TURHANPÄIVÄISTÄ PÄIVÄNTUHRAUSTA?

  Päivät kuluvat vitkaan. On menossa seisahtuneisuuden kausi. Ei isoja tapahtumia. Päiväohjelma kutakuinkin: herääminen, aamulenkki, aamukahvi, kauppareissu, kirja, lounas, perräiset, päivälenkki, tallenne, päiväkahvi, kirja, ilallinen, uutiset, Emmerdale, tallenne tai suoratoisto tai molemmat, kirja, uni. Ihan jees, mutta vaihtelu voisi virkistää. No, Anna, Joni ja Iiris tulevat tänään, huomenna mennään Mikkeliin ristiäisiin. Se tietää päivärytmin järkkymistä, melko totaalista reformia. Ja uudistus jatkuu. Maanantaina aloitetaan makkareiden maalaus. Aloitetaan meidän huoneestamme. Aloitetaan tapettien poistolla, jatketaan seinien tasoittamisella (tarpeen vaativilta osin), sitten maalauksella. Tämän jälkeen toiseen makuuhuoneeseen, samat toimenpiteet, paitsi että ensin maalataan katto. Siinä tilassa on näet paneelikatto, kun toisessa puolestaan on ruiskutettu tasoitekatto, mitä ei ole tarpeen maalata. Kahta väriä valitsi raati käytettäväksi: betoniseiniin (huoneistojen väliset seinät) himmeä roosa, väli- ja ulkoseinät perinteinen maalarinvalkoinen. Ai niin, ja paneelikatto on valkoista paneelikattomaalia, sävystä en tiedä. Kai siinä ensi viikko kulahtaa, kun pinnat täytyy kahteen kertaan värjätä.

  Kun remppa on tehty, siirrytään kai taas totuttuun rytmiin. Toisaalta, kun sääennusteita katsoo, herää toive siitä, että jäät Potinlahden ja Avokkaansaaren välillä olisvat paisuneet kantaviksi. Pakkasen puolelle kääntyy lämpötila, mikäli ennusteen mukaan mennään. Lunta tulee myös, mutta ei aivan hillittömästi, joten mahdollisuudet ovat olemassa. Luultavasti paikat jo joltisessakin jäässä jo ovat, paitsi tietysti Luonterilla. Jos tosiaan jatkuvaa muutaman asteen pakkasta pitää viikon, niin luulisi kestävän, sano asiantuntija, kavereiden kesken "Itsensäuittaja".

  Viime aikoina ollaan tuijoteltu Areenasta "Kakaroita". Sarja on nyt viimeistä osaa vaille katsottu. Eihän se järisyttävä ole, mutta toteutus on hyvä, asiasta toiseen siirrytään nopeasti, jätetään turha jankkaus tapahtumein väliltä pois. Osajako tuoreine näyttelijöineen on myös onnistunut.
  Netflixiltä aloitettiin "Epäuskottava". 3/8 katsottu, ja laadukkalta vaikuttaa. Kyllä laatusarjoja on ilo katsella, ja huomata, että osataan "Ämeriikassa" kunnon dekkaria toteuttaa. Jos osataan huonoakin.

  Kirjarintamalla viimeisin luettu on Mattias Edvardsson'in "Melkein tosi tarina". Maria Adolfsson'in "Harha-askel" on matkalla noutopaikkaan, eli Hollolan pääkirjastoon. Pikku hiljaa odottelen Fred Vargas'in ja Håkan Nesser'in uutuutuuksien uunituoreina saapuvat lainattaviksi, varanneille jaettaviksi.

  Kuluvatko päivät turhaan, jos ei ole ainaista tekemistä? No, tekemistä on aina, eikä aika minulla tosiaan pitkäksi käy. Mutta kyllä asia niin on, että arkisen rytmin katkaiseva toiminta on hyväksi mielelle, joskus ruumiillekin. Kunhan toukokuu koittaa, niin aivan kaavamaista, ennustettavaa ja jämähtänyttä ei ole päivien kulku. Kyllä saariolosuhteet sen takaavat.
  Kysymykseen "kuluvatko päivät turhaan" vastaan, että eivät ne kulu. Jos heiluisin kylillä herjuutta harjottamassa, maailittaisin somessa, tai mustamaalaisin muuten vaan, niin sitten kuluisivat. Joku saattaa olla eri mieltä, sanoa, että ei aika koskaan hukkaan mene, kaikella on tarkoituksensa. Oliskohan ollu sama mies, jonka fb-kommentin näin jonkun jakamana. Hän, ilmeisesti koulukiusaamista käsittelävään asiaan, oli kommentoinut jotenkin tähän tapaan:
  Ensi faktat. Ei ole koulukiusaamista, on vain koulukiusaantumista.
  Ei maailma ole pumpulipallo. On opittava ottamaan kolhuja vastaan.

  Tillai! Kaverin mielestä on oikein ja oikeutettua kiusata heikompaa, fyysisesti ja henkisesti. Ei vaadi oraakkelinkykyä arvata hänen puoluekantaansa.

  Nuoruuden hyvien ystävien kohdalla on viime aikoina kuulunut kahden laista tietoa. Anttolan teinivuosien kaveri Leksa poistui keskiviikkona laajalle levinneen syövän uuvuttamana. Leksa oli iloinen veijari, jonka kanssa ei aika käynyt pitkäksi. Totuuden nimissä on kerrottava, että tempauksemme eivät aina olleet hyväksyttäviä, ja saattoivatpa hipoa laillisuuden rajoja. Ei mitää isoa töräystä kuitenkaan koskaan tehty; ei me rikollisia oltu! Leksan kanssa ei kymmeniin vuosiin juuri oltu yhteydessä. Hän muutti Rovaniemelle, me Hollolaan. Joskus 1990-luvulla kerran miehen Anttolassa tapasin. Sitten myöhemmin oltiin fb-kavereita, ja harvakseltaan soiteltiin. Ei ole kauaa, kun Leksa minulle kilautti. Olin jo kuullut hänen taudistaan. Nyt sain omakohtaisen selvityksen. Puhuttiin pitkään. Lupasin Leksalle, että soita ensi kuussa, kysyn kuulumisia.
  "Jos ehit!", vastasi Leksa.
   No, enpä ehtinyt. Mutta onneksi ehdittiin jutella, nuoruuttakin sivuta, eikä tieto kuolemasta siten tullut ihan puun takaa.

  Parempi tieto tuli Ilun tilanteesta. Tämä Mikkelin aikojen sydänystävä, jonka kanssa yhteys on pidetty läpi vuosien, joskus pitkähköjen taukojen sävyttämä, mutta kuitenkin. Ilu koki lähes puolitoista vuotta sitten vakavan aivoverenvuodon. Onneksi apu oli saatu nopeasti. Ilu vietti muutaman kuukauden sairaalassa, pääsi sitten kotiin. Vaimonsa Maija häntä hoitaa. Soitin Maijalle muutama päivä sitten. Liikuntakyky on kuulemma koko ajan parantunut, ja mies kävelee jo kepin kanssa pieniä matkoja. Samoin puhe on palaamassa. Maija kertoi hyvin tulevansa puhumisen kanssa toimeen. Sanoi myös, että tappelunpoikastakin alkaa heille tulla, ja perkeleitä, karkeampiakin voimasanoja, saattaa pulpahtaa esiin. Ilu on paranemassa! Viimeistään kesällä mennään heitä tapaamaan.

  Loppuun kuva per. 25. helmikuuta 2019. Tuonne on ikävä. Hydrokopterit maksavat muutaman tonnin käytetyistä rohjakkeista moneen kymmeneen donaan. Helikopterit vielä rutkasti enemmän. Jäitä pannaan hattuun, niitä odotetaan, niitä toivotaan, lottoa pelataan.