sunnuntai 16. syyskuuta 2018

KAIKKI ON JO KEKSITTY?

  Kaikki mitä voidaan keksiä, on jo keksitty. Tällaista lausahdusta sovitetaan usempaankin suuhun. Historian varrella mm. Julius Frontinus, insinööri Roomasta ensimmäisellä vuosisadalla ja Charles H. Duell, Yhdysvaltain patenttiviraston pääjohtaja vuonna 1899, ovat sellaiisia henkilöitä.  Muistaakseni joku tiedemies, USA:sta?, sanoi samaa aivan viime aikoina vuosia. Tämän kaltaiset "viisaudet" perustuvat osin ajallaan vallitsevaan tietämykseen, mutta enemmänkin lausujansa lyhytnäköisyyteen.
  Musiikissa on tietty määrä säveliä ja tahteja, pari sävellajia, erilaisia rytmejä, etc. Niistä on mahdollista luoda lukematon määrä erilaisia versioita. Koska mahdollisuuksia on rajallinen määrä, loppuvat ne, matemaattisesti ajateltuna, joskus. Mutta onko kukaan koskaan sanonut, että kaikki musiikki on jo sävelletty?
  Musiikista poiketen ei ihmismielellä ole rajoja. Ihminen, varsinkin tiedeihminen, on lapsi, joka kysyy alati: "miksi?" ja "miten?" Koska ihmismielellä ei ole rajoja, ei ihmisen keksinnöilläkään ole.

  Muutamia esimerkkejä aikansa visioäärien lausahduksista (lainattu google-hausta, todenperäisyys tarkastamatta):

 "Porata öljyä? Tarkoitatte että porataan maahan reikä ja yritetään löytää öljyä? Tehän olette hullu!'' -- Henkilöt, joita Edwin L. Drake yritti saada mukaan öljynporausprojektiinsa, 1859.

  ''Louis Pasteur'in teoria mikrobeista on naurettavaa kuvitelmaa.''  -- Pierre Pachet, fysiologian professori Tolouse'ssa, 1872.

  ''Tässä 'puhelimessa' on liikaa puutteita jotta sitä voitaisiin pitää vakavasti otettavana kommunikoinnin välineenä. Laitteella ei ole mitään oleellista hyötyä meille.''  -- Western Union'in sisäinen muistio, 1876.

   ''Ilmaa raskaammat lentokoneet ovat mahdottomuus.''  -- Lord Kelvin, Royal Societyn puheenjohtaja, 1895.

  ''Kuka kumma haluaisi kuulla näyttelijöiden puhuvan?''  -- H. M. Warner, Warner Brothers, 1927.

  ”Tulevaisuudessa riittää viisi tietokonetta tyydyttämään maailman tarpeen”.   --IBM:n johtokunnan puheenjohtaja Thomas Watson, 1943. Ennustus ajankohtaistettiin 1980: ”Tulemme tarvitsemaan 275 000”.

  ''Tulevaisuuden tietokoneet voivat painaa niinkin vähän kuin 1,5 tonnia.''  -- ''Popular Mechanics''-lehti, 1949.

  ''Emme pidä siitä, miltä heidän musiikkinsa kuulostaa, ja kitaramusiikki on menossa pois muodista.''  -- Decca Recording, torjuessaan the Beatlesin, 1962.

  "Mutta...mitä hyötyä siitä on?''  -- IBM:n edistyksellisten tietokonejärjestelmien osaston insinööri kommentoi mikropiiriä, 1968.

  ''640 kilotavua pitäisi olla tarpeeksi paljon jokaiselle.''  -- Bill Gates, 1981.

  Noiden sitaattien mukaan Bill Gates'kin erehtyi arvioissaan. Eli luovuus ei takaa visioiden oikellisuutta.

  "Täydellinen keksintö on osoitus tekijänsä aivojen rappeumasta", taisi Isaac Asimov kirjoittaa jossain Säätiö-trilogia (trilogian, mikä laajeni myöhemmin 7-osaiseksi)  kirjassaan. Niin se on. Ei todellinen "keksijä" tyydy luomukseensa, vaan miettii herkeämättä, kuinka sitä voisi parantaa. Vaikka vaikea kuvitella esim. hakaneulan kohdalla. Mutta luultavasti hakaneulan keksijä meni hautaan lohduttomana, koska ei ollut kyennyt keksintöään jalostamaan.

  Eivät tuollaiset "kaikki olellinen on jo keksitty"-ihmiset tee muuta, kuin jarruttavat kehitystä, saattavat vaikuttaa joidenkin ajatuksiin turruttavasti innovaatioita ehkäisevästi. Mutta keksintöjä tehdään, kiihtyvällä vauhdilla. Ihmisille tulee uusia tarpeita, mitkä luovat tarvetta uusille keksinnöille, mitkä puolestaan luovat uusia tarpeita, mitkä..., etc.
  Mitkä keksinnöistä hyödyttävät ihmiskuntaa, mitkä osaa siitä, mitkä keksijäänsä, mitkä sen valmistajia, mitkä eivät ketään? Se on sitten oma lukunsa se.

  Toivottavasti ihmiskunta on vasta varhaisteini-iässään, tai mieluummin lapsuudessaan. Vaikka joskus pelottaa, että se on jo eläkkeellä, jopa saattohoidon tarpeessa.

  Siinä joutavaa tarinaa lepopäivän ratoksi.

  Viime viikolla luin Sylvain Neuvel'in kirjan "Uinuvat Jättiläiset"(Themis-kansiot #1). Nyt on työn alla "Heräilevät Jumalat" (Themis-kansiot #2). Pitkästä aikaa olen saanut käsiini todella hyvää uutta scifi:a. Johtunee siitä, että luen niin vähän uutta scifi:a?

  Ulkona on hieno syksyinen aamu. Tai aamupäivä jo. Juutuin tätä kirjoittelemaan. Pian lopettelen, lähden ulos taivastelemaan. Lepopäivän pidän. Saatan ip. lähteä pariksi tunniksi uistinta vetämään. Ei kalan tarpeen vuoksi, ensisijaisesti. Ajankuluksi, mielin lepuutukseksi, paremminkin. Toki kaikki lain rajoissa pysyttelevät kalat otetaan kernaasti vastaan. Vaikka eilen syötiin päivällä paist'muikkuja, illalla savustettuja. Melko omavarainen lounas eilen tosiaan nautittiin: Muijeita verkosta, sieniä metsästä ja pottuja peltoläntiltä. Ravintola-annoksen hintaa en lähde spekuloimaan, mutta tuskin maittavampaa niistä saisi. Makuasia, tietysti. Eikä niistä sovi kättä vääntää. Mutta nyt poistun noihin maisemiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti