SYKSYN MERKKEJÄ

    Kesä on kääntynyt lopulleen; illat pimenevät aina vain aikaisemmin, linnulaulut ovat harvassa, aamusumut yleistyvä. Vallitsee vaikeasti kuvailtavissa oleva, syksyyn oleellisesti kuuluva, hiljaisuuden ja autereisen ilman yhdistelmä. Mutta yli 20 asteen päivälämpötiloja, yön viistoista-asteisia, ei niinkään syksyksi miellä. Myös ainakin toinen oleellinen ero normaaliin alkusyksyyn löytyy; nyt ei laukata metsissä. Ei ole tarvetta marjastaa, ei sienestää. Tai on tarvetta, mutta ei suuremmin antimia. Jokusia kanttarellejä tästä saaresta löytyy, niin että syömään silloin tällöin pääsee. Hilppa kävi eilen poimimassa ämpärin pohjalle puolukoita. Hädin tuskin yhteen puuroon niitä oli. No, puolukka-aika on vasta edessä, jonnekin niitä varmaan tuleekin. Vaikka pieniä tuntuvat olevan. Samalla reissulla Hilppa keräsi kunnon kastikkeellisen kanttarellejä. Sammalikosta niitä ainakin löytyy, kun tarkkana on. Yhtään torvisientä tai tattia en ole bongannut tällä satokaudella. En myöskään kärpässientä. Joukusia haperoita ja yhden karvalaukun sentään. Aioin, optimistisena persoonana, lähteä kuitenkin tänään kiertelemään veneellä muutamia sienipaikoistani.Koska sateet ovat olleet hyvinkin tarkkarajaisia, saattaa lähellä olla paikkoja, mistä sieniä löytyy.

  Maalit tuli eilen maalattua. Alun matkaa takaseinää sillä sai värjättyä. Ei jää isokaan urakka ensi kesälle. Ennen kuin metsään hyökkään, irrotan tuvan pihanpuoleiset ikkunat. Hilppa maalailee ne. Pokamaalia on puolet litran purkista jäljellä. Lattiamaali on myös vielä pari litraa purkissa. Taidamme viedä sen kotiin, lämpimässä talvehtimaan. Ensi kesänä sille löytyy varmasti käyttöä.

  Jaha, aamu-tv alkaa. Hilppa nukkuu vielä. Kun katselen järvelle, huomaan, että pientä tuulenviriä on, ei siis aamusumuja. Eli veneellä on hyvä lähteä sieniä jälestämään.

  Naapurin Hannilat tulvat eilen mökilleen. Sovittiin Hannun kanssa, että lasketaan illalla muutamia muikkuverkkoja järveen. Huomenna syödään mujeita, luulen ja uskon.

  Jos, ja kun, ilmat pysyvät tällaisina, ei ole hiijen vissi, etteikö sörnäytettäisi janakin päivänä veneellä Mikkeliin. Tuulistakaan ei ole ennusteiden mukaan ole odotettavissa. Ei tiedä, onko siinä mitään järkeä. Bensaa palaa. Mutta matkailu avartaa. Ollaan vuosikausia puhuttu, että Kenkäverossa pitää käydä. Käymättä on jäänyt. Veneellä olisi helppo rantautua paikan laituriin. Tulisi sekin paikka nähdyksi. Siis muuten, kuin auton ikkunasta. Naisvuorelle voisi myös satamasta dallata. Kahvila näyttää olevan auki arkisin klo. 11-15. Yli 50 vuotta onn siitä, kun edellisen kerran Naisvuorella on tullut käytyä. Miksei nyt, ettei jää muistot verestämättä.
  Toinen syy Mikkelin venereissuun löytyy myös. Sekin on muistojen verestäminen. Olen kerran vesitse Mikkelistä tullut Anttolaan. Tämä tapahtui kesäkuussa 1951. Toki muistot ovat hatarat; palasin synnytyslaitokselta Piskolaan. Matkustajalaivalla, sen aikaisella paikallisliikennevälineellä, tultiin, äiti ja minä. Olisiko Erkkikin ollut matkassa? Luultavasti, vaikka tarkkaa tietoa ei ole. Eikä siitä, kuka painoi stop-nappia Sappulanselällä Kitosaarten kohdalla, jotta kippari tiesi kaartaa Piskolan pysäkille. 

  Hilppa on herännyt, aamukahvia hörppii. Minä taidan lopettaa, lähteä irrottamaan ikknuoita, etsimään maalin, sudit, skraapat, hiekkapaperit, maalarinteipit. Pääsee rouva hommiin. minä metsään. Olen melko vakuuttunut siitä, että vaikka minä menen mtsään, eivät Hilpan hommat mene. On hän sen verran ikkunoita ennenkin maalannut.