SALAINEN TAPAAMINEN

  Kovasti eilen uutisoitiin Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-unin salaisesta tapaamisesta Kiinan presidentti Xi Jinpingin kanssa. Tänään uutinen vahvistettiin, joten pieleen meni, salainen tapaaminen. Tästä tullaan kysymykseen: onko tapaaminen salainen, jos siitä kerrotaan? No ei helevetissä se ole salainen. Ei salaisesta tapaamisesta voi kerta kaikkiaan uutisoida, koska tapaaminen ei silloin ole enää salainen. Toisaalta tapaaminen on ehkä tapaajien mielessä ja toiveissa salainen.
  Eli Peppen 47. paradoksi: "Jos salaisesta kohtaamisesta kerrotaan, onko se salainen?"

  Suomi heittäytyi mukaan venäläisdiplomaattien häätimisporukkaan. Erkki Tuomiojan mielipide asiasta on minun korvissani oikeaan osunut. Viisas mies, tuo Erkki.

  Siltsu on ollut pahnoilla huumausainerikoksesta epäilyn vuoksi. Lienee aiheesta, mutta ei ole vielä tuomittu. Joten kivien heitteleminen kannattaa jättää tuonnemmaksi. Ja muistakaa se malka!

  Kuten huomaatte, palattiin tänne uutisten maailmaan. Toki uutiset näkyvät ja kuuluvat myös saaressa. Mutta uutisten uutisarvo on arvottomampi siellä. Ainakin minulle. Luulen, että Hilpalle myös. Jotenkin kaikki tuntuu tapahtuvan kauempana, eikä jaksa kovin kiinnostaa. Toki Venäjän ostoskeskuspalon kaltaiset jobinpostit pysäyttävät myös siellä.

  Kävin aamulla sauvakävelemässä tuollaiset 6 kilsaa. Korvissa soi Spotfylta Neil Youngin ja  Promise of Raelin Paradoksi, eli albumi "Paradox", musiikkia Niilon ja kumppaninsa Daryl Hannahin elokuvasta. Enimmäkseen vanhoja biisejä, vähän uuttakin. Mukana myös vislailtu ja rallateltu pätkä The Turtlesin 1967 julkaistusta hitistä "Happy Together". Siitä teki New Joys suomalaisen version "Mikset mua huomaa", kuten varttuneemmat muistavat.

  Hyvin on toiminut äidin kotihoito. Sieltä ollaan yhteydessä, jos on tarvis, kauppa-asiat hoituivat hienosti Anttolassa olessamme. Jopa uuden mikroaaltouunin kävi tyttö hankkimassa kärähtäneen tilalle. Tietysti neuvoteltuaan minun ja pomonsa kanssa. Nyt on mikro uusi, ja aina irti seinästä. Ei pääse Elina käryyttämään annostaan ylen määrin.
  Minä kävin eilen hankkimassa äidille myös uuden kahvinkeittimen. Sellaisen, mikä katkaisee virran 40 minuutin kuluttua. Oli entinen sen näköiseksi mennyt, että on saattanut jäädä joskus päälle pidemmäksikin toviksi.
  Eli aika tavalla levollisemmin mielin olen äidin suhteen. Kolme käyntiä päivässä kotihoidon toimesta, minä poikkean vähintään joka toinen päivä, puhelimessa puhutaan päivittäin. Ja osaa Elina vielä minulle päinkin soittaa, jos tulee tarvetta. Ei ole moneen päivään kyllä tullut. Mutta jos yritän soittaa, eikä hän ehdi puhelimeen, pirauttaa kohta takaisin, arvaa, että minä se olen tavoitellut.

  Kylmiä öitä, päivällä plussalle, sellaista luvataan pääsiäiseksi. Ja aurinkoista myös. Pitänee latujen tila käydä katsomassa jonain/joinakin päivänä/päivinä. Muuten ollaan, miten ollaan, mennään, kuten mennään, tullaan, kuinka tullaan. Tiilikaiset saapuvat luultavasti sunnuntaina. Jos tulevat, haen Elinan meille syömään. Tai haen joka tapauksessa.

  Katkaisen kirjoittelun toviksi, lähden käyttämään auton Autopesulassa. Laiskuus iski, en viitsi ajaa Lahteen TI-hallille itse putsaamaan. Melko hölmöläisen työtähän tuo on, kun iltapäivisin penkat sulavat ja tiet roiskuvat loskaa. Mutta saanpa viimeiset suolat pois.

  Joo, auto kiiltää. 17 €, käsinpesu. Mulla maksaa itsepesu hallilla, kun ne korotti hintoja, siinä kypän. Ei kannata vasiten lähteä Kivistönmäelle ajamaan. Jos on asiaa kaupunkiin, niin sitten kyllä käyn tarvittaessa pesemässä. Onhan se kuntoliikuntaa myös.

  Nyt pitää kuntoliikkua keittiöön syömään. Siitä nokosille. Etc. Päivät kuluvat. Mutta, Pauli Hanhiniemen sanassa: "Ei vuodet kulu, ne kuluttaa. Puree palan, sitä mutustaa." Totta. Mutta me kulutellaan päiviä, antaa vuosien tehdä omia tehtäviään.

Kuvassa vellokset jouluna 1955. On ne vuodet muutaman palan mutustaneet.

MALKAMAANANTAIN PUHE

  Kymmenen pakkasta, aurinko paistaa, lumi eilisen suojasään jälkeen lässähtänyt, kohva kantaa lähes joka paikassa, me jäälle dallaamaan.

  En malttanut olla taas (viimeeksi kai kaksi vuotta sitten) olla kipuamatta paannejäänputouksen päälle pitämään puhetta.

  Tällä kertaa oli kyseessä malkamaantain puhe. Se sisälsi niin paljon tulikivenkatkuisia sanoja, alatyylin ilmauksia, sekä muita kieliasultaan vähintään arveluttavia lauseita, että jos ne olisi poistanut kontekstista, ei paljoa olisi jäljelle jäänyt. Siksi katson parhaaksi sensuroida puheen kokonaisuudessaan. Sen voin paljastaa, että puheessa oli tarkoitus keskittyä ihmisen silmän sietokykyyn ja tuntoaistiin, sekä silmän omistajan itsetutkiskelun tarpeellisuuteen.

  Laitan vielä kollaasin puhepaikalle menosta, puheesta, ja sieltä palaamisesta. Muuten, selkä niukahti kalliolle kavutessa. En ole enää nuori.

    Jos joku haluaa saada yksityistä tietoa puheen sisällöstä, häntä pyydetään lähettämään asiaa koskeva anomus, liitteenä todistus hakijan iästä, allekirjoittaneelle. Anomukset käsitellään saapumisjärjestyksessä, ja ilmoitus anomuksen hyväksymisestä/hylkäämisestä, sekä mahdollisen hyväksymisen johdosta seuraavien toimenpiteiden aikataulusta, toimitetaan hakijalle enintään viiden (5) työpäivän kuluessa siitä, kun anomus on kirjattu saapuneeksi.

  Lyhyestä puhe paras, kun on puhe puheesta. Eli kaunis ja kelvollinen kävelykeli oli Luonterilla. Kierrettiin Halkoluodot, n. 6 kilsaa. 

Jossain kohtaa kohva hieman upotti, mutta silmä lepäsi.

  Tänään on viimeinen päivä tälle rupeamalle. Vielä illemmalla saunotaan. Aamulla lähdetään taas pakkasyön jäljiltä kantavan kohvakerroksen yli autolle. Soitin Anttolan Kone- ja Urheilun tiloissa huoltohommia tekevälle kaverille. Hän ei ole vielä päntiönä verstaalla, odottelee, että venekausi on lähempänä. Lupasi kuitenkin tulla yhdeksäksi paikalle. Jätän Partnerin arvioitavaksi; löytyykö varaosia, kannattaako ylipäätään korjata. 

  Jos kaikki kohdilleen menee, tullaan la. 7 huhtikuuta, tai ma. 9 huhtikuuta, vielä viikoksi saareen. Sen jälkeen emme luultavasti uhmaa kohtaloa, vaan odotellaan avovesiä. Tai mistäs sen tietää? Ihan amerikkalaiset meteorologit ovat ennustaneet, että Suomessa on kylmää pitkälle kesäkuuta. Ja amerikkalaiset tietää?!?! Mutta oletus on kuitenkin, että Valpurin jälkeen veneellä usmuutetaan.

  

  Malkamaanantaina pidettiin puhe. Tikkutiistaina palataan Hollolaan. Kellokeskiviikkona siivotaan. Kiirastorstaina ostetaan lammasta. Pitkäperjantaina ollaan. Lankalauantaina käydään kaupassa. I pääsiäispäivänä tulevat Tiilikaiset. II pääsiäispäivänä menevät Tiilikaiset. Siinä ohjelmaa kärsimysviikolle. Ei järin kirkollista, omannäköistä kuitenkin.

SAHAN ROMAHDUS, TUULINEN PAIKKA, JA KUVAKIRJA KEVÄÄN KOMEIMMASTA PÄIVÄSTÄ

  Aamulla varustin moottorisahan, bensa-, ja teräketjuöljypönikät, sekä vänkärin ahkioon, lähdin intoa täynnä metsään. Kun pääsin ensimmäisen kaadettavaksi aioitun männyn juureen, tempaisin sahaa käyntiin, niin, kele, käynnistyslaite, eli naru, jäi ensinykäisyllä juntturiin. Huomasin, että narua kelaavan kiekon, vai mikä se nyt nimeltään onkaan, päällä oleva suojus oli murtunut yhdestä kohtaa, ja irvisteli rumasti. Minä kun olen pitkin kevättä kehua retostellut, suuntaan jos toiseenkin toitottanut, että 15 v. palvellut Partneri pelittää aina vaan, vaikka ei ole konsaan huollettu. Ei kannataisi uhota!
  No, huoltoon oli aikomus tänä keväänä saha toimittaakin. Asian ollessa tällä tolalla, se tapahtuu tulevana tiistaina.
  En viitsinyt edes avata masiinan kuoria. Katsokoon ammatti-ihminen, onko värkistä enää mihinkään? Ja mihin hintaan?
  Olisin voinut tietysti alkaa jo pätkittyjä puita pilkkomaan. Mutta meni fiilikset, tulin tupaan, ryhdyin purkamaan mieltäni.

  Kun kävin yönä muutamana kusella, oli tähtikirkas yötaivas ja kuunsirppi valaisivat maisemaa. Myös hämmästyttävän kova humina kaikui korviini.
  "Tuuli". ajattelin.
  Mutta puut eivät pihapiirissä juurikaan heiluneet. Tuuli se silti oli, ei ufo, eikä muu selittämätön ilmiö. Muuten rikkumattomassa hiljaisuudessa saaren takaa, pohjoisesta, puhaltava tuuli äänteli epätodellisen äänekkäästi. Siitä jorpotellessani tuli mieleen, että saaren poihjoispäässä on lähes yhtä tuulista, kuin Valkoisessa talossa. Ja pihapiirissä yhtä tyyntä, kuin Suomen valtioneuvostossa, missä ei eroteta ketään, vaikka kuinka humisee.

  Ihan asiaan kuulumattomana huomiona: Monet EU-valtiot pohtivat vastatoimia Venäjää kohtaan Englannissa sattuneen myrkytystapauksen vuoksi. Englantihan jo ehti diplomaatteja häätää, jos ei ihan Siperiaan asti, niin pois kuitenkin. Ottamatta kantaa Venäjän syyllisyyteen (vaikka kai se syyllinen oli?), mietin, että minkä oikeuskäytännön ja -tajun mukaista on rankaista, ennen kuin on todistettu syylliseksi?

Eilen oli hieno, aurinkoinen, päivä. Käytiin mutka metsässä lumikenkien kanssa. Laavullakin poikettiin. Maisemat ovat hienoja, oli kesä tahi talvi!

  Sitten mentiin laiturille istuksimaan. Siihen ei käynyt tuulen virettäkää. Voiko maaliskuun ilma paremmaksi kehkeytyä? 

  Muutama pilkkimies liikkui Potinlahdesta lähtevällä kelkkauralla. Ensimmäistäkään moottorikelkaa tai mönkijää ei ole näkynyt, ei kuulunut. Eivät kai tohdi lähteä sohjoa uhmaamaan.

  Kettu oli yön aikan tallustellut edestakaisin laiturin ohi.

  Tuunasin eilen lisää ves´kelkkaa. Se on alunperin tehty kovin perstenäselle ihmistyypille, eli meikäläinen salskea urho (175 sm) joutuu sitä lykkäämään kovin kumarassa. Joten korotin "selkänojaa"  vaaksan verran. Käytin tarjolla olevia materiaaleja: vanhojen paperisten pimennysverhojen ylä-, ja alarimoja, nippusiteitä ja muutamaa ruuvia. Irrotin myös puukannen, laitoin sen tilalle ahkion, ihan vaan "mustekaloilla" kiinni. Siinä on hyvä kuljettaa eväät sun muut tarvittavat tuotavat saareen, vietävät pois. Samoin naplikoin etuosaan vetoköyden; lumikenkien kanssa ei kelkan työntäminen onnistu, koska jalassukset ulottuvat reilun puolen metrin verran selkänoja taakse.

  Hieno viritys, vaikka itse sanonkin. Niin on tietysti parasta. Että itse sanon. Muualta saattaa olla vaikeaa saada sellaista lausuntoa. Toisaalta; ei tavaroita jäällä roudata lausunnoilla eikä mielipiteillä, vaan toimivilla värkeillä, ulkonäöstä riippumatta. Siis värkin ulkonäöstä. Yhtä vähän on toki merkitystä tapahtumaan osallistuvien ihmisten ulkonäöllä.

  Nyt on blogia kirjoitettu. Tehokkaampaa olisi ollut tämäkin aika käyttää parin moottorisahan tankillisen polttamiseen. Kävi kuitenkin näin.

  Lopuksi: Facebook ei taida enää olla pop. Liikaa vaikutusvaltaa on se, kuten jotkut muutkin some-yritykset saaneet haalittua. Ja jos ne eivät pidä huolta saamiensa tietojen salassapitämisestä, ollaan yhtä heikoilla jäillä, kuin vappuna Luonterilla. Pitänee seurata tapahtumia, tarkastella omaan kantaansa lärvikirjaan ja Googleen sen perusteella. Mutta tämä juttu sinkoutuu vielä molempien kautta nähtäväksi. Kävi, miten kävi.

KALAA KALASTAMASSA

  Eilen oli ilmaa jos jonkin laista; lumisadetta, pilvipoutaa, hippusen aurinkoa, lumisadetta, räntäsadetta, pilvipoutaa, vesisadetta, räntäsadetta, pilvipoutaa, kronologisessa järjestyksessä, osapuilleen. Aamusta ei vielä järin sadellut, joten sahasin parin tankillisen verran puita, vetelin ne kasaksi rantaäpräälle. Jäälle en viitsinyt puita kaataa, koska siellä on vettä ja sohjoa vallan perkeleesti. Pilkon puut rannalla, pinoan, tai aumaan, sinne, vyörään ensi kevättalven hangilla liiteriin.

  Olin vaihtanut puusouvin jäljiltä märät vetimet kuiviin, kun Haneli pirautti. Sanoi, että prototyyppi vuokrakelkasta on valmis. Jatkoi vielä:
  "Voisin tuuva sen Potinlahteen. Ja jos haluvat lähtee mukkaan, ni männään Reissalamelle kahtomaan verkot."
  "Jovain passaa. Käviskö tunnin piästä, kun myö syyvvään ensin", minä vastasin.
  "Sekkii soppii", vastasi Haneli.

  Maha täynnä virittelin lumikengät jalkoihin, lähdin dallaamaan yli veden. Kun oikaisin moottorikelkkauralta, muuttui meno raskaaksi, mutta ajattelin, että kyllä tuon matkan jaksan tarpoa sohjossa. Lumikengät osaavat kehnoissa olosuhteissa olla pikemminkin rasite, kuin helpotus.
  Hannilan Hannu oli matkan varrella pilkkimässä. Muutama sana vaihdettiin. Kohta näkyi Haneli kaartavan autolla rantaan. Hän nosti ves'kelkan Nissukan perästä pois. Minä ehdin pian sitä ihailemaan. Mutta ei siinä kauaa ihailtu, hypättiin autoon, sörnäytettiin Säresyväntietä Reissalmelle.
  Aika tavalla oli vettä sielläkin jään päälle puskenut. Kaksi jataa Hanelilla oli keskiavannosta pyytämässä. Ensin koettiin rannan puolimmainen.
  "Lahnanlinttijä tästä varmaannii tullee," ennakoi velj'mies.
  Ja niin tuli, vissiinkiin kahdeksan. Tai yksi oli sentään syötävän kokoinen.

  Nuo pienet lahnat saivat meidät muistelemaan kaiholla Mualar-Mattia. Joskus seitkytkuvulla olin Piskolassa käymässä. Koettiin verkot ja saatiin silloinkin useita lahnanlinttejä. Haneli kekkasi, että Väisäsen Matti tykkää näistä. Joten sörnäytettiin kylille ja Pajatielle. Matti sattui olemaan kotosalla. Kun Haneli kaatoi pihalla saavista Matin ämpäriin kymmenkunta lahnaa, kirkastui miehen naama:

  "Pojat, nyt Unionille, Matti rypee rahassa!"

  Niin tehtiin, oluet juotiin, mukavia haastettiin.

  Ilma alkoi olla jokseenkin sakeanaan pitkin salmea tuulen mukana vihmovaa märkää lunta. Ei kun huppua päähän, selkää vastatuuleen.

  Kävin vetämässä ensimmäisen jatan takaisin pyyntiin, perään kiinnittämässä narun syvemmän pään verkkoihin.
  "Tästä on tulluna hauki, tahi pari, joka reisulla", valisti Haneli.
  Niin tuli nytkin. Kaksi reilun kilon hymypoikaa. Alla niistä ensimmäinen.

  Ja tulipa vielä yksi puolentoista kilon lahna. Ihan passeli haikupönttöön, miksei uuniinkin.

  Minä otin toisen hauen. Tänään syödään kalafilettä. Lahnaa myös Haneli tarjotteli, mutta suhtauduin asiaan maltillisesti; meillä on mukana lohipala vakuumissa, ja se pitää joku päivä savustaa. Ei kalaa joka päivä, ettei kasva evät.

  Kelkan työntelin sitten saareen. Hyvin liukui. Ja kevyesti. Eipä kyllä ollut lastiakaan, kuin hauki ja lumikengät. Tällainen siitä tuli, prototyypistä. Se on Seppä-Liikasen, tai mahdollisesti Ikolan Tommon, ja Rosignolin pyhä liitto, missä näkyy myös ukki-Aleksin käden jälki puukannen muodossa. Long May You Run!.

Kuva on otettu illalla, kun olin vienyt sen katon alle pois jäätymästä tulevan yön pakkasessa.

  Tänään pitäisi tulla aurinkoinen päivä. Ajattelin pitää puusouvista vapaata. Mennää päivemmällä metsään lumikenkäilemään. Jäälle ei, tietystä syystä, ole palava halu.

  Kellon viisarit alkavat olla siinä asennossa, että pitää toimeutua kahvin keittoon. Pian alkavat ensimmäiset uutiset. Joten viimeiset uutiset  Avokkaasta loppuvat tällä erää tähän.

SOHJOSSA SOHLATTIIN, KOHVASSA KAHLATTIIN

   Hanelin kanssa tehtiin vuokrasopimus ves'kekkasta. Kelkan vuokrasopimus on laadittu kolmena (3)  kappaleena lain "Ulkokäyttöön tarkoitetun tarpeiston vuokraus § 4 ja § 7" mukaan , se on kirjattu maistraatissa, ja solmittu toistaiseksi voimassaolevaksi. Irtisanomisaika on molempien osapuolien kohdalla kaksi (2) vuotta. Vuosivuokran suuruutta en kerro, mutta se on kohtuullinen, ja perustuu saatavilla oleviin tilastoihin, sekä maamme suurimmilta ves'kelkkavuokraamoilta saatuihin tietoihin.
  Kelkkaa on tarkoitus tuunata hieman: kiinnittää minun uraltit l. arkaaiset laskettelusukseni jalaksiin. Koska Hanelin miljoonalaatikosta ei löytynyt sopivia senkkikannalla olevia läpipultteja, jätimme työn hänen hoidettavakseen.

  Jo tämän viikon aikana saattaa uusilla jalaksilla varustettu kelkka ilmestyä Potinlahteen. Pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että kelkan tuunamisesta ja kuljetuksesta ei koidu ylimääräisiä kustannuksia, kuten edellä mainitsemani lain § 15 ja § 16 määräävät.

  Lunta on satanut viime päivinä aikana reilusti. Samoin on jäälle ilmaantunut vettä. Siksi emme ottaneet suksia lainkaan messiin. Nyt on edullisempaa käyttää lumikenkiä.

  Tuikeassa, mutta koko ajan hornistuvassa, pakkasessa tarvottiin saareen. Vettä ja sohjoa oli paikka paikoin runsaasti, lumikengät upposivat kohvaan ja keräsivät kilokaupalla hyyhmää. Onneksi Hannilan mökille oli tallattu ura, mitä pitkin päästiin suurin osa matkasta melko vähillä  pahnostamisilla.
  Vaikka matkalla yritettiin lumikenkiä kopistella, olivat ne perillä tässä kunnossa:

  Saattoipa olla, että tämä on laitimmainen kerta tälle talvelle, kun tuollaisessa hyyhmässä joudutaan kahlaamaan. Ja ahkiota peräsuoli puukonpään verran ulkona kiskomaan. Huhtikuun puolella, jos tänne vielä tullaan/päästään, lumet ovat luultavasti poissa, ja meillä kelkka, millä eväät työnnellä.

  Kyllä on taas kaunista, kun aurinko välillä paistelee, ja eilen satanut lumi häiköö silmiä. Ei paljoa kaduta, että tuli hiki päässä kiskottua tavarat saareen. Päinvastoin; mieli kohoaa, kuin lehmän häntä kesälaitumellle päästessä! Ei tartte aina lehmän hännän laskea, kuten huomaatte.

  Mikä täällä on ollessa nyt, kun uunit alkavat lämmittää, ilppi ja patterit ovat tehneet työtään. Makkarissa on jo paritkympit, tuvassa ja keittiössäkin lähes, avanto on tehty, polut taas kertaalleen dallattu auki.
  Ulkona on muutama pakkasaste. Äkkiä se ilma lauhtuu näin kevättalvisin. Aamupäivällä tullessamme oli auton mittarissa Mikkelin ja Anttolan välillä 10-11 astetta pakkasta. Kun jäätielle Anttolan rannasta klo. 9:42 koukattiin, Harviolle suunnattiin, näytti mittari kohta -18. Liki 25 oli kuulemma aamuöystä ollut näillä maisemilla kylmyyttä.
  No, sellaisia lukemia ei onneksi ole lupeissa jatkossa. Lumisateita kyllä. Mutta ne kestetään, puita kaadetaan, pätkitään, lumikenkäillään, chillaillaan.

  Sen verran on hyytävä tuuli, että ei tänään juuri viitsi pakollisten toimien jälkeen ulkona oleilla. Siis minä kirjoitan, Hilppa katsoo tallennetta.
  Nyt on arskakin mennyt pilviverhon taakse. Tuuli lennättelee puista eilisiä pakkaslumia niin, että välillä näyttää, kuin tuiskuaisi, kun ikkunasta ulos katselee.

  Pitää varmaan tällä reissulla huoltaa linnunpönttöjä, rakentaa jokunen uusi. Pöllölle on jo yksi valmiiksi tehtynä, odottaa loppusijoituspaikkaa. Sekin on mietittynä. Eli edullinen ukuli-yksiö on kohta vuokrattavana.
  Oikeastaan voisin lähteä venevajaan pönttöjä pusaamaan. Mutta en kuitenkaan lähde. On sen verran tänään hikoiltu, että ei hotsita lainkaan mennä kylmään vajaan. Varsinkin, kun pöntön teko on siinä mielessä niipukasta, että joutuu välillä paljain käsin touhuamaan. Odottelen hieman lämpimämpiä ilmoja, isompia inspiksiä.

  Eikö tässä ole täksi kerraksi. asiaa ja asiattomuuksia. Jatkuu tulevina saaripäivinä.

PIITTAMATTOMAT

  Minusta on tullut katukyttääjä, kauppakäyttäytymisen vahti ja television kokoaikainen arvostelija.

  Tv-ohjelmat ovat, mitä ovat. Reilun kymmenen ilmaiskanavan tarjonnasta saa hädin tuskin koottua yhden kanavan tarpeiksi asiallista ohjelmaa. Niistä valtaosa yleltä.

  Kaupoissa on jatkuvana mieliharmina ihmiset, jotka parkkeeraavat kärryineen keskelle käytäviä vaihtamaan kuulumisia (ja niitä tuntuu riittävän) tukkien kulkutiet sekä pääsyn muutamaan hyllymetriin. Samoin pernaani ottavat kassajonossa perstuntumalla, joko kärrillä, tai ilman, työntytyvät asiakkaat. Hirveä kiire tuntuu olevan päästä tarjouskahvi, maitopurkki ja kolme olutta lastaamaan hihnalle. Ihan kuin se nopeuttaisi jotenkin. Kai olen niin herkkä, että koen mukavuusalueelle tunkeutumisen epämukavaksi.

  Nuo ovat henkilökohtaisia mielipiteitäni ja kauppakäyttäytymisen osalta luultavasti kanssaihmisten tiedostamatonta käytöstä. Mutta entäs piittaamattomat? Niitä piisaa, piittaamattomia:
  -auton joutokäyttäjät
  -invapaikoille luvatta parkkeeraavat
  -perhepaikoille yksin autonsa jättävät kuuskymppiset äijänköriläät
  -päin punaisia kaahaavat
  -pysähtymättä suojatien eteen seisahtuneen ajoneuvon ohittajat
  -jatkuvasti vain takseille ja linja-autoille sallitun reitin kautta oikaisevat
 
  On niitä muitakin, nämä päällimmäisenä mielessä. Nuo kansalaiset ovat piittaamattomia. He puolustelevat käytöstään sillä, että ne ovat pikkuasioita. En väitä, että rikkeet ovat isoja. En ole vaatimassa heille rangaistusta. Mietin vain, että jos ei viitsi välittää pienistä asioista, onko aita matalampi isompien rikkomusten puolelle?
  Olen tosiaan kuullut monasti sanottavan, että se on vain pikku juttu. Kuka on oikea henkilö sen arvioimaan? Kiellon rikkojako? Tuskin.
  Minä olen elämäni aikana lähes kaikkia määräyksiä rikkonut, sääntöjä oikaissut, hyvää tapaa kiertänyt. Joskus tietoisesti, pakko myöntää. Mutta vanhemmiten olen ruvennut ajattelemaan, että jos laki on tehty, sitä pitää noudattaa. Sillä, kuten aiemmin mainitsin, lipsuminen jossain asiassa johtaa helposti riveämiseen jossain toisessa.
  Asialla on, kuten yleensä, toinenkin puoli. On nimittäin olemassa niin järjettömiä ja väärin joitakuita kohtelevia lakeja ja määräyksiä, että on paikallaan olla niitä noudattamatta. Mutta en todella näe joutokäyntikieltoa tai pysäköintimääryksiä tai liikennesääntöjä sellaisiksi.

  Piittaamattomuus kokonaisuutena on suuri, suurin?, syy pallomme pahoinvointiin. Vaan mikä minä olen moralisoimaan? Tai ensimmäistä kiveä nakkamaan. Enkä missään tapauksessa viimeistä.

  Kai minusta tosiaan on tullut vanha ja kärttyisä ukkeli. Mutta poikkeuksena  vanhan kärttyisän ukkelin streotypiaan en yleensä ole kärttyisä nuorisoa, tietotekniikan vyörymistä, maahanmuutajia tai seksuaalisesti toisin suuntautuvia kohtaan. Kärttyisyys voi siis olla valikoivaa. Kuka valikoinnin tekee, on arvoitus. Mutta on se kuka tahansa, olen tyytyväinen kohdalleni osuneista valinnoista.

  Sellaista viikon aluksi. Ja maailma pysyy ennallaan, vaikka kuinka kärsisin perstuntumalle tuppautuvista lähimmäisistä: Putin jatkaa. Trump erottaa. Kevät koittaa. Peltsut lähtee lomalle. Ja me Anttolaan. Keskiviikkona. Joten nyt, heti, peruutan lehden viikoksi, viestitän ilpin pöhisemään. Etteivät unohdu, tärkeät asiat.

VÄKI HARVENEE, VINSKIN VUORO

  Vinski on jättänyt rakennuksen. Kuulin hänen vaikeasta sairaudestaan kolmisen viikkoa sitten, kun Ruikku oli käynyt sairaalasta kotiin päässyttä miestä katsomassa. Tiistaina haimasyöpä sitten hänet selätti. Ruikku soitteli minulle suru-uutisen keskiviikkona.
  Vinski, virallisesti Hannu, Viholainen oli hyvää 1951-vuosikertaa. Ei ehtinyt aivan viettäää 67-vuotisjuhliaan. Mikkelin miehiä, vanhan Keskuskansakoulun tienoilla nuoruutensa asunut. Tie vei sitten Helsinkiin, valotaiteilijaksi, valaisumestariksi viidenneksi Sielun Veljeksi, satunnaiseksi näyttelijäksi, ties miksi? Moneksi oli isosta miehestä.
  Itselleni Vinski oli teini-iän ja varhaisaikuisuuden kaveri. Ruikun kautta häneen tutustuin. Risto ja Vinski olivat raudankova pakkipari MP:n nuorten eri ikäluokkien joukkueissa, ja Ekin Partion jäseniä.
  Vinski kävi muutaman kerran Avokkaassakin. Eräillä "poikapäivillä", taisi olla joulukuuta, koska jäällä ei ollut kovin paljon lunta. pelattiin keskellä yötä kuutamossa pesäpalloa Avokkaansalmessa. Meitä oli ainakin Vinski, Ruikku, Ahos-Riti ja minä, tuskin muita. Mailana toimi metrin koivuhalko, pallona ihka aito pesäpallo. Säännöistä en tarkemmin muista. Yksi kuitenkin syötti, yksi löi, kaksi yritti ottaa kiinni. Aika etsiminen oli pallossa nasakan laakin jälkeen, sen muistan. Onneksi kukaan ei saanut palloa otsaansa, ainakaan Vinskin lyömänä. Isolla miehellä oli ison miehen voimat!
  Vinski oli myös innokas kalamies. "Talvipoikapäivillä" hän oli jatkuvasti kampeutumassa pilkille. Siksi nimesimmekin hänet "Isokalastaja Viholaiseksi."
  1970-luvun alun jälkeen, kun minä häivyin Lahteen, siitä Hollolaan, en ole Vinskiä fyysisesti tavannut. Puhelimessä ollaan läristy, sittemmin fb-kavereina tietoa vaihdettiin. Ei hän minulle ehtinyt taudistaan kertoa. Sehän veikin miehen melko pian diagnoosin jälkeen. Selkäänsä hän silloin tällöin valitteli.
  Pari kertaa vuosien saatossa oli Vinskin kanssa puhetta, että hän saattaa kumppaninsa kanssa tulla Saimaalle purjehtimaan jonkun tuttavansa veneellä. Sovittiin, että silloin eivät luovi Avokkaan ohi. Eipä ehditty tuota kokea.
  Joskus viime marraskuussa, kun oltiin Helsingissä Iiristä kaitsemassa, minulla oli yksi kirje postitettavana. Google Maps'istä katsoin, mistä löytyy lähin R-kioski (tarvitsin postimerkin). Sellainen oli vajaan parin kilsan päässä keskustan suunnalla. Kun sinne kävelin, ja tarkastin reittiä Maps'ista, huomasin kartan ilmoittavan, että Vinski asuu melko lähellä. Minä soittamaan, että nyt mennään korvikkeelle! Mutta Hannu ei vastannut. Soitti sitten illalla, kertoi olevansa maalla. Sovittiin, että toisella kertaa, kun olen Tiilikaisilla käymässä, ollaan yhteydessä ja tavataan. Niin sekin jäi toteutumatta. Harmittaa. Samoin kävi Vanhasen Tommin kanssa; en ehtinyt tavata, syöpä korjasi hänetkin liian nopeasti.
  Tuosta aiemmin mainitusta ja uraauurtavasta, pesäpalloryhmästä on jäljellä enää puolet. Ahos-Riti lähti jo aikaa sitten, nyt Vinski. R.I.P. Iso Kalastaja!

Valotaiteilijan miuistoksi manipoloitu kuva auringonnoususta Saukonsalon takaa.

  Ruikku tietysti elää vielä, jää virallisesti eläkkeelle 1.4., eli aprillipäivänä. Kävin eilen häntä tapaamassa. Valimon lähettämiä uusia tuotteita käytiin postin toimipisteestä hänelle paketillinen noutamassa. Ideoita miehellä riittää, markkinointi ei liene kuitenkaan hänen osaamisaluettaan. Risto tarvitsisi tukihenkilön kaupalliselle puolelle. Kuvassa taiteilija valmistautuu matkalle kohti R-kioskia.

  Oltiin siis eilen Helsingissä. Kiitin taas ukko ylijumallaa siitä, etti minun tarvitse Stadin ruuhkissa päntiönä ajella! Anna toimitti näet auton huoltoon, minä ajelin perässä. Sitten vein hänet duuniin Espooseen. Ja hain neljältä Epoosta kotiin. No, kaikkeen tottuu. Eivätkä ne ruuhkat tällä kertaa aivan mahdottomat olleet. Isommat kuitenkin, kuin Ala-Okeroistentiellä. Saatikka Paajalan jäätiellä.
  Iiris oli yhtä touhukas, kuin yleensäkin. Virtaa piisaa, ei malta enää päivänokosia ottaa, on niin paljon tekemistä.

  Tänään on taas kelpo kevättalvinen keli. Mennään päivällä jäälle hiihtämään. Huomenna myös, luulen. Pian tulee maanantai, sitten tiistai. Keskiviikkona Anttolaan. Mutta siitä enemmän, kun se aika koittaa. 

  PS. Etlari uutisoi, että Lahdessa on pidätetty suurrikollinen. Viisikymppinen mies anasti munkin kaupan kahviosta ja telkeytyi vessaan sitä syömään. Mies karkasi vartijakaksikon kybsistä, mutta satiin taas kiini ja toimitettiin putkaan. Kansanmurhat ja korruptoituneet vaikuttajat jäävät tuon rinnalla varjoon!