PIKKUJOULUT PIENESSÄ PIIRISSÄ

  Puuhantäyteinen päivä kallistuu iltaan:

  Kun Iiris on tuvassa, 

  ei lepoa ole luvassa. 

  Kun tyttö on kylässä, 

  löytyy paineita tyrässä.

  Iiris heräsi ennen seitsemää. Pikkukakkonen, aamupuuro, kevyttä puuhailua, sillä se päivä käynnistyi. 

  Sitten mentiin porukalla leikkipuistoon. Pikkupakkanen, kuuran valkaisema maisema, vähän aavistusta auringosta.

  Lounaan jälkeen sörnäytettiin Lahteen moikkaamaan Elinaa. Vietiin hänet hieman ulkoilemaan. Sähäkästi kurvailee äiti rollaattorilla. Iiriksen hattua hän muisti kehua abaut 20 kertaa. Vakiintuneelta vaikuttaa Elinan kunto; fyysisesti ketterä, muistiltaan vähemmän vikkelä. 

  Pientä jamua meinasi olla lähdön kanssa. Meinasi ja meinasi! Ihan hänekseen oli mennä, koko homma. Vaikeuksia näet teetti Iiriksen turvaistumen turvavyön lukitus. Ei, vaikka eilen, monta kertaa ennenkin, meni, ja on mennyt, paikoilleen kivuttomasti. Mekanismi on sellainen, että kaksi osaa, eli molempien olkahihnojen kiinnityskappaleet, pitää saada yhdessä loksahtamaan paikoilleen vastakappaleeseen. Nyt tuntui ylivoimaiselta, vaikka vuorotellen Hilpan kanssa pähkäiltiin. Onneksi paikalle osui naapurin rouva, jolla asiat olivat vielä tuoreena mielessä. Hän neuvoi, kuinka osat piti sovittaa lomittain. Minä kiitin, päätin, että että enää asian kanssa rimpuile. Kävin teippia ja tussin, kiinnitin teipin paikallaan olevan lukiutuksen yli, merkkasin viivalla, mitkä kohdat pitävää olla vastakkain. Nyt onnistuu. Aija-mummolla myös, kun tulee huomenna Iiriksen hakemaan.

  Aivot olivat päivällä solmussa. Ja kun joku homma alkaa kivestää, ei se edesauta solmujen aukeamista. Onneksi Iiris on lujahermoinen tyttö; istui koko yllä selostetun episodin tyynenä paikoillaan. Joku äkkipikaisempi olisi saattanut jo meihin ja sohellukseemme suivaantua. 

  Kun Lahdesta kotiuduttiin, kahvit hörpättiin, alkoi piparisouvi. Hilpalla ja Iiriksellä, ei minulla. Sen verran osallistuin, että kävin pari kuvaa nappaamassa. Ensimmäisessä otoksessa Iiris muotittaa kaulittua taikinaa... 

  ...toisessa valmiita pipareita, Iiriksen itse koristelemia.

  Kun ilta alkoi hämärtyä, oli vuorossa joulupuuro ja päälle kinkkua ja leipää. Molemmat maistuivat. Huomioikaa panta, mitä Iiris ei suostunut äidilleen lainaksi jättämään. Kukas nyt pikkujoulupuuroa ilman kuusipantaa viitsii nauttia?

  Nuo olivat tietysti vain lyhyet kuvaukset päivän päätapahtumista. Väliin on mahtunnut piirtämistä, palapelejä, leikkejä monenmoisia. Iiris on sellainen lapsi, että jos emme jouda aina hänen puuhiinsa osallistumaan, viihtyy hän itsekseenkin, ja keksii aina jotain tekemistä. 

  Välissä, tai toisessa, Iiris oli ehtinyt piirtää kuvan minusta. Kehitystä saamastani isänpäiväkortista on tapahtunut; nyt minulle on ilmestynyt vartalo. Hieno kuva, menee talteen.

  Nyt Iiris on käynyt suihkussa, kuuntelee Hilpan lukemaa iltasatua. Alkoivat päivän puuhailut kai väsyttää. 

  Huomenna lähtee tyttö sitten toiseen kylään, sieltä illalla kotiin. Me emme luultavasti häntä näe ennen joulua. Iiristä saattaa hieman joulu ja joulupukin tulo jo jännittää. Minua jännittää enemmän se, että ehdinkö tänä jouluna pukkia tapaamaan, vai olenko juuri vierailun aikana nokosilla, kuten on parina viime jouluna päässyt tapahtumaan. 

  Laitetaanpa lopuksi pikkujouluterveiset Iirikseltä kaikille, tutuille ja tuntemattomille, kilteille ja vähän tuhmemmille, isoille, ja eritoten pienemmille.