Kesäkausi on päässyt alkuun. Eilen hieman aika ajoin tihuutteli, mutta vähemmän kuin ennusteet kertoivat. Aamupäivän pääsin hommia tekemään. Ensin puhaltelin lehdet kulkuteiltä ja seinustoilta, minne niitä oli kerääntynyt. Keräsin myös tuulten katkomat risut ja oksat pihoilta pois. Ja niitä riitti, jokunen myräkkä on tainnut tienoon yli kulkea.
Koska ennustettu sade pysyi loitolla, mylläsin kasvimaat jyrsimellä. Pääsee maa vähän lämpenemään ennen istutuksia.
Muutaman pisaran siis antoi taivas vettä eilen aamupäivällä, mutta lounaan jälkeen alkoi ripotella enemmän. Koska ulkotöihin ei ollut pakottavaa tarvetta, en viitsinyt itseäni kastella. Pumppasin sen sijaan venevajassa uuden hankinnan, ilmatäytteisen kajakin.
Helppo oli kajakki laittaa kuntoon, vaikka ohjeet olivat vähintään kursooriset. Nykyään tuntuu siltä, että kokoamisohjeet ovat suurimmaksi osaksi varoituksia. Toki käyttöön pitää opastaa, mutta oman selkänahan turvaaminen näyttää olevan ohjeistuksen pääasia. Ja jos varoituksia kirjaimellisesti noudattaa, jää tuote lojumaan käyttämättömänä. Maalaisjärkeä tarvitaan, jotta pystyy joistakin tuotteista hyödyn irti ottamaan.
Täksi päiväksi on povattu sadetta. Se alkaa seitsemän jälkeen kestää iltaan saakka. Täytyy varmaan nahuta jotakin venevajassa. Jos ei Esteri armahda, kuten eilen teki.
Tästä lähtee kausi hiljalleen kulumaan. Ja kohta huomaa, että syksy painaa päälle. Ajalla on taipumus kiiruhtaa, ja sen vauhti tuntuu vain kiihtyvän ikävuosien lisääntymisen myötä.
Tällä lyhyellä kirjoituksella julistan, Elinan sanassa, kesäsesongin alkaneeksi. Äiti nimittäin sanoi keväällä 2018, asuessaan viimeisiä hetkiään kotonaan Saimaankadulla "nyt tässä vain ootellaan kesäsesongin alkua". Äidin kesäsesongit olivat kuitenkin jo tuolloin takana, eikä kohta kahteen vuoteen ole eri sesongit tai vuodenajat vaikuttaneet hänen elämäänsä. Mutta sata lähestyy.
Elämä on sellaista. Luonto antaa, luonto ottaa. Elina kuihtuu hiljaa pois, uusi vihreys valtaa maan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti