Pakkasesta pakkaseen, siinä päivien kulku. Yöt lähellä kolmeakymmentä, päivät kahdenviiden tienoilla. Pientä lenkkiä koirille, vähän isompaa itselle. Kaapo ei edes halua pidemmälle lähteä, Hilulla kyllä olisi menohaluja. Yön aikana oli ilma hieman hornistunut; -18 näytti mittari kuudelta.
Islantiin ollaan oltu yhteydessä päivittäin. Hanelin porukalla on auto vuokrattuna, ja sillä ovat hieman kierrelleet maisemia tiirailemassa. Eivät ole onneksi mihinkään kraatteriin suistuneet, laavavirtaan vajonneet, tuhkaan hukkuneet. Nollan tietämissä sanovat lämpötila huitelevan. Tuuli kuulemma kuitenkin vähentää ulkoiluhaluja, vaikka talvivaatteissa ovatkin.
Huomenna turistit palaavat, me suuntaamme Hollolaan. Meillehän kävi yhdeltä kantilta katsoen tuuri. Oltiin järkyttävän sähkönhinnan aika täällä kuormittamassa muitten laskua. Ollaan yritetty energiayhtiölle kyllä lyödä kapulaa rattaisiin lämmittämällä ahkerasti uuneja.
Aamuisin olen obligatoristen toimien jälkeen tassutellut pienen lenkin jäällä. Viitisen senttiä siellä lunta on, hyvä kävellä. Pari noitten kävelyjen nostattamaa muistoa tähän laitan. Laitan, vaikka kehuin epänostalginen olevani. Molemmista muistoista olen tainnut kertoa jossain vuosien takaisessa blogissani, mutta kertaus sallittakoon.
Kuvan rantasauna rakennettiin joskus 1950-luvun loppupuolella.
Se tehtiin Ylätalon aitoista. Kaksi noista aittaa lähti myöhemmin Lakeistenrannan leirintäalueelle. Lieneekö vielä olemassa? Rakennusvuosi oli varmaan 1957 tai 1958. Siitä päättelen, että Haneli oli tuohussa mukana pontevasti. Hän tekeytyi rakentaja Lepomaalle hanslankariksi. Ja Lepomaa tykkäsi, antoi Hanelille neuvoja, opasti tekemään. Minua, sen muista, ei rakentaminen kiinnostanut. Vähän isompana olisin voinut "lautapoikana" olla, mutta enemmän muistan viihtyneeni uimassa tai onkimassa laiturilla.
Toinen kuvaan liittyvä muisto. Ennen oli laituri samassa paikassa kuin nykyinen. Se oli kiviarkulla seisova suurehko laivalaituri, sillä kesäisin poikkesivat matkustajalaivat joka saaressa, johon kelvollinen laituri oli rakennettu. Minä olen sille laiturille saapunut Mikkelin synnytyslaitokselta kesäkuusssa 1951. Se ei ole muisto, se on kerrottua tietoa.
Muiston ja kerrotun tiedon yhdistelmä on tämä. Olin ehkä kolmen ikäinen. Oltiin rannalla, äiti, tätejäni, Ritva ja minä. Ehkä Hanelikin rattaissa. Minulla oli, syystä tai toisesta, tukassani Ritvan punainen rusetti. Kuinka ollakaan, tipahdin laiturilta veteen. Se taisi olla täti-Liisa, joka nopeimpana äkkäsi tilanteen, minut kuiville pelasti. Muistan hämärästi tipahtamiseni. Sitä en muista, että oli jälkeen päin itkenyt katkerasti. En tippumistani, vaan sitä, että Ritvan rusetti kastui.
Vielä kalajuttu, joka on, kalajutuista poiketen, tosi. Oli pääsiäinen joskus 1970-luvun loppupuolella. Haneli oli jossain muualla, mutta hän oli valtuuttanut minut kokemaan verkot. Yksi jata oli Kaupinsaaren eteläisen niemen edustalla. Kuvassa taustalla näkyy Metiäissaari, oikealta työntyy Kaupinsaari sen eteen.
Me lähdettin isä-Erkin kanssa hiihtäen verkkoja katsomaan. Pari jataa ensin tyhjiksi todettiin. Viimeisenä saavuttiin Kaupisaaren luo. Heti, kun sain avannot auki, vetonarun verkkoon, tunsin nostoavannosta verkkoa ylös vetäessäni, että nyt on kala, eikä ihan pieni. Haukihan se. Kymmenen kiloa, veret laskettuna.
Aika sotkun hauki oli saanut aikaiseksi. Lopulta sain kalan irti, verkon kuta kuinkin selväksi. Kun verkko oli vedetty takaisin jään alle, paikalle porhalsi sattumalta Leinosen Matti moottorikelkalla. Erkki sai kuningasidean. Hän pyysi Mattia vetämään itsensä Piskolaan. No, köyttä löytyi. Eiku Erkki köydestä kiinni, Matti lähti nätisti kiihdyttäen vetämään. Kohta vauhti kiihtyi. Ehkä parisataa metriä pääsi isä kunnialla, sitten mukkelis makkelis. Hän pyöri kunnolla pitkin jäälakeutta. Onneksi jaloissa oli ukki-Aleksin mäystinsukset, jotka irtosivat heti. Minä vetäisin melkoisen spurtin, sivakoin hauki pulkassa kohti isää. Mattikin huomasi Kitosaarten kohdalla tilanteen, pyörsi takaisin. Ei onneksi kuinkaan isälle käynyt. Minkä nyt oli pulverilumen ryydittämä. Sitä oli silmissä, korvissa, ties missä. Pipokin oli päästä lähtenyt. Kun isommat lumet oli pois hangattu, pipo tyhjennetty, kysyi Matti "tuutko vielä vettoon?"
"Taijan hiihellä!", vastasi Erkki.
Löysinpä pilvestä kuvan tuosta hauenköriläästä. Punnitkaa ite, jos ette usko.
Ja tästä aasinsiltana eräs Anttolan liittyvä kalajuttu. Koistisen Hanski sai ison kalan, vissiin ahvenen. Sitä ylpeänä esitteli Venäläisen Jussille. Jussi katseli tovin, sanoi "valehtelet!"
Kai se noin meni. Ainakin Jussi oli se, joka ei uskonut, vaikka näki.
Iltapäivällä mennään naapuriin Vilhusille kahveelle. Mukavaa vaihtelua, vaikka ei Hilun ja Kaapon seurassa mitään vikaa ole. Huomenna Hollolaan. Kirjasto on jo ilmoittanut neljän varauksen saapumisesta, joten lukemista on tiedossa.
Loppuun aamun maisemaa eiliseltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti