KALAA KALASTAMASSA

  Eilen oli ilmaa jos jonkin laista; lumisadetta, pilvipoutaa, hippusen aurinkoa, lumisadetta, räntäsadetta, pilvipoutaa, vesisadetta, räntäsadetta, pilvipoutaa, kronologisessa järjestyksessä, osapuilleen. Aamusta ei vielä järin sadellut, joten sahasin parin tankillisen verran puita, vetelin ne kasaksi rantaäpräälle. Jäälle en viitsinyt puita kaataa, koska siellä on vettä ja sohjoa vallan perkeleesti. Pilkon puut rannalla, pinoan, tai aumaan, sinne, vyörään ensi kevättalven hangilla liiteriin.

  Olin vaihtanut puusouvin jäljiltä märät vetimet kuiviin, kun Haneli pirautti. Sanoi, että prototyyppi vuokrakelkasta on valmis. Jatkoi vielä:
  "Voisin tuuva sen Potinlahteen. Ja jos haluvat lähtee mukkaan, ni männään Reissalamelle kahtomaan verkot."
  "Jovain passaa. Käviskö tunnin piästä, kun myö syyvvään ensin", minä vastasin.
  "Sekkii soppii", vastasi Haneli.

  Maha täynnä virittelin lumikengät jalkoihin, lähdin dallaamaan yli veden. Kun oikaisin moottorikelkkauralta, muuttui meno raskaaksi, mutta ajattelin, että kyllä tuon matkan jaksan tarpoa sohjossa. Lumikengät osaavat kehnoissa olosuhteissa olla pikemminkin rasite, kuin helpotus.
  Hannilan Hannu oli matkan varrella pilkkimässä. Muutama sana vaihdettiin. Kohta näkyi Haneli kaartavan autolla rantaan. Hän nosti ves'kelkan Nissukan perästä pois. Minä ehdin pian sitä ihailemaan. Mutta ei siinä kauaa ihailtu, hypättiin autoon, sörnäytettiin Säresyväntietä Reissalmelle.
  Aika tavalla oli vettä sielläkin jään päälle puskenut. Kaksi jataa Hanelilla oli keskiavannosta pyytämässä. Ensin koettiin rannan puolimmainen.
  "Lahnanlinttijä tästä varmaannii tullee," ennakoi velj'mies.
  Ja niin tuli, vissiinkiin kahdeksan. Tai yksi oli sentään syötävän kokoinen.

  Nuo pienet lahnat saivat meidät muistelemaan kaiholla Mualar-Mattia. Joskus seitkytkuvulla olin Piskolassa käymässä. Koettiin verkot ja saatiin silloinkin useita lahnanlinttejä. Haneli kekkasi, että Väisäsen Matti tykkää näistä. Joten sörnäytettiin kylille ja Pajatielle. Matti sattui olemaan kotosalla. Kun Haneli kaatoi pihalla saavista Matin ämpäriin kymmenkunta lahnaa, kirkastui miehen naama:

  "Pojat, nyt Unionille, Matti rypee rahassa!"

  Niin tehtiin, oluet juotiin, mukavia haastettiin.

  Ilma alkoi olla jokseenkin sakeanaan pitkin salmea tuulen mukana vihmovaa märkää lunta. Ei kun huppua päähän, selkää vastatuuleen.

  Kävin vetämässä ensimmäisen jatan takaisin pyyntiin, perään kiinnittämässä narun syvemmän pään verkkoihin.
  "Tästä on tulluna hauki, tahi pari, joka reisulla", valisti Haneli.
  Niin tuli nytkin. Kaksi reilun kilon hymypoikaa. Alla niistä ensimmäinen.

  Ja tulipa vielä yksi puolentoista kilon lahna. Ihan passeli haikupönttöön, miksei uuniinkin.

  Minä otin toisen hauen. Tänään syödään kalafilettä. Lahnaa myös Haneli tarjotteli, mutta suhtauduin asiaan maltillisesti; meillä on mukana lohipala vakuumissa, ja se pitää joku päivä savustaa. Ei kalaa joka päivä, ettei kasva evät.

  Kelkan työntelin sitten saareen. Hyvin liukui. Ja kevyesti. Eipä kyllä ollut lastiakaan, kuin hauki ja lumikengät. Tällainen siitä tuli, prototyypistä. Se on Seppä-Liikasen, tai mahdollisesti Ikolan Tommon, ja Rosignolin pyhä liitto, missä näkyy myös ukki-Aleksin käden jälki puukannen muodossa. Long May You Run!.

Kuva on otettu illalla, kun olin vienyt sen katon alle pois jäätymästä tulevan yön pakkasessa.

  Tänään pitäisi tulla aurinkoinen päivä. Ajattelin pitää puusouvista vapaata. Mennää päivemmällä metsään lumikenkäilemään. Jäälle ei, tietystä syystä, ole palava halu.

  Kellon viisarit alkavat olla siinä asennossa, että pitää toimeutua kahvin keittoon. Pian alkavat ensimmäiset uutiset. Joten viimeiset uutiset  Avokkaasta loppuvat tällä erää tähän.

SOHJOSSA SOHLATTIIN, KOHVASSA KAHLATTIIN

   Hanelin kanssa tehtiin vuokrasopimus ves'kekkasta. Kelkan vuokrasopimus on laadittu kolmena (3)  kappaleena lain "Ulkokäyttöön tarkoitetun tarpeiston vuokraus § 4 ja § 7" mukaan , se on kirjattu maistraatissa, ja solmittu toistaiseksi voimassaolevaksi. Irtisanomisaika on molempien osapuolien kohdalla kaksi (2) vuotta. Vuosivuokran suuruutta en kerro, mutta se on kohtuullinen, ja perustuu saatavilla oleviin tilastoihin, sekä maamme suurimmilta ves'kelkkavuokraamoilta saatuihin tietoihin.
  Kelkkaa on tarkoitus tuunata hieman: kiinnittää minun uraltit l. arkaaiset laskettelusukseni jalaksiin. Koska Hanelin miljoonalaatikosta ei löytynyt sopivia senkkikannalla olevia läpipultteja, jätimme työn hänen hoidettavakseen.

  Jo tämän viikon aikana saattaa uusilla jalaksilla varustettu kelkka ilmestyä Potinlahteen. Pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että kelkan tuunamisesta ja kuljetuksesta ei koidu ylimääräisiä kustannuksia, kuten edellä mainitsemani lain § 15 ja § 16 määräävät.

  Lunta on satanut viime päivinä aikana reilusti. Samoin on jäälle ilmaantunut vettä. Siksi emme ottaneet suksia lainkaan messiin. Nyt on edullisempaa käyttää lumikenkiä.

  Tuikeassa, mutta koko ajan hornistuvassa, pakkasessa tarvottiin saareen. Vettä ja sohjoa oli paikka paikoin runsaasti, lumikengät upposivat kohvaan ja keräsivät kilokaupalla hyyhmää. Onneksi Hannilan mökille oli tallattu ura, mitä pitkin päästiin suurin osa matkasta melko vähillä  pahnostamisilla.
  Vaikka matkalla yritettiin lumikenkiä kopistella, olivat ne perillä tässä kunnossa:

  Saattoipa olla, että tämä on laitimmainen kerta tälle talvelle, kun tuollaisessa hyyhmässä joudutaan kahlaamaan. Ja ahkiota peräsuoli puukonpään verran ulkona kiskomaan. Huhtikuun puolella, jos tänne vielä tullaan/päästään, lumet ovat luultavasti poissa, ja meillä kelkka, millä eväät työnnellä.

  Kyllä on taas kaunista, kun aurinko välillä paistelee, ja eilen satanut lumi häiköö silmiä. Ei paljoa kaduta, että tuli hiki päässä kiskottua tavarat saareen. Päinvastoin; mieli kohoaa, kuin lehmän häntä kesälaitumellle päästessä! Ei tartte aina lehmän hännän laskea, kuten huomaatte.

  Mikä täällä on ollessa nyt, kun uunit alkavat lämmittää, ilppi ja patterit ovat tehneet työtään. Makkarissa on jo paritkympit, tuvassa ja keittiössäkin lähes, avanto on tehty, polut taas kertaalleen dallattu auki.
  Ulkona on muutama pakkasaste. Äkkiä se ilma lauhtuu näin kevättalvisin. Aamupäivällä tullessamme oli auton mittarissa Mikkelin ja Anttolan välillä 10-11 astetta pakkasta. Kun jäätielle Anttolan rannasta klo. 9:42 koukattiin, Harviolle suunnattiin, näytti mittari kohta -18. Liki 25 oli kuulemma aamuöystä ollut näillä maisemilla kylmyyttä.
  No, sellaisia lukemia ei onneksi ole lupeissa jatkossa. Lumisateita kyllä. Mutta ne kestetään, puita kaadetaan, pätkitään, lumikenkäillään, chillaillaan.

  Sen verran on hyytävä tuuli, että ei tänään juuri viitsi pakollisten toimien jälkeen ulkona oleilla. Siis minä kirjoitan, Hilppa katsoo tallennetta.
  Nyt on arskakin mennyt pilviverhon taakse. Tuuli lennättelee puista eilisiä pakkaslumia niin, että välillä näyttää, kuin tuiskuaisi, kun ikkunasta ulos katselee.

  Pitää varmaan tällä reissulla huoltaa linnunpönttöjä, rakentaa jokunen uusi. Pöllölle on jo yksi valmiiksi tehtynä, odottaa loppusijoituspaikkaa. Sekin on mietittynä. Eli edullinen ukuli-yksiö on kohta vuokrattavana.
  Oikeastaan voisin lähteä venevajaan pönttöjä pusaamaan. Mutta en kuitenkaan lähde. On sen verran tänään hikoiltu, että ei hotsita lainkaan mennä kylmään vajaan. Varsinkin, kun pöntön teko on siinä mielessä niipukasta, että joutuu välillä paljain käsin touhuamaan. Odottelen hieman lämpimämpiä ilmoja, isompia inspiksiä.

  Eikö tässä ole täksi kerraksi. asiaa ja asiattomuuksia. Jatkuu tulevina saaripäivinä.

PIITTAMATTOMAT

  Minusta on tullut katukyttääjä, kauppakäyttäytymisen vahti ja television kokoaikainen arvostelija.

  Tv-ohjelmat ovat, mitä ovat. Reilun kymmenen ilmaiskanavan tarjonnasta saa hädin tuskin koottua yhden kanavan tarpeiksi asiallista ohjelmaa. Niistä valtaosa yleltä.

  Kaupoissa on jatkuvana mieliharmina ihmiset, jotka parkkeeraavat kärryineen keskelle käytäviä vaihtamaan kuulumisia (ja niitä tuntuu riittävän) tukkien kulkutiet sekä pääsyn muutamaan hyllymetriin. Samoin pernaani ottavat kassajonossa perstuntumalla, joko kärrillä, tai ilman, työntytyvät asiakkaat. Hirveä kiire tuntuu olevan päästä tarjouskahvi, maitopurkki ja kolme olutta lastaamaan hihnalle. Ihan kuin se nopeuttaisi jotenkin. Kai olen niin herkkä, että koen mukavuusalueelle tunkeutumisen epämukavaksi.

  Nuo ovat henkilökohtaisia mielipiteitäni ja kauppakäyttäytymisen osalta luultavasti kanssaihmisten tiedostamatonta käytöstä. Mutta entäs piittaamattomat? Niitä piisaa, piittaamattomia:
  -auton joutokäyttäjät
  -invapaikoille luvatta parkkeeraavat
  -perhepaikoille yksin autonsa jättävät kuuskymppiset äijänköriläät
  -päin punaisia kaahaavat
  -pysähtymättä suojatien eteen seisahtuneen ajoneuvon ohittajat
  -jatkuvasti vain takseille ja linja-autoille sallitun reitin kautta oikaisevat
 
  On niitä muitakin, nämä päällimmäisenä mielessä. Nuo kansalaiset ovat piittaamattomia. He puolustelevat käytöstään sillä, että ne ovat pikkuasioita. En väitä, että rikkeet ovat isoja. En ole vaatimassa heille rangaistusta. Mietin vain, että jos ei viitsi välittää pienistä asioista, onko aita matalampi isompien rikkomusten puolelle?
  Olen tosiaan kuullut monasti sanottavan, että se on vain pikku juttu. Kuka on oikea henkilö sen arvioimaan? Kiellon rikkojako? Tuskin.
  Minä olen elämäni aikana lähes kaikkia määräyksiä rikkonut, sääntöjä oikaissut, hyvää tapaa kiertänyt. Joskus tietoisesti, pakko myöntää. Mutta vanhemmiten olen ruvennut ajattelemaan, että jos laki on tehty, sitä pitää noudattaa. Sillä, kuten aiemmin mainitsin, lipsuminen jossain asiassa johtaa helposti riveämiseen jossain toisessa.
  Asialla on, kuten yleensä, toinenkin puoli. On nimittäin olemassa niin järjettömiä ja väärin joitakuita kohtelevia lakeja ja määräyksiä, että on paikallaan olla niitä noudattamatta. Mutta en todella näe joutokäyntikieltoa tai pysäköintimääryksiä tai liikennesääntöjä sellaisiksi.

  Piittaamattomuus kokonaisuutena on suuri, suurin?, syy pallomme pahoinvointiin. Vaan mikä minä olen moralisoimaan? Tai ensimmäistä kiveä nakkamaan. Enkä missään tapauksessa viimeistä.

  Kai minusta tosiaan on tullut vanha ja kärttyisä ukkeli. Mutta poikkeuksena  vanhan kärttyisän ukkelin streotypiaan en yleensä ole kärttyisä nuorisoa, tietotekniikan vyörymistä, maahanmuutajia tai seksuaalisesti toisin suuntautuvia kohtaan. Kärttyisyys voi siis olla valikoivaa. Kuka valikoinnin tekee, on arvoitus. Mutta on se kuka tahansa, olen tyytyväinen kohdalleni osuneista valinnoista.

  Sellaista viikon aluksi. Ja maailma pysyy ennallaan, vaikka kuinka kärsisin perstuntumalle tuppautuvista lähimmäisistä: Putin jatkaa. Trump erottaa. Kevät koittaa. Peltsut lähtee lomalle. Ja me Anttolaan. Keskiviikkona. Joten nyt, heti, peruutan lehden viikoksi, viestitän ilpin pöhisemään. Etteivät unohdu, tärkeät asiat.

VÄKI HARVENEE, VINSKIN VUORO

  Vinski on jättänyt rakennuksen. Kuulin hänen vaikeasta sairaudestaan kolmisen viikkoa sitten, kun Ruikku oli käynyt sairaalasta kotiin päässyttä miestä katsomassa. Tiistaina haimasyöpä sitten hänet selätti. Ruikku soitteli minulle suru-uutisen keskiviikkona.
  Vinski, virallisesti Hannu, Viholainen oli hyvää 1951-vuosikertaa. Ei ehtinyt aivan viettäää 67-vuotisjuhliaan. Mikkelin miehiä, vanhan Keskuskansakoulun tienoilla nuoruutensa asunut. Tie vei sitten Helsinkiin, valotaiteilijaksi, valaisumestariksi viidenneksi Sielun Veljeksi, satunnaiseksi näyttelijäksi, ties miksi? Moneksi oli isosta miehestä.
  Itselleni Vinski oli teini-iän ja varhaisaikuisuuden kaveri. Ruikun kautta häneen tutustuin. Risto ja Vinski olivat raudankova pakkipari MP:n nuorten eri ikäluokkien joukkueissa, ja Ekin Partion jäseniä.
  Vinski kävi muutaman kerran Avokkaassakin. Eräillä "poikapäivillä", taisi olla joulukuuta, koska jäällä ei ollut kovin paljon lunta. pelattiin keskellä yötä kuutamossa pesäpalloa Avokkaansalmessa. Meitä oli ainakin Vinski, Ruikku, Ahos-Riti ja minä, tuskin muita. Mailana toimi metrin koivuhalko, pallona ihka aito pesäpallo. Säännöistä en tarkemmin muista. Yksi kuitenkin syötti, yksi löi, kaksi yritti ottaa kiinni. Aika etsiminen oli pallossa nasakan laakin jälkeen, sen muistan. Onneksi kukaan ei saanut palloa otsaansa, ainakaan Vinskin lyömänä. Isolla miehellä oli ison miehen voimat!
  Vinski oli myös innokas kalamies. "Talvipoikapäivillä" hän oli jatkuvasti kampeutumassa pilkille. Siksi nimesimmekin hänet "Isokalastaja Viholaiseksi."
  1970-luvun alun jälkeen, kun minä häivyin Lahteen, siitä Hollolaan, en ole Vinskiä fyysisesti tavannut. Puhelimessä ollaan läristy, sittemmin fb-kavereina tietoa vaihdettiin. Ei hän minulle ehtinyt taudistaan kertoa. Sehän veikin miehen melko pian diagnoosin jälkeen. Selkäänsä hän silloin tällöin valitteli.
  Pari kertaa vuosien saatossa oli Vinskin kanssa puhetta, että hän saattaa kumppaninsa kanssa tulla Saimaalle purjehtimaan jonkun tuttavansa veneellä. Sovittiin, että silloin eivät luovi Avokkaan ohi. Eipä ehditty tuota kokea.
  Joskus viime marraskuussa, kun oltiin Helsingissä Iiristä kaitsemassa, minulla oli yksi kirje postitettavana. Google Maps'istä katsoin, mistä löytyy lähin R-kioski (tarvitsin postimerkin). Sellainen oli vajaan parin kilsan päässä keskustan suunnalla. Kun sinne kävelin, ja tarkastin reittiä Maps'ista, huomasin kartan ilmoittavan, että Vinski asuu melko lähellä. Minä soittamaan, että nyt mennään korvikkeelle! Mutta Hannu ei vastannut. Soitti sitten illalla, kertoi olevansa maalla. Sovittiin, että toisella kertaa, kun olen Tiilikaisilla käymässä, ollaan yhteydessä ja tavataan. Niin sekin jäi toteutumatta. Harmittaa. Samoin kävi Vanhasen Tommin kanssa; en ehtinyt tavata, syöpä korjasi hänetkin liian nopeasti.
  Tuosta aiemmin mainitusta ja uraauurtavasta, pesäpalloryhmästä on jäljellä enää puolet. Ahos-Riti lähti jo aikaa sitten, nyt Vinski. R.I.P. Iso Kalastaja!

Valotaiteilijan miuistoksi manipoloitu kuva auringonnoususta Saukonsalon takaa.

  Ruikku tietysti elää vielä, jää virallisesti eläkkeelle 1.4., eli aprillipäivänä. Kävin eilen häntä tapaamassa. Valimon lähettämiä uusia tuotteita käytiin postin toimipisteestä hänelle paketillinen noutamassa. Ideoita miehellä riittää, markkinointi ei liene kuitenkaan hänen osaamisaluettaan. Risto tarvitsisi tukihenkilön kaupalliselle puolelle. Kuvassa taiteilija valmistautuu matkalle kohti R-kioskia.

  Oltiin siis eilen Helsingissä. Kiitin taas ukko ylijumallaa siitä, etti minun tarvitse Stadin ruuhkissa päntiönä ajella! Anna toimitti näet auton huoltoon, minä ajelin perässä. Sitten vein hänet duuniin Espooseen. Ja hain neljältä Epoosta kotiin. No, kaikkeen tottuu. Eivätkä ne ruuhkat tällä kertaa aivan mahdottomat olleet. Isommat kuitenkin, kuin Ala-Okeroistentiellä. Saatikka Paajalan jäätiellä.
  Iiris oli yhtä touhukas, kuin yleensäkin. Virtaa piisaa, ei malta enää päivänokosia ottaa, on niin paljon tekemistä.

  Tänään on taas kelpo kevättalvinen keli. Mennään päivällä jäälle hiihtämään. Huomenna myös, luulen. Pian tulee maanantai, sitten tiistai. Keskiviikkona Anttolaan. Mutta siitä enemmän, kun se aika koittaa. 

  PS. Etlari uutisoi, että Lahdessa on pidätetty suurrikollinen. Viisikymppinen mies anasti munkin kaupan kahviosta ja telkeytyi vessaan sitä syömään. Mies karkasi vartijakaksikon kybsistä, mutta satiin taas kiini ja toimitettiin putkaan. Kansanmurhat ja korruptoituneet vaikuttajat jäävät tuon rinnalla varjoon!

KANTAHIRNEVAALIT

  Perinteeksi muodostunut tilanne: istun osapuilleen kvartaalittain, hieman useamminkin, Triossa ja kirjoitan. Näin tapahtuu, kun Hilppa on kampaajalla tai entisten työkavereidensa kera syömässä, kuten tänään. Eli minulla on reilu parituntinen aikaa kulutettavana, sillä ei ole ekologian, eikä lompakon, kannalta suotavaa ajaa pariakymmentä kilsaa. Joten CiaoCaffe'ssa istun. Edessäni pöydällä ovat, vasemmalta oikealle, puhelin, näppikseen liitetty tabletti, tuplaespresso,  jäätelöannos, ja hattu. Puhelin siksi, että kuulen sen mahdolliset hälykset paremmin, kuin tuoliseluluksella olevan takin taskusta, näppikseen liitetty tabletti siksi, että kirjoitan, espresso ja jäätelöannos siksi, että ne ovat hyvää kamaa, toisaalta myös siksi, että minua ei häädetä loiseen verrattava olentona pois kahvilan tiloista, hattu siksi, että on moukkamaista pitää hattua päässään sisällä. Jaha, tuli taas rustailtua virkkeeseen pituuutta! No, eihän koolla ole väliä. Vai?
  Virkkeen sivulauseiden lukumäärästä välittämättä, täällä istun ja kirjoitan. Henkisesti vaativaa työtäni häiritsee imelä musiikki, jonka aika ajoin keskeyttää ylipirteällä äänellä keskusradion kautta kuulutettu mainosrimpsu. Meneillään ovat Kauppakeskuksen hintakarnevaalit. Ennen ne olit Trion karnevaalit. Liekö sanaleikki kulunut käyttökelvottomaksi? Vai onko kyse aivan eri tapahtumasta? Mitään väliä, kunhan totesin.
  Kello on pian kuusi. Ainakin tämä toinen kerros on melko hiljainen. Kaiken kaikkiaan ei näytä nousukausi Trioon puraisseen. Päinvastoin: yhä useampia liiketiloja on tyhjillään. Onko vuokrataso ihan kohdillaan? Vai mikä mättää? Kaupungin parhaalla paikalla kuitenkin ollaan.

  Mutta tästä menneeseen. Tiistaina käytiin Palvelu Santrasta tekemässä kartoitus äidin tilasta. Ajattelin etukäteen, että ainakin jonkinlaista paperityötä joudutaan tekemään, ennen kuin mitään tapahtuu. Mutta mitä vielä! Kotiapu Elinalle käynnistyi välittömästi! Jo eilen tuli henkilö yrityksestä, miltä kaupunki ostaa palveluita, katsomassa paikat, sekä saamassa tarvittavat tiedot ja avaimet. Illalla oli sitten ensimmäinen varsinainen käynti: iltalääkkeen anto ja yötä varten valmistautuminen.
  Tästä aamusta lähtien on kolme päivittäistä käyntiä. Aamulla lääke ja aamupesu ja -pala, päivällä ruoan lämmitys, illalla lääke ja iltatoimet. Käynnit ovat lyhyitä, vartista puoleen tuntiin. Diillin kuuluvat mm. astioiden tiskaus, roskien vienti, vessan pesu ja kylvetys kerran viikossa. Tarkennus edelliseen: vessaa ei kylvetetä, ainoastaan Elina. Minä hoidan ostokset ja apteekkikäynnit. Ateriapalvelua en tohtinut tilata, sillä Elinalle ei uppoa nykyään kovinkaan moni ruoka.
  Vaippahousutkin kuuluvat hoitodiiliin, eivätkä maksa mitään, minulle kerrottiin. Kotihoitajat tarkkailevat myös äidin painoa. Ja heidän kauttaan saa mm. jalkahoitajan kotiin, toki eri maksusta. Tilasin sellaisen käymään heti, kunhan arkipäivän rutiinit ovat asettuneet uomiinsa.
  Kaupungilta tulee jossain vaiheessa geriatri tekemään tutkimuksen Elinan muistin nykytilasta. Se on jo usean henkilön toimesta todettu heikoksi. Kysyttäessä äiti ei muistanut ikäänsä. Kun minä kysäisin, että mistäs me eilen tultiin, hän mietti kauan, sanoi sitten:
   "Lahteen tultiin."
  Minä siihen: "Mutta mistä tultiin." Hän oli pitkään hiljaa, sanoi sitten:
  "Piskolasta kai."
  "Aivan oikein. Kenes luona sinä olit?"
  Hapuilevaa hiljaisutta, mutinaa. Sitten: "Onhan siellä sukulaisia."
  Eli ei ole kehumista, lähimuistissa. Alkaa kauemmaksi kohdistuva muistikin näköjään hapertua. Mutta kun lääkäri käy testaamassa saadaan virallista tietoa.

  Kotihoidosta huolehtiva yritys toimittaa myös kaupa-asiat, jos näin sovitaan etukäteen, ja laskuttaa siihen käytetyn ajan sekä ostokset erikseen. Eli voimme vapaammin lähteä vaikkapa mökille.
  Tuli melkoinen helpotus elämään, kun ei tarvitse päivittäin ajella äidille lääkettä antamaan, muutakin huolehtimaan, ja tietää, että ammatti-ihmiset seuraavat hänen tilaansa päivittäin. Kaikenlaista kommenttia mediassa kuulee ja näkee hoidon tasosta. Mutta kyllä luotan siihen, että asiat minun hyvää tarkoittavaa, mutta perehtymätöntä toimintaani paremmin jatkossa sujuvat.
  Saa nähdä, kuinka Elina nykytilanteeseen sopeutuu. Hyvin varmaan. Vaikka hän kartoituskäynnillä, kun asiaa selvitettiin, oli sitä mieltä, että ei hän mitään apua tarvitse.
  "On minusta ihan hyvin huolta pidetty, en ole nälkää nähnyt" selvitti äiti moneen kertaan, vaikka hänelle yritettiin sanoa, että ei siitä nyt ole kysymys.
  Näin tällä hetkellä sujuvat asiat. Mikäli Elinan kunto ei tästä huonone, voi olla, että hän pääsee kesällä viettämään aikaansa Piskolassa. Irma ja Markku ovat tällä tietoa sinne tulossa, ja valmiita Elinan holhoukseensa ottamaan.

  Saattaa olla, että me Hilpan kanssa sörnäytetään ensi keskiviikkona Avokkaaseen. Jos näin tapahtuu, seuraavana tiistaina täytyy tulla takaisin.
  Pääsiäisen jälkeen vielä yksi reissu jäitä pitkin tehdään, jolleivat ne heikenny olemattomiksi. Sitä en kyllä usko.
  Sen jälkeen alkaa polte nousta:

  Poistuis äkin kansi jään,

  vapautuis jo selät.

  Pursi kaipaa veteen väljään,

  tulkoon pian kevät.

Kun tuo toteutuu, saattaa taas bongata joutsenen höyhenen ulapalla.

  Ihan vielä ei päästä veneellä vettä halkomaan, mutta huomenna päästään päiväksi Helsinkiin. Iiris jo kovasti odottaa, kertoi Anna eilen.

  Pitänee lopettaa. Pari asiaa hoitamatta, pian Hilppa varmaan ilmottaa olevansa maha pullollaan ja mieli keveänä, kun ei enää tarvitse töihin mennä. Sellaisia tunteita ovat yleensä kuulumiset entisiltä kollegoilta herättäneet.

很簡單 2018年3月13日

   Eilen palattiin Anttolasta Hollolaan, talvesta vesisateeseen. Mutta ei hätää, väliaikaista tämä on; loppuviikosta taas pakastaa.
  Saattaa olla, että saareen mennään vasta pääsiäisen jälkeen. Riippuu vähän siitä, miten äidin kohdalla asiat etenevät. Tänään tulee yhdeksäksi kaupungilta virkailija tekemään hänestä kartoituksen ja kertomaan, mitä apua mahdollisesti heiltä on tarjolla. Saan varmaan ainakin ohjeita siihen, kuinka asioissa voi edetä. Ei Elinasta ole enää yksinasujaksi. Vaikka muuten tuntuu tällä hetkellä olevan jonkinlaisessa fyysisessä kunnossa, on muisti mennyt aivan onnettomaksi, ja omatoimisuus kadonnut lähes kokonaan. Vaikeita asioita. Ja vaikeaa luultavasti hoitopaikkaa saada. No, katsotaan ja kuunnellaan, mitä ammattilainen on mieltä.

  Aamulla aikaisin, eli aamuyöstä paremminkin, näytti sadetutka sopivaa taukoa, joten lenkille päätin lähteä. Enkä pahemmin kastunut. Minkä nyt sisältä päin. Kummasti tuota tapahtumaa, aamulenkkiä, kaipaa. Avokkaassa ei kuitenkaan ole mikään pakottava tarve, ohittamaton polte, lähteä pimeän sekaan heilumaan. Eli se on ehdollinen addiktio, Peppen aamulenkki.

  Nyt on kävelyt kävelty. Sports Tracker kertoi seuraavaa:

   Ok, keskinopeus hieman pienempi, kuin normaalisti. Johtuu muutaman sentin auraamattomasta lumikerroksesta osalla matkaa.

  Mutta sitten uskomattomia lukemia:

  Mikäli maksiminopeuteni pitää paikkansa, olen universumin nopein ihminen. Entäpä nousu ja lasku? Kun lähtee paikasta A, ja palaa paikkaan A, rajallisen ymmärrykseni mukaan nousua ja laskua täytyy olla sama määrä. Mutta kerran sovellus noin ilmoittaa, on pakko uskoa. Ja varokaa sprintterit: tietääkseni maksinopeus kovimmilla satasen kiitäjillä pyörii 40:n kilometritunnin paikkeilla. 

  Sivistyksen parissa on aika, ja vielä hetki aikaa, tutkia, mitä maailmalle kuuluu. Englannin ja Venäjän välit kiristyvät engelsmannien todettua, että venäläistä hermomyrkkyä käytettiin entistä kaksoisagenttia ja tämän tytärtä vastaan. Oletettavasti ainakin sanaisen säilän käyttö jatkuu vielä pitkään. Myös USA ehti kommentoimaan tapahtumaa. No, mihinpä he eivät sekaantuisi? Venäjän pressanvaalit ovat pian. Vaikuttanee asiaan, puolin ja toisin.

  Säälipleikkarit alkavat tänään. Peltsut matkaavat Lappeenrantaan ensimmäiseen koitokseen. Vähän mollivoittoinen oli lahtelaisten runkokauden loppu. Kotietuun olisi tarvittu pari voittoa lisää, kuuden joukkoon jäi aika paljon matkaa. Mutta näillä mennään, sano urheilutermiä käyttäen Peppe.

  Matti Suur-Hamari voitti kultaa paralympialaisissa. Hänellä kuuluu olevan melkoiset meriitit ennestään, mutta olympiamitali on ensimmäinen.

  Patrik Lainetta hypetetään oikein urakalla. Kai Suomen urheiluhullu kansa saa viboja, kun marginaalilajin ulkomaisessa sarjassa joku meikäläinen pärjää. Lauri Markkanen on toinen vakiouutisoitu urheilija. Toki koripalloilun suosio ja harrastajamäärä on aivan eri luokkaa, kuin jääkiekon. Jalkapallo on tietysti "das Ding an sich". Jostakin muistan lukeneeni, että Kandassa, jääkiekon kotimaassa, on enemmän rekisteröityneitä jalkapalloilijoita, kuin rekisteröityneitä jääkiekkoilijoita koko pallollamme.

  Iltalehden mukaan alle 30-vuotias mies on menehtynyt jäätyään junan alle Mikkelissä. Surullisia uutisia. Surullisia, vaikka olisi jäänyt junan alle missä tahansa.
  Riittäköön tämä uutisista.

  Perjantaiksi mennään sitten Helsinkiin. Muuten elämä jatkuu tavalliseen tahtiin. Tahtiin, mille Elinan asioiden selvittely ja eteenpäin vienti saattaa antaa oman rytminsä.

  Ai niin. Tuo otsikko on tietysti kiinaksi. Jatkumon ylläpitämiseksi, ja siksi, että Kiinan presidentti sai oikeuden elinikäiseen virkaan.

Loppukuvaksi näkymä aurinkoiselta saunarannalta...

QUITE SIMPLY 10.3.2018

  Pakkaset män. Kevyttä lumisadetta eilen, tänään, kai huomenna myös. Niin se aika rientää; huominen on viimeinen päivä saaressa tällä kertaa. Maanantaina aamusta taas kohti Päijät-Hämettä. 

  Eilen vetelin ahkiolla puut jäältä maille, sahasin hieman lisää. Nyt en enää m-sahaan koske, bensakin on liki finaalissa. 

  Perräisten jälkeen hiihdeltiin lenkki Halkoluotojen ympäri. Ihan umpisessa pisteltiin. Oli sade, tuiska, peittänyt vanhat ja uudemmatkin ladut näkymättömiin. Kesto 01:04:34, matka  5,07 kilsaa, keskinopeus 4,4 km/h, energiankulutus 528 kcal, ilmoitti Sport Tracker. Luvut tuntuvat oikeilta. Mutta kun sovellus kertoo lisäksi, että maksiminopeus oli 13,6  km/h, sekä että nousua oli 16 m ja laskua 71 m, vaikka ei ensimmäistäkään ala-, tai ylämäkeä ollut, jäällä mentiin koko ajan, niin appsin luotettavuuden voi laittaa ehdolle. Eikä sen ilmoittama palautumisaika, 32 h, ihan todelliselta vaikuta. Ei tässä niin huonossa kondiksessa olla. Tuo ihan ilman itsekehua mainittuna.

  Tänään auttelin naapureita eilen Potinlahteen toimitetun pihagrillin osien roudaamisessa. He olivat yhden lastin (huuvan pellit, ritilät ja puutasot, etc.) kelkallaan tuoneet, kun ehdin mukaan talkoisiin. 400 kg yhteensä, painavimmat kaksi levyä 80 kg kappale. Kolme reissua, Hannu isommat osat kelkalla (siis ei moottori-sellainen, vaan ihan lykättävä uusversio ves'kelkasta), minä köykäisempiä ahkiolla. Ranneke oli rekisteröinyt aamun ensimmäisen uloslähdön ja takaisin grillikuljetuksesta paluun välillä 9928 askelta ja matkaa 6,95 km. Energiaa se arveli poltetun 313 kilokalorin verran. Eipä tainnut vehje huomata, että lastia aikalailla raahattiin. Vaikka mitä sitten? En minä kulutustani vahdi. Kuluu, minkä kuluu. Kunhan vaan piisaa, energia.

  Sen verran lunta häpsii, vähin tuuleskelee, että ei tänään viitsitä lähteä hiihtämään. Minä olen tietysti päivän lenkit tehnyt, olkoot Hilpalla kuntoilu lukemista.

 

  Huomenna pitää vielä isommat risut jäältä pois raijata. Sitten ovat tämänkertaiset hommat tehty. Puun teko jatkuu seuraavalla kerralla. Tarkoitus on kaataa ja kuljettaa vuoden kiintiö hangen ja jään selässä pois metsästä. Pieniä kesää myöten, kun aikaa ja intoa lyötyy. Toivottavasti löytyy, molempia.

  Ensi viikon perjantaina mennään Helsinkiin Iiristä vahtimaan. Päiväkoti on sen päivän ovet säpissä, syystä, jota en nyt muista. No, mehän tuurataan kyllä. Samalla käyn Ruikun luona tulostinasioissa. Ja näen miehen uusia kehitelmiä. On kuulemma pukannut ideoita kasapäin. Ehkä jotakin tartuu mukaankin. Yleensä niin on käynyt. Siitä todisteena Avokkaassa oevat Ruikun Roses-tuotteet.

  Kotona on vielä joitain pienoispatsaita ja sormuksia, yksi hopealusikka Väinämöisen päällä koristeltuna myös. 

  Muuten, tuo käpy kuvan vasemmassa laidassa ei ole Ruikun tekele. Eikä se ole verkon kutomiseen tai paikkaukseen tarkoitettu, vaan ilmeisesti isoäitini Emchen'in peruja. Hän oli kova käsityöihminen, varsinkin virkkaaminen sujui. Käpyyn on musteella kirjoitettu J. Scheiniehin 19.7.13. Eikä tuo 13 tarkoita 2013, siitä voin takuun antaa. Eli museoesine se on, sopii Ruikun Ruusujen joukkoon. En tällä tietysti tarkoita, että Ruikun Ruusut olisivat museoesineitä. Vielä.

  Äsken kävi melkoinen tömäys. Lumet alkavat ilmojen lauhduttua tulla katolta alas. Paskion polku meni tukkoon. Ei ylitsepääsemätön haitta.

  Jahans, taitaa olla päiväkahvin aika. Ja jos keskeyttäisi Hilpan lukusession, muutaisi sen joustavasti  tallenteenkatseluksi. 

  Sitten onkin aika kantaa saunaan vedet, sytyttää kiukaan ja padan alle tulet. Meinasin kirjoittaa, että sytyttää kiuas ja pata, mutta huono niitä on saada palamaan. 

  Tietysti myös mennä kylpemään. Melko töhelöä toimintaahan olisi lämmittää sauna, olla sinne menemättä. Vaikka se olisi palvaussauna, olisi sinne lihat kuitenkin vietävä. Nyt siellä toki palvataan vain itseään. Ja parin päivän hiet pois huuhdotaan. Joten kahvit porisemaan. Ja silleen.