tiistai 17. elokuuta 2021

SUUNNITELMAT MUUTTUU

  Eilen ajattelin, että tämä päivä menee laiskotellen. Sateella kun ei viitsi edes kolmiloikkaa hypätä. Tai miksei, venevajassa. Pirtistä voisi tulla häätö. 

  Kun aamulla silmäni mä auki saan ja sääennusteen nään mä ihan lähelläin, niin mieli muuttuu. Isompi sade alkaa vasta illalla, oli sanoma. Joten päätin lähteä maalaamaan. Saunan kuistilla on oviseinä sateen suojassakin, joten aamukahvin jälkeen haalaria niskaan. Ensin valmistelevia töitä, mm. ikkunalasien teippausta, sillä pokat tulivat seinävärillä maalattaviksi. 
  Aika hitaasti homma eteni. Ovet ja ikkunat sitä tietysti hidastivat. Lähes neljä tuntia sain mokomaan kulumaan. 
  Mukavaa duunia maalaminen on. Aika kului rattoisasti Ryan Amans korvissa. Ensin miehen uusin Big Colours, perään Wednesday, siitä edelleen listaa jatkaen. Listaa, joka on epäkronologinen, eli uusimmasta vanhimpaan. Miksi? Sanokaa te, miä en tiijä. Vaikka itse sen puhelimeen latasin. Yleensä artistin soittolistan olen laittanut vanhimmasta uusimpaan.  

  Parahultaisesti sain tälle päivälle kuutioidun työn valmiiksi lounasaikaan mennessä. 


  Hilppa palkitsi uurastuksen korvasienimuhennoksella. Sehän ei juuri kaivettujen pottujen kera hassumpaa ollut. 

  Vielä maalausjuttuihin palaan. Kun Mualar-Peppe katseli alaviistosta työnsä jälkeä, tuli hänelle mieleen, että pitäisiköhän tuolle v. 1956 lakatulle katolle tehdä jotakin? 

 
  Ehkäpä. Ei sillä toki mitään hätää noinkaan ole, mutta kosmeettinen ongelma se saattaa olla. Riippuu katsojan silmälasien sävystä. 
  Toisenkin kosmeettisen ongelman huomasin tuossa selfiessä. Leuan alla näkyy Mualar-Peppellä jotain ruskeaa. "Maalia", arvelin, kipaisin peilin eteen katsomaan. Ei maalia. Ei yhtään mitään. Ei, vaikka kuinka tiirasin. Mistä lie kännykän kamera saanut tuon läiskän taiotuksi. 

  Siinä mielessä lähdin äsken blogia kirjoittamaan, että tähän juttuun sisältyy opetus: Älä koskaan pidä mitään suunnitelmia kiveen hakattuina, sillä niillä on taipumus, herkkä sellainen, muuttua. 
  Toinen opetus ilmeni juttua kirjoittaessa, kuvia siihen ladatessa: Älä koskaan usko siihen, mitä näet valokuvassa. Varsinkin uudemmassa sellaisissa, sillä manipulointi on helppoa. Ja osaavat ne kamerat itsekin vilunkia tehdä. Näköjään. 

  Siinä se oli. Kaksi opetusta sisältävä tekele. Lähden saunalle korjaamaan lattialta suojapahvit pois, siirtämään tavarat paikoilleen. Maalaus jatkuu muiden seinien kohdalla.... jaa, enpä sanokaan tuohon mitään, kts. 1. opetus. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti