ADAMSBERGIN LOGIIKKA

  Fred Vargasin  (oik. Frédérique Audoin-Rouzeau, ransk. kirjalija ja arkeologi) dekkareiden päähenkilö komisario Jean-Babtiste Adamsberg on kiintoisa persoona. Hän ei polta, mutta varastaa pojaltaan Zerkiltä savukkeita, jotka tunkee taskuihinsa ja polttaa, vaikka niistä on varissut puolet tupakasta pois. Kun Zerk muutti Islantiin, eikä Adamsberg kykene enää vohkimaan hänen savukkeitaan, komisario alkaa ostaa pojalleen tupakkaa. Näin hän pääsee varastamaan tämän savukkeita. Adamsberg hävittää aina tupakka-askin, sulloo savukkeet taskuihinsa. Kun häneltä kysyttään, miksi teet noin, hän vastaa, että ei pidä savukeaskeista. Kun Adamsberg joskus kaivaa puoliksi varisseen tupakan huuleensa, saattaa joku sanoa, että poltako tuota paskamerkkiä?

  "Näitä Zerk polttaa."
  " Mutta miksi sinä ostat samaa merkkiä?"
  " Että voin varastaa häneltä, koska minä en polta."

  "Ahaa, selvä juttu", vastaa kysyjä.

  Että sellainen logiikka komisariolla. Hänellä on myös kaksi kelloa ranteessaan. Kumpikaan ei käy, mutta ovat aina mukana. Tietty tarinansa niilläkin on, mutta en nyt saa sitä päähäni, vaikka vuosien varrella olen kaikki yhdeksän Adamsberg-sarjan teosta lukenut.
  Komisariolla on ehkä ei enää niin uusi kännykkä, jolla hän yleensä lähettelee joukolleen tekstareita akun virran säästämiseksi. Asiaa vaikeuttaa se, että kaikki kirjaimet eivät tallennu tekstiin oikeina. Mutta alaiset tuntevat pomonsa ja tämän puhelimen, joten suurilta väärinymmärryksiltä vältytään.
  Kaiken lisäksi Adamsberg oppi Islannissa näkemään sumussa, vaikkakin taito meinaa Ranskan maaperällä unohtua.

  Adamsberg alaisineen on herkullinen joukko, mihin kuuluu kymmenkunta erikoisilla luonteepiirteillä varustettua poliisia, mm. valtavan kokoinen naiskonstaapeli, joka ei väsy koskaan, tietokoneen ääressä viihtyvä mies, jolle on järjestetty nukkumapaikka toimistolle, koska hän tarvitsee unta kolmen tunnin välein, sekä eläintieteestä innostunut etsivä, joka toi töihin kalakauppiaalta saamansa mädäntyneen mureenan pään keittääkseen siitä myöhemmin lihat irti, seurauksella, että koko rakennus oli hirvittävän löyhkän vallassa.
  Ryhmällä on myös lemmikkikissa, joka makailee toisen kopiokoneen päällä, ja sitä ruokitaan säännöllisesti. Tuota kopiokonetta ei laisinkaan käytetä, koska se on kissan makuupaikka, mutta siinä pidetään virta päällä, että kissalla olisi lämmin nukkua.
  Viimeisemmässä suomennoksessa ("Kalmankuoriaiset"), ryhmä syöttää ahkerasti pihalle pesimään tulleelle mustarastapariskunnalle mm. kuivakakkua ja kalastuskaupasta ostettuja matoja ja toukkia, sekä ottaa puitten juurille laitetut suojat pois matojen kaivamisen helpottamiseksi, koska rastasuros on silmiinpistävän laiha.

  Jos joku onneton, joka tämän lukee, ei ole tutustunut Vargasin tuotantoon, saattaa saada väärän kuvan kirjoista. Vaikka niissä esiintyy hykerryttäviä hahmoja, ne eivät ole mitään koomisia veijaritarinoita. Niissä mallikas ja monisäikeinen juoni, ja yleensä yhtymäkohta vanhoihin myytteihin tai tapahtumiin. Niin himmeästi erottuva yhtymäkohta, että muut, kuin sumussa näkevä Adamsberg, eivät sitä aluksi huomaa.

  Eli kirjastoon mars, jos Vargasit ovat jääneet lukematta!

  Tämän kirjallisesti kirjallisuuteen kantaa ottavan osion jälkeen tv:n pariin. Lauantaina alkoi Yle 1:llä saksalainen sarja "Babylon Berlin", kahden jakson voimin. Se on tiemmä kallein koskaan maassa toteutettu tv-sarja. No, onhan aikakausi miljöineen onnistuttu kuvaamaan uskottavasti. Tai enhän minä vuotta 1929 ole omin nähnyt, mutta helppo uskoa sen olleen sarjassa kuvatun kaltainen. Juoni ja asioiden kulku varmaan kirkastuu seuraavien jaksojen myötä paremmin. Tulee katsottavaksi ensi lauantainakin. Tai paremminkin sunnuntaina tallenteelta.

  Vaivaa on nähty myös toista tuotantokautta etenevässä ruotsalaisessa "Aika on meidän"-sarjassa. Edellistä jaksoa katsoessani äkkäsin yhtäkkiä, että totta perhana, liikenne kulkee vasemmanpuoleisesti! Ja paljon sen ajan henkilöautoja, kuormureita, pari bussiakin, ihan Tukholman keskustassa ajeli. Oliko todellinen kuvaustilanne, vaiko jollain nykytekniikalla luotu, mutta ihan aidolta näytti.

  Reilu viikko sitten sunnuntaina alkoi HBO:lla saksalais-romanialainen "Hackerville", kahdella jaksolla, sekin. Nyt on jo kolmaskin julkaistu. Ihan mieluusti tätä Romaniaan, Timisoaran kaupunkiin, sijoittuvaa sarjaa katselee kaiken amerikkailaisen, englantilaisen, ja pohjoimaisen vastapainoksi.
  HBO:lta tuli jo katseltua kahdeksanosainen tsekkiläinen Pohjois-Böömiin sijoittuva "Wasteland". Se on ankeine maisemineen, ihmisineen, hieman erilainen sarja. Väliin tuntuu, kuin jotakin dystopiaa kuvattaisiin. Sarjasta ei aina tiedä, mistä aikakaudesta siinä on kyse. Vaikka kyllä se nykyaikaa peilaa. Mielenkiintoinen tuttavuus.

  Siinä kulttuuria kerrakseen. Pitää vissiin vielä kaiken päälle mennä Kino Iirikseen katsomaan Pölösen "Oma maa". Ja mikä ettei myös Koivusalon "Olavi Virta". Ettei pääse ihan unohtumaan, elokuva elokuvissa.