sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

SAARI SAAVUTETTU

  Aamulla varhain, kun aurinko nousi, eli Hollolassa 6:43, minä keittelin kahvit. Hilppa nousi pian, kai kahvin tuoksuun. Tai siksi, että lähtö oli edessä. Valmiiksi oltiin tavarat jo pitkälle eilen pakattu. Kahvin ja suihkun jälkeen ruokapuoli vielä kylmälaukkuun ja kasseihin, viimeinen silmäys, viimeinen ajatus; kaikki mukana, tavarat autoon, auto baanalle 7:20. 

  Loistavakuntoista jäätietä kun Potinlahteen saavuttiin, oli kello 9:20. Vesikelkka säilöstä esiin, tavarat kyytiin, kohti Avokkaansaarta. 

  Pian oltiin kimpsuinemme rannassa. Hilppa katseli jälkiämme, että äkkiähän me tultiin. 


  Äkkiä tultiin, koska hyvät olosuhteen oli tulla. Ensin kelkkauraa pitkin, loppumatka rikkomatonta pintaa, jossa lumi upotti ehkä viisi senttiä. 
  Tavaraa oli, kuten näkyy. Viikon eväät, tarpeelliset muut kamat, sekä varusteita liikkumiseen eri tilanteissa: sukset, lumikengät ja liukulumikengät. Ei kuntoilu ainakaan väinepulaan kaadu. 

  Pelättyä vähemmän oli rappusilla pakkaantunutta lunta. Ovikin aukesi sen verran, että saatiin tavarat sisään.


  Pirtissä oli mukavasti 15 astetta lämpöä. Pumppu oli reilussa vuorokaudessa jauhanut ansiokkaasti. Pattereita päälle, uuneihin tulet, tavarat paikoilleen. Sitten tulokahvit, sen verran tuotiin vettä kotoa.
  Kahvin jälkeen minä avantoa tekemään, vettä hakemaan. Olin viisauksissani ostanut Puuilosta porakonepumpun. Ostin, kun huomasin sellaisia myytävän hintaan 9,90 €. Ajattelin, että ei tarvitse tehdä isoa avantoa, vaan pumppaan vettä kairanreiästä. Saahan sitä ajatella! Nimittäin pumppu kyllä pelasi, mutta liritteli niin hitaasti, että pitäisi olla lehmän hermot, jotta edes pari ämpärillistä malttaisi täyttää. Puhumattakaan saunavesistä. Minä siis tein avannon. Se olikin nyt helppo homma: koska teräsjään päällä oli kaksi kohvakerrosta, riitti yksi kairanreikä läpi, sitten tuuralla kohvajäät pois. Syvennyksessä pystyi helposti ämpärin täyttämään.
  Tuli justiinsa mieleen, että akkukoneessa on kaksi nopeutta, ja minä pyöritin pumppua hitaammalla. Pitääpä kokeilla, josko vedentulo nopeammalla asennolla lähestyisi edes hieman luvattua, eli 1200 litraa/tunti. 
  
  Kun vesihuolto oli tehty, lapioin lumet rappusilta. Nyt siitä pääsee pois tiehensä mukavasti. Molempiin suuntiin, tarkoitan.


  Hilppa tallaili polkuja lumikengillä, minä liityin mukaan, kun portaat oli putsattu. Rantaan, huussiin ja puuliiteriin on nyt reitti tehty. 

  Iltapäivän aluksi istuttiin hetkin saunan kuistilla. Plussaa oli varjossa 4, auringon puolella taloa yli kymmenen. No siihen porottaa tosissaan. 


  Tai enhän minä malttanut istua; jäälle piti mennä pällistelemään. 


  Mikäs pällistellessä. Ei tästä kevättalvi parane!



  Koko viikoksi on povattu tällaista ilmaa. Sopii meille. Jos vielä malttaa olla uutisia alinomaa tiissimättä, niin johan tämä elämältä tuntuu. Kai se sallitaan? Uutisvirran hallittu rajoittaminen?

  Nyt on ip-kahvit hörpitty. Pirtissä on +21. Uunipuut on kannettu aamua varten valmiiksi. Pitää kai kuitenkin ryhtyä tutkimaan, kuinka tv pelaa. Ainakin HBOMAX sinne pitää ladata, sillä tarjonnassa on tapahtunut keikaus sitten lokakuun lopun. 

  Jospa vielä eiliseen palaan. Iiriksen kisat käytiin Myyrmäessä katsomassa. Hienosti tyttö luisteli. Sai ihan kelvollisen arvioinnin myös, kertoi Anna. Ja innostus lajiin tuntuu vain kasvavan. Aika näyttää, kuinka pitkään, kuinka pitkälle.


  Kun kuvia on tullut tällättyä runsaasti, niin miksi säästellä. Loppuun otos verannan "lipasta".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti