sunnuntai 12. tammikuuta 2020

SIJOITTAJA

  Olen ryhtynyt sijoittajaksi. Aloitan sijoittajaurani varovasti, koska pääomaresurssini ovat rajalliset. Aloitan siis jo olemassaolevien esineiden sijoittamisella. Sijoitan kaksi Elinan asunnon tyhjennyksestä meille kulkeutunutta kaunista puulipasta olohuoneen kirjahyllyyn...


..ja vielä yhden työhuoneen hyllyyn.


  Kun sijoittamisen alkuun pääsee, tarjoaa harrastus loputtomasti vaihtoehtoja. Esimerkiksi kirjat voi hyllyille sijoittaa vaikkapa kerran kuussa uudestaan; tekijän, genren, julkaisuvuoden, korkeuden, paksuuden, mukaan. Tai jos omistaa ruukkukasveja, niitten järjestystä voi vaihdella mielensä mukaan, silloin kun sijoittamisen tarve tulee. 

  Jos laajentaa harrastustaan, ottaa sijoittamisen lisäksi mukaan sijoittelun, ei tekemisen puutetta tule. Voi sijoitella urheilijoita, lajin mukaan tai ylipäätään, musiikkia, kirjoja, elokuvia, genren mukaan tai ylipäätään, paremmuus-, huonommuus-, tai keskinkeraisimmuusjärjestykseen. Jätän sen kuitenkin mieluummin ammattilaisten tehtäväksi, vaikka olenkin joskus moista sijoittelua harrastellut. Sen sijaan voi sijoitella esim. lähikauppojen kassat, kriteereinä nopeus, hyväntuulisuus, ystävällisyys, hymy, ja small talk-taito. Miksei myös lenkillä vastaan/ohi tulevat/menevät. Siitä saa laajan harrastuksen, kun jaottelee ensin kohderyhmän koirankusettajiin, lehden hakijoihin, työmatkalaisiin ja kuntoilijoihin, jonka jälkeen voi sijoitella henkilöt omiin ryhmiinsä tiettyjen kriteereiden mukaan.  

  Nimitys "sijoittaja" kalskahataa äveriäältä, mutta kuten huomaatte, ei sen niin tarvitse olla. Jokainen voi sijoittaa ja sijoitella mielensä mukaan, eikä taloudellista voittoa, ei myöskään tappiota, ole näköpiirissä. 

  Sijoittamiseen löyhästi kuuluva näkökohta: Kun katselette tuota ensimmäistä kuvaa, saatatte huomata, riippuen tiirailletteko sitä puhelimen, täppärin, läppärin, vai pc:n näytöltä, sen, että lippaitten alla oleva hyllyyn on sijoitettu scifia.  Ja sen, että aika monen opuksen selkämyksessä näkyy lappu, joka paljastaa sen olevan kirjaston poistomyynnistä hankittu. Eli, sijoittamiseen liittyen, olen sijoittanut scifin omaan paikkaansa, ja olen sijoittanut useisiin teoksiin vain 50 senttiä viiva euron. Tosin en ole vuosiin sijoittanut ylipäätään kirjoihin latin latia. Vievät tilaa julmetusti, ja mainioin kirjastopalvelun kautta saa luettavaa mielin määrin.

  Sellaisia harrastusvihjeitä. Jos sijoittaminen ei tunnu omimmalta, voi tietysti aloittaa filatelian, numismatiikan, tai tulitikkuaskien etikettien parissa. Ja jopa semivanhojen kameroiden, kuten jotkut höyrähtäneet. Tai mainoskynien. Ainakin kolme kertaa muistan minulta pyydetyn firman kynää, koska pyytäjät olivat keräilijöitä. Ajatelkaapa: Jos saatte kerättyä tuhat mainoskynää, mitkä mahdollisuudet sijoittamiseen se avaa!

  Tammikuu lähestyy puoliväliä. Meillä Hollolassa + neljä. Ettei vaan Trump, tai joku muu vallashenkilö, olisi mennyt kieltämään talvet! Niillähän on oikeus ja kyky kieltää isoja asioita. Toisaalta ilmastonmuutosten ja talvien kieltäminen kuulostaa hieman ristiriitaiselta. Mutta tarkemmin ajateltuna ei kovinkaan odottamattomalta. 

  Huomenna on maanantai. Huomenna on auton huolto. Näillä nykyautoilla on huoltoväli pitkä, meidän Hyundailla 30 000 kilsaa. Sitä ei tule lähellekään vuodessa mittariin. Melko tarkkaan 15 000 on saldo ollut sen jälkeen, kun Hilppakin jäi eläkkeelle. Siitä syystä käytän auton vuosihuollossa, ohjekirjan mukaan. Huoltaa kannattaa, etenkin, kun takuu on voimassa. 30 000 kilomeriä kuulostaa maallikosta kyllä pitkältä öljynvaihtoväliltä. Näin olen kuullut ammattilaistenkin sanovan. No, nyt tulee öljyt vaihdettua, eli vaihdatettua, sopivasti. 

  Jotta tekemistä piisaisi, sillä sijoittaminen ei sentään ole täyspäiväistä, aletaan ensi viikolla suunnittelemaan alakerran makuuhuoneiden pintaremppaa. Seinäpinnat on tarkoitus uusia. Tapetit poistetaan, tasoitetaan tarpeellisilta osin ja maalataan. Uudet sängyt omaan makkariin ollaan itseasiassa jo tilattu. Vanhat ovat vanhat. 
  Piristystä oletetun talven keskelle. Ja kun tuo homma on tehty, niin kertaalleen ollaan kaikki pinnat kolkytviisvuotisen asumisjaksomme aikana laittaneet. Luultavasti uutta kierrosta kokonaisuudessaan ei ole tarpeen tehdä. Aika taitaa loppua kesken. 

  Nyt muihin puuhiin. Ei kylläkään sijoittamaan, vaan lukemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti