Aamu Espoossa on kulumassa kohti päivää. Lapset, jotka saimme ajallaan nukkumaan ilman ongelmia, ovat heräneet.
Minä nousin normaaliin aikaan, n. 5:45. Hammas- ja naamapesun jälkeen keittelin kahvit. Hieman hakemista oli vieraassa paikassa, mutta kaikki kelvolliseen aamupalaan tarvittava löytyi yrityksen ja erehdyksen kautta.
Aamutouhujen jälkeen olo huusi liikuntaa. Eilen tuli nimittäin syötyä pitsaa, mudcakea, jäätelöä, sekä Iiriksen tyrkyttämiä karkkeja siihen malliin.
"15 astetta näytti mittari, puolipilvistä, muutaman sekuntimetrin tuuli", havainnoin, pukeuduin kelin vaatimalla tavalla, suoriuduin ulos.
Hieman on ympäristö tullut tutuksi aiemmilta käynneiltäni. Lähdin kulkemaan Pitkäjärven rantaa myötäilevää kuntorataa.
Kävellessäni tuli mietiskeltyä Greendalen ohella, myös torstaista tapaamista kaimaani Koistisen kanssa. Asioita tuli muisteltua, vanhoista puhuttua, mutta paljon jäi puhumatta. Vaikkapa Ahos-Ritistä olisi ollut paljon muistamisen arvoisia juttuja, muistoja, joita verestää. Ehkä toinen Pertti toiselle muutamia uusiakin episodeja olisi voinut jakaa.
Kun poistuin Anttolan neliöistä 1973, tapaamiset ja yhteiset jutut Riston kanssa vähenivät lähinnä kesäisiin tapaamisiin, mutta ystävyys säilyi aina hänen valitettavaan poistumiseensa saakka. Siitä kuitenkin ole itselleni vihainen, että en vaalinut ystävyyttä paremmin. Useammin olisin voinut Ristoon olla yhteydessä, kysellä kuulumisia, kuunnellut mahdollisia murheita. Vaikka ei Ritu varsinaisesti murheiden jakaja ollut. Paremminkin perisuomalainen sisimpään kätkijä.
Kun hieman porinoissamme torstaina Ristoakin sivuttiin, sanoi Koistis-Pertti, että kun sinä lähdit muualle, tuli minusta ja Ristosta hyvät ystävät. "En ollut kuitenkaan hänelle samanlainen ystävä kuin sinä" jatkoi kaima. Niinpä niin, meidän ystävyytemme alkoi kansakoulun 1. luokalta. Viimeistään siitä, kun laulukokeessa vetelimme duettona "Pientä nokipoikaa!" Se oli minulle, melko kelvottomalle laulajalle, valtava tuki. Riston kyvyt saattaa moni vieläkin muistaa Anttolan kylillä, jos muuallakin, kajahtaneesta "Saarenmaan valssista! tai "Suhmuran Santrasta". R.I.P. RITI!
Muutakin ehdin aamulenkillä arssinoida. Muistelin, että ei pienessä pitäjässä tarvinnut olle kovin kummoista titeliä, kun pääsi kylän merkkihenkilöiden joukkoon. Sai samalla vaikutusvaltaa moniin asioihin. Tällaisia olivat mm. ja itseselvyyksinä kunnanlääkäri ja apteekkari. Opettajat, kauppiaat, myymälänhoitajat, pankkikonttorien johtajat, vähänkin merkittävät yrittäjät (joita ei tungokseksi ollut, kun Koistisen kauppa taisi olla kunnan suurin työllistäjä, tai sitten Korpikallion saha), metsäyhtiöiden silmäätekevät, ainakin nämä olivat "merkkihenkilöitä". Muistelen, että lääkäri ja apteekkari eivät kuitenkaan kovin aktiivisesti mihinkää asioihin vaikuttaneet.
Oli Anttolassa tietysti poliittistakin elämää. Teinivuosinani olin kuitenkin sinisilmäinen ja naiivi nuorukainen, joka kulki politiikan suhteen aika lailla laput silmillä. Vasta lähempänä kahtakymppiä alkoivat silmät ja mieli aueta ymmärtämään erilaisia poliittisia suuntauksia. Varmasti musiikin ja muutaman hyvän kaverin kautta.
Se, mitä tässä sanoa yritän kuuluu: Minun muistoissani 1960-luvun loppupuolisko oli Anttolassa politiikkavapaata aikaa. Siinäpä näette, kuin lapsukainen silloin olin.
Loppuun laitan kuvan Ritistä sellaisena kuin hänet minä ja moni muu muistaa. Kuvan on Eerikäisen kaimaani ottanut, ainakin minulle joskus lähettänyt.
Vielä otos vanhempieni jäämistöstä. Kuvassa noita "merkkihenkilöitä" ja kunnan johtoa. Kuvan ottajasta ei ole tietoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti