keskiviikko 4. toukokuuta 2022

(P)OPPIA IKÄ KAIKKI

  Latasin puhelimen muutamia 1970-luvun alun albumeja. Sellaisia, joita en ollut kuullut aikoihin ja jotka tuovat muistoja mieleen. Tässä lista:

  Neil Youngin Everybody Knows This Is Nowhere. Tämän albumin hankin Saksasta1971 ollessamme siellä Ruikun kanssa vuoden pestillä duunissa. Minulla oli jo aiemmin kokemusta Niilosta, sillä omistin hänen levynsä After the Gold Rush, sekä Crosby, Stills, Nash&Youngin Déjà Vun. Tämä Niilon toinen sooloalbumi vankisti elinikäisen suhteen muodostumista. Huomioitavaa levyssä on myös, että sen, varsinkin biisin Down by the River, myötä myös Annasta sukeutui jokinasteinen Niilo-fani (3 kertaa ollaan yhdessä Niilon konsertissa käyty). 

 Stephen Stillsin Stephen Stills. Stills oli samoin tullut tutuksi C,S,N&Y:n myötä Olin myös kuunnellut Koistisen kaupan pihalla olevassa aitassa Koistis-kaiman omistamaa Super Session-albumia (Al Cooper, Mike Bloomfield, Stephen Stills). 
  Muistan, kun Ahos-Ritin kanssa kuunneltiin Pennilän vintillä Stephen Stillsiä.  Levyn kannessa Stephen istuu lumisessa talvimaisemassa kaatuneella puunrunkolla näppäillen kitaraa, ja hänen vierellään on muovinen kirahvi. Muistan, kuinka esitimme, hyväntahtoisin äänenpainoin, näkemyksiä muovisen kirahvin oikeutuksesta kansikuvassa oloon. Lopulta kantani voitti, kansi hyväksyttiin.

  James Taylorin Mud Slide Slim and the Blue Horizon ja Carole Kingin Tapestry. James Taylorin levyn hankin 1972. Carole Kingin loistavan Tapestryn vasta myöhemmin. Levyjä yhdistää tietysti kappale You've Got a Friend, eräs kauneimmista pop/rock-biiseistä ikinä. 
  Päällimmäisen muistona You've Got a Friendistä on mielessäni juhannus 1972. Vietimme juhannusta Pistohiekalla, Hilppa, Haneli ja minä. Perämoottorilla sinne mentiin. Jostain syystä pystytimme teltamme Hietavedelle Hietasaareen, eli kauas juhlapaikalta. Syytä moiseen en muista. Teltalla litkittiin hieman viiniä, kuunneltiin kasettimankalta mm. tätä James Taylorin tulkintaa. 
  Tarinan olen joskus aiemminkin kertonut, mutta lyhyt kertaus on paikallaan. Kun pääsimme Lieveden puolelle, jäimme Hilpan kanssa pieneen saareen noin kilsan päähän biitsiltä, Haneli lähti tiedustelumatkalle, ja hänen oli tarkoitus hakea meidät myöhemmin. Niin oli, mutta ei miestä näkynyt, ei kuulunut. Tuli ilta, tuli yö. Meillä oli punkkua, ei muita varusteita. Onneksi oli hyvä ilma. Kiersimme auringon mukana aina sille syrjälle saarta, minne onneksi vain hetkeksi piiloon mennyt mollikka paistoi. Tuli aamu, selällä souteli vene. Me huutelemaan. Saimme kyydin leirintäalueelle. Kyyti maksoi viimeisen punkkupullomme jämät. Löytyihän se Haneli. Ilman okulaareja. Oli saanut lasinsa rikottua, eikä ollut uskaltanut lähteä puolisokeana meitä hakemaan. 

 Leonard Cohenin Songs of Love and Hate. Kun menimme naimisiin 1.3.1974, eivät juhlallisuudet olleet suureellisia. Maistraatissa käytiin, todistajina ystäväni Kari P. vaimoineen. Virallisen tapahtuman jälkeen mentiin meille kahville. Paikalla me, todistajat ja Erkki sekä Elina. Laitoin levylautasella Leonardin albumin. Illalla menimme johonkin ravintolaan syömään, me ja todistajat. Jossain vaiheessa tokaisi  Kari "oliks se levy, mitä soitit, kaikki yhtä kappaletta?" Cohenin musiikki ei vissiin sykähdytä kaikkia samalla tavalla?

  Olisihan noita muistojen levyjä enemmänkin. Olkoon kuitenkin tässä, sillä muita en puhelimeeni eilen ladannut. 

  Tuollaisia sointuja korvissani kun aamulla olin lenkillä, tuli jostain mieleeni sana "possessiivisuffiksi". Muistin jopa, mitä sana tarkoittaa. Siitä jatkui ajatus. Mietin, mikä oppiminen on tärkeää, mitä tarvitaan, mikä jää mieleen, mikä ei? Ìtse muistan vaikkapa "possessivisuffiksin", vaikka sillä tiedolla ei ole ollut elämässni mitään merkitystä. Toisaalta muistan myös "pienimmän yhteisen jaettavan" ja suurimman yhteisen tekijän". Niistä on joskus ollut apua jotakin pulmaa miettiessäni. En tällä tarkoita, että matematiikka on tärkeämpää kuin kielioppi. Ja hetken noiden aatosten jälkeen dallattuani tulin siihen johtopäätökseen, että kaikki oppiminen on tärkeää, sillä ei kukaan ole osannut laatia kullekin ihmiselle yksilöllistä listaa niistä asioista, joiden tietämisestä on hänelle joskus hyötyä. Kyllä ihmisaivojen kapasiteetti riittää tiedon tallentamiseen. Toisilla se tieto ei kauaa pääkopassa viihdy, jokusilla ei halua poistua. Mutta kannattaa tallentaa. 

  Selasin kuvakansioitani, mutta 1970-luvun tarjonta oli niukkaa. Laitan kuitenkin yhden, missä ajan muoti on esillä...


...ja toisen Hilpasta sellaisena kuin hän oli tavatessamme 50 vuotta sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti