouvi. Hilpalla ja Iiriksellä, ei minulla. Sen verran osallistuin, että kävin pari kuvaa nappaamassa. Ensimmäisessä otoksessa Iiris muotittaa kaulittua taikinaa... 

  ...toisessa valmiita pipareita, Iiriksen itse koristelemia.

  Kun ilta alkoi hämärtyä, oli vuorossa joulupuuro ja päälle kinkkua ja leipää. Molemmat maistuivat. Huomioikaa panta, mitä Iiris ei suostunut äidilleen lainaksi jättämään. Kukas nyt pikkujoulupuuroa ilman kuusipantaa viitsii nauttia?

  Nuo olivat tietysti vain lyhyet kuvaukset päivän päätapahtumista. Väliin on mahtunnut piirtämistä, palapelejä, leikkejä monenmoisia. Iiris on sellainen lapsi, että jos emme jouda aina hänen puuhiinsa osallistumaan, viihtyy hän itsekseenkin, ja keksii aina jotain tekemistä. 

  Välissä, tai toisessa, Iiris oli ehtinyt piirtää kuvan minusta. Kehitystä saamastani isänpäiväkortista on tapahtunut; nyt minulle on ilmestynyt vartalo. Hieno kuva, menee talteen.

  Nyt Iiris on käynyt suihkussa, kuuntelee Hilpan lukemaa iltasatua. Alkoivat päivän puuhailut kai väsyttää. 

  Huomenna lähtee tyttö sitten toiseen kylään, sieltä illalla kotiin. Me emme luultavasti häntä näe ennen joulua. Iiristä saattaa hieman joulu ja joulupukin tulo jo jännittää. Minua jännittää enemmän se, että ehdinkö tänä jouluna pukkia tapaamaan, vai olenko juuri vierailun aikana nokosilla, kuten on parina viime jouluna päässyt tapahtumaan. 

  Laitetaanpa lopuksi pikkujouluterveiset Iirikseltä kaikille, tutuille ja tuntemattomille, kilteille ja vähän tuhmemmille, isoille, ja eritoten pienemmille.