perjantai 14. heinäkuuta 2023

YLISANOJEN INFLAATIO

  Monet asiat, tapahtumat, ovat ihmisten puheissa, somessa, sekä myös medioissa legendaarisia tai klassisia. Monet asiat, teot, ovat äärimmäisen tärkeitä. Niin kuulee, niin näkee, niin lukee sanottavan, vaikka minun huomioni mukaan ei taivas ole tippunut niskaamme, vaikka sellainen teko on jäänyt tekemättä. 

  Suomen Natohakemusta alettiin kutsua mediassa historialliseksi. Sen jälkeen kaikki hieman normaalista poikkeava on ollut historiallista. Toki kaikki, mitä tapahtuu jää historiaan, on siis historiallista. Mutta kun sanaa käytetään kaiken aikaa, menettää se alkuperäisen vaikuttavuutensa. 
  Historialliseksi mainitaan asioita valikoidusti. En ole nähnyt yhtään juttua historiallisesta sinimustasta hallituksesta tai historiallisista äärioikeistolaisista ja/tai natsimielisistä ministereistä. Eikä legendaarisista persupolitiikoista puhuta, vaikka legendan arvon on moni muilla tahoilla ansioitunut saanut pienilläkin teoilla. 

  Joopa joo. Nyt tarvitaan maahamme nokkelia ylisanojen keksijöitä. Muuten menee latteaksi uutisointi. 
  Politiikasta, urheilusta, kulttuurista, ties mistä, uutisoidaan superviikosta tai -viikonlopusta. Melkein joka viikko. Eihän se enää tunnu mitään. Sitä paitsi kuka jaksaa innostua yleisurheilun superkesästä, kun kesä ei mitenkään poikkea normaalista. Ei ainakaan kisojen määrän tai laadun osalta. Mutta superhypereeppinen on liian pitkä käytettäväksi, vaikka se saattaisi muutamat horteestaan herättää asiasta selvää ottamaan. Juuri siksi niitä ylisanakeksijöitä kaivataan. Ylisanakeksijät pystyvät keksimään lyhyitä ja ytimekkäitä aiemmin käyttämättömiä ilmaisuja, jotta kansan syvät rivit eivät haukotuksiinsa tukehdu. 

  Vielä toiseen asiaan puutun. Persut valittavat kuorossa, että vanhojen kirjoitusten esiinkaivaminen on kiusaamista. He siis ovat pahoittaneet mielensä. He, jotka ovat vuosikausia haukkuneet, maalittaneet, mollanneet, menneet jopa henkilökohtaisuuksiin niitä kohtaan, jotka ovat uskaltaneet heitä arvostella. On toisilla otsaa!

  Lopetan tämän historiallisen ja legendaarisen blogini tällä kertaa tähän. On äärimmäisen tärkeää, että sen luette. Loppuun tällään vielä superhienon kuvan värimintusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti