TIPATON TAMMIKUU, MUKA?

  Eipä tullut tipatonta tammikuuta! Kävin aattona jälkikaihin korjausoperatiossa, ja eikös se pirun silmälääkäri määrännyt rauhoittavia tippoja muutamaksi päiväksi! Niin ne luhistuu hyvät päätökset. kaatuu kauniit ajatukset. Ja ihan ilman omaa syytä.

  Täytyy nykytekniikkaa ihmetellä. Menin Päksiin puoli kahdeksi. Minut kutsuttiin varttia vaille kaksi assistentin käsittelyyn, eli näöntarkastus ja mustuaisia suurentavat tipat. Sitten odottelin käytävällä puolisen tuntia, pääsin itse tapahtumaan. Tähän mennessä ei tekniikassa toki ole mitään ihmettelemistä, mutta seuraavassa on. Ponnaripäinen mieslääkäri, joka kyllä itsensä esitteli, mutta nimi ei jäänyt mieleen, hoiteli korjauksen. Ensin pari puuduttavaa tippaa, sitten otsa pantaan, leuka alustalle, katse lääkärin korvaan. Minuutin verran naksuttelua, homma oli tehty!
  Lekuri kertoi, että saattaa muutaman viikon häilyä mustia pisteitä korjatun silmän näkökentässä. Jatkoi, että jos alkaa salamointia ja leiskuntaa näkyä, niin yhteyttä tänne sairaalaan. Minä tarkensin, että ei varmaan tämäniltaisia leiskuntoja noteerata?
  "Ei noteerata!", hymähti lekuri. "Kirjoitan rauhoittavia tippoja, varmuuden vuoksi", jatkoi hän.
  Kysyin vielä "voinko liikkua ihan normaalisti?"
  "Kyllä, kunhan et benjihyppyä heti lähde tekemään."
  "Olen tähän ikään selvinnyt ilman sellaista loikkaa, ajattelin jatkaa samalla linjalla!" 
  Kiittelin vielä, toivotin uudet vuodet.

  Soitin Hilpalle, että olen valmis. Hilppa, Anna ja Iiris olivat kaupungilla, paraikaa kahvilassa. Sanoi "take your time, minä kävelen."
  Niin tein. Huomasin vasemman silmän näkökyvyn kirkastuneen kummasti, eli entiselleen. Eikä mitään erityisiä tuntemuksia, kipuja, kutinaa. Ainoastaan vähän vettä valuksi vastatuuleen dallatessa. Oli vissiin niin tipoilla (neljää eri sorttia) liotettu silmämuna, että isommat pyrkivät takaisin.
  Mikäli olen oikein ymmärtänyt, on vasen silmä nyt tappiin saakka sellainen, kun on. Odotellaanhan oikean silmän kaihin äitymistä leikkauskuntoon. Se on takuuvarmasti edessä, jos vuosia riittää.

  Eilen vietiin Anna ja Iiris Espooseen. Melkein kaksi viikkoa he meillä joululomaa viettivät, Joni muutaman päivän vähemmän.

  Aamulla purettiin kuusi koristeista, minä niputin sen varastoon. Irrottelin jouluvalot parvekkeelta. Mukavampi tulla ensi viikolla Anttolasta kotiin, kun ne hommat on tehty.

  Kohta sitten lähdetään Piskolaan koiria kaitsemaan. Pienimuotoinen talviloma siitä tehdään. Ollaan rauhassa. Toivottavasti saadaan katsella Sappulanselän jäätymistä.

  Tiistaina palataan Hollolaan. Hiihtämään ei taida vielä silloin päästä. Tai pääsee, Lahden rakennetuille laduille. Mutta emme siihen vilinään tohdi kyllä lähteä. Jospa taivaalta valkeaa tulisi ihan oikeita latu-uria varten? Toisaalta nyt olisivat pakkaset ennen lumia toivottuja. Syystä, jota en lähde tässä toistelemaan.

  Niinpä niin. Meni tipaton tammikuu persiilleen. Ei hätää, vietänpä sitten huikattoman helmikuun, moukuttoman maaliskuun, hömpsyttömaän huhtikuun, tropittoman toukokuun, knorrittoman kesäkuun, etyylittömän elokuun, snapsittoman syyskuun, lirauksettoman lokakuun, myrkyttömän marraskuun, sekä juomattoman joulukuun. Varauksella, että yhteen, ehkä kahteen, kuukauteen anotaan pouikkeuslupaa. Jos on tarve. Jos ei, niin sitten ei.

  Kohta purastaan, pakataan tavarat autoon, lähdetään kohti Anttolaa. Loppuun laitan kuvan per. 30.12.2019. Iiris nimittäin osaa tehdä olonsa lokoisaksi. Hän näet pyysi raahaamaan pumpattavan patjansa ylös, jotta pääsisi nautiskellen katsomaan "Koko Suomi leipoo-ohjelman" jaksoa, jossa kilpailijat tulisivat leipomaan kakut lastenkutsuille. Pyyntöön suostuttiin, koska patjan voi sen jälkeen tyhjentää. Iiris näet saisi nukkua loput yöt Hollolassa äitinsä vieressä, Joni oli mennyt duuniin. Minähän en ohjelmaa katsonut, mutta ikuistin tilanteen, tietysti.