Vuoden 1945 jälkeen maailmassa on ollut vain 26 päivää ilman sotaa (varmistamaton tieto Wikipediasta). Sotiminen ihmisten kesken alkoi ilmeisesti akraariyhteiskunnan alkuaikoina yli 10 000 vuotta sitten. Läyhke ei ole tauonnut sen koommin. Ainakin pienempiä kahinoita on pallolamme ollut koko ajan siitä lähtien, kun ihmisen geeneihin ilmestyi tarve saada itselleen ja ryhmälleen lisää elintilaa tai varallisuutta. Tuolle läyhkeelle ei loppua näy. Eikä sen loppumista edesauta liittyminen mihinkään puolustusliittoumaan. Toki tuollainen liittouma saattaa tuoda turvallisuutta, ainakin sen tunnetta. Toisaalta sellainen liittouma tuo sen vastapuolelle turvattomuutta, mikä johtaa pahimmillaan nyt elettävien aikojen kaltaiseen kauheuteen. Tosin suurin syy Ukrainan tilanteeseen lienee Putinin kummallinen Ukraina-syndrooma.
Sota Ukrainassa muuttuu asiantutijoiden mukaan raaemmaksi, eli Venäjä alkaa enenevässä määrin iskeä siviilikohteisiin. Mikään ei estä uskomasta näitä lausuntoja. Pakotteet purevatt jo, mutta sotaan ne eivät vielä vaikuta. Minä en enää jaksa uskoa nopeaan rauhaan. Ehkä asiat muuttuvat siten, että Venäjän kansa nousee joukolla vallanpitäjiä vastaan. Onhan noita nähty Venäjällä ennenkin, vallankumouksia.
Niin tai näin, Putinin valtakausi loppuu pian. Loppuu, kävi sodassa kuinka tahansa. Toivottavasti ei Putinin tuhoon johda vasta kolmas maailmansota!
Maaliskuulle ollaan edetty. Eilen käytiin Vesijärvellä vakoilemassa, onko sinne ajettu latuja. Kyllä on. Tänään mennään ensimmäistä kertaa tälle talvelle hiihtämään ihan tavallisilla suksilla. Liukulumikengille on toki lunta metsissä mukavasti, mutta muutamana viime päivänä auringonpaisteessa plussalle mennyt lumi aiheuttaa ongelmia. Se näet pyrkii tarttumaan karvapohjaan kiinni, jopa jäätymään paksuksi patjaksi. Näyttää siltä, että pakkaslumen väline on tuo liukulumikenkä. No, viikonloppuna on pakkasta, joten silloin taas metsään. Tänään ja huomenna mennää sivakoimaan pertsaa.
Lauantaina on matka Espooseen edessä; Liisan kaksivuotispäiviä vietetään. Vaihtelua hiipuvan (toivottavasti) koronan ja sodan pelon täyttämään elämään.
Näitä kirjoitteli tänään Peppe, kirjoitteli kuultua, luettua, nähtyä, paljon myös omiaan. Siihenhän Peppe on omiaan. Ihan omiaan välillä haastelee. Mutta ei kylläkään putinhenkisiä "Anttola takaisin"- mietteitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti