keskiviikko 31. tammikuuta 2024

VIRANSIJAISINA

  Aamulla aikaisin tien päälle lähdettiin, seitsemältä oltiin Lähderannassa. Lapset olivat hereillä, tietysti. Aamutoimissaan molemmat. 

  Joni oli jo duunissa, Anna lähti pian. Nyt on Iiriskin lähtenyt kouluun. Me kolme odotellaan päivän valkenemista, sitten mennään ulos. Onneksi sade ei ollut ennustetun kovaa ja loppuu pian. 

  Tämä päivä ja huominen täällä vietetään, Liisan kanssa päivät puuhataan. Minä vien yhden jälkeen Iiriksen ja hänen kaverinsa treeneihin jäähallille. Kaksi tuntia hallilla, sitten he kävelevät kappaleen matkaa balettiin. Joni hakee tytöt viideltä. Kovaa hommaa, mutta kun on mieleistä, niin mikäs siinä. 

  Täältä kun kotiudutaan, niin täytyy perjantaina käydä äänestämässä. Muuta tähdellistä ei ole kaavailuissa sen jälkeen hetkeen. Tai on, mutta vasta ensi viikon loppupuolella.
  
  Vai ei ole digimaailmasta hyötyä? Minua on vaivannut vuosikausia aamunuha ja kurkkuun nouseva klimppi, kokkare, mikä lie, joka pistää köhimään ja kakistelemaan, jotta sen saisi pois. Niistäminen oli viime aikoina paisunut sellaisiin mittoihin, että päätin, lopultakin, tehdä jotakin asian eteen. Menin Päijät-Soten sovellukseen. Kirjoitin oireeni pienen selvennyksen kanssa. Heti tuli vastaus. Hetken chattailimme. Lopputulos: minulla oli resepti nenäsuihkeeseen, lähete labraan kilpirauhaskokeisiin, sekä varaus lääkärille. Junan vesakin jää kakkoseksi. 
  Maanantaina soitin heti kahdeksan jälkeen Hollolan Sote-Keskukseen. Sieltä soitettiin takaisin jo yhdeksältä. Selitin, että olin saanut lähetteen labraan sovelluksen kautta ja olen varannut ajan labraan. Kysyin, voisinko saada myös lähetteen minulta vuosittain otettaviin verikokeisiin, niin menisivät samalla käynnillä. Viime vuonna olin kokeissa käynyt huhtikuussa. Sehän onnistui. Samalla sain ajan lääkärille, jonka kanssa sitten käydään läpi kaikkien verikokeiden tulokset ja niistä mahdollisesti johtuvat toimenpiteet. Minulla on nyt siis labra-aika pe. 9. helmikuuta ja lääkäri pe. 16. helmikuuta. 
  Vaivattomasti sujui homma. Jotakin moitetta on tapana antaa. Pieni sellainen: kun kysyin Päijät-Soten sovelluksen chatissa, voisinko saada lähetteen myös noista vuosittaista verikokeista, niin sain vastauksen, että he eivät voi niitä määrätä, vaan on oltava yhteydessä omaan Sote-Keskukseen. Sama Päijät-Sote, sama laboratorio, kaikki tiedot Omakannassa näkyvissä. Miksei? No, ei iso asia, mutta tulipahan sanottua. 

  Vaalit käytiin, tulokset tiedetään. Sen verran siihen liittyvää. Persujen Sebastian Tynkkynen on uutisotsikon mukaan sanonut, että jos Haavisto tai Stubb haluavat heiltä ääniä, niin anteeksi on pyydettävä, ja kunnolla. Minä suosittelen presidenttiehdokkaita ottamaan mallia Velho-sarjakuvasta. Siinä vanki, Takku, huuteli kaltereiden takaa, että kunkku on liero! Vartija tulistui, kävi hakemassa Takun: "Nyt kyllä pyydät kunkulta anteeksi." 
  Hän kiikutti Takun kunkun eteen. Takku sanoi "anteeksi, että olet liero!"

 Tuohon malliin voisivat ehdokkaat toimia. Siksikin, että heille ei missään tapauksessa käy kuten Takulle. Viimeisessä kuvassa tämä nimittäin roikkui käsistään sellin katosta.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti