LAIDASTA LAITAAN

  Elämä ja olosuhteet pallollamme kulkevat laidasta laitaan; tulvista kuivuuteen, risteilyaluksista pakolaisveneisiin, kolikoista rahavuoriin, luksushotelleista vastaanottoslummeihin, nälänhädästä ruokahävikkiin, ristiäisistä hautajaisiin. Tämä nyt johdantona siihen, että eilen oltiin ristiäisisä. Uusi elämä sai nimekseen Leo, ja hänen kaimansa, nuoruuden ystäväni, poistui viikolla paikkaan, missä nimellä ei ole väliä.

  Tuore Leo oli jo syntymästään asti nimetty Leoksi, eli nimi oli valittu ajoissa. Vaikka sen tiesin, niin pitihän minun minun pari päivää sitten Hilpalta kysäistä, että mikähän sen Leon nimeksi tulee? Tyhmä kun on, niin sille nauravat hevosetkin. Jos eivät satu juuri osallistumassa tasoitusajoon kolmivuotiaille.

  Viikonloppu oli touhuntäytteistä, nyt on rauhallisempaa. Tiilikaiset lähtivät päivällä Lahden kautta kotiinsa. Iiris sen kun kasvaa ja kehittyy. Vastahan hän syntyi, ja ensi syksynä menee esikouluun! Kuvassa Iiris on saanut lainaksi Elinan asuntoa tyhjennettäessä löytyneen isä-Erkin hatun. Hatun lippa meni pesukoneessä aivan mutkille, kun sen sisällä on vissiin pahvia, mutta ei se Iiristä haitannut. 

  Tänään päästiin vähän ulkoilemaan. Yöllä oli satanut ripauksen lunta. Loistokeli temppuilla leikkipuistossa. Isä-Jonin kanssa hoitui vähän isommillekin tarkoitettu rata kunnialla.

  Aiemmin aloitetun majan tekeminenkin luonnisti. Joku oli kai kesällä jättänyt paikalle pari tuolia ja vähän astioita, joten niitten ympärille oli hyvä rakentaa.

  Ilta alkaa hämärtyä. Vesisade on tuhonnut aamulla ilmaantuneen lumen vähäisetkin rippeet. Tekisi mieli laulun sanoja rukata: 

  "Ohi joulun 

  läpi repaleisen tammikuun 

  kaipuun kaljakori kilisee

  Yli taivaan 

  päivät niinkuin naakkaparvi 

  raahautuu

  Mua vaivaa

  ikävistä ikävin
  Milloin talvi palaat takaisin
  Etkö tiedä
  voi yksinäisen miehen viedä
  viekas jää

  

  Se siitä. Asiaa olen toitottanut, siunaillut, kiroillut, tarpeeksi. Onneksi huomenna alkaa muutaman päivän urakka, eikä ehdi asiota murehtia. Murehtimalla eivät asiat joihin ei voi vaikuttaa parane. Talvettomaan talveen toki voi vaikuttaa, mutta ei ihan äkisti. 

  Sanon vielä kerran, että usko on yhä luja. Maaliskuussa, viimeistään, dallaillaan jään yli saareen!

  Olen reilun viikon verran kuunnellut aamulenkeilläni Dylan'in tuotantoa. Studioalbumeja kronologisessa järjestyksessä. Tahti on pari albumia päivässä, sillä aamulenkki kestää reilusta tunnista puoleentoista. Nyt olen vuodessa 1976, sillä tuoreimpina on korvissani soinut peräkkäin kaksi Bob'in ehkä parasta kokonaisuutta, "Blood on the Tracks" ja "Desire". Valveutunut tokaisee, että ei se noin mene. Eikä tietysti tarkoita asettaa mielipidettäni Dylan'in tuotannon paremuusjärjestyksestä kyseenalaiseksi, sillä valveutunut henkilö ei arvostele makuasioita. Hän tarkoittaa sitä. että noitten pitkäsoittojen välissä julkaistiin "The Basemest Tapes". Totta. Olen sen kuitenkin jättänyt tarkoituksella pois, sillä levy on minun kirjastossani The Band'in soittolistalla. M.O.T.

  Pitkän musiikillisen tien Dylan on vuodesta 1962 vuoteen 1976 tehnyt. Folkista rock'n roll'iin, katrin kautta ("Nashville Skyline"). Huomenna taitavat olla vuorossa Street Legal" ja uskonnollisiin tunnelmiin ajautunut "Slow Train Coming". Menkööt uskonnoksi, kyllä Bob'in musiikkia on kuuntelemisen arvoista. 

  Tämä rittänee sunnuntaipäivän rutoksi. Aloitan henkisen valmistautumisen huomiseen koitokseen. Aloitan se kevyesti, tai raskaasti, riippuu tarjonnasta, uutisilla.