Mä mistä alkaisin, tään jutun, tarkoitin. Alan vaikka siitä, että eilen käytiin Lahdessa oikaisemassa isä-Erkin hautakivi. Käynti onnistui sikäli, että lopputulos on positiivinen, homma ratkaistu. Siinä mielessä lopputulos on negatiivinen, että emme onnistuneet hautakiveä oikaisemaan. Oottakaapa hetki, niin selvitän.
Aamusta startattiin reissuun. Kahvitunti vietettiin Neste Taukotuuli Vierumässä. Siitä jatkettiin meille Hollolaan, minne Hilppa jäi keräilemään tavaroita ja vaatteita mukaan otettavaksi.
Kun päästiin rikospaikalle, huomattiin, että hautakivi ei ollut enää kallellaan. Se oli oikaissut itse itsensä. Ihan oikosenaan makasi maassa mahallaan.
Me ei hätkähdettu kiven viestittämää disinfomaatiota, vaan otettiin työkalut esiin. Työkaluina kaksi lapiota ja kaksi rautakankea. Hivutettiin ensi kivi hieman loitommaksi jalustasta. Sitten kiepautettiin jalusta nurmelle, kaadettiin kuoppaan neljä ämpärillistä mursketta. Haneli tasaili pinnan, minä hain vesipostilta kastelukannulla vettä tiivistykseen. Jalusta siis saatiin helposti paikoilleen. Sitten alkoi tenkkapoo. Hautakivi, n. 300 kiloa, oli ankkuroitu jalustaan terästapilla, eli jalustaan poratusta reistä tökötti reilut viisi senttiä rosteripyöröterästä, ja se piti saada osumaan kiven "pohjassa" olevaan reikään. Mission impossible käsillä olevilla värkeillä.
"Olis ees pari pätkää kakkosnelosta, joitten päälle voitais ensin hivuttaa kivi, siitä sitte keinottelemalla kankiin kanssa lumpsautettua reikään!", tuumi Haneli.
"Lähen kysymään, saataisko pari kakkosnelosen pätkää lainaks", tokaisin, läksin dallamaan kohti muutaman sadan metrin päässä olevaa seurakunnan työntekijöiden taukotilaa, sillä oli ruokatunnin aika.
Taukotilan pihalla istui huivi päässään nuoren Little Stewenin näköinen mies. Kerroin asiani.
"Katotaan!", sanoi mies.
Käveltiin varastorakennukseen. Ei löytynyt. Kaveri nappasi sahan, sanoi "mulla on pari lankkua vaatekopissa, millasia tarttet?"
"Kaksi puolimetristä", ilmoitin.
Little Stewen-näköismies käväisi taukotiloissa, tuli pian parimetrisen lankun kanssa takaisin, mittasi ja sahasi kaksi puolen metrin pätkää, sanoi "tuotko tänne takaisin, kun ette enää tartte?"
"Ilman muuta", ilmoitin ja kiittelin kumarrellen melkein otsani ruvelle.
Kun tulin takaisin Hanelin luo, tämä sanoi, että meillä myös kakkosvaihtoehto. Hän sanoi, että sakastin pihaan oli äsken ajanut pyöräkuormaaja, ja kuski oli mennyt sisään.
"Mennään kysymään, josko kuski tulis kohtuullista korvausta vastaan nostamaan kiven paikoilleen. Miulla on liinat autossa", jatkoi Haneli.
Tuumasta toimeen. Sakastin pihalla oli joku äijä. Me kysymään apua. Äijä ilmoitti, ettei ole koneen kuski, mutta sanoi käyvänsä kysymässä, vaikka epäilikin homman onnistumista.
Pian hän tuli takaisin, sanoi, että ei onnistu, vakuutusasiat ja sellaiset ovat esteenä. Näin olin arvellutkin.
Me siis rikospaikalle päätämme raapimaan, kiveä paikalleen yrittämään. Totesimme työn olevan liian hankala. Jos kiveä yritti kangeta pystyyn jalustan päällä olevien lankkujen päälle, pakeni se tietysti kauemmas. Jos toinen meni pitämään vastaan, niin liian painavaksi kävi toiselle kiven pystyyn vääntäminen. Pari kolme kertaa yritettyämme minä totesin tosiasian
"Ei tule näillä evväillä onnistummaan. Sitä paitsi loukkaantumisen vuara on ilimeinen, jos väkisin yritettään väkertää. Nyt tehhään niin, että mennään hautakiviliikkeeseen, tilataan työ!"
Pakattiin kamat autoon, siistittiin työmaa, kiepastiin viemässä lankunpätkät takaisin, sörnäytettiin vajaan kilsan päähän hautakivifirmaan.
Siellä sujui oikaisun tilaus hetkessä. 179 € on hinta. Työ tiedetään suoritetuksi, kun lasku livahtaa sähköpostiini. Olis pitäny soittaa ja tilata homma heti alkujaan. Nyt meni näin. Jos tulee vastaava työ eteen, niin annan sen suosiolla alan porukan tehtäväksi. Tai sitten otan mukaan kolmijalan ja taljan. M.O.T.
Kun asia oli täten ratkaistu, ajettiin hakemaan Hilppa Hollolasta. Kamat autoon, kirjaston kautta mutkaten paluumatkalle.
Syömässä käytiin Heinolan ABC:n vieressä olevassa Ravintola Heilassa. Mahat pullollaan sieltä Mikkeliin. Pitkäjärven lähellä olevassa Hydrauliikka Keskuksessa poikettiin. Minä marssin sisään. Pidin peukun ja etusormen välissä snadia painepesurin rengastiivistettä. Jo kaukaa keski-ikäinen miesmyyjä toivotti tervetulleeksi, kysyi "miten voin auttaa?"
Nostin käden ilmaan näytin tiivistettä.
Myyjä siristeli silmiään, "enpähä niä", kävelin lähemmäs, "ootahan, no sehä on painepesurista!"
"Mistä tiesit?", minä kysyin.
"Niitä tuppaa mänemään näin kevväisin! Monta laitetaa?"
"Laita vaikka neljä".
Myyjä haki pussillisen, tarkasti vielä mausermitalla koon, laittoi neljä minigrip-pussiin.
"Onks siulla kolikkoa meijän kahvikassaan? Ei näe pientä laskua viittis kortille tehä" tokaisi myyjä, kun kaivelin puhelinta maksaakseni.
"Katotaan", sanoin, "vaikka ei miulla ylleensä oo kätteistä."
Löytyi lomsasta euro. Kysyin riittääkkö.
"Jo vain!", kertoi myyjä. Tavara ja maksu vaihtoivat omistajaa. Minä poistuin hyvän kesän toivotukset korvissani. Kyllä Mikkelissä on mukava asioida!
Vielä käytiin viikon muonat Lidlistä, sitten Piskolaan, vene täyteen tavaraa, nokka kohti Saarelaa. Kello oli melkein viisi, kun mökille palattiin. Hyvä on päivä kulumaan, kun noinkin tärkeä teko kuin kiven oikaisu on tullut saatetuksi päätökseen.
Tänään onnistuin sitten painepesurin saamaan kasaan. Kokeilin. Ei ollut vika tiivisteissä! Joku muu siellä on prakannut. Irrotin koko letkun. En tiedä, saako sellaisia irrallaan? Vai onko edessä uuden värkin hankinta?
Mutta ennen painepesurin kasaamista kävin katiskalla. Enkä tyhjin toimin. Kilon hauki ja kymmenen otettavaa ahventa oli pyytöön lyöttäytynyt.
Tuo isoin ahvena paino melko jämptisti 700 grammaa. Fileitä tuli ainakin pariin ateriaan, eli pakastimeen joutuu osa.
Mä mihin lopettaisin? Mä lopetan tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti