Dumarista vielä: Tiistaina tuli Teemalta "Timanttinen keikka", missä esiintyi tällä kertaa Dumari & Spuget. Se oli pubikeikka, välillä muutama lyhyt haastattelu. Hande kertoi, että on palannut alkujuurille, neljän soittajan perinteiseen rockbändiin, mikä soittaa vain oleellisen. Näin oli; pelkistettyä räimettä. Dumarin haastattelut paljastivat, taas kerran, että mies on mielipiteineen ja ajatuksineen "ytimessä".
Dumari kertoi kysyttäessä, että monen moista keikaa ja paikkaa on ollut, räkälän takanuoneen märät lattiat oluttynnörin päällä taukoa viettäessä, toisaalta Pori Jazzin lava, kun Bob Dylan oli lämppärinä, ja täysikuu nousee yötä valaisemaan. No, olihan siellä minäkin.
Tuossa ohjelmassa selvisi, että "Spuget" on Handen pitkäikäisin bändi! Samoja miehiä on hänen kokoonpanoissaan soittanut kauankin, mutta "Spuget" on kuuden vuoden iällään tosiaan vanhin kokoonpano. Näin ainakin kerrottiin. Uskottava on.
Kun ohjelman alussa jututettiin muutamaa paikalle tulijaa, vastasi ehkä ikäiseni herrasmies, että tämä on varmaan sadas kerta, kun Dumarin konserttiin tulee, ja että hän on sukupolvea, mikä kasvatti lapsensa "Lasten mehuhetken" sävelissä. Tutulta kuulosti. Ja hyvin taittui tuokin biisi "Spugeilta".
Sitten muihin asioihin. Ajateltu, ainakin kertaalleen aikatauluineen suunniteltu, museoreissu Helsinkiin on vielä tekemättä. Nyt ei suunnitella. Odotetaan sään puolesta sopivaa päivää, vaikkapa ensi viikolle, ja mennään. Paitsi keskiviikkona, sillä, kuten tuli mainittua, "yksi on laki ylitse muiden, se on niinkuin lukkoon lyöty läpi luiden!".
Kuun lopulla ehkä tosiaan vielä saareen sörnäytetään. Luulen, että yksi reissu, ja sitten stoppi, tälle vuodelle. Kerätään voimia ja tarmoa helmikuussa alkavalle uudelle kaudelle. Tavoitteena uuden ennätyksen lyöminen. Saaressa vietetyn ajan ennätyksen. Saa nähdä, kuinka käy? Asioilla kun tuntuu olevan omat polkunsa, matkalla monta muuttujaa.
Pikkuhiljaa lähestyy aika, kun pitää alkaa kasaamaan Iiriksen 4-vuotisvalokuvakirjaa. Nyt tulee neljäs joulu, kun olen sellaisen muutamalle joululahjaksi väsännyt. Kovin homma on kuvien valitseminen ja omaan kansioonsa aikajärjestyksessä tallentaminen. Tulee "tynnyrin työt", jos alkaa vain kuva kerrallaan niitä poimimaan valittuihin raameihin.
Jos en itse kirjan väsäämistä muistaisi, niin Ifolor jaksaa muistuttaa. Se tietää, että minä tilaan jouluksi muutaman kirjan, pari seinäkalenteria, joten alennusviestejä ja maileja tupsahtelee melkein päivittäin. Älä ole huolissasi mr. Ifolor; kyllä tilaus tulee, aikanaan.
Olen valokuvakirjoja laatinut ja tilaillut yli kymmenen vuotta. Aluksi tein sen toisen valmistajan kautta, mutta kun tämä perhana muutti sivunsa täysin ja vain englanninkieliseksi, minua alkoi sen verran korpeamaan, että vaihdoin firmaa. Tämä ei ole maksettu mainos, enkä ole muita lukuisista alan toimijoista edes kokeillut, mutta Ifolorilla on mielestäni ihmisystävällinen sovellus, minkä avulla on helppo laatia haluamansa teos. Hinnoistakaan en tiedä, mutta Ifolorilta saan vähintää 30 %:n alennuksen. Listahinnoista tosin. Ja ne ovat tietysti ilmaa täynnä.
Kun ikää karttuu kiihtyvällä vauhdilla, lipeävät ajatukset monesti tulevaisuuteen. Miettii kunnon tuntuvan sen verran hyvältä, vaikka pieniä vaivoja alakaakin ilmetä, että useita vuosia, jopa vuosikymmenen, pari, saattaa jaksaa elää vireää elämää, nauttia jäljellä olevista vuosistaan. Eipä kukaan kohtaloaan tiedä, loppuikäänsä harvoin lyhyeksi ja tuskaisaksi ennusta. En mitään Tithonoksen kuolemattomuutta toivo, vielä vähemmän kohtaloa kaipaa, mutta jos hieman yli elinajan odotteen jaksaisi liikkua, ajatella, lukea, harrastaa. Saahan sitä toivoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti