maanantai 10. joulukuuta 2018

TOINEN PERÄTTÄINEN/ENSIMMÄINEN PERÄTTÄINEN

  Suomi voitti salibandyn maailmamestaruuden. Ylen aamutv:ssa kerrottiin, että mestaruus oli jo toinen perättäinen.
  "Ahaa", tuumailin, "ensimmäinen perättäinen ei voisi mestaruus ollakkaan."
  Hetkinen, mietititäänpä tarkemmin. Kyllä, kyllä Suomen mestaruus oli ensimmäinen perättäinen. Eihän Suomi ole aiemmin voittanut kahta mestaruutta peräkkäin. Eikö niin? Eli Suomen maailmanmestaruus oli toinen perättäinen ja ensimmäinen perättäinen.
  ⇒ On aivan oikein sanoa, että Suomen maailmanmestaruus oli toinen perättäinen, mutta ei ole oikein sanoa, että Suomen maailmanmestaruus oli jo toinen perättäinen, sillä se ei pidä kutiaan. M.O.T.

  Nimimerkki "MINÄKÖ MUKA SAIVARTELIJA?"

  Se kielen oikeellisuudesta.


  Tuota salibandy-ottelua en tullut katsoneeksi. Sen sijaan osuin avaamaan toosan juuri, kun ampumahiihdossa alkoi naisten takaa-ajo. Kun Mäkäräinen osui ensimmäisellä paikalla kaikkiin tauluihin, jumituin katselemaan. Voitto siitä repesi! Ylivoimaisesti, tekee mieli sanoa.
  Muuten, jos olisin parikymppinen poikamies, niin naisten takaa-ajo saattaisi olla ihan lempilajejani.

  Lauantaina käytiin äitiä moikkaamassa. Kunto on Elinalla vakiintunut; virkeä ja ketterä, mutta muistamaton. Eräs hoitaja kertoi, että äiti on tällä hetkellä hoitokodin vanhin asukas.
  "Fyysisesti pirtein myös", jatkoi hoitsu, katseli minua hetken, lisäsi "taitaa olla henkisestikin." Muistisairaita pääosin ovat paikan asukit, ja se tauti vaikuttaa usein myös muuhunkin kuntoon. Onneksi Elina jaksaa viipottaa rollaattorillaan melkoista kyytiä.

  Tiilikaiset lähtivät eilen kotiin Espooseen. Jouluksi sitten Hollolaan ja Lahteen taas tulevat. Me mennään to. 20.12. illaksi Iiriksen seuraksi, kun Anna ja Joni menevät johonkin konserttiin. Pitää tuumia, josko kytkisi samaan reissuun museokäynnit, lopultakin. Ja tietysti Oodissa pitää piipahtaa myös. Asia on työn alla. Mietintämyssyn alla, tarkoitan.
  Perhe Tiilikainen tulee sitten lauantaina meille. Kyllä joulu on lähellä. Kaksi viikkoa aattoon. Eikä hysteriasta tietoakaan. Minulla, meillä. Vähät lahjat hankittu/hankitaan, ensi viikolla siivotaan, kuusi varustetaan, kinkku ostetaan, ruokaa haalitaan. Siinä se.
 Lauantaina maassa olleet muutamat lumisentit ovat taas lähes kadonneet. Ennusteen mukaan ilma alkaa kylmetä, viikon kulutta lumisadettakin povataan. Ehkä meille tulee valkea joulu.

  Auton vein jo puoli kahdeksaksi määräaikaishuoltoon. Vääräaikaishuoltoja ei ole onneksi vielä kulkuneuvoon tarvinnut tehdä. Keskiviikkona on sitten katsastus, ensimmäinen tälle pirssille.

  Haneli soitti juuri äsken. Vähän kuuluu lunta Etelä-Savossa olevan, maa valkeana kuitenkin. Lahdenpohjat ovat jäässä, selät lainehtivat.
  Joulun tienoissa tulevat täällä  käymään, joko joulupäivänä tai tapsana. Silloin haetaan äiti joukkoon. Aattonakin on tarkoitus hänet tuoda pukkia katsomaan.

  Päivä valkenee, sen minkä se näille vuosin pilvisenä päivänä valkenee. En taida tärvätä aikaani enää kirjoittamiseen. Vaikka aikaa on, tärvättäväksi asti. Ryhdyn kuitenkin asiallisempiin toimiin, eli lukemaan. Lukemisessa ei aika mene tärviölle. Ei se kyllä mene kirjoittessakaan. Paisi, että saattaa aikaa tärväytyä erilaisten sanontojen ja teonsanojen merkityksen miettimiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti