Nyt ollaan taas sisällä. Hilppa lukee, minä laitoin tulet uuniin, aloin raportoida.
"Jokaisella pilvellä on kultareunus", sanotaan. Todenperäisyyttä en tiedä, mutta ainakin tällä, ap. ylätalon luota kotilahdelle päin kuvatulla pilvellä on. Siltä se näytti, kun dallattiin Matalahteen päin.
Ei ollut mikään paras kävelyalusta. Traktorilla ajettu metsätie oli jäätynyt melko muhkuraiseksi. Mutta nilkkojamme nyrjäyttämättä lenkistä selvittiin. Vaikeudet alkoivat vasta kun palattiin talolle. Kun aloin riisua saapasta oikeasta jalasta, iski sellainen suonenveto pohkeeseen, että piti heittäyä lattialle pitkälleen. Huusin jo sisään mennyttä Hilpaa apuun ottamaan saapasta pois. Könysin vaivalloisesti pystyyn. Varovasti heilutellen alkoi jalka toeta, ottaa alleen. Joskus ennenkin on suonenveto yllättänyt, mutta ei sitten viime kesän. Eikä noin rajuna konsaan. Magnesumia vissiin pitää ruveta ahmimaan. No kuulostelen vielä tovin.
Koirien kanssa ollaan pärjätty hyvin. Lenkkeily on tosin hankalaa, niin minulle, kuin Hilulle. Se vetää näet aluksi niin rankasti, että ensin on viedä minut mukanaan, sitten se meinaa itse tukehtua. Kiskoo pannan niin tiukalle, että henki ei kulje, jää kakomaan ja köhimään. Se hieman vetohaluja rauhoittaa, niin että loppumatka sujuu joten kuten.
Muuten ne ovat kilttejä hauvoja. Kun ne käyttää muutaman kerran tarpeillaan, antaa ruokaa aamuin, illoin, ovat tyytyväisiä. Muuten, kuinkahan monella koiralla on vuoteenaan vanha kunnon päästävedettävä?
Kaapo saa välillä olla irti. Silloin se pyrkii viereen tai syliin, kerjää rapsutusta. Aika mamari, luolakoiraksi! Illalla Kaapo suorittaa ilmeisesti rituaaliksi muodostuneen esityksen. Se käy härnäämässä hihnassa kiinni paikallaan olevaa Hilua. Hetken tätä näykittyään Kaapo ottaa sellaisen spurtin, että alta pois! Se säntää eteisen läpi, kääntyy sladissa keittiöön, kynnet laattalattialla lipsuen kiihdyttää tuvan puolelle, kiertää lenkin toistamiseen, ja painaa lopuksi täydellä vauhdilla Hilun kimppuun. Sitten seuraa näykintää, leikkisää ärinää, selällään pöyrimistä. Kohta samat juoksuympyrät uudestaa, vielä kovemmalla vauhdilla, jos mahdollista.
Leikkiähän ne koirien yhteenotot ovat. Saattaa Kaapo välillä hypätä Hilun sänkyynkin. Hilu tietysti perässä. Kaapo piiloutuu patjan alle, ja Hilu yrittää sitä kaivaa esiin. Ajankulua pitää koirillakin olla. Mutta kuten sanoin, hyvässä yhteisymmärryksessä ne melskaavat.
Se on vissiin lauantai? Vaikka mitä väliä? Anttola-cityssä ei ainakaan lauantaitunnelmaa välittynyt. Vähän yli kahdekasan oli kaupassa yksi asiakas meidän lisäksemme. Kylän raitilla nähtiin kaksi ajoneuvoa, ei yhtään ihmistä. Luultavasti Salen edessä ei lauantaiaamuisin, kun se seitsemältä avaa ovensa, ole jonosta tietoakaan.
Näissä tunnelmissa lähden pöyhimään uunia, siirryn ehkä lukutehtäviin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti