KETUTUSTA KARKOITTAMASSA

  Päätettiin, ja päästiin, palaamaan Anttolaan jo eilen, sunnuntaina. Koska suunnitelmat muuttuivat sellaisiksi, että Iiris tulee meille ensi viikonlopuksi, niin ehditään muutama päivä täällä viettää. Sitten ollaankin reilu viikko maalikylissä, saareen suunnataan luultavasti su. 7. 10., tai ma. 8. 10.
  Viikko ollaan kotona, jotta saadaan auto korjautettua. Ja lauantaina on Iiriksen synttärit Espoossa.
 
  Eilen oli sadekuuroja, matkalla muutamia, yksi pieni venettä lastatessa, jokunen perille päästyä. Väliin paisteli arska. Kelvon syyssäitä.

  Tänään oli siinä viiden asteen aurinkoinen aamu. Minä lämmitin sunnuntaina kevyesti esikuumennetun leivinuunin kunnolla. Joten syötiin syksyn ensimmäinen possunpaisti. Kasleria tällä kertaa, parin kilon köntsä. Mukana obligatoriset porkkanat, lantut ja sipulit. Kyllä maistui.
  Muutaman tunnin riehuin päivällä maatöissä. Sain uuden pottumaan käännettyä, samoin vanhan, kun kaivoin ensin viimeisen riviä siikliä ylös.

Nyt on uuden tilkun haltijaa lepytelty, maata hellitty kalkkikerroksella...

...vanhalle annettu kalkkikäsittely ihan muuten vaan.

  Kyllä auton kolhimisen aiheuttama vi***tus lieveni maata möyriessä. Vaikka kiviä ja juuria piisasi. Ja väliin tulivat mieleen entisen lattiamihen sanat, kun hän hiki päässä betonia levitteli: "Ennen tehtiin kaikki käsin, mutta onneksi nyt on lapiot!"

  Ei se auton vaurio oikeasti niin kovin suuri ole, paljastui, kun sitä uskalsin kunnolla eilen tutkia. Mutta pannaan remonttiin. Sen takia kai tässä vakuutuksia maksetaan?

    Naapuritkin tulivat tänään mökilleen. Soiteltiin, sovittiin, että huomenna lasketaan verkkoja. Ettei tarvitse pelkkää possupaistia ahmia. Kaikkea sopivassa suhteessa. Senhän tiesi muinoinen Pojanmaan nousujokien seudun renkikin töistä sopiessaan: "Kyllä minä pestin otan, mutta en minä joka päivä lohta syö!"
  No, ei meillä tietysti tarvitse joka päivä possunpaistia appaa. Eikä muikkuja mutustaa. Eikä sienisalaattia. Vaikka tänään olikin. Sienisalaattia. Possunpaistin ja omien siiklien kanssa. Noh, taisi mennä taas lepikkoon, koko kirjoittelu, hävitä fokus. Kokonaisvaltaisesti. Kontekstiin kuulumattomia haastelen. Eli kirjoitan. Koetan keskittyä, jatkaa siitä, mihin mahdollisesti jäin. 

  Mihinkäs minä jäin. En oikeastaan mihinkään. Joten jatkan muuten vain. Saunassa ollaan käyty, salaattipitoinen iltapala nautittu. On hieno ilma, taas. Aurinko laskee uuden pottumaan haltija taakse.

  Kohtapuoleen alkaa Emmerdale. Ei sekään enää jaksa ylettömästi innostaa. HBO:lta on katseltu Castle Rock'ia, Sharp Objects'ia ja Kidding'ia. Meinaavat välillä mennä yli hilseen, molemmat ensin mainitut. Saahan hilse vähän pöllytä. Pitää mielenkiinnnon yllä. Mutta tarkkana pitää olla, jottei ylitä liian korkealta. Asioiden kulku, kaikkine takautumineen. 

  Kidding on hieman kevyempää toljotettavaa. Näkyy kolmas jakso tulleen katsottavaksi. Pitääpä tiirata. Kun ei paljon muutakaan toosa tarjoa.

  Lukupuolella on menossa Stefan Spjut'in "Staalo". Puolentoistasataa sivua seitsemästäsadasta on takana. Hilsettä hipoo kirjakin. Mutta ei niin korkealentoisesti, etteikö lukemista kannattaisi jatkaa. 

  Jaaha, kuuden uutiset lähestyy. Vaikka samat jorinat sieltä tulee, kuin viideltä. Mutta kun tapana on, niin katson. 

  Eiköhän ilta jatku siitä Emmerdalella, espressolla, Kidding'lla, ehkä Castle Rock'lla. Sitten Staalolla. Ja huomenna uudet askareet, askareet suunnittelemattomat. Mutta jotakin luulen keksiväni. Puuhaa. Ennen verkonlaskua