Samalla palautui mieleeni, että Ikosen suuri lapsilauma oli käynyt kansakouluaan Saukonsalossa. Piskolan talosta mentiin kirkonkylään sivistettäväksi. Siis vaikka samassa saaressa asuttiin, meni koulujakoraja meidän välistämme.
Kun aloitin koulun syksyllä 1958, olivat Ikoset jo maalikylän asukkaita. Pentti, Kalevi ja pesueen nuorin Irma, aloittivat myös samassa koulussa. Pentti meni kai neljännelle, Kale toiselle ja Irma minun tapaani ensimmäiselle. Kalelle ei oppi Saukonsalossa ollut ilmeisesti tarttunut, sillä hänet siirrettin pian takaisin ensimmäiselle luokalle. Eli luokkahuoneen laidalta toiselle. Kirkonkylän alakoulussa olivat sekä 1. että 2. luokka Marjatta Leinosen hoivassa. Eli ketäs meitä siellä oli? Pojista ainakin Ahosen Risto, Paavilaisen Veijo, Hobergin Hanski, Ikosen Kale, Auvisen Masa, Partion Kari ensimmäisellä, Pettisen Leksa, Kolehmaisen Kari, Auvisen Asko, toinen Harjulan pojista. toisella. Kaksi ensinmainittua, ainakin, ovat jo edesmenneitä. Tytöistä mieleeni tulevat Ahosen Leena, Ikosen Irma, Paasosen Irmeli, kai parikin Kämpin neideistä. Ja eikös siellä olleet Koistisen Evy, Salosen Tuija, sekä Teittisen Pirjo? Nämä luokkaa ylempänä. Evykin on jo jättänyt rakennuksen. Kyllä muisti on hatara. Ei tullut kummoinen määrä mieleen. Kotona on varmaan ainakin yksi luokkakuva tallella. Siitä pystyy useampia nimiä sisäistämään.
Vähän sivupoluille luiskahti tarina. Syy, miksi tähän paikkaa ajelin, löytyy siitä, että Saukonsalon puolelta on viime vuosina hakattu parikin kuusikkoa. Niissä kasvoi monipuolinen sienivalikoima; tatteja, rouskuja, torvisieniä, vaaleaa orakasta, joskus lampaankääpää, loppukesästä kanttarellejä, syksymyöhään suppilovahveroita. Koska muistin tällä paikalla olevan parin-kolmen hehtaarin kuusikon, jossa en ollut käynyt vuosiin, päätin lähteä tutkimaan, mitä "satumetsä" pitää sisällään.
Jokusia haaparouskuja ja karvalaukkuja, hieman kanttrellejä, muutama terve herkkutatti oli kuusikolla annettavanaan. Nekin melkein kaikki rannan tuntumassa. Eli tosi huonosti verrattuna hyviin sienikesiin.
Päätin kulkea muutamat satametriset metsän läpi jo laonneen Kurenpää torpan paikalle. Itse kaksihuoneista torpasta ei ole enää mitään jäljellä. Ei myöskään riihestä, tai isohko lato se oikeastaa taisi olla. Mutta oli siellä käsittääkseni joskus ukkovaarien aikaan varstottukin. Sen sijaan saunasta löytyy todisteet.
Puoliväliin purettu kehikko toi taas muistoja mieleen. Oltiin kesällä 1976 purkamassa saunaa. Meitä oli kova kvartetti: Ahos-Riti, Tiusas-Hanski, Haneli ja minä. Matkaradio pauhasi puun oksassa. Ja sieltä tuli sen muutaman tunnin aikana ainakin kaksi kertaa Freemanin "Ajetaan tandemilla". Se oli kova sano silloin. Ja ihan kova sana se on vieläkin.
Haneli tarvisi hirsiä johonkin hankkeeseen, siksi niitä irroteltiin. Puoliväliin jäi purkaminen. Riittivätkö jo puretut Hanelin tarpeisiin, vai mikä oli syynä, mutta siinä se lahoaa, loppu Kurenpää torpan saunasta.
1950-luvulla tehtiin heinää torpan pelloilta. Noilla heinäreissuilla, ainakin niillä, muistan saunassa kylpeneeni. Se olin savusauna. Löylyjen kirpeys ja savun tuoksu ovat vankasti muistissani.
Torpan kaivo oli itse talon ja saunan välissä, lähempänä saunaa. Se oli kivistä tehty. Olisi pitänyt eilen käydä potkimassa aluskasvillisuutta ja lepikkoa, jos vaikka olisi kaivo löytynyt. Tai ehkä parempi, etten käynyt. Tiijä vaikka olisin sinne tippunut.
Saunan kehikonrippeiden luona muisteltuani jatkoin vielä vähän matkaa. Siellä on jokavuotinen kanttarellipaikkani, ja samoilla maisemilla käydään joka kesä mustikassa. Paitsi tänä kesänä ei ollut asiaa. Kun kohta bongasin muutaman sienen, äkkäsin, että perkele, olen jättänyt jonnekin muovikassin, mihin olin kerännyt rouskuja. Ainoastaa kori oli matkassani. Aloin muistelemaan, missä oli viimeeksi sieniä poiminut, päätin seurata jälkiäni takaisin veneelle.
Siinä pähkäillessäni alkoi eteläiselle taivaalle kerääntyä tummia pilviä. Ja taas säpsähdin: tuhannen tulimmaista, kamera jäi veneen peräpenkille! Tonnin kamera! Ja sateen uhka on ilmeinen! Ei siis hetkeäkään käynyt mielessä, että joku voisi kameran napata. Mutta sade pelotti.
Päätin kuitenkin kiertää pienen lenkin, koska pilvet olivat vielä loitommalla. Jonkin verran kanttiksia löysinkin, jokusia rouskuja myös.
Palasin jälkiäni, ja siellä se tönötti, sienikassi. Juuri siinä, missä olin olettanut. Palasin veneelle. Kamera kökötti tyytyväisenä pehmusteella. Koska sade ei näyttänyt päälle kaatuvan, kuljeksin vielä rantaa pohjoisen suuntaan. Hieman lisää sieniä sain kerättyä. Vajaat puoli koria kanttarellejä, yksi kattilallinen rouskuja ryöpättäväksi. Meillä alkaa olla suolasienet kasassa. Jos löytyy, ämpäriin kyllä vielä mahtuu. Kanttarellejä on muutama pussi pakkasessa, samoin tatteja. Ainakin kanttiksia löytyy takuuvarmasti lisää.
Säästyin sateelta. Ukkonen alkoi jo aamupäivällä möyrytä kaukana etelässä. Kahden paikkeilla pilvet ylsivät meille asti. Tuntitolkulla jyrähteli hitaasti liikkuva rintama tienoolla. Ja satoi vettä, iltaan asti. Niin hyvin ei yhtäjaksoiseti ole täällä, ainakaan meidän paikalla ollessa, satanut. Tietää hyvää sienille.
Nyt on pilvipuota, +15 mittarissa. Ihan lonkanvetoa taitaa tämä päivä olla. No, meidät on kutsuttu kevyelle lounalle. Alkuiltapäivällä sinne mennään. Sateen mahdollisuus on ainakin paluumatkan aikoina suuri. Mutta on meillä sadeasut ja sydvestit. Satakoon, jos on sataakseen. On vettä kaivattu niin paljon, ettei kiukutella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti