Liisan synttäreillä eilen käytiin. Kovin vähäinen oli osallistujien määrä. Erilaisia syitä oli kutsutuilla; osa jo aiemmin tiedettyjä, osa force majeure-tunnusmerkit täyttäviä.
Juhlat juhlittiin, suolaista ja makeaa, piirakoita ja kakkua, pikkupitsoja ja -keksejä, popcornia ja karkkeja. Tulipa taas makeannälkä tyydytetyksi, aamulenkin tarpeellisuus ajankohtaiseksi.
Juhlan päähenkilö tuntui olevan tyytyväinen niin järjestelyyn kuin tarjoiluunkin...
...vaikka välillä olikin ilme mietteliäs.
Nyt on juhlat juhlittu. Aamun käynti uutissivuilla palautti viimeistään todellisuuteen. Sota jatkuu, kurjuus Ukrainassa kasvaa.
”Nyt on naamiot riisuttu ja vain sodan kylmät kasvot näkyvät”, totesi Niinistö sodan alettua. Naamioiden alta on paljastunut myös kaksinaismoraalin ja piilorasismin kasvot. Suomen kansa on nyt yhtenäisenä ottamassa avosylin vastaa kaikki tänne Ukrainasta pyrkivät pakolaiset. Hyvä niin. Tuntuu kuitenkin ikävältä, kun syy pakolaismyönteisyyteen on monilla se, että nyt nämä ovat "oikeita" pakolaisia. Eli mileipiteet ovat sellaisia, että kaukana, erilaisten kulttuureiden, uskontosuuntien ja etnisten taustojen kesken sodituissa sodissa uhrit, siviilit, naiset, lapset, eivät ole "oikeita" uhreja.
Tietysti lähellä, omassa Euroopassamme, käytävä sota asettaa myös suvaitsevaisesti kaikkiin pakolaisiin suhtautuvien ajatusmaailman erilaiseen järjestykseen. Varmasti halu auttaa on heilläkin suurempi kuin on aiemmin ollut. Ihminen on sellainen. On, sillä kauas on pitkä matka. Kilometreillä, ajatuksilla, tai tunteilla mitattuna.
Myös sapelikalistelua tuntuu olevan ilmassa. On ihmisiä, jotka haluaisivat moninkertaistaa jo olevan tuskan, kauhun, kurjuuden, tuhon. Voi olla, että sekin hetki koittaa, kun läntinen maailma ei enää voi muuta kuin liittyä sotaan. Se riippuu Putinista Mutta antakaa hyvä ihmiset sen riippua Putinista! Niin kauan kun diplomatialle on edes hiuksenhieno toivo, annetaan sille se mahdollisuus. Kuinkahan monetta kertaa siteeraan Isaac Asimovia, tai oikeastaan kuvitteelista Hari Seldonia kuvitteellisessa kaukaisessa tulevaisuudessa: "Väkivalta on kyvyttömän viimeinen hätäkeino."
Sota jatkuu, ilmat jatkuvat suotuisina. Ot-talkkarin painajaiset taitavat olla takana. No, tiistaina hieman on lunta luvassa, mutta sen kestää, sillä sen jälkeen on taas pitkä jakso poutaista keliä.
Viikon päästä lopultakin taidetaan lähteä Anttolaan. Mutta eipä vielä nuolaista, vaikka muuttujia ei tällä hetkellä ole näköpiirissä. Näinä synkkinä aikoina voi sattua mitä tahansa.
Lopuksi palaan vielä eiliseen.
Liisa: Mitäs nyt tehhään?
Iiris: No hypitään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti