VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ

  Kuin viimeistä päivää tuntuu tietty osa maailmaa mellastavan. Me taas vietämme viimeistä päivää saaressa. Tällä reissulla. Toivottavasti ei laajemmassa merkityksessä.

  Viimeinen päivä alkoi hiihtolenkillä. Tosin lyhyemmällä kuin muina aamuina, sillä yö oli plussan puolella, joten keli ei ollut kovin lennokas.

  Minä tein hieman huoltohommia hiihtelyn jälkeen. Kymmenen korvissa lähdettiin Piskolaan. Lounaalle kutsuttuina lähdetiin. Jäätietä posoteltiin. Hyvässä kunnossa se oli. 

  Paajalan läpi kun maata pitkin ajettiin, oli tie, varsinkin talon kohdalla, jo aika pehmeäksi mennyt. Jyrkkä mäki Paajalan rantaan oli aivan alaosaa lukuunottamatta kuin luistinrataa. Päätettiin ajaa maitse takaisin Potinlahteen, sillä kitkarenkailla oltaisiin vain haettu vaikeuksia, sillä vauhtia ei tuohon rinteen mutkaan olisi saanut takuuvarmaan päälle pääsemisen.

  Tainan ja Hanelin luona meitä tervehtivät koirat; pihalla aitauksessa mäyrikset Kaapo ja Turbo, jälkimmäinen Annin ja Tuomaksen nuori yksilö, sekä sisällä ajokoira Hilu. Kaapo ja Hilu ovat vanhoja tuttuja, Turbo tavattiin ensimmäistä kertaa. 

  Vanha rakas ystävä Kaapo. Kyllä koira koiran tuntee!

 

Huom. Kaapo vasemmalla.

  Pian Haneli ryhtyi paistamaan hanhenmaksaa. Sehän on noilla nurkilla lähiruokaa, Hauhalan Hanhifarmi on parin kilsan päässä. Tämä ei ollut maksettu mainos, mutta mainoksena sen voitte pitää.

  Taina duunasi pottumuussia ja salaattia. Pöytään ilmestyi myös hanhipateeta. Ja oli lihamureke hirven jauhelihasta. Minun vatsani ei tosin sitä enää vetänyt, kun tuli popsittua lempiruokaani maksaa vähän liian kanssa. Mutta hyvät oli sapuskat!

  Ruokailun päälle Haneli kysäisi, lähtisinkö Kitosaarten taakse katsomaan iskukoukkuja. Minähän ilmoittauduin matkaan, kun Taina lupasi kahvit sen päälle. 

  Muutama satametrinen koukuille dallattiin. Neljä koukkua oli Haneli eilen laittanut. Oli ensi pilkkinyt särjet syötiksi. 

  Ensimmäinen siima oli hiljainen, ei potkinut toisessakaan. Kolmannessa oli elämää. Haneli vähän lointeli, kun oli nostokoukku jäänyt rannalle, mutta nousi se hauki-akka sentään varovaisella vedolla ylös avannosta. 

  Varmaan lähes viisikiloinen pulska mätihauki se oli. Ei Haneli kalaa kotirannassa punninnut. Sanoi, että isot kalat ne vasta punnitaan. 

  Vaikka ei Haneli punninnut, niin toisen fileen meille antoi. Huomenna syödään Hollolassa haukea!

  Aamulla lähdetään tien päälle. Mietintä siitä, koska tullaan takaisin, on edessä. Joko ensi viikolla, tai sitten heti huhtikuun alussa, tai vasta veneellä, kun jäät ovat liuenneet? Kaikki vaihtoehdot ovat auki. Ilmojen, tilanteiden, tuntemusten, mukaan toimitaan. 

  Takana on niin upea viikko, että parempaa ei voisi edes toivoa. Jos joskus, niin nyt ovat ilmat ja kelit suosineet "talvilomalaisia". Ensi viikoksikin on povattu kelvollisia ilmoja, mutta hiihto taitaa hiljalleen muuttua jäällä lykkimiseksi, sillä vähä lumi jään päällä häviää auringon paahteessa pian pois. 

  Arvoitukseksi jää, millaiseksi olosuhteen muuttuvat, kun arska alkaa pureutua kohvakerrokseen. Tai kohvakerroksiin, sillä niitä on kaksi. Kuulolla ollaan, havaintoja udellaan, päätöksiä sen mukaan tehdään. 

  Se on vielä "lomaviikosta" sanottava, että vaikka uutisiakin on tullut katsottua, aamuin, illoin, niin sota kauheuksineen on täällä, niin luonnon- kuin muussakin rauhassa, jotenkin kauempana. Se tietysti on seikka, mikä puoltaa pikaista paluuta Saarelan maisemiin. Kunhan pari päivää ollaan kotona vietetty, ryhdytään laittamaan punnuksia vaakaan. Vaaka saa näyttää, koska matka Anttolaan taas on edessä.