Kävin sen verran happea haukkaamassa, että ikuistin illalllisen: keltavahveroita nautitaan, muodossa tai toisessa.
Yhteen ateriaa, kynttiläillalliseen kahdelle, noita herkkuja tuolla paikalla on. Muualta en ole vielä etsinyt. Kunhan poutaantuu, pitää hieman risteillä.
Ikuistin samalla kovinkin luonnonmukaisen rappusemme. Päivänkakkaraa, malvaa ja metsämansikkaa. Tismallisempi isäntä olisi nyhtänyt ne huut hittoon. Minä en, eikä emäntä. Ne kuuluu asiaan.
Sormustinkukka on jaksanut uhmata tuulta; ne sojottavat ylväänä kohti korkeuksia, digiajan digitalikset.
Päivällä saattaa olla taukoa sateeseen tiedossa. Jos on, niin käyn autolta sinne jääneet tavarat, heitän katiskan matalikolle ahvenia pyytämään. Jos ei ole päivällä taukoa sateessa, jätän edellämainitut toimet huomiseen. Koska sadetta on ennustettu myös huomiseksi, voi olla, että pyhäksi siirtyvät nuo ei niin tähdelliset tehtävät.
Mutta ei täällä saaressa aika käy pitkäksi. Voi mm. harkita tarkkaan, jahkailla, ja lopulta päättää, saunotaanko hyvissä ajoin, eli ennen ensimmäistä matsia, vaiko vasta pelien välillä. Eivät kovin mullistavia päätöksiä, mutta saunanlämmittäjän kannalta oleellisia.
Kirjaan tulee myös tänään tartuttua. Sain käsiini jo keväällä varaamani Håkan Nesserin uusimman käännöksen "Elävät ja kuolleet Winsfordissa". Puolessa välissä jo olen. Kyllä Nesser on ihan parhaimmasta päästä genressään. Ellei paras.
Hienot pelit illalla. Kaksi hyvää joukkuetta putoaa vuorenvarmasti. Se on pelin henki; nauru ja itku, ilo ja suru, onni ja murhe lyövät tänääkin kättä toisilleen.
Minähän olen ollut Ranskan hypettäjä ennen. Ja jo ennen sitä Brasilian. Mutta nyt on maailma muuttunut. Mielestäni Uruguay ja Belgia saisivat mennä jatkoon. Jos realistisia ollaan, niin Ranska voittaa. Mutta Belgia menee selvittää homman! Usko on luja!
Koska tuollaisia mietin, niin luultavasti käy siten, että Uruguay ja Brasilia jatkavat. Kokemukseni ovat sen kaltaisia. Joten rahojaan likoon laittavat, ottaakaa tästä vaarin.
Unelma unelmafinaalista elää vielä. Puoliltaöin, viimeistään, tiedetään, yhäkö kituuttaa. Ja siitä vuorokausi eteenpäin, lepattaako liekki.
Ilppi puhaltelee harvakseltaan, lämpöä piisaa. Hilppa loihtii lounaaksi keiton (uutta kaalia ja jauhelihaa). Eli riittää siitä syötävää huomiseksi myös. Tai ei Hilppa vielä ole kokkailemassa. Katsoo tallennetta tarkkana. Minä kirjoitan, kohta lopetan.
Näin kuluu aika leppoisasti tuhnuisessa säässä. Ei kannata spekuloida, olisko pitänyt jäädä pariksi päiväksi Hollolaan. Ei siellä ulos olisi sen kummemmin ollut asiaa mennä. Ja pitää katto täälläkin vettä.
Nyt kirjan pariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti